Selvitys mahdollisuuksista toteuttaa kansallinen yhtenäinen kielikoulutus sosiaali- ja terveydenhuollossa

Suomeen on hakeutunut oma-aloitteisesti iso joukko EUn ulkopuolella koulutettuja lääkäreitä, osa tullut suoraan työhön, osa pakolaisina tai perheperustaisesti. Suurin osa on opiskellut suomen kieltä jo ennen maahantuloa ja pystyy kommunikoimaan sekä suullisesti että kirjallisesti arkikielellä ja käyttämään käännösohjelmia apunaan. Työluvalliset eivät voi tulla maahan ennen kuin työpaikka amanuenssina on löytynyt eikä suorittaa kielikoetta etänä Suomen ulkopuolella. Olemme haastatelleet tulíjoita ennakolta Teamsin välityksellä. Silti ammattikielen haltuunottoon menee aikaa runsaasti eikä työn lomassa tapahtuvassa kliinisen työn ohjaamisessa voida ratkoa kielellisiä ongelmia. Erillisiä ohjaustunteja tai keskusteluja ei laillistusprosessiin liity eikä henkilökohtaista työpaikkaohjaajaa ole nimetty. Kielen oppiminen ja sen myötä myös ammatillisten taitojen oppiminen jää pitkälti omaan varaan ja työajan ulkopuolella hankittavaksi. Laillistamistentteihin valmistautumista on työnantajan vaikea tukea eikä yliopistopaikkakuntien ulkopuolella asuvilla ole mahdollisuutta läsnäkoulutuksiin osallistumiseen kieliopinnoissa eikä Tampereen yliopiston valmennuksiin. Työnantajat eivät kustanna kieliopintoja eikä lähiopintoihin osallistumista ja amanuenssin palkka on niin pieni ettei kielikoulutusta ole vara kustantaa itse. Työnantajan on vaikea seurata myös kielen oppimisen edistymistä systemaattisesti, kun tulijat vaihtavat työpaikkaa usein. Kaikilla hyvinvointialueilla ei ole myöskään S2-opettajia eikä kielikoutseja, jotka ottaisivat huomaansa tulijoita. Säästöpaineissa tällaiset työntekijät saattavat joutua myös saneeratuiksi, jos tehtävä ei ole lakiin perustuva.
Laillistusprosessista puuttuu systemaattinen tuki ja ohjaus. Kieltä oppii työssä ajan myötä, mutta tulijat ovat hyvin yksinäisiä prosessissa ollessaan. Laillistustentit eivät ole helppoja läpäistä ja niihin opiskelu työn ohella runsaasti työllistävää. Lähtötasot eri maiden lääkärikoulutuksissa ovat erilaiset. Työn epäjatkuvuus lisää myös taloudellisia huolia ja epävarmuus työlupien saamisesta. Koko prosessi kaipaisi tukea myös työnantajille, miten tukea ja ohjata eteenpäin ja tarjota tukimateriaalia heille käyttöön. Kieliopinnot ovat vain osa sitä, mutta ehdottoman tärkeä heti alusta lähtien. Asenneongelmat esihenkilötasoa myöten saattavat vaikeuttaa myös työn löytämistä ja siten prosessissa etenemistä, kun ohjaustyötä ei huomioida työajan käytössä ja työpaikoilla on muitakin ohjattavia. Myös hyvinvointialueen säästöt ja kilpailuasetelma suomalaisten työntekijöiden kanssa työn löytämisestä koko prosessin ajaksi stressaa tulijoita ja heikentää uskoa onnistumiseen ja laillistuksen läpivientiin monien vuosien aikana. Jos maahanmuuttajia halutaan oikeasti saada työmarkkinoille, prosessissa etenemistä pitää oikeasti tukea ja mahdollistaa eteneminen asuinpaikasta riippumatta vuorovaikutteisilla valmennuksilla ja etäkoulutuksilla, jotka ovat kansallisesti järjestettyjä työvoimakoulutuksia.