Selvitys mahdollisuuksista toteuttaa kansallinen yhtenäinen kielikoulutus sosiaali- ja terveydenhuollossa

Kannatan lähtötasovaatimusta sekä nursing-tutkintoihin että laillistamisprosessiin tuleville opiskelijoille. Vaikka työkielitaidon oppimisen kannalta työelämäkokemus on tärkeää ja välttämätöntä, jonkinlainen lähtötaso jolle rakentaa, on myös välttämätön. Nyt osa opiskelijoista aloittaa nollakielitaidolla. Joudumme keskeyttämään harjoitteluja sen vuoksi, että potilasturvallisuus vaarantuu tai opiskelija ei pysty näyttämään osaamistaan, kun kielitaito ei riitä siihen. Opiskelijat toivovat ajoittain myös itse keskeyttämistä, kun harjoittelupaikka on liian vaativa. Tulee huomioida, että viestintä on keskeinen ja erottamaton osa sairaanhoitajan ja muiden terveysalan ammattilaisten työtä. Ilman kykyä riittävän selkeästi ja ymmärrettävästi raportoida, ohjata, kirjata tai konsultoida, ei voi näyttää objektiivisesti kliinistä osaamistakaan eli tavoitteiden saavuttamista harjoittelussa. Yhdenvertaisuudenkin vuoksi opiskelijan on pystyttävä siihen, jo opintojen aikana. Kaikkien alalle opiskelevien on saavutettava samat tavoitteet riippumatta kielitaustasta, jotta valmistuvien ammattitaito on turvallisella tasolla - ja myös hyvä pohja edetä uralla.

Tavoite B2.2 kielitaidon saavuttamisesta on tervetullut, koska tosiasiassa ainakin erikoissairaanhoidossa tarvitaan C-tason kielitaitoa. Mitä akuutimpi ja kompleksisempi hoitoympäristö, sitä vaativampia ovat myös kielelliset tilanteet. EU-direktiivi edellyttää harjoittelujen suorittamista hyvin erilaisissa ympäristöissä. Oppijan tulee sopeutua siten monenlaisiin kieliympäristöihin ja oppia uusia erikoisalasanastoja. Huomiota tulisi kiinnittää siihen, että oppijalla todella on edellytykset suorittaa harjoittelu siinä paikassa, mikä on varattu. Jobiili-järjestelmä on riittämätön varmistamaan, että oppija saa varatuksi oikeanlaisen harjoittelupaikan, koska se ei mahdollista oppijan kielitaidon kuvaamista riittävän tarkasti, tai harjoittelupaikan kielellisen vaativuuden kuvaamista yhdenmukaisella asteikolla. Harjoittelupaikkojen hakuprosessia tulee kehittää tältä osin. Lisäksi on kehitettävä yhteistyötä oppilaitosten ja työnantajien välillä niin, että opiskelijoiden tukemiseen on selkeät mallit ja rakenteet. Työpaikkaohjaajia tulee tukea tunnistamaan haasteet kielitaidossa ja opastaa toimimaan niin, että oppija saa tukea. Myös ohjauksen kuormittavuus tulee tunnistaa - kieliopetusta ei saa sysätä liikaa työpaikkojen vastuulle. On huomioitava, että henkilöstömitoitukset tehdään potilasmäärän, ei opiskelijamäärän perusteella.

Hyvinvointialueiden, HUSin ja Helsingin kaupungin rahoituksessa tulee huomioida S2-osaamisen tarve sekä opiskelijoiden että S2-taustaisten työntekijöiden osalta. Ehdotus 12 tunnin aikaresurssista on hyvä, mutta ajatus tulisi laajentaa myös nursing-opiskelijoihin. Ongelmat eivät rajoitu pelkästään laillistamisprosessissa oleviin. TOKASA-malli on oikeansuuntainen, mutta siinäkin tulisi käyttää lähtötasovaatimuksia.