Haaste 1: Osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen epätasaisuus

Osaamisen tunnustaminen ja tunnistaminen on haaste useille niille ulkomailla korkeastikoulutetuille maahanmuuttajille, jotka eivät ole/ole olleet Suomessa korkeakoulutuksessa ja haluavat mahdollisimman nopeasti koulutustaan vastaavaan työhön. Ulkomailla esimerkiksi insinöörin tutkinnon suorittaneella on haasteita päästä suoraan töihin osittain, koska työnantajat eivät tunne ulkomaisen koulutuksen sisältöä.

Toisaalta AMK-valintakoe suomeksi on vaikea. Jos aloittaa valmentavilla tai avoimen korkeakoulun opinnoilla, ei silti ole takuita paljonko saa hyväksilukuja, vaikka joskus pääsisikin saman alan korkeakoulututkinnon Suomessa suorittamaan. Polku on siis ajallisesti sekä pitkä että epävarma.

SIMHE-Metropolialla on hyviä kokemuksia osaamisen tunnustamisesta yhteistyössä Metropolia Ammattikorkeakoulun osaamisalojen (tekniikka, liiketalous ja SOTE) kanssa. Toivoisimme, että tällaiselle systemaattiselle ulkomailla korkeakoulutettujen osaamisen tunnustamiselle löytyisi edelleen rahoitusta, koska asiakkailla on siihen tarve.

Hei teimme viime vuonna temaattisen arvioinnin, jossa tarkasteltiin ulkomaalaistaustaisten osallisuutta korkeakoulutuksessa. Havaittiin arvioinnin puitteissa ns ylikouluttautumisen ilmiötä (sekä tilastot, että haastattelut/työpaja-aineistot), kun suorittamalla uusi kokonainen korkeakoulututkinto yritetään päästä kiinni työelämään tilanteessa jossa ulkomailla suoritettu edellinen koulutus ja osaaminen vaan ei avaa ovia. En ole ihan varma, mitä tässä keskustelussa ehdotettu "upgrading -koulutus" on, mutta meillä arvioinnissa ajateltiin että kokonaisten uusien tutkintojen sijaan tätä tarvetta palvelisi paremmin alakohtaisia työelämävalmiuksia palveleva koulutus, jolla haettaisiin niitä ns puuttuvia palasia, on se sitten kielitaitoon tai mihin muuhun liittyvää. Arviointiraportti (Taustalla on väliä - Ulkomaalaistaustaiset opiskelijat korkeakoulupolulla) löytyy verkosta www.karvi.fi

Myös nillä henkilöillä, joilla ei ammattikoulutustaustaa, muttajotka ovat olleet työelämässä jo lapsesta asti, on hyvin erityisenlainen työ- ja koulutus- ja elämänhistoria. Toisaalta he ovat jäänet vaille monenlaista perusturvaa, mutta ovat oppineet huomattavia selviytymisen ja elämäntaitoja. Korkeassa koulutus- ja sivistyvaltiossa tämä ei ehkä tule noteeratuksi riittävästi, ja koska opiskelutaitoja ei kuitenkaan ole eikä aiempaa koulutushistoriaa voimakkaan työorientoituneen asenteen ohella, tämä ryhmä saattaa erkaantua ja syrjäytyä työelämästä. Tällä ryhmällä saattaa olla myös terveydellis-sosiaalisia haasteita, jotka rajoittavat tai estävät työllistymistä. Kuntoutushanketta Mahku on jo kokeiltu mielestäni ihan hyvin tuloksin. Tässä ryhmässä saattaa olla myös korkeastikoulutettuja henkilöitä. Ehkä sellainen ryhmä, jolle Suomessa ei ole suomalaista palvelua enää, mutta jollainen, nopeasti työelämään tähtäävä opiskelu-ja elämänhallintataitoja lisäävä palvelu on jo kehitteillä, siis se Mahku. Motivoituminen kieliopiskeluihin tai ammattikoulutukseen voi olla heikkoa, koska kotimaassa työllistyminen on ollut helpompaa.

Jos aikuisten maahanmuuttajien koulutus olisi OKM:n alaista, OKM voisi laatia osaamisen tunnistamista koskevat kriteerit ja kouluttaa opettajia ja opoja niiden käyttöön. Opetuksen ammattilaiset osaavat tulkita osaamista ja sen kriteerejä sekä yhdessä vertailla niitä eri oppilaitosten ja koulutusalojen kesken.

Koulutettujen maahan muuttaneiden osalta, jotka ovat tehneet tutkinnon sekä keränneet osaamisensa toisesta maasta, on osaamisen tunnistaminen avaintekijä Suomessa työllistymiselle.

Suomessa asuvat kansainväliset osaajat kilpailevat asiantuntijatasoisista työtehtävistä muiden suomalaisten kanssa, mutta heiltä usein puuttuvat ammatilliset verkostot, alan työnhakunarratiivi sekä työnantajan luottamus heidän osaamiseen. Myös olettamuksella, että maahan muuttaneen henkilön suomen kielen taito sijoittuisi tasosta B1 ylöspäin. Saman haasteen edessä ovat myös maahan palanneet suomalaiset, joiden on vaikea työllistyä ulkomailla hankitun kovankin osaamisen ja näytön avulla. Työnhaussa korostuu siis se, että työnantaja kykenee tunnistaa tutkinnon ja sen sisällön.

Omassa työssämme tämä näyttäytyy esimerkiksi siten, että MBA -tutkinnon tehnyt tekee merkonomitutkinnon Suomessa, jotta saa näyttöä kaupallisesta osaamisestaan. Tämä on itseasiassa todennäköinen polku, jos tuloksetomia työnhakuvuosia on useampi takana.
Haasteen murtaminen ei ole kovin yksinkertaista, sillä rekrytointitilanteissa suomalainen koulutus on arvostettua ja usein palkataan tunnistettavaa ja tuttua osaamista. Työnantajien on kuitenkin lähivuosina opittava luottamaan paremmin muualta tuotuun osaamiseen, sillä väestön ikääntyessä ja syntyvyyden laskiessa, osaavaa työvoimaa on saatava muualta.

Fokusta ja vastuuta tulisi siirtää myös työnantajille: miten saatte parhaat työntekijät, keitä palkkaatte, keitä ette palkkaa, miten suhtaudutaan ulkomaiseen korkeakoulututkintoon?

Tämä on keskeinen haaste, sillä Suomessa asuu paljon korkeakoulutettuja maahanmuuttajia, jotka etsivät ohjauksellista tukea ja käytännöllistä tietoa eri tahoilta (korkeakoulut / työllistymisen palvelut / ammattipätevyyden tunnustamisen tekevät viranomaiset, kuten OPH ja Valvira) aiemmin hankkimansa osaamisen tunnustamiseksi ja koulutus- ja urapolulla etenemiseksi. Osalla aiempia korkeakouluopintoja opiskelleista tutkinto on esim. pakolaisuuden vuoksi jäänyt lähtömaassa kesken, ja sen täydentäminen valmiiksi Suomessa on edellytys sekä työllistymiselle että opintopolun jatkamiselle (kandista maisteriksi jne.).

Näitä volyymeja ja tarpeita osoittavat ne yksittäisten korkeakoulujen SIMHE-palveluihin vuosittain tulevat sadat yhteydenotot ohjauksen saamiseksi ja verkostoitumisen tukemiseksi. Koko verkoston (8 korkeakoulua, joista kolme yliopistoa ja kuusi ammattikorkeakoulua) tasolla ohjaukseen oli kevään 2019 tilastojen mukaan osallistunut vuosina 2016-2019 noin 3000 henkilöä. Uusimmat tilastotiedot on saatavissa SIMHE-palveluista ( https://opintopolku.fi/wp/valintojen-tuki/maahanmuuttajien-koulutus/korkeakoulutus-maahanmuuttajille/ )

Tutkinto, jonka täydentäminen on osaamisen tunnistamisen riittävien keinojen (kuten tutkintoja koskevan tiedon, hakijan ohjauksen tai korkeakoulun hallinnollisen käytänteen) puuttuessa hankalaa, tekee työllistymisestä oman alan tehtäviin lähes mahdotonta, koska keskeneräinen tutkinto ei täytä rekrytointivaatimuksia, herätä luottamusta työnantajissaa tai kykene kilpailemaan toisten työnhakijoiden tutkintojen kanssa. Lisäksi "tuntematon" tai "tunnistamaton" tutkinto valmistuneenakin on ongelmallinen koulutushauissa, joissa eri maiden (korkea)koulutusjärjestelmiä ja tutkintojen antamaa osaamista koskeva tuntemus ei ole vielä riittävän globaalia.

Koskee erityisesti ryhmiä (maat Irak, Afganistan, Syyria, myös useat Afrikan maat, kuten Sudan, Etiopia, Somalia), joista EU-maihin ja Suomeen tulleiden pakolaisten määrät kasvoivat v.2015-16 / ovat kasvaneet viime vuodet Välimeren maissa jatkuvasti. Ongelma on näin ollen Suomessa kansallinen, mutta yhteisvastuullisemmin EU:ssa katsottuna esimerkiksi pakolaisuuden vaikutukset eivät ole lieventyneet. Myös suomalaisiin yliopistoihin tulee hakemuksia toisissa EU-maissa asuvilta, ns. kolmansien maiden kansalaisilta.

Ratkaisuja haasteisiin on viranomaisten (koulutus, TE-sektori, kotoutumispalvelut, kolmas sektori) välinen yhteistyö siten, että osaamisen tunnistamisen yksi toimija sijaitsee korkeakoulussa, jossa on keskeinen osaaminen tutkintoihin ja koulutusjärjestelmiin sekä koulutusdokumenttien tutkimiseen jne. liittyen. Mutta tätä osaamista täytyy jatkuvasti kehittää kattavammaksi, ja siihen juuri tarvitaan yhteistyötä, jossa myös ohjattava henkilö kvalifikaatioineen on mukana. Tämän vuoksi osaamisen tunnistamiseen tähtäävän ohjauksen tulisi olla vuorovaikutuksellista. Tästä on hyviä kokemuksia mm.em. SIMHE-palveluista, jotka tarjoavat henkilökohtaista ohjausta ja vuorovaikuttavat paitsi koulutusta tarjoavien korkeakoulunsa yksiköiden (ainelaitokset jne.) kanssa myös verkostona yksittäisissä, poluilla etenemistä hankaloittavissa kysymyksissä

Onnistunut ratkaisu edellyttää pysyviä ohjauksen ja tuen rakenteita korkeakoulusektorilla siten, että verkostomainen toimintapa ja viranomaisyhteistyö on mahdollista säilyttää ja sitä kehittää edelleen.