Vinkkejä hyvinvoinnin tukemiseen ja opiskeluhuoltoon varhaiskasvatuksessa, kouluissa ja oppilaitoksissa

Koulussa on mielestämme parannettavaa:
- Jos opettaja näkisi jonkun yksin menisi juttelemaan hänelle.
- Ruokia enemmän oppilaiden makuun eikä vain opettajien.
- Kirjoja enemmän vanhemmille oppilaille.
- Kuraattori ja terveydenhoitaja tulisi vähän paremmin esittäytymään.
- Välillä ope määräisi semmoisia pareja jotka ei yleensä työskentele yhdessä.
Koulussa on mielestämme hyviä asiota.
- Liikuntasalin varusteiden määrä on hyvä.
- Välituntivalvojia on tarpeeksi.
- Tarpeeksi oppilaiden itse järjestämiä juttuja.
- Paljon retkiä koulun ulkopuolelle.

Peruskoulu uhkaa nykyisellään joidenkin oppilaiden itsetuntoa, terveyttä ja toimintakykyä, sillä kaikki eivät pysy kärryillä opetuksessa. Koska nämä oppilaat eivät pysy kärryillä, he passivoituvat ja laitostuvat, eivätkä lopulta opi yhtään mitään, eivät kunnolla edes lukemaan. Passivoituminen näkyy lintsaamisena, häiriköintinä tai vetäytymisenä. Elämänhallinta ja -halu katoaa. Kukaan ei pysy toimintakykyisenä, mikäli istuu päivittäin 6 tuntia tyhjänpanttina aikaa tappamassa. Tätä oppimisvaikeuksista johtuvaa passivoitumista yritetään yhä tänä päivänä korjata rangaistuksin, mikä rikkoo nuoren luottamuksen koko yhteiskuntaa kohtaan ja sysää hänet itsetuhoisuuden tielle. Kutsun tätä rakenteelliseksi väkivallaksi.

Näiden ongelmien vuoksi peruskoulu pitäisi uudistaa kokonaan. Itse palastelisin eri oppiaineet (ensivaiheessa ainakin matematiikan ja kielet sekä luonnontieteet) kursseihin. Yksittäisen kurssin saisi suoritettua, kun päättötestissä läpäisee 80% tehtävistä täysin oikein. Seuraavan kurssin samasta oppiaineesta saisi aloittaa edellinen on suoritettu ja hyvä osaamistaso varmennettu. Kielissä seuraavaa vierasta kieltä ei saisi edes aloittaa, ennen kuin äidinkielessä ja edellisissä vieraissa kielissä on saavutettu tietty taso (eli tietty määrä kursseja hyvällä osaamistasolla). Lapsen edistymistä ei siis enää seurattaisi arvosanoin, vaan läpäistyjen kurssien määrällä. Osa oppilaista suorittaisi peruskoulussa huikean määrän kursseja, osa paljon vähemmän kursseja. Oleellista olisi, että oppilaat kokisivat osaavansa suvereenisti kaiken sen, minkä ovat läpäisseet. He saisivat kokemuksen oppimisesta ja osaamisesta, mikä on koko tulevan elämän kannalta ensiarvoisen tärkeää. Ihmiselle ei ole mitään hyötyä huonosti oppimisesta. On paljon oleellisempaa osata vähän mutta hyvin kuin paljon mutta huonosti.

Jokaiselle oppilaalle opetettaisiin myös opettamistaitoa, mikä on erityisen tärkeää nykyisessä kapeasti erikoistuvassa ja yhteistyötaitoja vaativassa työelämässä. Jokaisen oppilaan pitäisi opettaa (opettajan valvonnassa) joku läpäisemänsä kurssi joukolle muita oppilaita. Kun kaikki opetettavat ovat suorittaneet lopulta opettajan laatiman testin 80%:sti oikein, opettamistaidon kurssikin olisi suoritettu hyväksyttävästi. Opettamistaidon kursseja voisi suorittaa valinnaisesti monestakin eri oppiaineesta, mutta vähintäänkin yhdestä.

Väitän, että oppilashuolto voitaisiin suurelta osin lakkauttaa, jos perusopetus muutettaisiin yllä kuvatun mukaiseksi. Tunne osaamisesta ja oman elämän hallitsemisesta valtaisi alaa passivoitumiselta ja pahoinvoinnilta.

Erityistä huomiota tulisi kiinnittää siihen, että tiedon siirtyminen varmistetaan esim. esikoulusta kouluun siirryttäessä (kun on tehty tutkimuksia, niitä olisi myös hyödynnettävä opetuksen suunnittelussa ja opetusjärjestelyissä), alakoulusta yläkouluun siirtymisvaiheessa ja erityisen tärkeänä näen vaiheen yläkoulusta toisen asteen opintoihin siirryttäessä. Vaikka nuorella olisi ollut huomattaviakin oppimisen ongelmia peruskoulussa, hän siirtyy ammatillisiin opintoihin ilman, että tieto tehdyistä tutkimuksista siirtyy hänen mukanaan tulevan koulun opettajille. Ja tässä ryhmässä opintojen keskeyttäminen on todennäköistä. Ja joukossa on varmasti osa niistä 20%:sta nuoria miehiä, jotka eivät ole töissä eivätkä opinnoissa. Mikäli näitä tiedonsiirron aukkoja saataisiin paikattua, näille nuorille voisi löytyä spesifimpää tukea ja ehkäistäisiin syrjäytymiskehitystä.

Kouluja tulisi kehittää tasapuolisemmin. Nyt on kouluja joilla on loistavat tilat ja pihat - ne vetävät parempia opettajia ja aktiivisien vanhempien lapsia. Niitä huolletaan ja korjataan tarvittaessa nopeasti. Nämä on yleensä ns. paremmalla alueella. Toiset ovat taas vuosia (jopa koko ala- tai yläkoulu) siirto- ym tiloissa. Tilat ahtaat ja pihat surkeat. Näihin ei panosteta, eikä kiirettä pidetä. Seurauksena lopulta heikompi opettaja ja oppilasmateriaa.

Useassa koulussa on isoja luokkia. Vaikka opettaja tekisi kaikkensa, on vaikea löytää aikaa rauhalliseen keskusteluun yksittäisen oppilaan kanssa. Yleisopetuksen avustajatunteja on vähennetty, jonka seurauksena aikuisten aika on vähentynyt. Oppilashuoltohenkilöstö tekee parhaansa, mutta aikuisen huomio arjessa on korvaamatonta. Uuden opetussuunnitelman ajatus oppimisesta luokkahuoneen ulkopuolella ja omien projektien parissa voi pahimmillaan johtaa oppilaan jäämiseen hyvin vähälle huomiolle koulupäivän aikana. Näin käy etenkin hiljaisille ja rauhallisille oppilaille, jotka pystyvät keskitttymään omaan työhönsä.

Ehdotukseni: - luokanopettajille enemmän jakotunteja, jolloin pienempi ryhmä.
- luokanopettajalle/aineenopettajalle yksi viikkotunti palkallista aikaa pelkästään henkilökohtaisten tapaamisten järjestämiseen sekä oppilaiden että huoltajien kanssa, tama siis nykyisen YT-ajan lisäksi
- koulujen tiloja kehitetään vastaamaan muuttunutta oppimiskäsitystä, rauhallisia työskentelynurkkauksia ja sähköisisä' yhteydenpitovälineitä kaikkien ulottuville
- koulukuraattorit ja -psykologit vierailemaan luokkiin, huomiota esim. murrosikää lähestyviin oppilaisiin
- siirtyminen yläkouluun mahdollisimman hyvin tuetuksi

Kaikissa kouluissa olisi hyvä olla nk. Tanskan malliin kerhotoiminta rakennettu osaksi koulupäivää. Kaikki lapset/nuoret hyötyisivät siitä, että koulupäivä jatkuisi välipalan jälkeen kevyemmillä esim. eri järjestöjen järjestämillä kerhoilla. Kerhot olisivat lapsille ehdottomasti ilmaisia. Tämä rauhoittaisi perheiden iltaa perheen kanssa yhdessä oloon, vältyttäisiin pitkiltä yksinäisiltä iltapäiviltä kotona ja koulusta tulisi myös muun olemisen paikka.

Koulun aikuisilla pitäisi olla aikaa kysellä kuulumisia ja kuunnella oppilaita. Kouluyhteisön pitäisi rakentua ajatukseen, että kaikkien siellä opiskelevien lapsien/nuorien hyvinvointi kiinnostaa kaikkia koulun aikuisia. Eli ajatus meidän yhteisistä oppilaista.

Riittävästi oppilashuollon henkilökuntaa, että myös he ehtivät olla läsnä koulujen arjessa. Oppilaiden mahdollisuus käydä keskustelemassa heitä askarruttavista asioista jonkun vähän ulkopuolisen mutta kuitenkin tutun aikuisen kanssa on tärkeää. Oppilashuollon henkilöiden näkökulmaa ja osaamista yhteisöllisen työn kehittämisessä täytyisi kuulla ja hyödyntää enemmän.

Opiskeluterveydenhuollossa resurssit ovat selvästi alle suositusten, niin terveydenhoitajien kuin lääkäreidenkin osalta. Tämä johtaa siihen, ettei yksilöllistä ja tarpeen mukaista palvelua voida kaikille antaa.

Mikäli halutaan että opiskeluterveydenhuolto tekee oikeasti vaikuttavaa ja opiskelijalähtöistä työtä, resurssit on saatava vastaamaan nykytilannetta. Vastaanottotyö on vain osa opiskeluterveydenhuollon työtä - aikaa kuluu myös selvityksiin, terveellisen opiskeluympäristön turvaamiseen, opiskeluhuoltoryhmiin, yhteistyöhön eri viranomaisten ja järjestöjen kanssa, koulutuksiin, kokouksiin jne. Mittaamalla pelkkiä asiakasmääriä saadaan selville vain pieni osa totuutta opiskeluterveydenhuollon työstä ja sen vaikuttavuudesta. Ennaltaehkäisevän terveydenhuollon vaikuttavuutta ei pystytä mittaamaan käyntimääristä, vaan opiskelijoiden ja opiskeluyhteisön tyytyväisyyttä, terveyttä, tottumuksia ja opiskelukuntoa seuraamalla.

- Opettajille rohkeutta ottaa asioita/huolta puheeksi OHR-ryhmän kanssa. Nimettömästi voi konsultoida. Jäävätkö opettajat vaille tukea? Eivätkö tiedä miten asioita voi tuoda OHR:n käsittelyyn? (kiusaamiset, yksinäiset, muu huoli)
- Yhteistyössä on voimaa, riittävän laajat tapaamiset lasten/nuorten asioiden käsittelyssä. Ei niin, että asiakas käy erikseen th:lla, kuraattorilla, psykologilla jne. Tietosuoja on vahva, emme saa kertoa omista asiakkaistamme muille. Miten tätä voitaisiin helpottaa?
- Vanhemmat olettavat, että esim. terveydenhoitaja informoi kouluja vakavista allergioista, lasten mahdollisesti hoitoa vaativista sairauksista (dm, epilepsia) automaattisesti koululle. Tietosuojan vuoksi näin ei voida toimia automaattisesti. Luvalla kylläkin. Miten tärkeä informaatio kulkee koulussa tarvittaville tahoille. Kenelle kaikille tulisi asioista informoida.
- Vanhemmuuden tukemiseen (murrosikäiset) tarvitaan lisää keinoja. Muistutetaan vanhempia pysähtymään ja kuuntelemaan nuoriaan. (Tapahtumat koululla OHR:n toimijoiden yhteistyössä? Myös sähköiset keinot käyttöön. Luokkakohtaiset vanhempainillat, jossa myös nuoret mukana.)
- Aikaa enemmän niille, jotka sitä tarvitsevat (resursseja enemmän kaikille OHR-toimijoille )
-Opettajille koulutusta huolen puheeksiotosta/ kohtaamisesta, opettajien oltava ensikontaktissa kotiin, kun jostakin oppilaasta huolta ja jonka asiat haluaa tuoda OHR-henkilöiden käsittelyyn. Tässä on suuri kynnys ottaa yhteys kotiin. Näkyy työssämme, kontaktin ottoa pyritään siirtämään th:lle ja kuraattorille.
- Haluaisimme hoitaa oppilaat kouluilla kokonaisvaltaisemmin. Ei ohjata muualle, vaan järjestetään yhteistyökumppanit paikalle. Pois poislähettämisen kulttuurista.
- OHR-ryhmän jäsenillä kaikilla on oltava hyvät työtilat, jotta palveluita voidaan keskittää kouluille.

- mahdollisuuksia keskusteluihin joissa nuori voisi "avautua" pitäisi olla lisää. Lapseni kertoi jutelleensa pitkät tovit terveydenhoitajan kanssa hyvistä ja huonoista asioista mitä liittyi yläasteelle siirtymiseen. Jos otan puheeksi mahdollisuuden jutella kuraattorin kanssa jos jokin asia masentaa niin se on ehdoton ei. Onneksi lapsi avautuu kotona mutta kaipaa selvästi neutraalia tahoa jolle avautua. Miten tällaisia tilanteita saisi lisää? Muistutti 25 vuoden takaisesta isos-koulutuksesta. Siellä nuoret todella avautuivat, ryhmissä keskusteltiin vaikeista asioista, ehkä se toimi koska nuoret olivat enimmäkseen vieraita toisilleen ja yhdessä oltiin useampi päivä.

Olen hämmästellyt tuntimerkintöjen antamista. Lapset vertailevat mitä merkintöjä kukin on saanut ja miltä opettajalta. Jos on yrittänyt ja yrittänyt eikä hyvää merkintää silti tule on lapsi yhtä kysymysmerkkiä...mitä vielä tarvitaan..ja keskustelut kotona pyörivät sitten siinä kun yritän auttaa lasta ymmärtämään että opettajatkin ovat erilaisia ja kiinnittävät kenties eri asioihin huomiota ja pääasia on että tietää itse tehneensä työt hyvin. Ehkäpä opettajien pitäisi kiinnittää tähän huomiota lisää ja luoda erilaisia mahdollisuuksia saada onnistumisen kokemuksia erilaisille oppilaille.

Lapsellani on ajoittain näkövaikeuksia ja taustalla diagnosoitu sairaus. Pyysimme äänikirjoja joihin voisi turvautua akuuteissa tilanteissa. Näitä odotettiin pitkään, useampi viikko ja lopulta saatiin, hyvä niin. Prosessin pitäisi ehdottomasti olla nopeampi.

Terveydenhoitaja, psykologi, kuraattori ovat kaikki tärkeitä aikuisia kouluissa. Heidän työnkuvaansa pitäisi muokata uusiksi, ettei se olisi vain ns tulipalojen sammuttelua vaan läsnäoloa ja ennaltaehkäisevää huolenpitoa. Lisäksi nämä henkilöt tarvitaan fyysisesti paikalle jokaisena arkipäivänä, silloin kun oppilaat ovat koulussa.

Helsingin kaupungin Varhaiskasvatusvirastossa painotetaan sitä, että "lapsi on keskiössä". Tämä näkemys tuntuu ohjanneen varhaiskasvatuspalveluja työntekijän ja lapsen kohtaamiseen, eikä niinkään siihen, että vanhempi/huoltaja kohtaisi lapsensa. Esimerkiksi leikkipuistoihin ja päiväkotien yhteyteen tuotu kerhotoiminta kyllä tarjoaa lapselle varhaiskasvatusta, mutta lapsen oma aikuinen on jätetty täysin toiminnan ulkopuolelle. Kolmena tai neljänäkin päivänä lapsensa kerhoon vievä aikuinen tuskin jaksaa niinä muina päivinä kovin hyvillä mielin lähteä leikkipuistoon tai perhekahvilaan yhdessä lapsensa kanssa. Miksei esim. kerhotoiminnassa panostettaisi myös lapsen ja vanhemman vuorovaikutukseen ja yhdessä olemiseen?

Lasten ja nuorten kynnystä mennä puhumaan isoista ja pienistä asioista parantaisi jos jokaisena koulupäivänä olisi varmasti joku oppilashuollon aikuinen paikalla ja vastaanotolle pääsisi kun on asiaa. Minusta parhaiten toimisi jos terkkari olisi aina koululla ja tavattavissa kun asiaa ilmenee. Asia voisi olla akuutti sairaus tai tapaturma, mutta terkkarille voisi puhua myös mieltä painavista asioista. Terkkari sitten kosultoisi muita ammattilaisia (kuraattori, koulupsykologi) jotka voisi olla harvemmin tai vain erikseen sovittaessa koululla paikalla. Ei lapset/nuoret osaa erotella kuraattorin/psykologin/terkkarin vastuualueita, ja nyt kun nämä ammattilaiset päivystävät vain silloin tällöin koululla kukaan heistä ei ole tuttu eikä luottamuksellista kontaktia pääse syntymään.
Lisäksi perheiden arjen sujumista helpottaisi jos kouluterkkari voisi tehdä ensiarvion esim. rasitusvammasta tms vaivasta ja antaa arvion pitääkö hakeutua lääkärille.
Kouluterkkarista voisi tulla tärkeä tukihenkilö koko perheelle jos "asiakassuhde" kestäisi koko ala-/yläkoulun ajan ja alkaisi yhteisellä alkukartoituksella 1. /7. luokalla (vrt. neuvolasuhde parhaimmillaan).

Ryhmäkoot päiväkodeissa tulisi pienentää. Lapsen ensimmäiset elinvuodet määrittelevät paljon lapsen kehitystä ja persoonaa. Kiireinen, äänekäs ja vähän aikuisen läsnäoloa tarjoava ympäristö ei tue pienen ihmisen tarpeita jotka lopulta ovat syli, rauhallinen ympäristö tutkia, ihmetellä ja leikkiä sekä oppia uusia taitoja. Lasten hoito alkaa yhä enemmän muistuttaa liukuhihnahoitoa ja yksilölliset tarpeet ja lapsen huomioiminen ja näkeminen arjessa ovat yhä haasteellisempia toteuttaa. Laadukas päivähoito tarjoaa hyvän pohjan kouluun ja on pidemmällä tähtäimellä säästöä mm. Nuorten mielenterveysongelmien hoitokuluista.

1) Oppilashuollon toimijat voisivat yhdistää voimansa siten ettei ketään enää lähetetä toimijalta toiselle, vaan toimijat tapaavat yhdessä erityistä tukea tarvitsevia oppilaita ja heidän perheitään mahdollisimman nopeasti huolen ilmaannuttua.
2) Oppilashuollon toimijat voisivat pitää yhdessä eri luokka-asteille (esim. laajojen terveystarkastusten jälkeisinä vuosina) hyvinvointi- ja ryhmäterveystapaamisia. Teemina voisivat olla esim. perinteiset terveysneuvonnan osa-alueet; uni, ravitsemus, liikunta, hygienia, päihteet, seksuaalisuus, mielenterveys, perhe- ja kaverisuhteet sekä muut sosiaaliset suhteet...