Selvitys mahdollisuuksista toteuttaa kansallinen yhtenäinen kielikoulutus sosiaali- ja terveydenhuollossa

Kyllä, ehdottomasti pitää varmistaa että alalla on vain hyvän kielitaidon osaavia ammattilaisia töissä ja alan sanasto ja lääkelaskut ja luvat on kunnossa, muuten ei voi alalla toimia. Ulkomailta ei pidä hakea hoitajia vaan nyt pitää työllistää ensin kaikki työkykyiset ja työhaluiset hoitajat kortistosta töihin ja rekryjä käyntiin alueilla, YyTeet hallintoon ja johtajille kiitos.

Pitäisi ehdottomasti olla tietty kielitaito ennen kuin lähihoitajan opinnot aloitetaan . Mielestäni kielitaito pitäisi olla Suomessa testattu yhteisillä kielitaitotesteillä ja sen pitäisi olla vähintään tasoa A2. Ennen kuin lähihoitajaksi valmistuu kielitaidon pitäisi parantua tasolle B1 , Eli minusta Valviran pitäisi vaatia rekisteröitymisen yhteydessä edellyttää virallista kielitaitotestiä lähihoitajilta ja muilta terveydenhuollon ammattilaisilta. Tämä on erittäin suuri asiakasturvallisuustekijä. Kielen opiskelua voisi sitten jatkaa valmistumisen jälkeen esim murteiden yms osalta.

Lähihoitajatutkinto on terveydenhuollon perustutkinto, ja puhumisen lisäksi hoitajan pitää ymmärtää kuulemaansa, osata lukea, ymmärtää lukemaansa, tulkita ohjeita ja osata myös kirjata sekä dokumentoida., tehdä hoitosuunnitelmia yhdessä asiakkaan ja hänen verkostonsa kanssa, toimia etälääkärikäynneillä asiakkaan ja lääkärin kanssa, pystyä kommunikoimaan puhelimessa jne.

Koulutus antaa tietyt valmiudet toimia sote-alalla suomeksi tai ruotsiksi, mutta varsinaisesti kielitaito kehittyy sujuvaksi työkieleksi vasta työpaikalla, harjoitteluissa ja työssä. Minulla on 20 v kokemus sote-alan työstä ja opetusalaltakin 10v. Isona ongelmana nähdäkseni ja kokemuksenikin mukaan on, että työpaikoilla ei ole riittävää tukea kielen oppimiseen. Työyhteisössä odotetaan, että maahanmuuttajataustainen olisi jo tavallaan "valmis", eikä ajatella työyhteisöä oppimisympäristönä. Olen ohjannut lukemattomia maahanmuuttajataustaisia opiskelijoita ja kiinnittänyt paljon huomiota tähän ongelmaan. Jollakin hoitajalla saattaa olla jo vuosien kokemus sote-alalta, mutta kielitaito on fossiloitunut tasolle, jolla selviytyy päivittäisistä toimista. Tällaiselta hoitajalta on puuttunut aito osallisuus työyhteisössä, hänelle ei ole puhuttu kuin välttämättömät "fraasit" , joten kielitaito ei ole kehittynyt työkokemuksen myötä. Kun tallainen hoitaja pääsee työpaikkaan, jossa hänet otetaan mukaan työyhteisön toimintaan yhdenvertaisena muiden kanssa, tapahtuu valtavasti kehitystä kielitaidossa, sekä ammattikielessä että muutoinkin. Olen nähnyt tämän lukuisia kertoja. Koulu antaa tietyt eväät ja tietty taso on oltava pohjana, mutta se ammattikieli ja vaativa kielitaito, jolla tehdään asiakastyötä, moniammatillista yhteistyötä ja esim. kohdataan omaisia, kehittyy työn ohessa työpaikalla, kun siellä on osaamista selkokielestä, kielitaidon vahvistamisesta ja ennen kaikkea oikea asenne ohjata ja tukea. Valitettavasti työpaikoilla on paljon syrjintää ja myös rasismia, asenteissa ja teoissa. Sote-alan ammattilaisten eräs työtaito olisi mielestäni osata ohjata ja tukea vieraskielisen kehittymistä suomen tai ruotsin käyttäjänä ja tätä taitoa pitäisi systemaattisesti kouluttaa ja kehittää. Työpaikoille kielen tuen ohjelma, ja seuranta toteutumisesta.

lähihoitajalla pitää olla valmistuessaan sellainen kielitaito, että kykenee vuorovaikutteiseen hoitotyöhön asiakkaiden / potilaiden kanssa turvallisesti. Potilasturvallisuus ei saisi puutteellisen kielitaidon vuoksi missään tilanteessa vaarantua.

Kielitaitoasia noussee entistä tärkeämmäksi asiaksi, kun nyt moni koulutuksenjärjestäjä on saanut toiminnanohjauskokeilun myötä mahdollisuuden englanninkieliseen koulutukseen, jolloin jos lähihoitajia koulutetaan vielä englanninkielellä, kielitaito ei koulunkaan aikana kehity. Toivoisin, että olisi valtakunnallinen kielitaidon arviointi ennen rekisteröintiä potilasturvallisuuden varmistamiseksi maahanmuuttajataustaiselle. Tämän lisäksi olisi hyvä työn ohessa olla tarjolla syventävää kielenopetusta

Suomeen on hakeutunut oma-aloitteisesti iso joukko EUn ulkopuolella koulutettuja lääkäreitä, osa tullut suoraan työhön, osa pakolaisina tai perheperustaisesti. Suurin osa on opiskellut suomen kieltä jo ennen maahantuloa ja pystyy kommunikoimaan sekä suullisesti että kirjallisesti arkikielellä ja käyttämään käännösohjelmia apunaan. Työluvalliset eivät voi tulla maahan ennen kuin työpaikka amanuenssina on löytynyt eikä suorittaa kielikoetta etänä Suomen ulkopuolella. Olemme haastatelleet tulíjoita ennakolta Teamsin välityksellä. Silti ammattikielen haltuunottoon menee aikaa runsaasti eikä työn lomassa tapahtuvassa kliinisen työn ohjaamisessa voida ratkoa kielellisiä ongelmia. Erillisiä ohjaustunteja tai keskusteluja ei laillistusprosessiin liity eikä henkilökohtaista työpaikkaohjaajaa ole nimetty. Kielen oppiminen ja sen myötä myös ammatillisten taitojen oppiminen jää pitkälti omaan varaan ja työajan ulkopuolella hankittavaksi. Laillistamistentteihin valmistautumista on työnantajan vaikea tukea eikä yliopistopaikkakuntien ulkopuolella asuvilla ole mahdollisuutta läsnäkoulutuksiin osallistumiseen kieliopinnoissa eikä Tampereen yliopiston valmennuksiin. Työnantajat eivät kustanna kieliopintoja eikä lähiopintoihin osallistumista ja amanuenssin palkka on niin pieni ettei kielikoulutusta ole vara kustantaa itse. Työnantajan on vaikea seurata myös kielen oppimisen edistymistä systemaattisesti, kun tulijat vaihtavat työpaikkaa usein. Kaikilla hyvinvointialueilla ei ole myöskään S2-opettajia eikä kielikoutseja, jotka ottaisivat huomaansa tulijoita. Säästöpaineissa tällaiset työntekijät saattavat joutua myös saneeratuiksi, jos tehtävä ei ole lakiin perustuva.
Laillistusprosessista puuttuu systemaattinen tuki ja ohjaus. Kieltä oppii työssä ajan myötä, mutta tulijat ovat hyvin yksinäisiä prosessissa ollessaan. Laillistustentit eivät ole helppoja läpäistä ja niihin opiskelu työn ohella runsaasti työllistävää. Lähtötasot eri maiden lääkärikoulutuksissa ovat erilaiset. Työn epäjatkuvuus lisää myös taloudellisia huolia ja epävarmuus työlupien saamisesta. Koko prosessi kaipaisi tukea myös työnantajille, miten tukea ja ohjata eteenpäin ja tarjota tukimateriaalia heille käyttöön. Kieliopinnot ovat vain osa sitä, mutta ehdottoman tärkeä heti alusta lähtien. Asenneongelmat esihenkilötasoa myöten saattavat vaikeuttaa myös työn löytämistä ja siten prosessissa etenemistä, kun ohjaustyötä ei huomioida työajan käytössä ja työpaikoilla on muitakin ohjattavia. Myös hyvinvointialueen säästöt ja kilpailuasetelma suomalaisten työntekijöiden kanssa työn löytämisestä koko prosessin ajaksi stressaa tulijoita ja heikentää uskoa onnistumiseen ja laillistuksen läpivientiin monien vuosien aikana. Jos maahanmuuttajia halutaan oikeasti saada työmarkkinoille, prosessissa etenemistä pitää oikeasti tukea ja mahdollistaa eteneminen asuinpaikasta riippumatta vuorovaikutteisilla valmennuksilla ja etäkoulutuksilla, jotka ovat kansallisesti järjestettyjä työvoimakoulutuksia.

Osana koulutusta olevilla harjoittelujaksoilla opitaan ammattiin liittyviä asiaoita sekä suomalaista työelämäkulttuuria. Omaksuakseen näitä asioita tarvitaan melko hyvä kielitaito, eikä oppilaitoksista pitäisi päästää jaksolle liian suppealla kielitaidolla. Koulutukseen tulisi kytkeä säännöllinen kielitaitoa arvioiva testi, joka olisi myös harjoitteluja ohjaavien tiedossa. Testin pitäisi ottaa kantaa puhumiseen, puhutun ymmärtämisen sekä tekstin ymmärtämiseen ja kirjoittamiseen. Osana harjoittelujen kielitietoista ohjaamista voitaisiin paneutua heikompiin osa-alueisiin. Säännöllinen kielitaidon etenemisen arvointi motivoisi omatoimiseenkin harjoitteluun. Valitettavan usein harjoittelut keskeytetään liian suppean kielitaidon vuoksim mikä voi hidastaa opiskeijan valmistumista ja on kaikille turhauttavaa.
Tarvitaan myös työyhteisöjen valmennusta kohti kielitietoisia työyhteisöjä sekä uudenelaisia tapoja vahvistaa jo työssäolevien kielitaitoa. Vanhat tavat kuten lukemalla oppiminen tai luennolla istuminen eivät ole enää tätä päivää.

Omaan 20 vuoden kokemuksen sairaanhoitajan työstä, josta viimeiset vuodet olen toiminut opettajana. Tällä hetkellä vallalla on tapa, jossa kieliopetuksen vastuuta heitellään pallon lailla puolelta toiselle. Käytännön kenttäpuoli on sitä mieltä, että koulun vastuulla on opettaa riittävästi suomea jotta opiskelija pärjää käytännössä. Koulun puoli on sidottu opintosuunnitelmaan ja resurssien puutteeseen, jatkuvasti leikattavaan rahoitukseen. Opiskelijoita ei suostuta ottamaan harjoitteluun ilman että oppilaitos antaa takauksen opiskelijan pärjäämisestä, mutta tosiasia on ettei hoitotyön opettaja tiedä eikä pysty arvioimaan millainen kielitaito missäkin yksikössä pitäisi olla. Opettajilla on myös useita satoja oppilaita käsissään, joiden kanssa kohtaaminen jää erittäin vähäiseksi. Kieliopettajat voivat arvioida kielitaitoa omilla, opintosuunnitelmaan kuuluvilla kursseillaan yleisellä tasolla, mutta hoitoalan sanaston osaaminen jää täysin hoitotyön opettajien ja käytännön elämän harteille. Tähän tarvittaisiin ehdottomasti eväitä lisää.

Sanomattakin on selvää, että hoityössä tulee olla hyvä kielitaito ettei potilasturvallisuus vaarannu. Kielitestit testaavat yleiskielitaitoa, kun hoitotyössä tulisi osata myös ammatillista kielitaitoa, jotta vuorovaikutus onnistuisi. Kuitenkin useat suositukset antavat mahdollsuuden osallistua koulutukseen A 2.1 kielitaitotasolla, mutta tämä ei takaa sitä, että kieli lähtisi ilman jatkuvaa tukea kovinkaan nopeasti vauhtiin. Poikkeuksia toki on. Suuri tekijä on myös koulutuksessa olevan hnkilön motivaatiossa kielen oppimiseen. Meille tulee rekrytoituna hoitajia, joilla on kuvitelma siitä, että Suomessa pärjää hoitoalalla englannin kielellä. Näin ei kuitenkaan ole. Tarvitsemme hoitoalalle tuleville, vaikkakin omassa maassa kouluttautuneille, vahvan kielellisen tuen, joka ei ole satunnaista, vaan jatkuvaa ja koko koulutuksen ajan kestävää. Yhtenäinen malli antaisi vahvuutta erityisesti työelämään, tukien hoitohenkilöstön jaksamista. Kielen ooettaminen työelämässä on pitkäjänteistä ja pitkäkestoista silloin kun opetellaan sekä hoitotyötä, sote palvelujärjestelmää että suomen kieltä. Työpaikoilla kieli ei kehity ellei aikaisemmin mainitsemaa motivaatiota ja tukea kielen oppimiseen löydy.

Kattava ja seikkaperäinen selvitys sekä tapreellinen, sillä yhdenmukainen kielen testausjärjestelmä ohjaisi koulutuksen tavoitteita, selkeyttäisi osaamisvaatimuksia ja tehostaisi sekä oppimista että työelämään siirtymistä.
Yhtenäisen koulutusmallin luominen on tärkeä tavoite, mutta valmistelussa haasteena mahdollisesti se, että pystytään huomioimaan erityyppisten koulutuksentarjoajien mahdollisuudet ja rakentamaan koulutuksentarjoajien välistä yhteistyötä. Epäselväksi jää, mikä taho kantaisi kokonaisvastuun valtakunnallisesti ja millaisia toimijakohtaisia ohjausvastuita tulee laatia.
Johtopäätös 5 ammatillisen kielitaidon testaus- ja arviointijärjestelyn kehittämisestä (s. 103) on ilmeisesti koko kehittämishankkeen avainkohta, sen painottaminen päämäärittäisi ja todennäköisesti tehostaisi kielikoulutusta
Luvun 7.2 kustannukset vaikuttavat alakanttisilta huomioiden kaikki opintoasian hallinnon ja opiskelijaohjauksen työ, joka tähän liittyy.
Jatkovalmistelussa olisi hyvä huomioida, millainen toimijoiden joukko lähtee hankkeeseen ja laajentuuko pilotoijien joukko jo hankeaikana; s. 107 mainitaan, että STM hakee toteuttajat, mutta ei avata toteuttajien valinnan periaatteita tai sitä, miten kehittämishankkeen toimintoja ja tuloksia levitetään valtakunnallisesti.

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer kannattaa yhtenäistä, valtakunnallista kielikoulutus- ja testausmallia sosiaali- ja terveysalalle sekä erillistä ammatillisen kielitaidon koulutusta- ja testausta. Pidämme näitä edellytyksenä asiakas- ja potilasturvallisuudelle sekä sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten työturvallisuudelle.

Ehdotamme, että rekrytointipalveluyritykset asetetaan valvonnan alaisiksi ja rekisteröidään, jotta niiden toimintaa voidaan valvoa. Tällä hetkellä kuka tahansa voi perustaa rekrytointipalveluyrityksen ja aloittaa toiminnan. Tässä näemme isoja riskejä epäeettiselle toiminnalle ja jopa työperäiselle hyväksikäytölle. Tällaisesta toiminnasta olemme jo valitettavasti tehneet havaintoja. Uskomme, että mikäli rekrytointipalveluyritykset olisivat valvonnan piirissä, sillä voitaisiin ehkäistä työntekijöiden työperäistä hyväksikäyttöä, esimerkiksi kynnysrahojen perimistä.

Työnantajat eivät ole halunneet panostaa riittävästi laadukkaaseen ja pitkäjänteiseen kielikoulutukseen, vaan ostavat usein edullisimman mahdollisen kokonaisuuden. Esimerkiksi muissa Pohjoismaissa työnantajat investoivat kielikoulutukseen jopa viisinkertaisesti Suomeen verrattuna. Laadukas kielikoulutus maksaa. SuPer toivoo, että työnantajat kantaisivat rahallista vastuuta rekrytoitavien riittävästä kielitaidon kehittämisestä.

Selvityksen suosituksessa 7.1 ”yhteisen kielikoulutuksen toteutusmalli” kannatamme mallin sisältöä eli yhteisiä kieliopintoja sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisille ja ammattikohtaista kielikoulutusta ammattiryhmittäin. SuPer suosittelee, että kielikoulutuksen järjestäjä olisi yhteisesti määritelty ja sovittu puolueeton taho, joka ei ole työnantaja tai rekrytointipalveluyritys. Tällä hetkellä rekrytointipalveluyritysten tarjoama kielikoulutus on hyvin vaihtelevaa, ja koulutusten sisällöt pidetään usein salassa liikesalaisuuteen vedoten. Sosiaali- ja terveysalan säännelty luonne edellyttää, että kielikoulutuksen sisällön tulee olla läpinäkyvää ja valvottavissa.

Kannatamme selvityksen suositusta, jossa ammattipätevyyden hankkimisen aikaisen kielikoulutuksen jälkeen kaikilla sosiaali- ja terveysalan ammattihenkilöillä tulee olla toimiva itsenäinen suomen/ruotsin kielitaito B2.2.

Tällä hetkellä rekrytointitilanteessa kielitaidon varmistamisesta vastaa työnantaja. Kielitaidon varmistamisessa ei ole onnistuttu kovin hyvin: SuPerin selvitysten mukaan näyttää siltä, että töihin palkataan jopa A0-A1-kielitaitotasolla olevia henkilöitä. Riittämätön kielitaito vaarantaa potilas- ja asiakasturvallisuuden sekä altistaa työntekijän työperäiselle hyväksikäytölle.

Selvityksessä todettiin, että lähihoitajaoppisopimuskoulutukseen tullaan lähtömaakielikoulutuksen pohjalta ja sen jälkeen kielikoulutus on oppilaitoksen tarjoama opintoihin sisältyvä kielikoulutus. Nykyinen määrä suomen kielen opintoja opintojen aikana on osoittautunut täysin riittämättömäksi. SuPer suosittelee, että oppilaitoksissa lisätään suomen kielenopetusta, riittävän valtionosuusrahoituksen turvin. Suosittelemme myös, että aloittavien opiskelijoiden kielitaitotaso tulee olla B1. Jos opiskelija tulee aktiivisen rekrytoinnin kautta, kielitaito tulee testata virallisella testillä lähtömaakoulutuksen jälkeen. Jos tulija ei ole saavuttanut riittävää kielitaitoa, hänet ohjataan valmentavaan koulutukseen ennen ammatillisia opintoja.

Oppilaitoksen täytyy varmistaa valmistuvan opiskelijan kielitaito ennen lähihoitajaksi valmistumista: Tällä hetkellä Valviralle ja työnantajalle riittää kielitaidon todentamiseen Suomessa suomen- tai ruotsin kielellä suoritettu ammattitutkinto. Tiedämme, että valmistuvien joukossa on henkilöitä, joiden kielitaito ei ole riittävällä tasolla sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilönä toimimiseen. SuPer suosittelee, että valmistumisen ja rekisteröitymisen ehtona lähihoitajille on B2.2.-kielitaidontaso, joka testataan valtakunnallisella YKI ja ammatillisen kielitaidon testillä.

SuPer suosittelee, että aktiivisesti rekrytoidut työntekijät osallistuvat kotoutumiskoulutukseen, jossa he pääsevät kehittämään kielitaitoa valtakunnallisten standardien mukaisesti sekä työelämässä ja yhteiskunnassa tarvittavia valmiuksia. Tällä taattaisiin tasalaatuinen ja yhdenvertainen asema muihin maahantulijoihin nähden ja kevennettäisiin työyhteisöjen kuormaa.

SuPer painottaa koko yhteiskunnan tulee kantaa vastuuta kansainvälisesti rekrytoiduista työntekijöistä ja heidän integroitumisestaan sosiaali- ja terveysalalle. Suomen täytyy toimia ja eettisesti kestävällä tavalla ja esimerkillisesti kansainvälisen rekrytoinnin osalta, mukaan lukien maahan tulijoiden kielitaidon kehittymisen varmistaminen. Maahan integroitumisesta täytyy kantaa koko yhteiskuntana vastuuta, jotta tänne tulevat haluavat ja pystyvät jäämään Suomeen.

Sosiaali- ja terveydenhuollon ammateissa ammattilaisten kielitaidon tulee olla hyvä kielitaidon kaikilla osa-alueilla, sillä puutteet kielitaidossa voivat johtaa vakaviin virheisiin ja vaikuttaa asiakaspalvelun laatuun. Aito vuorovaikutus on erittäin tärkeää näissä ammateissa.

Mielestäni tämä laadukkaan suomen (ja ruotsinkin) kielitaidon korkeampi vaatimustaso, kielenopetuksen, luotettavan kielitaidon arvioinnin vaade ovat välttämättömiä kaikilla ammattialoilla (ja kaikkialla) Suomessa, mutta erityisesti se koskee kasvatus- ja soteala. Tällä erää kansalaisuuteen vaadittava kielitaidon taso on riittämätön aktiivisen kansalaisuuden näkökulmasta. Se, että vaadimme, nostaa myös kielen oppimisen ja omaehtoisen opiskelun ja harjoittelun motivaatiota.

Erilaisiin oppilaitoksiin opiskelijoita valittaessa hakijoiden tulee hallita suomea vähintään itsenäisen kielenkäyttäjän taitotasolla. Korkeakouluopinnoissa B2 on vaativien ja monimutkaisten asioiden (kuten lainsäädännön ja ammattietiikan) ymmärtämisen ja soveltamisen vuoksi erittäin tärkeää. Kielitaitovaateesta ei tule tinkiä.

YKI-testaus voi pysyä ennallaan. YKI-testin idea vesittyy, jos aletaan rustata ammattialakohtaisia testejä. Todellista kielitaitoa osoittaa se, että henkilö pystyy käyttämään kieltä vähintään taitosasolla B2.2 erilaisissa elämäntilanteissa ja osallistumaa yhteiskunnan toimintan aktiivisena kansalaisena, ei vain työympäristössä. Emme tarvitse erillistä sote-YKIä, sillä jokaisen tulee hallita myös arkielämän viestintätilanteita. On turhauttavaa arvioida YKI-testissä ulkoaopeteltuja hoitoalan fraseja luetelleiden testattavien tuotoksia.

Suomea uutena kielenä puhuvat hoitotyön opiskelijat kertovat toistuvana palautteena opinnoistaan, että hoitotyön suomen kieli opitaan harjoittelupaikoissa. Kliinisen harjoittelun aikana opiskelija pääsee lukemaan, kirjoittamaan, kuuntelemaan ja puhumaan hoitotyön suomea päivittäin aidossa ympäristössä. Tämä on tärkeää jo senkin vuoksi, että hoitotyön ammattislangi poikkeaa muusta puhekielessä, saati kirjakielestä melkoisesti. On harvinaista, että suomen kielen opettaja hallitsisi hoitotyössä käytettävää kieltä kouluopetuksessa. Tällä hetkellä kuitenkin useimmat hoitotyön harjoitteluyksiköt terveydenhuollossa ovat kovin haluttomia ottamaan heikosti tai puutteellisesti suomea puhuvia opiskelijoita harjoitteluun. Näköalattomasti turhaudutaan siihen, että kielitaito kehittyy alkuun hitaasti, ja tästä syystä myös kliinisten taitojen oppiminen on alkuun hivenen hitaampaa. Pitkän kokemukseni mukaan suomea uutena kielenä puhuvat ottavat suomenkielisten opiskelijoiden etumatkan kiinni 3,5v opintojen aikana, jos vain saavat samat harjoittelumahdollisuudet. Pro graduni vieraskielisten sh-opiskelijoiden kliinisestä harjoittelusta tehneenä päätulokseni oli harjoittelun ohjaajan korvaamaton merkitys opiskelijan oppimiselle harjoittelussa. Kannattaa siis panostaa opiskelijaohjaajiin.

Ulkomaisen työvoiman osuus suomalaisessa sosiaali- ja terveydenhuollossa on merkittävä ja sen arvioidaan kasvavan edelleen. Maahanmuuttajataustaisten ja ulkomailla tutkinnon suorittaneiden sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten riittävä suomen kielen taito on keskeinen edellytys potilas- ja asiakasturvallisuuden varmistamiselle. Ammattilaisten kielitaidon puutteet muodostavat merkittävän asiakas- ja potilasturvallisuusriskin. Puutteellinen kielitaito vaikeuttaa toimintaohjeiden ymmärtämistä ja toteuttamista sekä heikentää vuorovaikutusta asiakkaiden, potilaiden ja työyhteisön välillä. Tämä on johtanut selvitysten perusteella terveydenhuollossa muun muassa hoidon viivästymiseen, virheellisiin lääkemääräyksiin ja muihin vakaviin vaaratilanteisiin. Kielitaito korostuu erityisesti tilanteissa, joissa ammattihenkilö työskentelee itsenäisesti tai haavoittuvassa asemassa olevien asiakkaiden ja potilaiden kanssa. Työnantajat ovat nostaneet esiin huolen tilanteista, joissa usealla työvuorossa olevalla työntekijällä on puutteellinen kielitaito, mikä lisää riskejä merkittävästi. Asiakas- ja potilasturvallisuuden näkökulmasta kielitaidon varmistamisen tulee olla keskeinen osa sekä koulutusta että ammatillista sääntelyä. Riittävä ammatillinen kielitaito tulisi osoittaa jo opiskeluvaiheessa ennen tilapäistäkään työskentelyä asiakas- tai potilaskontaktissa. Sääntelyä ja menettelyjä kielitaidon osoittamiseksi on tarpeen vahvistaa, mukaan lukien tilapäisesti ammattihenkilön tehtävissä toimivat.
Asiakas- ja potilasturvallisuuskeskus kannattaa selvitysryhmän ehdotuksia.
Korjaukset ja täydennykset: tausta ja nykytila (luvut 1-6)
Ehdotus taulukon 4 otsikon korjaamiseksi: -> Myönnetyt terveydenhuollon ammattioikeudet
Ehdotus taulukon selitteen korjaamiseksi: -> Yhdelle henkilölle on voitu myöntää sekä terveydenhuollon että sosiaalihuollon lähihoitajan ammattioikeus. Taulukko kertoo samalle henkilölle sekä sosiaali- että terveydenhuollon myönnetyn ammattioikeuden.
Näkemykset johtopäätöksiin ja suosituksiin (luku 7, kustannukset ja rahoitus)
Kuvio 5: Voisiko vastaavanlaisen kuvion suositellusta koulutusmallista lisätä myös sosiaalihuollon ammattihenkilöiden (lähihoitajat) osalta?
Kustannuksia voi pienentää kansallisella yhteistyöllä, jossa laaditaan osaamis- ja arviointikriteerit ja opetussuunnitelmat ja mahdollisimman paljon koulutusmateriaalia koulutusta antavien organisaatioiden ja työnantajien yhteiskäyttöön. Tämä varmistaa yhtenäisen sisällön lisäksi myös koulutuksen laatua. Myös kouluttajien kouluttamiseen kannattaisi panostaa. Asiakas- ja potilasturvallisuuden näkökulmasta vaaratilanteet, jotka liittyvät kommunikaatioon ovat yleisiä. Keskimäärin joka toinen vaaratilanne olisi vältettävissä toisin toimien, kommunikaation virheistä tai puutteista johtuvat lähes kokonaan. Turvallisuuden vaarantumisen kustannuksiin verrattuna riittävän kielitaidon varmistamisen kustannukset ovat perusteltavissa ja kohtuulliset.

Suomen Kansanopistoyhdistys kannattaa terveydenhuollon ammattihenkilöille suunnatun suomen ja ruotsin kielikoulutuksen kansallista kehittämistä ja laadukkaan kielikoulutuksen saavutettavuuden varmistamista sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten koulutuspolun ja työuran eri vaiheissa. Kansanopistot kokeneina ja osaavina kielikoulutuksen järjestäjinä tulee ottaa mukaan edistämään näitä tavoitteita.

Suomessa on 74 kansanopiston koko maan kattava verkosto: kaikki järjestävät vapaan sivistystyön koulutusta, niistä 33 järjestää ammatillista koulutusta, 23 aikuisten perusopetusta, 5 lukiokoulutusta. Kansanopistoista 11 on ruotsinkielisiä ja loput suomenkielisiä. Kansanopistot tarjoavat kieli- ja kotoutumiskoulutusta monilla alueilla, joilla ei ole muita koulutuspalveluja maahanmuuttaneille.

Kansanopistojen pitkäkestoisissa vapaan sivistystyön opinnoissa opiskelevista maahanmuuttaneille suunnatuissa koulutuksissa opiskelee vuosittain noin 7500 opiskelijaa, joista kotoutumissuunnitelman mukaisessa koulutuksessa noin 3800. Kansanopistojen järjestämässä aikuisten perusopetuksessa opiskelee noin 2000 opiskelijaa/vuosi.

Kansanopistojen kieli- ja kotoutumiskoulutuksen vahvuuksia ovat joustava, turvallinen ja yksilöllinen oppimisympäristö, jossa opiskelijoiden kielitaito vahvistuu nopeasti ja jossa korostuu arjen vuorovaikutustilanteissa tarvittavan kielen oppiminen. Opistojen yhteisöllisyys ja henkilökohtainen tuki lisäävät hyvinvointia, rohkeutta käyttää kieltä ja kiinnittymistä suomalaiseen yhteiskuntaan. Opistojen ketteryys mahdollistaa koulutuksen räätälöimisen eri kohderyhmien, kuten sote-alan ammattilaisten, tarpeisiin.

Kansanopistoilla on hyvät mahdollisuudet vastata selvityksessä esiin nousseisiin osaamistarpeisiin tarjoamalla laadukasta ja yhdenmukaista alkeis- ja perustason kielikoulutusta, joka perustuu vuorovaikutteiseen, lähiopetuspainotteiseen oppimiseen ja pienryhmien tuomaan yksilölliseen tukeen. Ne voivat toimia vahvoina kumppaneina integroiduissa koulutusmalleissa, joissa S2-opetus kytkeytyy työelämän ja erityisesti sosiaali- ja terveysalan ammattikonteksteihin, sekä osallistua kansallisten mallien kehittämiseen ja pilotointiin. Kansanopistojen vahva henkilökohtainen ohjaus, tavoitteiden seuranta ja kyky rakentaa työpaikkalähtöisiä, ammatillista sanastoa vahvistavia koulutusratkaisuja tekevät niistä luontevan ja vaikuttavan kumppanin kansallisen kielikoulutuksen kehittämiseen.

Kansanopistot voivat olla monella tavalla mukana tässä kehittämistyössä. Opistojen tehtävät ja rooli kansallisen yhtenäisen kielikoulutuksen toteuttamisesta sosiaali- ja terveysalalla voisi selkiytyä yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa.

kehittämispäällikkö Anni Henricson
Suomen Kansanopistoyhdistys - Finlands Folkhögskolförening ry

Sosiaali- ja terveysministeriön Terveydeksi-ohjelman hanke Suun terveys osaksi hoivatyötä korostaa suun terveyden merkitystä osana kokonaisvaltaista hoivaa. Suun terveys heijastuu suoraan yleisterveyteen ja hyvinvointiin, ja se heikkenee nopeasti, jos päivittäisen ylläpidon edellytykset eivät toteudu. Ehkäisevä hoito on välttämätöntä riippumatta siitä, kykeneekö henkilö itse huolehtimaan suustaan vai tarvitsee apua.
Hoidon onnistumisen kannalta keskeistä on toimiva kommunikaatio – sekä hoivan saajan että kaikkien hoitoon osallistuvien välillä. Vastaavasti hoitokertomusmerkintöjen tulee olla täsmällisiä, ajantasaisia ja sisällöltään oikeita. Jos hoitoalan työntekijän kielitaito ei riitä, dokumentointi jää usein puutteelliseksi, mikä heikentää hoidon laatua ja jatkuvuutta.
Kielitaidon puutteet näkyvät käytännössä esimerkiksi:
• ohjeiden väärintulkinnoissa
• epäonnistuneissa hoitotilanteissa
• levottomuutena, vastusteluna tai näennäisenä ”kyllä-kyllä” -myöntelynä ilman todellista ymmärrystä
• potilasturvallisuuden merkittävänä heikkenemisenä
Kielitaidon puute kuormittaa myös opetusta antavia oppilaitoksia ja yksittäisiä opettajia huomattavasti.
Jos opiskelija ei ymmärrä opetuskieltä riittävästi, opetushenkilökunnan ajankäyttö kasvaa moninkertaiseksi:
• Oppitunneilla 20–40 % ajasta kuluu yksinkertaistamiseen ja selventämiseen
• Valmisteluaika kasvaa 30–60 %
• Ohjaustapaamisten määrä 2–5-kertaistuu
• Arviointityö lisääntyy 30–50 %
• Hallinnollinen työ kuormittuu jatkuvasti
Voidaan arvioida, että kokonaiskuormitus kasvaa jopa +50–150 % verrattuna opiskelijoihin, joilla on riittävä kielitaito. Samalla opetuksen taso laskee ja hyvin kieltä osaavien opiskelijoiden motivaatio heikkenee.
Keskeinen johtopäätös: kielitaito on ehdoton edellytys ennen opiskelijaoikeuden myöntämistä ja ennen ammattioikeuksien myöntämistä
Terveydenhuollon ja hoiva-alan koulutuksissa kielitaidon on oltava riittävällä tasolla heti opiskeluoikeuden alkaessa – ei vasta koulutuksen aikana. Tämä on välttämätöntä:
• potilasturvallisuuden varmistamiseksi
• sujuvan kommunikaation takaamiseksi
• oikean dokumentoinnin mahdollistamiseksi
• opetushenkilökunnan jaksamisen ja opetuksen laadun turvaamiseksi
Euroopan maissa terveydenhuolto-ohjelmien kielitaitovaatimukset ovat erilaiset keskenään, muuta yleisesti ne ovat jo laajasti käytössä. Niissä painotetaan vahvasti paikallisen kielen osaamista sekä tarvittaessa englannin taitoa. Vaatimusten vaihtelu ja kielimuurien seuraukset korostavat tarvetta selkeille kielitaitokriteereille ennen opiskelijavalintaa sekä riittäville tukitoimille niille, jotka tarvitsevat lisäharjoittelua.
Kielitaidon varmistaminen ennen ammattioikeuksien myöntämistä on luontevasti kytkettävissä muihin ammatissa vaadittaviin valmiuksiin. Useissa Euroopan maissa kielitaitoa arvioidaan osana kliinisiä valmiuksia – esimerkiksi sisällyttämällä kielitaitoa mittaavat tehtävät loppukuulusteluun. Tämä käytäntö varmistaa, että valmistuva ammattihenkilö osaa kommunikoida luotettavas

Lausunto painottuu nyt enemmän sairaanhoitajien osalta pätevöitymiskoulutukseen kuin AMKeissa tarjottavaan sairaanhoitajakoulutukseen, joissa kansainvälisten opiskelijoiden määrä kasvaa koko ajan. Pätevöitymiskoulutukseen tässä lausunnossa kirjatuilla ehdotuksilla on varmasti vaikutusta myös tutkintokoulutukseen.

Kansallisen, yhtenäisen kielikoulutuksen kehittämiseksi sosiaali- ja terveysalalle tarvitaan yhteistyötä, johon osallistuvat koulutusorganisaatiot, työelämä ja YKI-toimikunta sekä kokemusasiantuntijat.

Kielitaitotason B2.2 saavuttaminen on erittäin haastavaa ja vaatii aikaa, varsinkin, jos opiskelija aloittaa suomen kielen opiskelun 0-tasolta ja suorittaa tutkinnon esimerkiksi englanninkielisessä tutkinto-ohjelmassa. Taitotason B2.2 saavuttaminen vaatii kielen opiskelun uudelleen tarkastelua koulutuksessa, B2.2.-tasolle tähtäävää opintotarjontaa enemmän sekä kielituetumpaan suuntaan menevää koulutusta, jossa kielten opettaja ja ammattiaineen opettaja tekevät yhteistyötä. Ammattiaineen opettajat tarvitsevat myös kieli- ja kulttuuritietoisuusosaamista. Ammatillinen kielitaito saavutetaan parhaiten työelämässä kielitietoisen työyhteisön tuella. Koulutuksen aikaisella kielituetulla työharjoittelulla on suuri merkitys.

Kielen oppiminen on aina yksilöllinen prosessi. Kielitaitoa on kehitettävä myös työuran aikana. Työyhteisön kieli- ja kulttuuritietoisuusosaamista pitäisi kehittää lisää yhteistyössä koulutusorganisaatioiden kanssa. Työssä tarvittava käyttökieli opitaan työssä, kun kielenoppija pääsee työskentelemään kiinteänä osana kielen oppimista tukevaa työtiimiä. On muistettava, että työelämässä on erilaisia tilanteita: joissakin tarvitaan jo korkeampaa B2.2 tason kielitaitoa (esimerkiksi sairaanhoitajan pitämä itsenäinen vastaanotto), mutta on myös työtehtäviä, joissa pärjää alemmallakin taitotasolla B1.2 (esimerkiksi tietyistä päivittäistoiminnoista huolehtiminen).

Työnantajilla ei ole aina riittävää osaamista kielitaidon arviointiin, kun henkilö hakee työtä tai on menossa koulutuksen aikana työharjoitteluun. Työnantajien valmiuksia kielitaidon arviointiin on tuettava (esimerkiksi koulutukset siitä, mitä kielitaitotasot tarkoittavat; kielen ammattilainen tekemässä arviointeja).

Terveysalan YKI-testi on kannatettava ajatus. Jos testiä lähdetään kehittämään, sitä on tärkeä kehittää tiiviissä yhteistyössä koulutusorganisaatioiden hoitotyön ja suomen kielen asian-tuntijoiden sekä YKI-järjestäjien kanssa. Miettiä voisi myös sitä mahdollisuutta, että testi olisi osa tutkintoa.

Ammattikorkeakoulujen mahdollisuudet lisätä kielituettuja opintojaksoja, kehittää opettajien osaamista, osallistua työelämän kieliosaamisen vahvistamiseen, tukea työnantajia sekä mahdollisesti integroida Terveysalan YKI osaksi tutkintoja edellyttäisivät valtiolta lisärahoitusta, jotta voisimme resursoida tällaiset toiminnan laajennukset / uudet toiminnot.

Suomen Toimintaterapeuttiliitto ry pitää hyvänä kun nyt lausunnolla olevaa asiakokonaisuutta on tarkasteltu selvityksen muodossa. Pidämme kuitenkin merkittävänä puutteena sitä, että selvityksessä ei ole mukana kaikki laillistetut terveydenhuollon ammattihenkilöt kuten toimintaterapeutit. Jatkotyössä tulisikin huomioida, että kaikille ulkomailta Suomeen töihin tuleville laillistetuille terveydenhuollon ammattihenkilöille tarvitaan yhteinen suomen/ruotsin kielen koulutuspolku, ei vain suurimmille ammattiryhmille.

Kielitaidon kehittyminen vie tutkimusten mukaan 1–3 vuotta ja tämän tukeminen työnantajan näkökulmasta potilas- ja asiakastyötä tekeville hoitajille on erityisen tärkeää. Valvira edellyttää, että työnantaja seuraa kansainvälisten osaajien kielen kehittymistä ja tarvittaessa tarjoaa siihen tukea. Hyvinvointialueilla on erilaiset kantokyvyt lähteä sisäisesti miettimään millaista kielikoulutusta olisi hyvä olla tarjolla. Hyvinvointialueella kielitason testaamiseen ja määrittämiseen ei ole myöskään riittävää osaamista. Monet hyvinvointialueet ovat palkanneet S2-opettajia, mutta yleinen taloudellinen tilanne vaikeuttaa tämän asian kehittämistä. Tämän lisäksi on havaittu, että alueen eri toimijoilla on hyvin eri tasoista kielikoulutusta / tukea tarjolla. Kielikouluttajien oma osaaminen ja koulutus on myös hyvin kirjavaa. Riittävän kielitason määrittämiseen tarvitaan selkeää linjaa ja selkeät kriteerit millaista ja minkä tasoista koulutusta hyvinvointialueilla tulisi tarjota riittävän kielitaidon varmistamiseksi. Tähän toivotaan selkeää STM:n linjausta.


Kielitaidottomuus haastaa myös Sote-alan harjoittelupaikkojen suhteen. Moni yksikkö kokee, että ei haluaisi ottaa kielitaidotonta opiskelijaa harjoitteluun. Palveluverkkojen muutokset ja toiminnan supistamiset keskittämisineen vähentävät myös harjoittelupaikkoja. Samaan aikaan useat oppilaitokset ovat lisäämässä kansainvälisten opiskelijoiden määrää ja laskemassa pääsykokeen kielitason vaatimuksia. Yhteistyö koulujen kanssa on katsottu erittäin tärkeäksi ja oppilaitokset ovatkin pyrkineet tarjoamaan tukea omien hankkeiden kautta työpaikoille kielen kehittymisen tukemiseen. Erilaisia sovelluksia ja kielen käännös avustajia ehkä tulevaisuudessa voidaan käyttää tietoturvallisuus huomioiden. Kielitaidon heikkous mm. lääkehoidon osaamisen alueella on merkittävä riski potilas- ja asiakasturvallisuudelle.

Käsityksemme mukaan selvitys käsittelee ensisijaisesti terveydenhuollon ammattihenkilöiden (lääkärit, sairaanhoitajat ja lähihoitajat) kielitaitoa, kielitaitovaatimuksia ja testausta eikä sosiaalialan tai kuntoutuksen työtehtävissä vaadittavaa kielitaitoa. Tästä syystä selvityksessä olisi tarpeen korostetusti puhua terveydenhuollon kielikoulutuksesta ja nimetä selvitys toisin.

Suositus tarjota kaikille työikäisille kotoutumiskoulutusta vastaavaa, yleiskielitaitoa kehittävää alkuvaiheen kielikoulutusta on kannatettava ja linjassa muissa Pohjoismaissa tarjotun kotoutumisen tuen kanssa. Tällainen koulutus vahvistaisi kaikkien työperustaisesti maahan tulleiden kotoutumista. Ehdotettu kansallinen kehittämishanke, jonka “tavoitteena olisi suunnitella, pilotoida ja jalkauttaa sosiaali- ja terveysalalle suuntautunut A2.1-A2.2 -tasoinen kielikoulutus"(s. 100) on myös tarpeellinen avaus, sillä esim. Lääkärin suomi -koulutuksen B1-lähtötaso on monelle kotoutumiskoulutuksen käyneelle liian korkea. Harva pääsee B1-tasolle kotokoulutuksessa tai ainakaan pystyy ylläpitämään tätä kielitaitotasoa ilman tukea.

Näemme, että ehdotettu B2.2 taitotaso on riittävä itsenäiseen työskentelyyn terveysalalla (myös Komppa ym. 2014 / Korkeakoulutuksen ammatilliset viitekehykset), mutta ongelmalliseksi muodostuu se, miten tämän kielitaitotason voi saavuttaa. Aiemman ammatillisen kielitaidon arviointikokeilun (Seilonen ym. 2016) havaintojen mukaan ammatillinen kielitaito oli kehittynyt erityisesti niillä, jotka olivat työskennelleet osana työyhteisöä. Yleisesti tutkimuksista tiedetään laajemminkin, että mahdollisuus käyttää kieltä autenttisessa ympäristössä edistää kielenoppimista. Kielitaitotason B2.2 saavuttamista ilman työympäristön tukea tai työskentelyä ammattipätevyyttä vastaavissa tehtävissä voi siis pitää hyvin haastavana ellei epärealistisena tavoitteena. Jos tämä kielitaitotaso tulisi saavuttaa ennen työllistymistä koulutusta/pätevyyttä vastaaviin tehtäviin (kaikilla terveydenhuollon aloilla lähihoitajista lääkäreihin), kyseessä on myös erittäin suuri resurssikysymys. Selvityksessä esitetään (luku 7.2) arvio sairaanhoitajien kielikoulutuksen kustannuksista, kun koulutuksen lähtötaso on A2. Mallissa suomen kielen opetus on sidottu substanssiopetukseen, mikä on eduksi, mutta opetuksen varsin matalat kielen opetukseen tarkoitetut tuntimäärät suhteessa oletettuun taitotasokehitykseen (A2 -> B2) herättävät kysymyksiä. Asiaa on syytä pohtia realistisesti myös tulijoiden kannalta: saammeko ylipäänsä Suomeen ulkomailta työntekijöitä, jos tulijat joutuvat opiskelemaan kieltä hyvin pitkään epävarmassa tilanteessa työelämän ja mahdollisesti toimeentulon ulkopuolella.

erveysalan ammatillisen kielen opetuksen hankeperustaisuus on myös tarpeen huomioida. Helsingin yliopistossa on kokemusta lääkäreiden laillistamiskokeeseen valmentavasta koulutuksesta, jota on annettu Tampereen, Helsingin ja Itä-Suomen yliopiston yhteistyönä, ja hammaslääketieteen pätevöitymiskoulutuksesta, jossa ovat olleet mukana Helsingin, Turun ja Itä-Suomen yliopistot. Sekä lääkäreiden että hammaslääkäreiden koulutuksia on rahoitettu vuosina 2021–2024 TEM:n ja OKM:n TalentBoost –toimenpideohjelman puitteissa ja vuodelle 2025 Opetus- ja kulttuuriministeriö rahoitti vielä toimintaa kertaluontoisella rahoituksella (selvityksen sivut 34–35). Rahoitus loppuu vuoden 2025 loppuun, eikä rahoituksen tai koulutusten jatkosta ole tällä hetkellä tietoa.

Suomen kielen opetus on Lääkärin suomi -hankkeessa keskittynyt nimenomaan lääkärin työssä tarvittavan kielitaidon kehittämiseen. Suomen kielen opettajat ja lääketieteen kouluttajat ovat antaneet myös yhteisopetusta, ja Lääkärin suomi -koulutuksen tavoitteet, osaamistavoitteet ja opetuksen sisältö on mietitty yhdessä suomen kielen opettajien ja lääkärien kesken. (s. 66, 68, 34.) Tämä vaatii pitkäaikaista kehitystyötä ja paneutumista sekä suomen kielen opettajilta että lääkärikouluttajilta. Toiminnan rahoittaminen hankerahoituksella ei anna mahdollisuuksia pitkäaikaiseen kehittämiseen tai toiminnan vakinaistamiseen. Ammatillisen kielen opettamisen kontekstissa onkin syytä pohtia, mitkä organisaatiot ottavat vastuun esimerkiksi lääkäreiden ammatillisen suomen koulutuksesta B2.2 tasolle.

Kiinnitämme myös huomiota selvityksessä ehdotetun kielitaidon arvioinnin mallin (s. 106) yhdenvertaisuuteen. Kun kyse on testattavalle hyvin merkittävästä testistä (high-stakes test), testauksen ja arvioinnin järjestäminen työnantajan ja kielikoulutuksen tarjoajan voimin asettaa arvioitavat eriarvoiseen asemaan. Tämä korostuu erityisesti, kun kielitaitoa arvioidaan osana muita suorituksia (s. 106). Arvioinnit eivät näin ollen ole välttämättä vertailukelpoisia, joten tarvitaan riippumatonta arviointia. Selvityksessä esitetty arvioijan tarvitsema tuntimäärä (4 t /arvioitava) vaikuttaa myös varsin vähäiseltä, jos tarkoituksena on arvioida suullinen ja kirjallinen kielitaito luotettavasti. Ehdotettu terveysalan kielitaitoa testaava yhdenmukainen YKI-testin kaltainen toimintatapa tuntuu luontevalta mallilta, joskin on tarpeen muistaa vuonna 2016 raportoidut tulokset alakohtaisen kielitaitotestin kehittämiskokeilusta (Seilonen, Suni, Härmälä & Neittaanmäki 2016).

Ennen testin suunnittelun aloittamista on hyvä arvioida, voidaanko erilaisten ammattiryhmien, kuten lääkäreiden, sairaanhoitajien ja lähihoitajien ammatillista kielitaitoa arvioida yhdellä testillä vai tarvitaanko monta eri testiä (kuinka monta ja mitä se maksaisi). Laajemmin voi myös miettiä, onko (vielä yhden) uuden testivälineen suunnittelu kustannustehokasta vai olisiko tehokkaampaa kokeilla täysin toisenlaista lähestymistä – esimerkiksi kehittää työyhteisöille rakenteita, malleja ja rahoitusinstrumentteja, joilla voitaisiin varmistaa kielitaidon kehittyminen työssä tehokkaasti ja kollegoita kuormittamatta.

Lisähuomio: Ristiriitaista tietoa s. 106: ”Kielitaidon osaamisen B2 tason varmistaminen ennen laillistumista tarkoittaa tällä hetkellä sitä, että laillistujan tulee läpäistä YKI 3 testi.” YKI 3 -testi vastaa B1-kielitaitoa, ja on ristiriidassa esitetyn B2-tason kanssa (vrt. selvityksen sivu 20, taulukko 5).

Opetushallitus on toimittanut 20.11.2025 STM:n kirjaamoon lausuntonsa. Ohessa lausunnosta vain otteita. Pyydetään huomioimaan koko lausunto, joka ei kommenttikenttään mahdu.

Opetushallitus suhtautuu myönteisesti kielikoulutuksen kehittämiseen. Monikielisyys nähdään vahvuutena, jonka hyödyntäminen edellyttää sekä resursseja että selkeitä linjauksia. Tehdyssä selvityksessä todettiin myös, että muun muassa oppijoiden kielivarantoa on tärkeää tunnistaa ja hyödyntää. Tärkeätä on myös, että tutkinnon suorittaneen kielitaito on työelämän ja tutkinnon perusteen edellyttämällä tasolla.

Opetushallitus on perehtynyt selvityksessä annettuihin suosituksiin ja kannattaa kielikoulutuksen kehittämistä, jotta ammatilliseen koulutukseen tulevilla olisi tarvittava peruskielitaito ja opintojen aikana opiskelijalla on mahdollisuus keskittyä tutkinnon perusteiden mukaiseen osaamisen hankkimiseen. On myös olennaista, että ammatillista koulutusta koskevan lain mukaisesti opiskelija saa palautetta osaamisensa kehittymisestä.

Opetushallitus näkee tärkeänä, että suositusten mukaisesti kielen kehittymisen tukeminen on osa kaikkea ammatillisessa koulutuksessa tapahtuvaa toimintaa ja korostaa koko opetus- ja ohjaushenkilöstön roolia
kielen kehittymisen tukijana.

Kotimaisten kielten keskus (Kotus) pitää selvityksen johtopäätöksiä ja toimintaehdotuksia yleisesti kannatettavina, mutta esittää joitakin lisähuomioita. Kotus kiinnittää ensinnäkin huomiota siihen, että sosiaalihuollon kielikoulutustilannetta käsitellään selvityksessä vain lähihoitajakoulutuksen kautta. Otsikossa mainittua sosiaalihuoltoa ei selvityksessä käsitellä laajemmin.  

Kotus muistuttaa, että kieli ja tekstit ovat sosiaali- ja terveydenhuollossa hyvin monella tavalla läsnä. Kielenkäyttö ja kielitaito ilmenevät sekä suullisena että kirjallisena monissa eri tilanteissa ja erilaisten puhekumppaneiden kanssa (ks. esim. Tiililä 2020). Kotus pitääkin siksi hyvänä, että selvityksessä on tuotu esille ammattikielen tilanteisuus ja toiminnallisuus (selvityksen sivu 100). Koska kieli ja tekstit ovat toiminnassa läpileikkaavia, tärkeä on myös se selvityksessä (s. 63) esille tuotu asia, että kielitaitoon ja kielitietoisuuteen liittyvät kysymykset ovat myös johtamisen, valmentavan esihenkilötyön ja riittävän resursoinnin kysymyksiä. 

On tärkeää varmistaa se, että sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaiset osaavat riittävällä tavalla sekä suomen ja ruotsin yleiskieltä että alojen ammattikieltä. Tässä yhteydessä on syytä nostaa esille myös työllisyysalueiden tarjoamat ammatilliset työvoimakoulutukset, jotka toimivat monille väylänä sosiaali- ja terveysalan tutkintoihin. Jotta koulutuksissa voidaan saavuttaa toivottu kielitaidon taso, on syytä kiinnittää huomiota myös siihen, mikä on opiskelijoiden lähtötaitotaso ja miten tätä arvioidaan.

Selvityksessä pohditaan s2-opettajien mahdollisuuksia integroitua paremmin osaksi ammatillista substanssiosaamisen kokonaisuutta. Yhtä lailla tärkeää on kuitenkin myös substanssiopettajien kielitietoisuuden kasvattaminen sekä heidän roolinsa osana kielenopetusta. Kielitaidon arvioinnissa korostuu kieliammattilaisten osaaminen, ja on olennaista huolehtia tarvittavasta ammattitaidosta kielitaidon arvioinnissa. Kotus haluaa korostaa yhtenäisen ja tasapuolisen arvioinnin mahdollisuutta, mikä on sekä opiskelijoiden, oppilaitosten että työnantajien edun mukaista. Tälläkin hetkellä YKI-testi on laadukas kielitaidon arvioinnin väline; sen jatkokehittäminen kannatettavaa ja tarvittavat resurssit varmistettava.

Raportissa painottuu suomi toisena kielenä -opiskelijoiden kansalliskielten kielenopetus. On hyvä huomioida myös s2-opiskelijoiden jo olemassa olevat kielelliset resurssit, esimerkiksi kielitaito muissa kielissä. Myös niille on sosiaali- ja terveydenhuollossa ja monikielistyvässä yhteiskunnassa tarvetta. Tärkeää on myös huolehtia siitä, että suomea tai ruotsia äidinkielenään puhuvien kielenopetus on sosiaali- ja terveysalan tutkinnoissa riittävän laajaa ja sillä on tarvittavat resurssit.  

Raportissa tuodaan esille runsaasti erilaisissa hankkeissa tuotettua opetusta ja opetusmateriaaleja. Hankerahoitus on tervetullut mahdollisuus kehittää koulutusta. Kotus kuitenkin muistuttaa siitä, että tutkintojen kielenopetuksen olennaisten materiaalien tuottamiseen tulisi saada pysyvää rahoitusta. Myös laadukkaiden selkokielisten materiaalien syntyminen edellyttää riittävää rahoitusta. 

Kotus muistuttaa lopuksi, että viranomaisilta ja julkisten palvelujen tarjoajilta edellytetään hallintolain 9. pykälässä asiallista, selkeää ja ymmärrettävää kieltä. Kun puhutaan kielitaidosta, kieltä käsitellään usein voittopuolisesti informaation välittäjänä, ja tämä kielen tehtävä on luonnollisesti varsin merkittävä sosiaali- ja terveydenhuollossa. Hallintolain vaatima asiallisuus viittaa vuorovaikutuksen sävyyn ja kielellä ilmaistuihin asenteisiin. Myös tämä puoli on kielenkäytössä varsin tärkeä, etenkin kun kohdataan ihminen esimerkiksi potilaan tai hoivakodin asukkaan roolissa. Hyvä ja kunnioittava kohtelu nousee palvelukokemuksessa ratkaisevana tekijänä esille monissa tutkimuksissa. Erityisesti vanhuksia ja muita hauraita ihmisryhmiä kohdattaessa korostuu kokemus kuulluksi tulemisesta ja arvostavasta läsnäolosta (esim. Mäntynen, Tapionkaski ja Pietikäinen 2018; Tikkanen 2016). Kunnioittava ja empaattinen vuorovaikutus voi onnistua ”huonommallakin” kielitaidolla ja toisaalta epäonnistua myös ”täydellisellä” suomen tai ruotsin kielellä. 

 

Lähteet: 

Mäntynen, Anne, Tapionkaski, Sanna & Pietikäinen, Sari 2018: Kielikäsitykset vanhustyössä – asukkaiden, hoitajien ja esimiesten käsityksiä hyvästä vuorovaikutuksesta ja kielenkäytöstä. Puhe ja kieli 38 (3), 127−151. 

Tiainen, Maijaterttu 2015: Uudelleen organisoitujen palvelujen laatu asiakkaan arvioimana. Seurantatutkimus terveydenhuollon hajautettujen päivystyspalvelujen keskittämisestä. Dissertations in Social Sciences and Business Studies No 113. Kuopio: Itä-Suomen yliopisto. 

Tiililä, Ulla 2020: Asiointikielen rooli vanhuspalvelujen saavutettavuudessa. Teoksessa Kaarina, Hippi & Anne Mäntynen & Camilla Lindholm (toim.) Vanhuus ja kielenkäyttö. SKS, Helsinki 2020. 

Tikkanen, Ulla 2016: Omaishoidon arki. Tutkimus hoivan sidoksista. Valtiotieteellisen tiedekunnan julkaisuja 5/2016. Helsinki: Helsingin yliopisto.

Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat, KT kannattaa yhtenäistä kansallista kielikoulutus- ja testausmallia sosiaali- ja terveysalalle. Kansainvälinen rekrytointi on yksi ratkaisu sote-alan henkilöstövajeeseen tulevaisuudessa. Kansainvälisesti rekrytoitujen ja muunkielisten työntekijöiden määrän arvioidaan kasvavan hyvinvointialueilla. Jo viiden vuoden kuluttua on ennustettu tarvittavan 20 000 lähi- ja sairaanhoitajaa lisää. Yhtenäisen kielikoulutus- ja testausmallin kehittäminen vastaa työelämän tarpeeseen varmistaa kansainvälisesti rekrytoitujen työntekijöiden riittävä kielitaito sote-alalla.

Selvityksessä esitetyt suositukset edistävät yhtenäisten arviointimenetelmien kehittämistä sekä sosiaali- ja terveysalan erityistarpeisiin soveltuvien kielitestien käyttöönottoa. Selvityksen mukaan kielenopetusta ei voida erottaa laillistumiskoulutuksesta. Laillistamisprosessin kaikissa vaiheissa S2-opettajan tuella on keskeinen merkitys kielen oppimiselle. Selvityksen mukaan kielen oppimisen tulee olla tavoitteellista ja suunnitelmallisesti ohjattua. Lisäksi kielen oppimisen suunnitelmassa suositellaan määriteltävän opiskelijakohtaisesti millaista tukea ja palautetta opiskelija toivoo ohjaajalta ja muulta työyhteisöltä.

KT pitää tärkeänä selvityksen suosituksia taata yksilöllinen kielenoppiminen jokaiselle Suomeen rekrytoidulle kansainväliselle sote-alan osaajalle yhteistyössä oppilaitosten, valtiollisten toimijoiden sekä muiden palveluntarjoajien kanssa. Riittävä kotimaisen kielen osaaminen on tärkeää työyhteisön toimivuuden kannalta, potilasturvallisuuden varmistamiseksi sekä kahdensuuntaisen kotoutumisen edistämiseksi. Yksilöllistetty oppimisen tuki ja työnantajan vastuun lisääminen työntekijöiden kielitaidon suunnitelmallisesta kehittämisestä ja sen rahoittamisesta vaatii kuitenkin riittävää kansallisesti turvattua jatkuvaa rahoitusta hyvinvointialueille.

Selvityksessä esitettyjen laskelmien mukaan kustannukset S2 opettajan työtunneille laillistujan suomen kielen oppimisprosessin aikana on 2357 €/laillistuja. Selvityksessä esitetään koulutuksen kustannuksien jakautuvan työntekijän ja työnantajan kesken henkilön ollessa työsuhteessa. Selvityksen mukaan kansallisesti rahoitettaisiin vain kielitestin osuus. Selvityksestä ei käy ilmi kattavasti työnantajille aiheutuvia kustannuksia eikä työntekijälle koituvia henkilökohtaisia kuluja sekä rahoituksen tarpeen kokonaislaajuutta selvityksessä esitettyjen suositusten toteuttamiseksi.

KT pitää erityisen tärkeänä, että osana yhtenäisen kielikoulutusmallin jatkovalmistelua turvataan myös sen kansallinen rahoitus osaavan työvoiman saatavuuden varmistamiseksi.

KT pitää erityisen tärkeänä, että osana yhtenäisen kielikoulutusmallin jatkovalmistelua turvataan myös sen kansallinen rahoitus osaavan työvoiman saatavuuden varmistamiseksi.

KT esittää, että yhtenäisen kansallisen kielikoulutuksen jatkovalmistelussa hyvinvointialueille varmistetaan jatkuva kansallinen rahoitus kattamaan kustannuksia laadukkaan kotimaisen kielen opetuksen järjestämiseksi selvityksen suositusten mukaisesti. Jatkuva rahoitusmalli varmistaa kielenoppimiseen käytettävät resurssit hyvinvointialueilla myös pitkällä aika välillä ja turvaa kielikoulutuksen toteutuksen vakaalla ja ennakoitavalla tavalla. Kansallinen rahoitus varmistaa yhtenäisen kielikoulutusmallin jatkuvuuden työpaikoilla myös riippumatta yksittäisen organisaation taloudellisesta tilanteesta. Kustannuksien arvioimiseksi jatkovalmisteluissa tulisi selvittää S2- opettajan kustannus/per laillistuja lisäksi työnantajille kohdistuvat todelliset kustannukset kielenopetuksen ja työpaikoilla järjestettävän kielituen osalta.

KT kannattaa lisäksi selvityksessä esitettyä ehdotusta käynnistää kansallinen kielikoulutus- ja koordinaatiohanke. Selvityksessä esitetään lisäksi kansallisen kielikoulutus- ja koordinaatiohankkeen perustamista. Hankkeen tavoitteena on koota aiemmissa hankkeissa tuotettu kielikoulutusmateriaali, valmistella kielitaidon arviointimenetelmiä sekä kehittää sote-alalle soveltuva YKI-testi. Hankkeen ehdotetaan kestävän kaksi vuotta ja sen rahoitus tulisi Hyvän työn ohjelmasta. KT kannattaa hankkeen käynnistämistä. KT pitää tärkeänä turvata hankkeen jatkovalmistelussa jo ennakoivasti riittävät resurssit materiaalien jatkuvaan päivittämiseen ja kehittämiseen myös hankkeen päättymisen jälkeen, jotta voidaan varmistaa toiminnan jatkuvuus, pitkäjänteinen kehittäminen sekä siirtyminen pois hankemuotoisesta ja rakenteellisesti haavoittuvasta valmistelumallista.

1. On erittäin myönteistä, että ehdotetaan lähihoitajakoulutuksen kielitaitovaatimusten nostamista korkeammalle tasolle. Tämä mahdollistaa paremman ammatillisen osaamisen ja sujuvamman työssä oppimisen, mikä hyödyttää sekä opiskelijoita että työelämää.

2. Nykyinen kielitaitovaatimuksen taso on todellakin ollut riittämätön, mikä on johtanut haasteisiin opetuksessa ja käytännön työssäoppimispaikoilla. Korkeammat vaatimukset parantavat opiskelijoiden valmiuksia ja vähentävät kieliristiriitoja.

3. Opettajien ja työssäoppimispaikkojen henkilöstön kielitaidon kehittäminen on tärkeää, jotta kielikoulutuksen laatu ja tavoitteiden saavuttaminen voidaan varmistaa. Tämä edellyttää riittäviä resursseja ja koulutusta opetushenkilöstölle.

4. Kielikoulutuksen uudistaminen on ehdottomasti aiheellista ja tarpeellista, erityisesti ammatillisen opetuksen ja työelämän vaatimusten vuoksi. Nykyinen yleiskielitaito ei riitä ammatillisten tilanteiden tehokkaaseen hallintaan, ja ammatilliseen kielitaitoon keskittyvä koulutus on avainasemassa.

5. On tärkeää, että kielikoulutuksen suunnittelussa hyödynnetään aiemmissa kehityshankkeissa tuotettuja hyviä käytäntöjä ja oppimateriaaleja, jolloin koulutuksen laatu ja vaikuttavuus paranevat.

6. Kielen oppimisen integrointi ammatilliseen opetukseen ja yksilöllisten osaamistavoitteiden asettaminen tukevat paremmin opiskelijoiden oppimista ja itsenäistä edistymistä.

7. Työelämässä oppimisen ja harjoittelujaksojen kielenopetuksen suunnitelmallinen toteutus sekä ohjaajien kielitaitovaatimusten selkeyttäminen ovat välttämättömiä, jotta kielitaito kehittyy käytännön tilanteissa.
Lähihoitajien kielitason nostaminen B2-tasolle on erittäin tärkeä askel kohti korkeampaa asiakas- ja potilasturvallisuutta. Nykyinen A2-tason kielitaito, vaikka se tarjoaa perustason kommunikointivälineet, ei enää vastaa nykypäivän vaatimuksia hoitotyön monimuotoisessa ja monikulttuurisessa ympäristössä. Potilaat ja asiakkaat voivat puhua erilaisia kieliä, ja heidän tarpeidensa ymmärtäminen sekä viestintä tiimeissä ovat keskeisiä tekijöitä hoidon laadussa ja turvallisuudessa.

Kielitaidon parantaminen B2-tasolle mahdollistaa lähihoitajille:

Parempaa potilaan tilan ja tarpeiden ymmärtämistä: Monipuolisempi kielitaito auttaa tulkitsemaan potilaan viestejä tarkemmin ja välttämään väärinymmärryksiä, jotka voivat johtaa hoitovirheisiin.

Tehokkaampaa viestintää tiimissä: Selkeä ja täsmällinen kommunikointi muiden hoitohenkilöstön jäsenten kanssa vähentää virheitä ja parantaa hoidon sujuvuutta.

Ennakoivampaa ja turvallisempaa hoitotyötä: Ymmärrys ja luottamus lisääntyvät, kun hoitaja voi keskustella potilaan kanssa luontevasti ja varmistaa, että potilas ymmärtää hoitosuunnitelman ja ohjeet.


Yhteenvetona: Kielikoulutuksen kehittäminen ja vaatimustason nostaminen ovat keskeisiä askelia ammattilaisten osaamisen vahvistamiseksi ja sujuvamman integraation mahdollistamiseksi työelämään.

Vantaan ja Keravan hyvinvointialue pitää tärkeänä STM:n selvityksen tavoitetta luoda kansallinen yhtenäinen kielikoulutusmalli sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisille. Yhtenäiset käytännöt tukevat henkilöstön saatavuutta, potilasturvallisuutta ja työelämään integroitumista.

1. Kannatamme yhtenäistä mallia: Yhtenäinen kielikoulutus helpottaa työnantajien ja oppilaitosten yhteistyötä sekä varmistaa tasalaatuisen kielitaidon eri ammattiryhmissä. Mallin tulee olla valtakunnallisesti ohjattu ja rahoitettu.

2. Tarve joustaville ja nopeille ratkaisuille: Työvoimapula edellyttää kansainvälistä rekrytointia. Kielikoulutuksen tulee olla modulaarista ja mahdollistaa työn ohessa tapahtuva oppiminen. Digitaaliset ratkaisut ja hybridimallit ovat keskeisiä.

3. Realistiset kielitaitovaatimukset: Kannatamme tavoitetta riittävästä kielitaidosta potilasturvallisuuden varmistamiseksi. Vaatimusten tulee olla saavutettavia ja tukea oppimista, ei muodostaa esteitä työllistymiselle.

4. Työnantajien rooli ja tuki: Työnantajille tulee tarjota ohjeita ja rahoitusmalleja työpaikkakielikoulutuksen järjestämiseen sekä kielistrategioiden laatimiseen. Konkreettiset työkalut ovat välttämättömiä.

5. Integrointi ammatilliseen koulutukseen: Kielikoulutuksen tulee nivoutua laillistamisprosessiin ja lähihoitajakoulutukseen, jotta oppiminen tapahtuu ammatillisessa kontekstissa.

6. Rahoitus ja ohjaus: Valtakunnallinen ohjaus ja riittävä rahoitus ovat edellytyksiä mallin onnistumiselle. Hyvinvointialueet eivät yksin pysty kantamaan kustannuksia.

Toimenpide-ehdotukset ja yhteenveto:

- Kehitetään valtakunnallinen rahoitusmalli, joka tukee hyvinvointialueita kielikoulutuksen järjestämisessä.
- Luodaan yhtenäiset kielitaitotestit ja arviointikriteerit, jotka huomioivat eri ammattiryhmien tarpeet.
- Mahdollistetaan työpaikkakielikoulutuksen rahoitus ja tarjotaan työnantajille valmiita koulutuspaketteja.
- Panostetaan digitaalisiin oppimisratkaisuihin ja etäkoulutusmalleihin, jotta koulutus on saavutettavaa myös työn ohessa.
- Käynnistetään pilotit hyvinvointialueilla, joissa testataan mallin toimivuutta ja kerätään kokemuksia jatkokehittämiseen.

Kannatamme selvityksen linjauksia ja korostamme tarvetta joustaville, työelämälähtöisille ratkaisuille, jotka tukevat kansainvälistä rekrytointia ja henkilöstön saatavuutta. Vantaan ja Keravan hyvinvointialue on valmis osallistumaan mallin kehittämiseen ja pilotointiin.

Valvira toteaa, että sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöllä pitää olla hänen hoitamiensa tehtävien edellyttämä riittävä suullinen ja kirjallinen kielitaito. Työnantajan velvollisuus on arvioida, että henkilöllä on riittävä kielitaito työtehtäviinsä.

Valvira kannattaa selvityksen suositusta nostaa kielitaitovaatimusta. Valvira on jo aiemmin esittänyt, että terveydenhuollon ammattihenkilöiden kielitaitovaatimusta olisi tarvetta nostaa. Valvira on katsonut, että riittävä kielitaito pitäisi terveydenhuollon ammateissa mieltää osaksi potilasturvallisen ammatinharjoittamisen asettamia vaatimuksia, eikä sitä pitäisi tarkastella pelkästään rajoitteena henkilöiden vapaalle liikkuvuudelle. Valvira on todennut myös, että ammatillisen kielitaidon kehittämiseen tulisi olla saatavilla valtakunnallisesti riittävän yhtenäistä koulutusta.

Valvira on tuonut esille useissa eri yhteyksissä sen, että Valviralla ei ole nykyisin voimassa olevan terveydenhuollon ammattihenkilölain mukaan mahdollisuutta nostaa ammatinharjoittamisoikeuden saamiseksi edellytettyä kielitaitovaatimusta. Tämä asia on tuotu esille useissa Valviran STM:lle toimittamissa kokonaisuudistusta koskevissa kirjelmissä, joissa Valvira on pyytänyt, että sille voisi jatkossa säätää määräyksenantovaltaa muun muassa kielitaitovaatimuksen
tarkentamisen osalta.

Valvira kannattaa esitettyä suositusta siitä, että sosiaali- ja terveysalan ammattihenkilöiltä vaadittavan suomen tai ruotsin kielen osaaminen pitää varmistaa sekä yleis- että ammatillisen kielitaidon osalta. Selvityksen mukaan ammatillisen kielitaidon arviointiin on
ryhdyttävä kehittämään yhdenmukaisia arviointimenetelmiä ja otettava käyttöön sosiaali- ja terveysalan YKI-kielitesti asiakas- ja potilasturvallisuuden varmistamiseksi vuoden 2028 loppuun mennessä. Valvira suhtautuu myönteisesti ehdotettuun sosiaali- ja terveysalan YKI-kielitestiin. Valvira katsoo, että testiin pääsyn pitää olla sujuvaa, eikä se saa aiheuttaa kohtuutonta viivytystä hakijoille. Lisäksi Valvira katsoo, että testin läpäiseminen ei kuitenkaan poista työnantajan velvollisuutta arvioida, että henkilöllä on riittävä kielitaitoa työtehtäviinsä. Kielitaitovaatimuksien kaikinpuolinen kiristäminen edellyttää Valviran näkemyksen mukaan yhtenäistä ja saavutettavaa valtakunnallista kielitaitokoulutusta.

Kannatamme sairaanhoitajien kielitaidon arvioinnin keskittämistä siten, että sairaanhoitajan pätevyyttä hakevat osoittavat suomen tai ruotsin kielen taitonsa aina yleisen kielitutkintojen erityisesti hoitoalaa varten laatimilla testeillä. Perustelemme kantaamme sillä, että yleiset kielitutkinnot perustuvat lakiin yleisistä kielitutkinnoista. Tällä perusteella tutkintojärjestelmältä voidaan edellyttää kielitaidon arvioinnin huippuosaamisen lisäksi, että testiin osallistuvia kohdellaan yhdenveroisesti, että testitulos on aina mahdollista tarkistaa epäselvissä tapauksissa ja että mahdollisen ilmi tulleen vilpin varalle on olemassa säädökset ja laissa määritellyt menettelytavat.

Kannatamme pätevöitymiseen edellytettävän kielitaidon tason nostamista B2.1:een, eli hakijan on tulevan hoitoalan YKI-testin kaikissa osakokeissa osoitettava taitotasoa 4 (Opetushallituksen kielitaidon tasojen kuvausasteikon itsenäisen kielitaidon perustaso).

Kannatamme selvitysryhmän terveydenhuollon ammattilaisille suosittamaa osittain eriytyvää ja osittain yhteistä kielikoulutusta. Tuemme selvitysluonnoksessa esitettyä toimintamallia, että kaikille on tarjottava kotoutumiskoulutusta vastaavaa alkuvaiheen kielikoulutusta. Lisäksi tarvitaan terveysalan ammattikieleen keskittyvä koulutus, jossa suullinen kielitaito ja vuorovaikutustaidot varmistetaan kontaktiopetuksessa.

Kannatamme myös sitä, että työpaikan edustajat ja S2-asiantuntijat laativat yhdessä kielistrategiat muita kuin suomea tai ruotsia ensimmäisenä kielenään puhuvien suomen tai ruotsin kielen taidon kehittämiseksi C-tasolle, jota hoitoalalla asiantuntijana toimiminen edellyttää. Uskomme, että ainakin osin työpaikoilla toteutuva kielen oppiminen on tehokkain tapa tukea maahanmuuttajataustaisten sairaanhoitajien suomen tai ruotsin kielen kehitystä.

Ammattikorkeakouluopettajana kannatan kansallista yhtenäistä kielikoulutusta sosiaali- ja terveydenhuollossa sekä potilaiden / asiakkaiden, opiskelijoiden, työnantajien, opettajien, oppilaitosten että Suomen intressien näkökulmista. Muutamia huomioita selvitykseen liittyen:

YKI
A. YKI-testi ottaa huomioon kielen neljä eri osaamisaluetta (puhuminen, kuullun ymmärtäminen, luetun ymmärtäminen ja kirjoittaminen). Tämä on hyvä asia.
B. YKI-testin jälkeen tulisi olla materiaalia ja mahdollisuuksia jatkaa kielen opiskelua. Moni on tehnyt vuosia sitten YKI-testin, mutta ei ole käyttänyt kieltä sen jälkeen. Kanssaihmisten tuki tässä on merkittävä. Jos työpaikoilla tiedetään, että kollega on tehnyt YKI-testin, kannustettaisiin häntä suomen kieltä käyttämään.
C. YKI-testi testaa peruskieltä. Esimerkiksi kansainvälisten sairaanhoitajaopiskelijoiden ammattikorkeakoulutuksen suomen kieli keskittyy hoitosuomeen. Olisi hyvä, jos meillä olisi myös kansallisia eri ammattikielien ”testimahdollisuuksia” ja materiaalia kehittyä niissä testien jälkeenkin.
D. Varmistaisiko Valvira YKI-todistukset?
E. Kustannukset ja YKI-testien jonot. Moni yrittää tehdä suomen kielen opintoja toisaalla ja tämä on yleensä heille kallista. YKI-testin tekeminen maksaa noin 100 euroa per kerta, onnistui tai ei. YKI-testien jonot: Varsinkin pääkaupunkiseudulla testipaikat varataan heti. Moni joutuu matkustamaan pitkiä matkoja tekemään YKI-testejä. Tämä lisää kustannuksia.

Muita asioita ja tekijöitä, joihin tulisi myös kiinnittää huomiota:
1. Yhä enemmän on kansainvälisiä opiskelijoita ja englanninkielisiä tutkintoja eri asteisissa oppilaitoksissa Suomessa. Olisi hyvä, jos huomioitaisi myös muut alat. Insinöörejä valmistuu yhä suurempia määriä ja heidän työllistymismahdollisuutensa Suomessa vaativat suomen kielen taitoa.

2. Jos tavoitteena on saada kansainvälisiä opiskelijoita jäämään Suomeen töihin, tulisi heille opiskeluaikana tarjota mahdollisuuksia kehittää suomen kielen taitoaan mahdollisimman monipuolisesti, jotta he voisivat kokea olevansa ja olla (kantasuomalaisten silmissä) osa suomalaista yhteiskuntaa.

3. Kun henkilö tulee toiseen maahan, olisi helpompi kotiutua, jos ensin olisi kielipainotus koulutuksessa. Tämä mahdollistaisi nopeammin työpaikan saamisen, joka yleensä mahdollistaa myös opiskelun. Jos tutkintoon kuuluu 5–25 opintopistettä suomen kieltä, jokainen ymmärtää, että se ei mahdollista riittävää suomen kielen osaamista.

4. Jos opiskelija tulee Suomeen opiskelemaan ajatellen, että haluaa vain tutkinnon ja haluaa mennä sitten töihin muualle. Hänen voi olla vaikea motivoitua opiskelemaan kieltä. Toisten opiskelijoiden huomion vie muut aineet kuin suomen kieli. He kokevat, että heillä ei riitä energia ja aika suomen kielen opiskeluun, vaikka haluaisivatkin. Tämä voi olla myös sen vuoksi, että he käyvät töissä ja opiskelevat.

5. Perheenjäsenten tilanne: Jos lasta ei saada päivähoitoon, ei vanhemman ole mahdollista opiskella.

Pidämme tärkeänä sitä, että osana sosiaali- ja terveysalan henkilöstön saatavuuden ja riittävyyden parantamista Suomeen kehitetään kansallinen ja yhtenäinen kielikoulutusmalli kansainvälisille opiskelijoille, kansainvälisen rekrytoinnin kautta tuleville pätevöityjille (ns. lailllistamiskoulutus) ja pätevyyden saavuttaneille äidinkielenään muuta kuin suomen tai ruotsin kieltä puhuville. Ammattihenkilön riittävä kielitaito on asiakas- ja potilasturvallisuuteen sekä palvelujen laatuun keskeisesti vaikuttava tekijä. Lisäksi on huomioitava, että kansainvälisen rekrytointi voi ainakin alkuvaiheessa lisätä henkilöstön kuormitusta ja siksi riittävään osaamiseen ja resursointiin tulee panostaa.

Seuraavassa näkemyksemme selvitystyöryhmän pyynnöstä selvitysluonnoksen suosituksiin.

Tausta ja nykytila (luvut 1-6)

Mielestämme selvityksen tausta ja nykytila on kattavasti ja tarkoituksenmukaisesti koottu. Selvityksen rakenne on johdonmukainen.

Suositus 1: Alkeistason kielitaidon hankkiminen
Suomeen tulevien kansainvälisten ammattilaisten ja pätevöityvien kielitaito ei ole tällä hetkellä riittävä. Se ei välttämättä ole riittävä myöskään kaikkien sote-alan suomenkieliseen tutkintoon hakeutuvien ja aloittavien opiskelijoiden osalta. Siksi on tärkeää, että kielikoulutusta tarjotaan ennen tutkintokoulutukseen hakeutumista. Suosituksen mukaisesti on hyvä, että kielikoulutuksesta ja sen testauksesta vastaisi jatkossa rekrytoija. Epäselväksi jää kenellä tulee olemaan lopullinen vastuu asiassa: rekrytoivalla yrityksellä vai työnantajalla, joka rekrytoi. Mielestämme työnantajalla tulee olla asiassa päävastuu. Tätä tulisi vielä täsmentää suosituksessa. On tärkeää, että kielikoulutukselle on kansallisesti yhteiset osaamistavoitteet ja arviointikriteerit.



Suositus 2: Lääkärien ja sairaanhoitajien laillistamiskoulutuksen tai lähihoitajakoulutuksen pääsyvaatimusten mukaisen kielitaidon hankkiminen
On tärkeää, että suosituksessa on huomioitu yleiskielitaidon lisäksi sote-alan ammattikieleen liittyvän koulutuksen tarve. Vuorovaikutukseen ja suulliseen kielitaidon osoittamiseen tarvitaan riittävä määrä kontaktitunteja sekä kontaktissa osoitettava suullisen kielitaidon osaamisen näyttö. Muuten koulutuksessa voi hyödyntää sähköisiä materiaaleja ja oppimisalustoja.

Sosiaali- ja terveysalalle suunnatun kielikoulutuksen pilotointi voidaan toteuttaa osana kehittämishanketta, mutta tärkeää on turvata kansallisen yleisen ja ammatillisen kielikoulutuksen jatkuvuus hankevaiheen jälkeen.

Suositus 3: Laillistamisprosessin tai lähihoitajakoulutuksen aikainen kielikoulutus

Sairaanhoitajien laillistamisprosessiin tähtäävä koulutusmalli valmistuu vuoden loppuun mennessä. On tärkeää, että siinä huomioidaan ammattihenkilöltä edellytettävän riittävän kielitaidon saavuttamisen mahdollistaminen kuvaamalla myös laillistamiseen liittyvä kielikoulutus. Lähihoitajakoulutuksessa tarvitaan suosituksen mukaisesti perustutkinnon perusteisiin pohjautuva kielikoulutusmalli, niin oppisopimuskoulutukseen kuin koulutussopimuskoulutukseenkin. Ammattikorkeakoulutuksen osalta riittävän kielitaidon kehittymistä tukeva kielikoulutusmalli tarvitaan myös, jos opiskelija ei puhu äidinkielenään suomea tai ruotsia. Emme pidä puhtaasti englanninkielisen tutkinto-ohjelman tarjoamista tarkoituksenmukaisena, jos tavoitteena on Suomen työmarkkinoille työllistyminen. Kansainvälisten opiskelijoiden kohdalla ns. toiminnallinen kaksikielinen tutkintokoulutus voi antaa edellytykset riittävän kielitaidon saavuttamisesta, kun kotimaisen kielen opetuksen painoarvoa lisätään opiskelun edetessä.

Työharjoittelujen osalta (ammattikorkeakoulutus, ammatillinen koulutus) tulee kehittää sellaisia työelämän ja oppilaitoksen välisiä toimintamalleja, joissa työpaikkaohjaajan kynnys ryhtyä kansainvälisen opiskelijan / pätevöityjän ohjaajaksi on mahdollisimman matala. Tämä edellyttää uudenlaista ja tiiviimpää tukea oppilaitoksen ohjaavalta opettajalta sekä S2-opettajalta työpaikkaohjaajalle. Ilman opiskelijan ja työpaikkaohjaajan yhteistä kielipohjaa vaarantuu asiakas- ja potilasturvallisuus työelämäharjoittelussa. Tämän vuoksi kielitaitoa tulee arvioida ennen harjoittelujakson aloittamista. Kielisopimuksen tai vastaavan laatiminen ja yhdessä läpikäydyt opiskelijan yksilölliset ammatin ja kielenoppimisen tavoitteet harjoittelujaksoon tulee huomioida. Työpaikkaohjaajille tulee järjestää ohjauskoulutusta, jossa keskitytään kansainvälisten opiskelijoiden ja pätevöityjien ohjaukseen Suomen kielellä. Kielituettuun opiskelijaohjaukseen tulee resursoida työpaikkaohjaajalle työaikaa.

Suositus 4: Kielen opiskelu työelämässä ammattioikeuden saavuttamisen jälkeen

On tärkeää huomioida, että työelämän vaatima kielitaidon taso edellyttää jatkuvaa kielen oppimisen jatkamista ammattipätevyyden saavuttamisen jälkeen. Suosituksessa on hyvin huomioitu työnantajan nykyistä suurempi vastuu työntekijän kielitaidon kehittämisestä ja sen rahoittamisesta. Tämä on järkevää tehdä osana hyvinvointialueen TKKIO-tehtävää, mikä edellyttää tiivistä yhteistyötä työpaikkojen ja S2-opetusta tarjoavan koulutuksen järjestäjän kanssa. Pidämme hyvänä tavoitetta, että työntekijän kielenoppimisen tavoitetaso asetetaan C-taitotasolle sosiaali- ja terveysalan ammatillinen kieli huomioiden. Pedagogiikassa teknologian ja simuloinnin hyödyntäminen on perusteltua, mutta suullisen kielitaidon kehittymisen arvioinnin tulee perustua todellisiin vuorovaikutustilanteisiin. Työelämässä toimivien ammatillisen C-tason kielikoulutusta voidaan pilotoida ensin hankkeen avulla, mutta tärkeää on juurruttaa hankevaiheen jälkeen kansallinen kielitaitokoulutus pysyvänä ratkaisuna. Työntekijän kielitaidon vahvistamisen kehittämisstrategiassa tulee hyödyntää jo paikallisesti hyväksi havaittuja toimintamalleja.

Suositus 5: Ammatillisen kielitaidon arviointi ja testaaminen (suositus vastaa muiden Pohjoismaiden tilannetta)

Pidämme tarkoituksen mukaisena suositusta siitä, että ammattihenkilöiltä vaadittavan suomen tai ruotsin kielen osaaminen testataan sekä yleis- että ammatillisen kielitaidon osalta (sosiaali- ja terveysalan kielitesti). Edelleen on hyvä, että kielitaitovaatimusta nostetaan ammattipätevyyttä hakevilta tasolle B2.2 (nykyisin B1 / YKI 3). Kansallista testiä varten tulee laatia yhdenmukaiset ja läpinäkyvät arviointimenetelmät ja arviointikriteerit. Työpaikat tarvitsevat arvioinnin tueksi S2-opettajan asiantuntemusta. Hyväksytysti suoritettu kielitesti tulee olla edellytys ammattihenkilön ammatinharjoittamisoikeuteen.

Pidämme tärkeänä myös kehittää kielitaidon testauksen kansallista menettelyä sosiaali- ja terveysalan tutkinto-opintoihin hakeutuvilta opiskelijavalinnan yhteydessä.

7.2 Kielikoulutuksen kustannukset ja rahoitus

Raportissa on esitelty esimerkin omaisesti laillistamiskoulutuksessa olevan sairaanhoitajan suomen kielen koulutuksen kustannukset, jotka muodostuvat pääsääntöisesti S2-opettajan työtunneista yhtä laillistujaa kohden. Kokonaiskustannukseksi saadaan esimerkissä 2357 euroa / laillistuja. Kielikoulutuksen kokonaiskustannusten osalta jää epäselväksi millainen kokonaiskustannusarvio laillistumiskoulutuksen kielikoulutuksen osalta Suomessa on tällä hetkellä ja mikä on ennakoitu tarve? Epäselväksi jää myös se, miten ammatillisen koulutuksen järjestäjät ja ammattikorkeakoulut ovat varautuneet oletettavasti lisääntyvään S2-opettajan tarpeeseen kielikoulutuksen lisääntyessä.

On hyvä, että raportissa huomioidaan aiemmin toteutuneiden hankkeiden kautta tuotettujen kielikoulutusmateriaalien hyödyntäminen kansallisen kielikoulutusmallin pohjaksi. Kansallisen kielikoulutuksen valmistelu ja rakentaminen rahoitettaisiin osana Hyvän työn ohjelman rahoitusta. Jatkossa vain kielitestin kustannukset rahoitettaisiin kansallisesti ja varsinaisen kielikoulutuksen rahoitusvastuu jäisi joko pätevöityjälle itselleen tai työnantajalle siinä tapauksessa, jos hän on jo työsuhteessa. Mielestämme pätevöityvän henkilön kielikoulutuksesta aiheutuvia kustannuksia tulee raportissa vielä tarkentaa. Mikäli oppilaitos järjestää esimerkiksi sairaanhoitajaksi pätevöitymiskoulutusta, niin onko tämä koulutus pätevöityjälle maksullista, sisältääkö se myös tarvittavan kielikoulutuksen ja mikä on tämän koulutuksen kokonaiskustannus pätevöityjälle? Kun tähän lisätään muut ammatinharjoittamisoikeuden hakuun liittyvät kustannukset, voivat ne nousta tasolle, joka on pätevöityjälle kohtuuttoman suuret.

Suvi-verkoston (ammattikorkeakoulujen suomen kielen ja viestinnän opettajien verkoston) kannanotto keskittyy kolmeen teemaan: selvityksen rajaukseen, selvityksessä vaadittavaan kielitaitotasoon sekä selvityksessä esitettyyn kielitaidon arviointi- ja testausmalliin.

1) Selvitys painottuu vain terveydenhuoltoon
Selvitys mahdollisuuksista toteuttaa kansallinen yhtenäinen kielikoulutus sosiaali- ja terveydenhuollossa painottuu terveydenhuollon ammattilaisten (lääkäreiden, sairaanhoitajien, hammaslääkäreiden ja lähihoitajien) kielitaitoon, kielitaitovaatimuksiin ja kielitaitotason testaukseen. Selvityksessä ei tarkastella sosiaalialan ammattihenkilöitä tai sosiaalialan työtehtävissä vaadittavaa kielitaitoa. Sosiaaliala nousee hetkittäin esiin lähihoitajien koulutuksen ja työtehtävien kautta, mutta muuten sosiaalialan ammatit ja asiantuntijat jäävät tämän selvityksen ulkopuolelle. Tämän vuoksi selvityksen nimessä, näkökulmassa ja varsinaisessa selvitystekstissä tulisi korostua terveydenhuolto ja hoitoala, ei ”sosiaali- ja terveydenhuolto”. Verkostossamme työskentelee runsaasti suomen kielen ja viestinnän asiantuntijoita myös sosiaalialan tutkinnoissa: näkemyksemme mukaan sosiaalialan ammateissa asiantuntijan tärkein työväline on kieli, minkä vuoksi sosiaalialan kielikysymykset tulisikin käsitellä toisaalla ja sosiaalialan ammatit ja työtehtävät on luonteva jättää tämän selvityksen ulkopuolelle.

2) Terveydenhuollon henkilöstöltä vaadittava kielitaitotaso
Selvityksen mukaan nykyiset kielitaitovaatimukset (esim. B1-taso laillistamisessa) eivät riitä työelämän todellisiin tarpeisiin, minkä vuoksi selvitys suosittelee, että kaikilla sosiaali- ja terveysalan ammattihenkilöillä tulisi olla vähintään B2.2-tason kielitaito (mikä vastaa valtionhallinnon kielitutkinnon tasoa hyvä). Lisäksi korostetaan, että kielitaitoa tulee kehittää edelleen työuran aikana, koska todellinen vaatimustaso on monissa tilanteissa jopa C-tasoa. Nykyinen käytäntö, jossa työnantaja arvioi kielitaidon, koetaan ongelmalliseksi, koska arviointiosaamista ei ole riittävästi. Olemme samaa mieltä siitä, että 1) nykyiset kielitaitovaatimukset eivät riitä työelämän todellisiin tarpeisiin, 2) kielitaitoa on kehitettävä työuran aikana ja 3) työnantajilla ei ole aina riittävää osaamista kielitaidon arviointiin. Selvityksessä kaikilta sosiaali- ja terveysalan ammattihenkilöiltä vaadittava kielitaitotaso B2.2 tuntuu kuitenkin todella korkealta, koska oppimiseen tarvittava aika lisääntyy tasolta toiselle edettäessä – tasojen väli on pitkä. B2.2-tason saavuttaminen kielikursseilla, opintojen aikana sekä yksittäisissä työharjoitteluissa on hankalaa, sillä ammatillinen kielitaito saavutetaan parhaiten työelämässä kielitietoisen työyhteisön tuella.

Suvi-verkoston (ammattikorkeakoulujen suomen kielen ja viestinnän opettajien verkoston) kannanotto keskittyy kolmeen teemaan: selvityksen rajaukseen, selvityksessä vaadittavaan kielitaitotasoon sekä selvityksessä esitettyyn kielitaidon arviointi- ja testausmalliin.

2/2
Ratkaisevasti ammatilliseen kielitaitoon näyttävätkin vaikuttavan Suomessa asumisen aika ja työssä olemisen aika. Vuonna 2016 toteutetun arviointitutkimuksen mukaan (Seilonen, Suni, Härmälä & Neittaanmäki 2016) tasolle YKI 3 yltää, kun on työskennellyt omalla alalla noin kaksi vuotta. Tasolle 4 taas voidaan tarvita yli viisi vuotta oman alan kokemusta. Tämän valossa tavoitteen asettaminen tasolle B2.2 jo pätevöitymisen aikana voi huomattavasti viivästyttää pätevän työvoiman saantia. Työssä tarvittava käyttökieli opitaan työssä, kun kielenoppija pääsee työskentelemään kiinteänä osana kielen oppimista tukevaa työtiimiä. Lisäpohdintaa tarvitaan, miten työelämää ja työelämän tarpeita palvelisi se, että laillistamiseen vaadittava kielitaito nostettaisiin kaikissa hoitoalan työtehtävissä tasolle B2.2.

3) Kielitaidon arviointi ja testaus

Selvityksessä ehdotetaan sosiaali- ja terveysalan omaa YKI-kielitestiä otettavaksi käyttöön vuoteen 2028 mennessä. Testin läpäiseminen olisi laillistamisen edellytys ja samalla työnantajille väline varmistaa riittävä kielitaito. Hoitoalan kielitaitoa testaava yhdenmukainen YKI-testi on hyvä avaus. Jos testiä lähdetään kehittämään, sitä on kuitenkin tärkeä kehittää tiiviissä yhteistyössä nykyisen YKI-kielitestin yhteydessä, jotta säilytettäisiin testien yhdenvertaisuus ja luotettavuus.
On myös tärkeää huolehtia siitä, että pätevöityjillä on mahdollisuuksia osallisuuteen työ- harjoitteluympäristöissään, koska kielen aktiivinen käyttö luo reilun ja realistisen pohjan parhaan osaamisen näyttämiseen mahdollisessa ammatillisen kielitaidon testissä. Edellä mainitun arviointitutkimuksen johtopäätökset tarjoavat hyvän pohjan arvioinnin kehittämiselle. Vaihtoehtoisena kielitaidon arviointimallina selvityksessä esitetään yhteisiä arviointimatriiseja ja S2-asiantuntijoiden osallistumista työpaikoilla tehtäviin arviointeihin.

Vaihtoehtoisia kielitaidon osoittamismahdollisuuksia olisi hyvä tutkia enemmän: tutkimusta tarvitaan siitä, millaiset koeasetelmat ja testaustavat tuottavat oikeanlaisen arvioinnin ihmisten todellisesta kielitaidosta. Vaihtoehtoisia arviointimalleja pohtiessa olisi erittäin tärkeä huomioida, miten kielitaidon arviointi toteutetaan yhdenvertaisesti, luotettavasti ja laadukkaasti. YKI-testaajilla on erityistä asiantuntemusta ja kokemusta kielitaidon arvioinnista, mitä kaikilla S2-asiantuntijoilla tai työelämän edustajilla ei ole.

Selvitysryhmän suositus osittain yhtenäisestä ja osittain erillisestä kielikoulutuksesta kuulostaa hyvältä ratkaisulta ja edistää eri ammattihenkilöiden työtehtävissä suoriutumista kokonaisvaltaisemmin. On selvää, että esim. hammaslääkärin ja lähihoitajan työtehtävissä tarvitsema sanasto on osin erilaista.

Erillisen eri ammattiryhmille tarkoitetun kielikoulutuksen sijoittuminen tasolle B1-B2 on järkevää, ja kielikoulutuksen tulee olla integroituna sujuvaksi osaksi ammatillista koulutusta (ml. pätevöitymiskoulutus), niin kuin selvityksessä ehdotetaan.

Selvityksessä ehdotetaan, että alkeistason A1.3 kielitaito olisi mahdollista saavuttaa lähtömaassa esim. lähtömaakoulutuksen kautta. Tähän olisi hyvä saada standardoitu, riippumaton testaus, jota alan kaikki toimijat käyttäisivät, esim. rekrytointiyritykset ja heidän kumppanit. Lähtömaakoulutuksissa standardoidun testin läpäisy olisi edellytys rekrytointiprosessin jatkolle, esim. työsopimukselle, joka mahdollistaa työntekijän oleskeluluvan. Nykyisellään haasteena on ollut lähtömaakoulutusten vaihteleva laatu ja yhteneväisen testauksen puute.

Kouluttajilla tulee olla Suomi toisena kielenä -opettajan pätevyys. Huomioitava kuitenkin se, että S2- opettajista taitaa olla tälläkin hetkellä pulaa?

Suomessa tarjottava yhteinen sote-alan A2- tason jatkokoulutus olisi tärkeä jatkumo kielenopiskeluun ja tarjoaisi mahdollisuuden päästä (täydentäviin) ammatillisiin opintoihin esim. lähihoitajan oppisopimus / sairaanhoitajan laillistamispolku. Tähän ehdotetaan kansallisen kehittämishankkeen käynnistämistä mahdollisimman nopeasti. Huomioon tulisi ottaa ainakin:
1. Lähtömaakoulutuksen kautta tulleet työntekijät tarvitsevat toimeentulon kielikoulutuksen ajaksi ennen lähihoitajan oppisopimuksen tai sairaanhoitajan laillistamiskoulutuksen alkua. Jos hoitajat aloittavat työt A1.3 -tasolla, koko työyhteisön tulee olla tietoinen, mitä taso käytännössä tarkoittaa, ja miten kielitaidon kehittymistä voidaan myös työyhteisönä tukea.
2. Kuka maksaa A2-tason kielikoulutuksen?
-Jos koulutus tapahtuu työsuhteessa, maksetaanko perehdyttäjille / ohjaajille / työyhteisöille tukea?
-Kielivastaava -mallista hyviä kokemuksia Ruotsista. Work in Finland tarjoaa Kielivastaava -valmennuksia ensi vuonna.

Ehdotus vaatimuksesta B2.2 kielitaidon tasoon ammattihenkilöille (Valviran ammatinharjoittamisoikeus) on järkevä, ja edistää asiakas- ja potilasturvallisuutta, sekä työhyvinvointia koko työyhteisössä.

Kannanottoni on annettu yksityishenkilönä, vaikka mainitsen Work in Finlandin Kielivastaava -valmennuksen.

Kannatan lähtötasovaatimusta sekä nursing-tutkintoihin että laillistamisprosessiin tuleville opiskelijoille. Vaikka työkielitaidon oppimisen kannalta työelämäkokemus on tärkeää ja välttämätöntä, jonkinlainen lähtötaso jolle rakentaa, on myös välttämätön. Nyt osa opiskelijoista aloittaa nollakielitaidolla. Joudumme keskeyttämään harjoitteluja sen vuoksi, että potilasturvallisuus vaarantuu tai opiskelija ei pysty näyttämään osaamistaan, kun kielitaito ei riitä siihen. Opiskelijat toivovat ajoittain myös itse keskeyttämistä, kun harjoittelupaikka on liian vaativa. Tulee huomioida, että viestintä on keskeinen ja erottamaton osa sairaanhoitajan ja muiden terveysalan ammattilaisten työtä. Ilman kykyä riittävän selkeästi ja ymmärrettävästi raportoida, ohjata, kirjata tai konsultoida, ei voi näyttää objektiivisesti kliinistä osaamistakaan eli tavoitteiden saavuttamista harjoittelussa. Yhdenvertaisuudenkin vuoksi opiskelijan on pystyttävä siihen, jo opintojen aikana. Kaikkien alalle opiskelevien on saavutettava samat tavoitteet riippumatta kielitaustasta, jotta valmistuvien ammattitaito on turvallisella tasolla - ja myös hyvä pohja edetä uralla.

Tavoite B2.2 kielitaidon saavuttamisesta on tervetullut, koska tosiasiassa ainakin erikoissairaanhoidossa tarvitaan C-tason kielitaitoa. Mitä akuutimpi ja kompleksisempi hoitoympäristö, sitä vaativampia ovat myös kielelliset tilanteet. EU-direktiivi edellyttää harjoittelujen suorittamista hyvin erilaisissa ympäristöissä. Oppijan tulee sopeutua siten monenlaisiin kieliympäristöihin ja oppia uusia erikoisalasanastoja. Huomiota tulisi kiinnittää siihen, että oppijalla todella on edellytykset suorittaa harjoittelu siinä paikassa, mikä on varattu. Jobiili-järjestelmä on riittämätön varmistamaan, että oppija saa varatuksi oikeanlaisen harjoittelupaikan, koska se ei mahdollista oppijan kielitaidon kuvaamista riittävän tarkasti, tai harjoittelupaikan kielellisen vaativuuden kuvaamista yhdenmukaisella asteikolla. Harjoittelupaikkojen hakuprosessia tulee kehittää tältä osin. Lisäksi on kehitettävä yhteistyötä oppilaitosten ja työnantajien välillä niin, että opiskelijoiden tukemiseen on selkeät mallit ja rakenteet. Työpaikkaohjaajia tulee tukea tunnistamaan haasteet kielitaidossa ja opastaa toimimaan niin, että oppija saa tukea. Myös ohjauksen kuormittavuus tulee tunnistaa - kieliopetusta ei saa sysätä liikaa työpaikkojen vastuulle. On huomioitava, että henkilöstömitoitukset tehdään potilasmäärän, ei opiskelijamäärän perusteella.

Hyvinvointialueiden, HUSin ja Helsingin kaupungin rahoituksessa tulee huomioida S2-osaamisen tarve sekä opiskelijoiden että S2-taustaisten työntekijöiden osalta. Ehdotus 12 tunnin aikaresurssista on hyvä, mutta ajatus tulisi laajentaa myös nursing-opiskelijoihin. Ongelmat eivät rajoitu pelkästään laillistamisprosessissa oleviin. TOKASA-malli on oikeansuuntainen, mutta siinäkin tulisi käyttää lähtötasovaatimuksia.

Suositus 1: Alkeistason kielitaidon hankkiminen
kommentti: yhteiset osaamistavoitteet ja arviointikriteerit avainasemassa, näitä tarvitaan
kommentti: alkeistason kielikoulutuksen edellyttäminen lähtömaassa laajennettava koskemaan myös muita, kuin lähihoitajia. Vähimmäistason nostaminen tasolle B1.1. tilanteissa, joissa henkilö tulee Suomeen kansainvälisen rekrytoinnin (yritys, työnantaja) kautta. Kouluttajalla tulee olla S2-pätevyys.

Suositus 2: Lääkärien ja sairaanhoitajien laillistamiskoulutukseen ja lähihoitajakoulutukseen pääsyvaatimusten mukaisen kielitaidon hankkiminen
kommentti: Yleiskielitaidon varmistaminen avainasemassa työllistymisen edistäjänä. Yleiskielitaitokoulutuksen säilyttäminen osana kotoutumiskoulutusta keskeistä. Kontaktiopetuksen mahdollistaminen tärkeää, jotta vuorovaikutustilanteissa kielen oppiminen mahdollistuu.
kommentti: kansallinen kehittämishanke, jonka tavoitteena suunnitella, pilotoida ja jalkauttaa sosiaali- ja terveysalalle suuntautunut kielikoulutus, on kannatettava. Osana kielikoulutusta käytävä läpi myös Suomen sote-järjestelmän rakennetta ja toimintamallia. Esimerkiksi kotihoito, minkä varaan Suomessa rakennetaan pitkälti ikäihmisten hoivaa, ei ole laajasti tunnetta maailmalla.

Suositus 3: laillistamisprosessin tai lähihoitajakoulutuksen aikainen kielikoulutus
kommentti: kansallinen toteutusmalli, joka pohjaa sote-alan perustutkinnon perusteisiin kansainvälisesti rekrytoitujen oppisopimuskoulutuksissa, on suositeltava. On tärkeää, että kielen opetus integroidaan ammatilliseen opetukseen kaikilla tasoilla opetussuunnitelmatyöstä yksittäisiin opetustilanteisiin.
kommentti: Riittävän resurssin varmistaminen kielen opetukseen oppilaitoksille ja työnantajille tärkeää. Työelämässä oppiminen tärkeässä roolissa osana kielitaidon kehittämistä. Työnantajien tukeminen S2-koulutuksen mahdollistamiseksi / tukemaan työnantajia, jotta vajaalla kielitaidolla harjoitteluun tulevia pystytään ottamaan harjoitteluihin. Myös työpaikkaohjaajien tukemisen mahdollistaminen (esim selkokieliseen ohjaukseen kouluttaminen) mahdollistettava.

Suositus 4: Kielen opiskeleminen työelämässä ammattioikeuden saavuttamisen jälkeen
kommentti: moniammatillisen C-tason kielikoulutus työelämässä oleville on suositeltava. Materiaalipankin edistäminen, joka valtakunnallisesti saavutettavissa, edesauttaa edellisen tavoittamista.
kommentti: työnantajien tukemisen mahdollistaminen muutenkin, kuin kielistrategiaa edellyttämällä, nostettava keskusteluun. Erityisesti sote-alan tehtäväkentässä on selvää, että kansainvälisiä rekrytointeja tarvitaan entistä enemmän tulevaisuudessa, kun ikääntyneiden palveluntarve kasvaa ja työikäisten määrä Suomessa laskee. On oltava osa kansallista intressiä mahdollistaa kielitaidon ja kulttuuriosaamisen tukeminen työpaikoilla . Työpaikoille tarvitaan kielen tuen ohjelma kansallisella tasolla.

Hyvä suomen kielen taito on olennainen osa sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisen osaamista. Kehitämme sairaanhoitajakoulutusta, jossa koulutetaan selkeällä suomella sairaanhoitajaopiskelijoita, joiden suomen kielen lähtötaso on A2.2. Ammatin ja kielen yhtäaikainen opiskelu on opiskelijalle vaativaa. Koulutukseen hakee myös S2-taustaisia lähihoitajatutkinnon omaavia henkilöitä. Monet heistä eivät tule valituksi koulutukseen, koska heidän suomen kielen taso ei yllä vielä A2.2. tasolle. Haastavan tästä tekee se, että heillä on jo yksi suomenkielinen tutkinto tehtynä ja he olisivat valmiita työelämään. Työelämässä taso B1 suomen kielen taidossa ei monissa tehtävissä riitä. Kannatamme sitä, että ammattipätevyyteen vaaditaan vähintään B2-tason suomen kielen taitoa.
On hienoa, että tämä tärkeä teema on noussut keskusteluun, koska sote-alan työntekijän kielen osaaminen ja oppiminen ei ole vain yksittäisen toimijan vastuulla. Yksilö itse, koulutusorganisaatio ja työelämä yhdessä toimien saavat parempia tuloksia. Ulkomaalainen työvoima on todellisuutta ja suomen kieli kuuluu harvan maahanmuuttajan aiempaan osaamiseen.

Hyvä suomen kielen taito on olennainen osa sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisen osaamista. Kehitämme sairaanhoitajakoulutusta, jossa koulutetaan selkeällä suomella sairaanhoitajaopiskelijoita, joiden suomen kielen lähtötaso on A2.2. Ammatin ja kielen yhtäaikainen opiskelu on opiskelijalle vaativaa. Koulutukseen hakee myös S2-taustaisia lähihoitajatutkinnon omaavia henkilöitä. Monet heistä eivät tule valituksi koulutukseen, koska heidän suomen kielen taso ei yllä vielä A2.2. tasolle. Haastavan tästä tekee se, että heillä on jo yksi suomenkielinen tutkinto tehtynä ja he olisivat valmiita työelämään. Työelämässä taso B1 suomen kielen taidossa ei monissa tehtävissä riitä. Kannatamme sitä, että ammattipätevyyteen vaaditaan vähintään B2-tason suomen kielen taitoa.
On hienoa, että tämä tärkeä teema on noussut keskusteluun, koska sote-alan työntekijän kielen osaaminen ja oppiminen ei ole vain yksittäisen toimijan vastuulla. Yksilö itse, koulutusorganisaatio ja työelämä yhdessä toimien saavat parempia tuloksia. Ulkomaalainen työvoima on todellisuutta ja suomen kieli kuuluu harvan maahanmuuttajan aiempaan osaamiseen.

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen (Pohde) lausunto: Selvitys mahdollisuuksista toteuttaa kansallinen yhtenäinen kielikoulutus sosiaali- ja terveydenhuollossa

Maahanmuuttajataustaisten ja ulkomailla tutkinnon suorittaneiden sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten riittävä suomen kielen taito on keskeinen edellytys laadukkaan hoidon ja palvelun toteutumiselle sekä potilas- ja asiakasturvallisuuden varmistamiselle.

Pohde näkee tärkeänä, että kielikoulutus olisi osittain yhtenäinen ja osittain ammattikohtaisesti eriytyvä. Alkeiskielitaidon yhdenmukaistaminen ja arviointi sekä kotoutumiskoulutusta vastaavan alkuvaiheen koulutuksen tarjoaminen kaikille katsotaan tarpeelliseksi yleiskielitaidon vahvistamiseksi.

Pohde korostaa, että sosiaali- ja terveydenhuollon ammattikieleen keskittyvä koulutus tulisi olla osittain yhtenäinen eri ammattiryhmille, ja kieliopetuksen tulisi nivoutua tiiviisti ammatilliseen opetukseen laillistamisprosessin tai lähihoitajakoulutuksen aikana.

Pohde kannattaa kielitaitovaatimuksen nostamista tasolle, joka varmistaa toimivan ja itsenäisen suomen tai ruotsin kielen taidon. Testin läpäiseminen olisi laillistamisen edellytys sekä työnantajalle keino varmistaa työntekijän riittävä kielitaito. Pohde kannattaa kansallisesti yhtenevien kielitasovaatimusten laatimista sekä kielen arviointityökalujen kehittämistä.

Lisäksi Pohde toivoo, että myös sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten tutkinto-ohjelmien opiskelijoiden kielitaito arvioidaan ennen valmistumista sosiaali- ja terveydenhuollon toimintaympäristöön kehitetyllä arvioinnilla. Pohde suosittelee kielistrategioiden laatimista jatkuvan kielen oppimisen tueksi työpaikoilla.

Pohde suosittaa, että ammattilaisten kielellisen ja kulttuurillisen osaamisen varmistamiseksi sosiaali- ja terveydenhuoltoon asetetaan kansallinen työryhmä.

Tarve kansalliselle ja yhtenäiselle kielikoulutukselle eritoten sotella on todella iso tarve. Tämä voisi selkeyttää käytäntöjä jatkossa nykytilaan verrattuna. Tuntuu, että tällä hetkellä eri organisaatioissa pohditaan jokainen samoja asioita ja käytetään turhaan resurssia sillä tavalla, kun tämä asia kuitenkin koskettaa laajasti koko Suomea. Sote-alalla ei tosiaan riitä yleiskielikoulutus, vaan tulisi tukea myös ammatillista kielenosaamista aikaisempaa vahvemmin. On myös hienoa, että on ymmärretty, että kielen oppiminen on prosessi ja sitä tulisi suunnitelmallisesti tukea myös työnantajan puolelta valmistumisen jälkeen sekä toisaalta myös työntekijä pystyisi itsekin sitoutumaan kielitaidon kehittämiseen, jos sille on olemassa selkeä suunnitelma ja vaiheet. On hyvä, että on katsottu kielikoulutukseen liittyviä polkuja laajasti ja mietitty kaikille yhteisiä sekä myös perustellusti eriytettyjä koulutuksia erilaisiin tarpeisiin (esim. eri ammattiryhmät ja eri taitotasot).

Suositus 1: Alkeistason kielitaidon hankkiminen:

· Suosituksessa mainittu vaatimus kv-rekrytoinnin kautta tulevien ammattilaisten kielikoulutusten yhteisistä osaamistavoitteista ja arviointikriteereistä on erittäin kannatettavaa. Tällä hetkellä on vaikea arvioida, onko esim. rekrytointiyrityksen kanssa sovittu tavoite todellisuudessa täyttynyt ja voi olla hva:lle yllätys, että Suomeen tullessaan kielitaito ei ole ollenkaan sitä, mitä piti tai oli rekryfirman kanssa sovittu. Tämä aiheuttaa murhetta niin työnantajalle kuin Suomeen tuleville työntekijöillekin. On mahdollista myös, että rekrytointifirmalla myyvänä tahona voi olla puolueellinen näkökulma heidän tuomien työntekijöiden kielitaidon tasosta – siksi kaivataan myös neutraalia tahoa arvioimaan kielitaidon tasoa, tahoa joka ei ole osallisena hoitajahankintaprosesseissa.

Yleiskielen taidon tulisi olla jollain järkevällä tasolla ennen työn alkamista. B1 kaikilla kielen osa-alueilla (ymmärtämistaidot, kirjoittaminen, lukeminen ja puhuminen sekä sanasto/rakenteet). A2-tasoisella on vielä niin paljon takamatkaa ja paljon ihan yleiskielenkin asioiden harjoittelemista, että itsenäinen työnteko voi olla vielä hankalaa sekä vaarantaa myös potilasturvallisuuden.

Suositus 2: Lääkärien ja sairaanhoitajien laillistamiskoulutuksen tai lähihoitajakoulutuksen pääsyvaatimusten mukaisen kielitaidon hankkiminen:
· Ehdotettu laajemmin kansallisesti saatavilla oleva koulutus on hyvä ja tuo vahvuutta sekä ehkäpä myös laadukkaampaa koulutusta sitä tarvitseville.

**jatkuu toisessa kommentissa

**jatkuu
Suositus 3: Laillistamisprosessin tai lähihoitajakoulutuksen aikainen kielikoulutus:

Tätä suunnitelmallisuutta on kaivattu jo pitkään, hienoa, että se olisi nyt tuolla suunnitelmissa mukana.

Tällä hetkellä ei ole tae, että suomalaisesta tutkinnosta valmistunut lähihoitaja osaisi riittävästi suomen kieltä, jotta voisi toimia itsenäisesti työssään - vaikka suomalaisen tutkinnon suoritettuaan kielitaidon riittävään tasoon pitäisi työnantajan voida luottaa. Opintojen aikaista kielen opetusta tulee lisätä tai tukea sitä yhtenäisellä kielikoulutuksella.

Suositus 4: Kielen opiskelu työelämässä ammattioikeuden saavuttamisen jälkeen

On hyvä, että työpaikoilla puhutaan kieliasioista ja sitä tulisi lisätä entisestään. Ja nimenomaan rakentavassa hengessä. Kielisopimukset ja vastaavat ovat hyvä tapa lähestyä tätä sensitiivistä aihetta. Se, että kielitaito voidaan ottaa puheeksi työpaikalla ja pystytään luomaan jonkinlainen suunnitelma sen kehittämiseksi, varmasti jo helpottaa molempia osapuolia (työntekijää ja työnantajaa). Vastuu kielitaidon arvioinnista pitäisi olla kuitenkin ammattilaisella tai ainakin arviointikriteereiden tulisi olla läpinäkyviä, kaikkien tiedossa olevia ja reiluja ja näitä ammattilaisia ei aina hyvinvointialueella ole arviointia varten käytössä. Mieluummin valtakunnallinen, tutkimuksiin perustuva ja arvioinnin ammattilaisten suunnittelema kokonaisuus, jota tarvittaessa voidaan hyödyntää myös työsuhteen käynnistymisen jälkeen, kun arvioidaan myöhemmin esim. Jatkomahdollisuuksia työssä ja kielitaidon tasoa.

Työnantajilla on luonnollisesti oma vastuunsa kielen kehittymisen tukemisessa, mutta työaikana tapahtuva kielen oppimisen määrä (mahdollisina opetustunteina tai verkkokursseina) on kuitenkin rajallista, koska aikaa täytyy käyttää varsinaisen työn tekoon. Jos tarjolla olisi yhtenevää kielenkoulutusta, johon voisi osallistua omalla vapaa-ajallaan, tukisi tämä kielen kehittymistä. Työnantajan on myös helppo suositella yhtenäistä kieliopetusta, kun sisältä olisi yhteisesti tiedossa ja tiedettäisiin sen aidosti edistävän myös ammatillisen kielen kehittymistä.

Suositus 5: Ammatillisen kielitaidon arviointi ja testaaminen (suositus vastaa muiden Pohjoismaiden tilannetta):

Nykyistä kielitaitoa vastaava korkeampi tasovaatimus on kannatettavaa ja mikäli suunnitelmallisesti kielitaidon kehittäminen edelleen työssä jatkuu, niin ehkä lähtötasona tuo tasovaatimus on parempi kuin nykytilanne.

Yleiskieli ja ammattikieli ovat kielen eri muotoja, joista toinen opitaan kursseilla/koulussa ja toinen suurimmaksi osaksi työelämässä. Siinä on iso ristiriita, miten työnantaja voi testata/arvioida ammattikieltä (rekrytointivaiheessa), jos sitä ei ole päässyt vielä työelämässä oppimaan. Toinen ristiriita on se, että jos kielen ajatellaan kehittyvän vain työelämässä, kuka kielitaidon kehittymistä työelämässä ohjaa, antaa palautetta ja arvioi, koska sitä se oppiminen kuitenkin vaatii.

***Jatkuu

Myös YKI-testeihin pääsyn helpottaminen auttaa arvioimaan työnhakijan tai työntekijän kielitaitoa. Nyt haasteena voi olla, ettei YKI-testeihin päästä, niihin on kovat ruuhkat ja arviointi jää työnantajan kontolle.

Arvioinneissa on paljona variaatioita, kun arviota ei tee kielen ammattilainen. Siinä missä yksi esihlö saattaa arvioida kielitaidon riittämättömäksi, toinen saattaa arvioida sen riittäväksi. Arviointi on todella haastavaa henkilölle, joka ei siihen ole paneutunut.


Kaiken kaikkiaan, yhtenäinen kielikoulutus olisi valtavan hieno ja äärimmäisen tärkeä asia, jotta jatkossa voimme varmistaa kansallisella tasolla hoitotyön laadukkuuden, potilasturvallisuuden mutta myös mielikuvan Suomesta kv-osaajia työllistävänä ja tukevana maana.

Helsingin yliopiston Suu -ja leukasairauksien osasto pitää selvityksen nostamia kielikoulutuksen kohtia tärkeinä. Näkisimme myös hammaslääkärien hyötyvän ammattikieleen keskittyvistä ammattiryhmien yhteisistä kielikoulutuksista.
Sivun 39 tekstiin poikkeavana huomiona näemme hammaslääkärin työn vaativan paljon potilaan kanssa vuorovaikutusta ja kommunikaatiota. Joskin lääkärin ja hammaslääkärin käyttämä ammattikieli poikkeaa jonkin verran toisistaan.

Päijät-Hämeen hyvinvointialue pitää kansallisen kielikoulutus- ja kielitestausmallin kehittämistä erittäin tärkeänä työvoiman saatavuuden, potilasturvallisuuden ja monikielisten työyhteisöjen toimivuuden näkökulmasta.
Yhtenäinen kielimalli varmistaa suomea vieraana kielenä puhuvien osaajien riittävän kielitaidon ja turvallisen työskentelyn.
Yhtenäiset käytännöt myös helpottavat työnantajien ja oppilaitosten yhteistyötä, yhdenmukaistavat osaamisvaatimuksia ja tukevat työntekijöiden integroitumista suomalaiseen sote-ympäristöön.
Kansainvälisten osaajien työllistymisen kannalta on olennaista, että työnantajille tarjotaan selkeät ohjeet ja mallit työpaikan kielikoulutuksen järjestämiseksi, sekä valmiita koulutuspaketteja, digitaalista materiaalia ja tukea kielistrategioiden laatimiseen. Työnantajien vastuun lisääminen on perusteltua, mutta edellyttää riittävää rahoitusta ja valtion ohjausta.
Kannatamme sitä, että kielikoulutus sidotaan tiiviisti lähihoitaja- ja sairaanhoitajakoulutuksiin sekä laillistamisprosessiin. Ammatillinen konteksti tukee oppimista ja vahvistaa motivaatiota.
Työelämän tarpeisiin sovitettu, modulaarinen ja joustavasti työn ohessa toteutettava kielikoulutus on keskeistä.
Jatkovalmisteluissa tulee arvioida kattavasti myös työnantajille kohdistuvat kustannukset, jotta rahoitusmalli voidaan mitoittaa realistisesti. Selvityksessä esitetty laskelma (2 357 €/laillistuja S2-opettajan työtunneista) antaa suuntaa, mutta ei kata työnantajille tosiasiallisesti aiheutuvia kustannuksia, kuten työpaikalla järjestettävää kielitukea, perehdytykseen liittyvää lisäresursointia ja rakenteita, jotka mahdollistavat oppimisen työajalla.
Selvityksen mukaan kansallisesti rahoitettaisiin vain kielitesti, mikä ei ole riittävää mallin toteuttamiseen. Hyvinvointialueet eivät pysty kantamaan kokonaisvastuuta kielikoulutuksen rahoituksesta ilman pysyvää kansallista tukea. Vakaasti ja ennakoitavasti rahoitettu malli mahdollistaa yhdenvertaiset mahdollisuudet kielen oppimiseen ja pitkäjänteiseen kielikoulutukseen myös organisaatioiden taloudellisen tilanteen vaihdellessa.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue kannattaa selvityksen linjauksia ja pitää kansallista kielikoulutus- ja testausmallia välttämättömänä keinona turvata sote-alan osaavan työvoiman saatavuus. Korostamme tarvetta työelämälähtöisille, joustaville ratkaisuille sekä mallin toteuttamisen edellyttämälle pysyvälle valtakunnalliselle rahoitukselle. Päijät-Hämeen hyvinvointialue on valmis osallistumaan mallin kehittämiseen ja pilotointiin.

Helsingin kaupungin sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala kannattaa kansallista, yhtenäistä kielikoulutus- ja testausmallia sosiaali- ja terveysalalle varmistamaan asiakas-, potilas- ja työturvallisuutta, lain vaateisiin sekä turvaamaan suomen- ja ruotsinkielisiä palveluja. Kansallisella tasolla kaivataan yhtenäisiä toimintamalleja. Nyt rakenteet ovat liian hajanaisia, kehittämistyö pohjautuu lähinnä hankkeisiin ja hankerahoituksiin, tukimateriaalit ovat sirpaleisesti eri paikoissa, kielitaidon varmistamisen keinot vaihtelevat eikä ole yhtenäisiä, kansallisella tasolla asetettuja kielitaitovaateita.

Sote-alalle tarvitaan yhtenäiset kielitaidon vaatimukset ja osaamisen viitekehys, jossa olisi määriteltynä suomen kielen osaamisen osalta tutkintoon johtavan koulutuksen aloittamisen lähtötaso, koulutuksen aikana saavutettava tavoitetaso, rekrytoinnin lähtötaso ja työssäoppimisen tavoitetaso. Lisäksi kaivataan yhteinen ohjeistus siitä, mikäli nämä eivät toteudu.

Kielitaidon testauksen osalta kannatamme sekä yleiskielen taidon että ammatillisen kielitaidon testausta. Näiden testausten arviointi erikseen osoittaisi paremmin sitä, millä osa-alueella kielen oppijalla olisi kehitettävää.

Yhtenäisessä mallissa tulisi huomioida myös kielen oppimisen haasteet ja tukimuodot näille. Mikäli kansallisen yhtenäisen kielikoulutuksen ja kielitaidon testauksen malli syntyy, ammattioikeuksien saamisen edellytyksenä on suorittaa hyväksytysti yhtenäinen kielikoulutus kielitestauksineen. Työelämän ja kouluttajien vastuita kielen opetuksessa pitää selkeyttää. Kouluttaja vastaa A–B-tasoista ja työelämä B–C-tasoista.

Lähihoitajat

Lähihoitajien kirjallinen ja suullinen kielitaito pitäisi arvioida standardoiduin testein. Kielitaito tulisi varmistaa tutkintokoulutuksen alkaessa (vähintään A2.2 kaikilta, eli myös ulkomailta rekrytoiduilta oppisopimusopiskelijoilta) sekä lähihoitajaksi valmistuessa (vähintään B1). Tutkintoon johtavissa koulutuksissa suomen kielen opetusta on lisättävä, jotta kielitaidon kehittyminen vähintään tasolle B1 toteutuu. Tällä hetkellä pelkkä tutkintotodistus ei takaa sotealan työtehtävissä riittävää kielitaitoa, joten jokaisen opiskelijan tulee saada virallinen todistus kielitaidosta yhdessä tutkintotodistuksen kanssa. Oppilaitoksilla on oltava vastuu varmistaa opiskelijan kielitaito ammateissa, joissa tällainen vaade on olemassa. Ammatillisen koulutuksen tutkinnon perusteista sosiaali- ja terveysalan perustutkinnossa ei voi poiketa tai mukauttaa mikäli potilas- ja asiakasturvallisuus vaarantuu esim. kielitaidon puutteiden takia. Vastuuta kielitaidon arvioinnista ja kehittämisestä ei voida siirtää työpaikoille.

Sairaanhoitajat

Sairaanhoitaja- ja laillistamisopintojen alkaessa kielitaitotaso tulisi olla vähintään B1 ja sairaanhoitajaksi valmistuessa tavoitetaso pitäisi nostaa B2-tasolle. YKI-testimahdollisuuksien lisääminen sujuvoittaisi laillistamisprosessia (sairaanhoitajat, lääkärit ja hammaslääkärit).

Selvityksestä puuttuu koko ajan kasvava ryhmä ja toinen reitti laillistukseen eli kansainvälisen erillishaun opiskelijat, jotka saavat suomalaisesta ammattikorkeakoulusta tutkintotodistuksen. Näiden ammattilaisten aikaisempi osaaminen ja opinnot tunnistetaan ja tunnustetaan, jonka perusteella suurin osa yleissairaanhoitajan opinnoista hyväksiluetaan, jolloin heidät voitaisiin jo palkata laillistetun ammattihenkilön sijaiseksi. Tutkintoväylä EU-sairaanhoitajaksi palvelee opiskelijaa ja oppilaitosta nopeampina tutkintoina. Periaatteessa se palvelee myös työnantajaa nopeampina ammattioikeuksina. Eri asia kuitenkin on, voivatko työnantajat heitä palkata edes sairaanhoitajan sijaisuuteen, jos he eivät osaa kieltä riittävästi ammatissa toimimiseen.

Oppilaitosten mukaan opetussuunnitelma näillä opiskelijoilla on aivan sama kuin suomenkielisessä toteutuksessa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että ainakin osa näistä opiskelijoista etsii syventävän vaiheen harjoittelupaikkaa alkeiskielitaidolla, jolloin harjoittelu onkin tosiasiallisesti tutustumista työhön osoittamatta tavoitteiden edellyttämää osaamista. Tämä on pohjimmiltaan aivan sama tilanne kuin mitä selvityksessä (6.3 Harjoittelut ja työelämässä oppiminen, s.96) todettiin lääkäreiden amanuenssiharjoittelusta. Jos ei suoriudu tehtävistään, joutuu seurailemaan sivusta muiden työtä, joka ei edistä työyhteisöön integroitumista eikä kielenoppimista parhaalla tavalla.

Englanninkielisen tutkinto-ohjelman opiskelijoilla ei ole harjoitteluihin mitään valvovan viranomaisen asettamia kielitaitovaatimuksia. Tutkintotodistuksen saatuaan heidät rekisteröidään sairaanhoitajiksi, vaikka todistukseen olisi kirjoitettu, ettei kielitaito ole ammatin vaatimalla tasolla. Valvira ei tarkista kielitaitoa rekisteröinnin yhteydessä, kun tutkinto on suoritettu Suomessa. Osaamisen ja kielitaidon varmistaminen jää työnantajan tehtäväksi. Rekrytoivalla esihenkilöllä ei ole pätevyyttä arvioida kielitaitoa. Työnantajan pitäisi voida luottaa siihen, että ammattioikeudet saaneella sote-alan ammattilaisella olisi vähintään lakisääteinen kielitaito.

Sairaanhoitajia työskentelee riittävän kielitaidon puuttuessa muissa kuin koulutustaan vaativissa tehtävissä, mikä on resurssien tuhlausta. Jos koulutusta vastaavaa työtä ei voi tehdä valmistumisen jälkeen, ei myöskään hankittu ammattitaito pääse kehittymään.
Jos kielitaitotasoa ei lainsäädännöllä nosteta B2-tasolle

• Kuinka työelämän pitäisi ratkaista tilanne, jos sairaanhoitajalla on tutkinto ja Valviran myöntämä ammattioikeus, mutta ei asiakas/potilasturvalliseen työhön riittävää kielitaitoa?

• Kuinka perustellaan se, että riittävän kielitaitotason on sairaanhoitajilla todettu olevan B2–C2, mutta lakisääteinen vähimmäistaso on B1? Rajatut ammattioikeudet voisi myöntää, jos kielitaito on B1 ja täydet oikeudet, kun kielitaito on tasolla B2.

• Harjoittelua ei voi suorittaa ilman riittävää kielitaitoa (vähintään B1), koska vuorovaikutus ja kirjaaminen ovat välttämättömiä. Laillistamiskoulutus toteutetaan suomen kielellä ja myös harjoittelu suoritetaan suomeksi. Sairaanhoitajien laillistumisopintojen lähtötason pitää olla B1, jotta opintojen aikana voidaan kehittyä B2-tasolle.

• Kielitaito pitää testata, vaikka laillistamisopintoihin hakevalla olisi suomalainen lähihoitajan tutkinto.

• Selvityksessä todetaan, että harjoittelua ohjaavalla tulee olla vähintään B2-tason kielitaito. Jos sairaanhoitaja työskentelee B1-tasolla, hän ei voi ohjata harjoittelijoita.


Ulkomailta rekrytointi

Ulkomailta rekrytointia tekevät henkilöstöpalveluyritykset tulisi standardoida ja valvoa niitä tarkemmin, jotta toiminnan laatu ja eettisyys voitaisi paremmin varmistaa. Lähtömaakoulutuksen kielikoulutus ja kielitaidon testaus vaihtelevat ja kaivataan standardoitua sekä valvottua testitilaisuutta. Mallia voisi ottaa esim. Saksasta.

Lähtömaakoulutuksen kielitaitotason on oltava A2.2 ennen lähihoitajaopintojen aloitusta (raportin sivut 52 ja 99 ovat keskenään ristiriidassa):

• Jos opiskelija siirtyy oppisopimuskoulutukseen A1.3-tasolla, ei lyhyiden kieliopintojen aikana pysty saavuttamaan A2.2 tai B-tasoa suomen kielestä, joka olisi välttämätön edellytys, että pystyisi suoriutumaan koko tutkinnosta ja ymmärtämään oikeasti opintojen sisällöt. Heidän odotetaan omaksuvan esimerkiksi suomen kielen rakenteet ja kielioppi suurimmaksi osaksi vapaa-ajalla. (s. 52)

• Lähihoitajien alkeistason kielikoulutus vähintään tasolle A1.3 asti tulee hankkia lähtömaassa, mutta siitä eteenpäin koulutus olisi perusteltua toteuttaa Suomessa, jotta oppiminen tapahtuu aidossa kieliympäristössä. (s. 99)

Ulkomailta rekrytoinnissa huomioitavaa:

•Työntekijän työsopimus alkaa heti hänen saavuttuaan Suomeen (eikä hän saa kotoutumiskoulutusta Suomessa). Työntekijän täytyy olla valmis työpaikalle ja opintoihin heti, jolloin kielitaitotaso A1.3 on riittämätön.

• Laadukkaassa ja tarpeeksi pitkäkestoisessa ja intensiivisessä lähtömaakoulutuksessa on mahdollista saavuttaa taso A2.2 (tai ainakin A2.1/A2.2). Tällöin työntekijät mm. pärjäävät kielellisesti eri arkitilanteissa Suomessa, pääsevät paremmin kiinni työhön, työyhteisöön ja opintoihin. Näin työntekijät kokevat vähemmän tarvetta turvautua käännössovelluksiin, kokevat vahvempaa toimijuutta, heidän suomen kielen oppimisensa mahdollistuu ja näillä tekijöillä on positiivisia vaikutuksia esimerkiksi työntekijöiden hyvinvointiin.

• Mikäli juuri Suomeen saapunut työntekijä on kokopäivätyössä, opiskelee samaan aikaan oppisopimusopinnoissa ja hänen pitäisi kehittää kielitaitonsa A1.3 tasolta A2.2 tasolle erillisessä kielikoulutuksessa, on tämä ajankäytöllisesti ja työntekijän jaksamisen kannalta melko mahdotonta. Lisäksi kun henkilö rekrytoidaan kielitaitotasolla A1.3, ei ole takeita, että hän saavuttaa vaaditun kielitaidon. Mitä tehdään, jos näin ei tapahdu?


Haasteita kielitaidon osoittamisessa Valviralle

• Valtionhallinnon kielitutkinto tai YKI-testi. Näistä YKI-testi mittaa yleistä kielitaitoa paremmin. Valtionhallinnon kielitutkinto ei sovellu sote-alan suomen kielen osaamisen mittaamiseen.

• Peruskoulun päättötodistus. Todistuksessa pitää olla hyväksytty arvosana suomesta tai ruotsista äidinkielenä tai toisena kielenä. Jos henkilö on tullut Suomeen aikuisena (AIPE) tai nuorena yläkouluikäisenä, ja käynyt vain vähän aikaa koulua, hänellä on todistus ja S2-arvosana saattaa olla heikko. Häneltä ei silti voida vaatia esim. YKI-tutkintoa.

• Suomenkielinen tutkintotodistus. Tällä hetkellä Valvira katsoo, että suomenkielinen tutkintotodistus vastaa kielitaidon osalta hyväksyttyä YKI3-testitulosta. Tämä pitäisi arvioida uudelleen.


Työnantajan lausunto kielitaidosta

Vaihtoehtoisena mallina laillistujan kielitaidon arvioinnille on ehdotettu työnantajan lausuntoa ja S2-opettajan arviointia laillistujan suomen kielen osaamisesta. Tämä ei takaa yhdenvertaista kohtelua.

• Kaikki laillistujat eivät ole työsuhteessa opintojensa aikana ja pakollisen harjoittelujen kylkeen tätä tehtävää ei voida automaattisesti liittää.

• Aiheuttaa painetta S2-opettajan ja esihenkilön suuntaan.

•Arviointi saattaa olla subjektiivista.

Ulkomailta rekrytoinnissa huomioitavaa:

•Työntekijän työsopimus alkaa heti hänen saavuttuaan Suomeen (eikä hän saa kotoutumiskoulutusta Suomessa). Työntekijän täytyy olla valmis työpaikalle ja opintoihin heti, jolloin kielitaitotaso A1.3 on riittämätön.

• Laadukkaassa ja tarpeeksi pitkäkestoisessa ja intensiivisessä lähtömaakoulutuksessa on mahdollista saavuttaa taso A2.2 (tai ainakin A2.1/A2.2). Tällöin työntekijät mm. pärjäävät kielellisesti eri arkitilanteissa Suomessa, pääsevät paremmin kiinni työhön, työyhteisöön ja opintoihin. Näin työntekijät kokevat vähemmän tarvetta turvautua käännössovelluksiin, kokevat vahvempaa toimijuutta, heidän suomen kielen oppimisensa mahdollistuu ja näillä tekijöillä on positiivisia vaikutuksia esimerkiksi työntekijöiden hyvinvointiin.

• Mikäli juuri Suomeen saapunut työntekijä on kokopäivätyössä, opiskelee samaan aikaan oppisopimusopinnoissa ja hänen pitäisi kehittää kielitaitonsa A1.3 tasolta A2.2 tasolle erillisessä kielikoulutuksessa, on tämä ajankäytöllisesti ja työntekijän jaksamisen kannalta melko mahdotonta. Lisäksi kun henkilö rekrytoidaan kielitaitotasolla A1.3, ei ole takeita, että hän saavuttaa vaaditun kielitaidon. Mitä tehdään, jos näin ei tapahdu?


Haasteita kielitaidon osoittamisessa Valviralle

• Valtionhallinnon kielitutkinto tai YKI-testi. Näistä YKI-testi mittaa yleistä kielitaitoa paremmin. Valtionhallinnon kielitutkinto ei sovellu sote-alan suomen kielen osaamisen mittaamiseen.

• Peruskoulun päättötodistus. Todistuksessa pitää olla hyväksytty arvosana suomesta tai ruotsista äidinkielenä tai toisena kielenä. Jos henkilö on tullut Suomeen aikuisena (AIPE) tai nuorena yläkouluikäisenä, ja käynyt vain vähän aikaa koulua, hänellä on todistus ja S2-arvosana saattaa olla heikko. Häneltä ei silti voida vaatia esim. YKI-tutkintoa.

• Suomenkielinen tutkintotodistus. Tällä hetkellä Valvira katsoo, että suomenkielinen tutkintotodistus vastaa kielitaidon osalta hyväksyttyä YKI3-testitulosta. Tämä pitäisi arvioida uudelleen.


Työnantajan lausunto kielitaidosta

Vaihtoehtoisena mallina laillistujan kielitaidon arvioinnille on ehdotettu työnantajan lausuntoa ja S2-opettajan arviointia laillistujan suomen kielen osaamisesta. Tämä ei takaa yhdenvertaista kohtelua.

• Kaikki laillistujat eivät ole työsuhteessa opintojensa aikana ja pakollisen harjoittelujen kylkeen tätä tehtävää ei voida automaattisesti liittää.

• Aiheuttaa painetta S2-opettajan ja esihenkilön suuntaan.

•Arviointi saattaa olla subjektiivista.

Ruotsin kieli ja kaksikielisyys

Selvitys ei huomioi riittävästi kaksikielisten kuntien ja hyvinvointialueiden velvollisuuksia tarjota palveluja yhdenvertaisesti suomeksi ja ruotsiksi. Selvitysryhmän ehdotuksissa huomioitiin kyllä mahdollisuus painottaa kielikoulutusta ruotsin kielen koulutukseen, mutta selvityksessä ei ole kuultu ruotsinkielisiä oppilaitoksia tai R2-opetuksesta vastaavia tahoja.

Selvityksen mukaan Suomen kielitaitovaatimuksia ei voi suoraan verrata muiden Pohjoismaiden kielitaitovaatimuksiin, koska suomen kieli kuuluu eri kieliperheeseen. Suomeen ruotsin kielellä kotiutuvat voivat kuitenkin hyötyä englannin kielen osaamisesta samalla tavalla kuin muihin Pohjoismaihin kotiutuvat. Kansainvälisen rekrytoinnin kautta Suomeen tulevien ammattilaisten tulee ensin päättää, kotiutuuko hän ensisijaisesti suomeksi vai ruotsiksi. Suomen kielen perusteet tarvitaan kuitenkin valtaosassa työpaikoista. Tämä voi johtaa siihen, että valmius tarjota palveluja kaksikielisesti tulevaisuudessa heikkenee, koska suomen kielen taidon tarpeellisuus korostuu ulkomaalaisten rekrytointien yhteydessä.

Selvitysryhmä suosittelee kansallista kehittämishanketta, jonka tavoitteena on suunnitella, pilotoida ja jalkauttaa A2.1– A2.2-tasoinen kielikoulutus sosiaali- ja terveysalalle. Jos kehittämishanke toteutuu, tulee sen suunnittelussa ja toteutuksessa huomioida myös ruotsin kielen koulutus.


Suositus 1: Alkeistason kielitaidon hankkiminen

Kansainvälisen rekrytoinnin kautta Suomeen tulevien ammattilaisten kielikoulutuksesta ja siinä saavutettavasta tasosta vastaa rekrytoija. → Jos koulutus on ostettu rekrytoivalta yritykseltä, sen pitää olla vastuussa sovitun kielitaitotason saavuttamisesta ennen kuin henkilö saapuu Suomeen. Rekrytoija pystyy puuttumaan tilanteeseen vasta, kun henkilö on jo Suomessa, hänellä on työsopimus ja hän ei selviydykään työstään. Tämä tilanne johtaa eettisiin haasteisiin.

Suositus 2: Lääkärien ja sairaanhoitajien laillistamiskoulutuksen tai lähihoitajakoulutuksen pääsyvaatimusten mukaisen kielitaidon hankkiminen

On tärkeää panostaa siihen, että varsinaisessa ammatillisessa koulutuksessa voidaan keskittyä ammattialan osaamiseen ja siinä tarvittavaan ammatilliseen kielitaidon kasvattamiseen.

Suositus 3: Laillistamisprosessin tai lähihoitajakoulutuksen aikainen kielikoulutus

Työpaikkaohjauksessa käytettävä kieli pitäisi olla suomi, ja ohjaajalta edellytettävä vähintään B2-tason kielitaitoa.

Suositus 4: Kielen opiskelu työelämässä ammattioikeuden saavuttamisen jälkeen

Jos kielitaidon vähimmäisvaatimukset on saavutettu, miten työnantaja voi vaatia edelleen kielitaidon kehittämistä. Kaikilla ei ole omaehtoista kiinnostusta jatkuvaan kielen kehittämiseen.

Suositus 5: Ammatillisen kielitaidon arviointi ja testaaminen (suositus vastaa muiden Pohjoismaiden tilannetta)

Yhtenäiset vaatimukset ja testaus hyödyttäisivät työnantajia ja lisäisivät yhdenvertaisuutta myös työnhakijoiden kesken.

Kielitaidon arviointia ei tulisi sälyttää työnantajan vastuulle, vaan tulisi olla kielitestaus (kohtuullisen hintainen ja helposti saatavilla oleva), jonka avulla varmistetaan riittäväkielitaito ennen pätevöitymistä. Kansainvälisen rekrytoinnin kielihaasteet aiheuttavat kuormitusta työyksiköihin, mikä on perehdytysvaiheessa täysin luonnollista. Jos kuitenkin altistamme esihenkilöt vastuuseen kielitaitotason arvioinnista, olemme tilanteessa jossa varmasti vastustusta nousee. Kielen arvioinnin osaamisen edellyttäminen esihenkilöiltä on kohtuutonta, jos riittävän arvion tekemiseen arvioidaan tarvittavan 4 tuntia S.2 opettajan työpanosta. Tällä hetkellä Yki 3 toimii kohtuullisena arviona kielentaitotasosta. Työnantajan näkökulmasta haastetta aiheuttaa Yki testauksen jonot ja erittäin pitkät vastausajat. Tähän tulisi saada rahoituksellisia ja logistisia ratkaisuja valtakunnallisella tasolla. Lähihoitajien kielen osaamisen osalta työnantajan tulisi pystyä luottamaan siihen, että kielitaito on valmistumisvaiheessa riittävä työskentelyyn. Kaiken kaikkiaan yhtenäisen kielikoulutuksen malli on kannatettava.
Työpaikka Suomi koulutus antoi aikaisemmin työnantajalle mahdollisuuden järjestää kohtuu hintaista kielikoulutusta työntekijöille ja edellytys toteuttaa koulutusta työajalla tuki osallistujien motivaatiota osallistua kursseille. Vastaavan tyyppistä koulutusta olisi hyvä olla saatavilla, sillä tulevaisuudessa olisi suotavaa madaltaa kynnystä kansainväliseen rekrytointiin. Tässä merkittävää roolia näyttelee myös kustannusten jakautuminen toimijoiden kesken. Työpaikkasuomen 50%/50% jako oli mielestäni hyvä vastuunjako kielikoulutuksen kustannuksista. Oppijoiden omaa aktiivisuutta kielenoppimisessa tukee helposti saatavilla oleva kielikoulutus, jota tulisi valtakunnallisesti olla helposti saatavilla. Tätä olisi hyvä miettiä tarkkaan, eli kuka rahoittaa ja minkälaisella toteutuksella asiassa edetään kustannustehokkaasti, mutta laadukkaasti.

Sote-alan oma kielitesti on välttämätön

Ajatus sote-alan omasta kielitestistä on erittäin kannatettava, sillä nykyinen YKI-testaus ohjaa koulutusfokusta yleiskielitaitoon ammatillisen kielitaidon kustannuksella. Mikäli sote-alan testi tulee käyttöön, testiresurssit on suunniteltava alusta pitäen riittäviksi, jotta testijonot eivät muodosta pullonkaulaa laillistamis- ja työllistymisprosesseissa, etenkin kun isompi ryhmä saattaa valmistua koulutuspolun samasta vaiheesta kerralla. Esimerkiksi vallitseva YKI- ja lääkäreiden testitilanne, jossa testeihin jonotetaan todella pitkään, on kestämätön. Sote-testin laatimisessa kannattaa hyödyntää pitkään sotealan lähtömaakoulutusta toteuttaneiden tahojen osaamista.

Ammatillinen sisältö on integroitava alusta alkaen

On tarpeen suhtautua varauksella suositukseen, jonka mukaan alkeistason ja perustason lähtömaakoulutuksen tulisi fokusoitua vain yleiskielitaitoon. Kun rekrytointiohjelmat ja opiskelijaryhmät ovat ammattialaan sidottuja, sote-alan sisältöjä, sanastoa ja taitoja voidaan painottaa ihan alusta lähtien, mikä tekee koulutuksesta relevantimpaa ja motivoivampaa sekä mahdollistaa työtehtäviin osallistumisen heti maahansaapumisen jälkeen. Tämä myös edesauttaa kielitaidon kehittymistä työssä saapumiseen jälkeen, helpottaa sopeutumista uuteen arkeen ja tukee osaltaan myös kotoutumista.

Kielikynnysten vaikutus rekrytointivetovoimaan



Vaikka nykyiset kielitaitovaatimukset (B1-taso) nähdään alhaisina työn vaativuuteen nähden, on tiedostettava, että koulutuspolkujen pidentymisellä on vaikutusta Suomen vetovoimaan. Myös rekrytoinnin kohderyhmä kaventuisi, sillä on epärealistista olettaa, että jokainen koulutuksensa ja työkokemuksensa puolesta soveltuva ja potentiaalisesti Suomesta kohteena kiinnostunut olisi kykenevä saavuttamaan B2.2-tason nopeassa aikataulussa tai ollenkaan. Jo nykyisessä tilanteessa rekrytoijan on arvioitava hakijoiden valmiuksia saavuttaa ei pelkästään lähtömaakoulutuksen mutta myös myöhempien vaiheiden koulutustavoitteet, ja B2.2-vaatimus kaventaisi potentiaalisten joukkoa merkittävästi. 
 
Lisäksi kielitaitovaatimusten nostamisella on suuria inhimillisiä vaikutuksia hoiva-alan ammattialisten elämään, sillä he joutuvat tällöin opiskelemaan omalla ajalla huomattavasti pidempään suomea kuin nykyisin. Monet hoiva-alan ammattilaiset käyvät lähtömaakoulutuksen aikana myös töissä ja liian pitkät kieliopinnot lähtömaassa kuormittavat ja aiheuttavat myös kustannuksia, jos työssä käyntiä joutuu niiden takia rajoittamaan. Alemmat kielen tasot on myös huomattavasti helpompi saavuttaa etäopintoina mutta korkeampiin kielen osaamisen tasojen saavuttamista edesauttaa ympäristö, jossa kieltä myös käytetään. 
 
Suomessa hyvinvointialueilla on tapana kilpailuttaa kansainvälinen rekrytointi ja sen sisältämä kielikoulutus käytännössä pelkästään hintakisana, joten pitkä kielikoulutuksen vaatimus ja hyvin halvan hinnan yhdistelmä ei oikein ole realistinen.

Suositus maahansaapumisesta jopa A1.3-tasolla on epärealistinen



Selvityksen pedagogisesti perusteltu suositus lähihoitajien kielikoulutuksen siirtämisestä lähtömaassa saavutetun A1.3-tason jälkeen Suomeen on epärealistinen nykyisen työperusteisen maahanmuuttomallin ja lainsäädännön puitteissa: Oleskelulupa sitoo rekrytoidut työhön, eikä salli heidän tulla Suomeen vain opiskelemaan, mikä lisäksi tarkoittaisi merkittäviä lisäkustannuksia joko työnantajalle tai työntekijälle. Työn aloittaminen A1.3-tasolla taas tarkoittaisi riittämätöntä kielitaitoa työn vaatimuksiin nähden, mikä kuormittaisi työyhteisöjä asiakasturvallisuuden kustannuksella sekä aiheuttaisi merkittäviä lisäkustannuksia joko työntekijälle tai työnantajalle. 
 
Lisäksi on tiedostettava lähtömaakoulusten karsiva funktio, ja mikäli maahantulokynnystä madallettaisiin sote-alalle vakiintuneelta A2.2-tasolta A1.3-tasolle, tarkoittaisi se suurempaa määrää rekrytoituja, jotka eivät saavuttaisi myöhempiä koulutustavoitteita suunnitellusti. Maahantulo A2.2-tasolla sen sijaan mahdollistaa työtehtävien suorittamisen vähintään ohjatusti, ja meriittinä A2.2-taso antaa paljon paremman ennusteen myöhempien koulutustavoitteiden saavuttamiselle. Parhaiten hoiva-alalle soveltuukin siis malli, jossa taso A2.2-taso saavutetaan lähtömaassa mutta kielikoulutus jatkuu vähintään B1 tasolle heti Suomeen saapumisen jälkeen.



Työyhteisö on avainasemassa



Ulkomailta rekrytoituun ja lähtömaakoulutettuun työssä aloittavaan sote-ammattilaiseen ei tule suhtautua valmiina. Työpaikka on avainasemassa siinä, miten ja mihin suuntaan kielitaito lähtee kehittymään. Työyksiköiden välinen kontrasti jopa saman yhtiön eri yksiköiden välillä voi olla tässä suhteessa valtava. Työnantajan vastuuta kielen oppimisen tukemisesta työpaikalla on tehostettava. Koko työyhteisön kieli- ja kulttuuritietoisuuden lisääminen on työnantajan etu, sillä se parantaa henkilöstön pysyvyyttä, nopeuttaa perehdytystä sekä vähentää virheitä ja sairauspoissaoloja. 

Toimitusjohtaja Elisa Vepsäläinen, elisa.vepsalainen@silkroad.fi
Koulutusjohtaja Olli Ruha, olli.ruha@silkroad.fi

Kannatamme Itä-Suomen yliopiston Jatkuvan oppimisen keskuksena Sosiaali- ja terveysministeriön esityksiä yhtenäisen kielikoulutuksen toteuttamisesta ja pidämme niitä tärkeänä askeleena kohti laadukasta ja yhdenvertaista palvelua. On olennaista, että jatkotoimenpiteissä varmistetaan kaikkien toimijoiden aito mahdollisuus osallistua kielivalmennusten toteutukseen näin halutessaan. Tämä voidaan turvata avoimilla ja läpinäkyvillä kilpailutusmenettelyillä sekä yhteistyömalleilla, jotka hyödyntävät eri koulutusorganisaatioiden osaamista. Yhdenvertaisuus ja monipuolinen toimijakenttä vahvistavat koulutuksen laatua ja saavutettavuutta.

JHL kiittää mahdollisuudesta lausua selvitysluonnoksesta.

Pidämme tehtyä selvitystä ja sen ehdottamia toimenpiteitä erittäin tärkeinä ja tarpeellisena. Sekä saamamme kommentit kentältä että toteuttamamme laaja sote-alan jäsenkysely kertovat selvityksen kanssa saman suuntaista viestiä siitä, että kielitaidon kehittämiselle on laajasti tarvetta ja että sen merkitys sekä asiakas- ja potilasturvallisuuden että työyhteisön keskinäisen kommunikaation kannalta on erittäin keskeinen. Selvityksen monet havainnot myös esimerkiksi työpaikkaohjauksen roolista, vahvuuksista ja haasteista vastaavat JHL:n käsitystä. Työpaikkaohjaajien kouluttaminen osaltaan tukee kielitietoisen ohjauksen taitoja.

Kannatamme selvityksessä esitettyjä suosituksia ja toimenpiteitä. Pidämme hyvänä, että raportissa ja suosituksissa on tunnistettu kielitaidon kehittymisen eri vaiheet ja suositukset kohdistuvat niin opiskelua edeltäviin, opiskelun aikaisiin kuin työuran aikaisiin vaiheisiin. Pidämme ymmärrettävänä, että kielitaito kehittyy osin vasta työuran aikana ja sitä on tarpeen tukea, mutta on tärkeää, että kielitaito olisi riittävällä tasolla jo töihin otettaessa ja ammattioikeutta myönnettäessä. Kielen kehittymistä pystytään tukemaan systemaattisemmin ja varmemmin ennen työelämään siirtymistä. Tämä korostuu varsinkin nykytilanteessa, jossa hyvinvointialueiden taloudellisen tilanne ja sen myötä mahdollisuudet resursoida esimerkiksi kielikoulusta voivat olla rajalliset. Selvityksen monet toimenpiteet ovat hyviä, perusteltuja ja perusteellisia, mutta samalla tulee huolehtia siitä, että hyvinvointialueiden sekä muiden sote-alan työpaikkojen ei tarvitse esimerkiksi siirtää resursseja muusta koulutuksesta kielikoulutukseen.

Pidämme erittäin kannatettavana sitä, että työpaikoille kehitettäisiin työkaluja kieliosaamisen tason arviointiin. Samoin on hyvä, että rekrytoivien yrityksien ja työnantajien toteuttamalle tai hankkimalle koulutukselle asetettaisiin yhteiset kriteerit. Rekrytoivia yrityksiä olisi myös hyvä muilla tavoin valvoa, jotta niiden toiminta olisi kestävää niin kielitaidon tukemisen kuin muidenkin tavoitteiden osalta.

Selvityksessä ja varsinkin johtopäätöksissä 1 ja 2 puhutaan lähihoitajien kohdalla lähtömaakoulutuksesta ja rekrytoinnista. Kokonaisuudessa olisi tällaisten ryhmien ohella hyvä huomioida ne maahanmuuttajat, jotka ovat tulleet Suomeen jo aiemmin, muista syistä ja hakeutuvat lähihoitajakoulutukseen itsenäisesti. Kielitaidon osalta he ovat osin samassa tilanteessa, ja esimerkiksi suositus ” Yleiskielitaidon osalta on varmistettava, että kaikille on tarjolla ko-toutumiskoulutusta vastaavaa alkuvaiheen kielikoulutusta.” pätee hyvin myös heihin. Toinen ryhmä joka olisi tarpeen huomioida olisi soten tukipalveluiden henkilöstö. He muodostavat tärkeän osan sosiaali- ja terveysalan kokonaisuudesta ja heidän työnsä on olennaista asiakas- ja potilasturvallisuuden toteutumiselle.

Pidämme erittäin tärkeänä, että selvityksen suosituksia ruvetaan edistämään pikaisesti ja samalla määritellään tarkemmin se, mikä suosituksista on kenenkin toimijan vastuulla.