Tervetuloa kommentoimaan selvitystä mahdollisuuksista toteuttaa kansallinen yhtenäinen kielikoulutus sosiaali- ja terveydenhuollossa 31.10.-21.11.2025.
Selvityksen tavoitteena oli saada kuva suomen ja ruotsin kielikoulutuksen järjestämisestä muuta kuin suomen tai ruotsin kieltä äidinkielenään puhuville sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisille sekä tehdä ehdotuksia kielikoulutuksen kehittämiseksi. Tarkastelussa oli kielikoulutuskokonaisuus lähtömaasta työelämään saakka.
Toivomme kommenttejanne erityisesti:
Mahdolliset korjaukset ja täydennykset: tausta ja nykytila (luvut 1-6)
Näkemykset suosituksiin (luku 7, kustannukset ja rahoitus)
Suositus 1: Alkeistason kielitaidon hankkiminen
Suositus 2: Lääkärien ja sairaanhoitajien laillistamiskoulutuksen tai lähihoitajakoulutuksen pääsyvaatimusten mukaisen kielitaidon hankkiminen
Suositus 3: Laillistamisprosessin tai lähihoitajakoulutuksen aikainen kielikoulutus
Suositus 4: Kielen opiskelu työelämässä ammattioikeuden saavuttamisen jälkeen
Suositus 5: Ammatillisen kielitaidon arviointi ja testaaminen (suositus vastaa muiden Pohjoismaiden tilannetta)
7.2 Kielikoulutuksen kustannukset ja rahoitus
Helsingin kaupungin sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan kommentit kansallisen yhtenäisen kielikoulutuksen toteuttamisesta sosiaali- ja terveysalalla, osa 3
Helsingin Sotepe
21. marraskuuta 2025 kello 14.33.17
Sairaanhoitajia työskentelee riittävän kielitaidon puuttuessa muissa kuin koulutustaan vaativissa tehtävissä, mikä on resurssien tuhlausta. Jos koulutusta vastaavaa työtä ei voi tehdä valmistumisen jälkeen, ei myöskään hankittu ammattitaito pääse kehittymään.
Jos kielitaitotasoa ei lainsäädännöllä nosteta B2-tasolle
• Kuinka työelämän pitäisi ratkaista tilanne, jos sairaanhoitajalla on tutkinto ja Valviran myöntämä ammattioikeus, mutta ei asiakas/potilasturvalliseen työhön riittävää kielitaitoa?
• Kuinka perustellaan se, että riittävän kielitaitotason on sairaanhoitajilla todettu olevan B2–C2, mutta lakisääteinen vähimmäistaso on B1? Rajatut ammattioikeudet voisi myöntää, jos kielitaito on B1 ja täydet oikeudet, kun kielitaito on tasolla B2.
• Harjoittelua ei voi suorittaa ilman riittävää kielitaitoa (vähintään B1), koska vuorovaikutus ja kirjaaminen ovat välttämättömiä. Laillistamiskoulutus toteutetaan suomen kielellä ja myös harjoittelu suoritetaan suomeksi. Sairaanhoitajien laillistumisopintojen lähtötason pitää olla B1, jotta opintojen aikana voidaan kehittyä B2-tasolle.
• Kielitaito pitää testata, vaikka laillistamisopintoihin hakevalla olisi suomalainen lähihoitajan tutkinto.
• Selvityksessä todetaan, että harjoittelua ohjaavalla tulee olla vähintään B2-tason kielitaito. Jos sairaanhoitaja työskentelee B1-tasolla, hän ei voi ohjata harjoittelijoita.
Ulkomailta rekrytointi
Ulkomailta rekrytointia tekevät henkilöstöpalveluyritykset tulisi standardoida ja valvoa niitä tarkemmin, jotta toiminnan laatu ja eettisyys voitaisi paremmin varmistaa. Lähtömaakoulutuksen kielikoulutus ja kielitaidon testaus vaihtelevat ja kaivataan standardoitua sekä valvottua testitilaisuutta. Mallia voisi ottaa esim. Saksasta.
Lähtömaakoulutuksen kielitaitotason on oltava A2.2 ennen lähihoitajaopintojen aloitusta (raportin sivut 52 ja 99 ovat keskenään ristiriidassa):
• Jos opiskelija siirtyy oppisopimuskoulutukseen A1.3-tasolla, ei lyhyiden kieliopintojen aikana pysty saavuttamaan A2.2 tai B-tasoa suomen kielestä, joka olisi välttämätön edellytys, että pystyisi suoriutumaan koko tutkinnosta ja ymmärtämään oikeasti opintojen sisällöt. Heidän odotetaan omaksuvan esimerkiksi suomen kielen rakenteet ja kielioppi suurimmaksi osaksi vapaa-ajalla. (s. 52)
• Lähihoitajien alkeistason kielikoulutus vähintään tasolle A1.3 asti tulee hankkia lähtömaassa, mutta siitä eteenpäin koulutus olisi perusteltua toteuttaa Suomessa, jotta oppiminen tapahtuu aidossa kieliympäristössä. (s. 99)