LAADULLA ON TEKIJÄNSÄ, suositus 2: Palvelujen piirissä olevien ikäihmisten hoitamiseen tarvitaan riittävän ammatillisen koulutuksen saaneita työntekijöitä. Lähes kaikilla asiakkailla hoitoon kuuluu lääkehoitoa, joka on monesti vaativaa (voimakkaat kipulääkkeet, pääasiassa keskushermostoon vaikuttavat lääkkeet jne. ) Hoiva-avustajan koulutus ei ole riittävä. Myöskään laitoshuoltajat eivät voi tehdä hoitotyöhön kuuluvia tehtäviä. Toimintayksiköissä tarvitaan riittävä määrä sairaanhoitajia ja lähihoitajia toteuttamaan lääkehoitoa. Minimi-henkilöstömitoitus on määriteltävä, eikä se saa missään tapauksessa olla alle 0,5! Minimitason henkilöstömäärään pitää laskea vain ammatillisen koulutuksen saaneet työntekijät, hoiva-avustajia voi olla sen lisäksi.

Sairaanhoitajaliitto korostaa, että asiakas- ja palveluohjauksen näkökulmasta on erittäin tärkeää, määritellä sitä kuka/ketkä sekä mitkä taho toimii asiakkaan palvelunohjaajana tai miten vastuutaho määräytyy. Asiakas- ja palveluohjaus vaatii monenlaista osaamista, palvelujärjestelmän tuntemusta, moniammatillisen palvelu- ja hoitosuunnitelman laatimista. Asiakas- ja palveluohjaus tulee tehdä terveys- ja sosiaalialan koulutettujen henkilöiden tiiviinä yhteisyönä, niin että vastataan asiakkaan kokonaispalveluntarpeeseen. Terveydenhuollon näkökulmasta, tässä tehtävässä toimivalla tulee olla sairaanhoitajan koulutus. Tähän tehtävään soveltuvat hyvin esimerkiksi palvelu- ja asiakasohjaukseen koulutetut sairaanhoitajat, ns. asiakasvastaavat.

Sairaanhoitajaliitto pitää tärkeänä, että lääkehoidon osalta suosituksiin tarkennetaan sairaanhoitajan rooli ja vastuut turvallisen lääkehoidon toteuttamisessa. Turvallisen lääkehoidon toteutus vaatii, että yksiköissä on laadittu lääkehoidon suunnitelmat. Yksikön lääkehoitosuunnitelmissa tulee kuvata erilaisen henkilöstön tarvittava määrä kulloisessakin työvuorossa sekä yksikön lääkehoidon erityispiirteet, jotka määrittävät sen millaista osaamista kussakin työvuorossa tarvitaan (Turvallinen lääkehoito-opas 2016).

Lääkehoidon osalta on kirjattu (s.14) seuraavasti:

– vähintään lääkehoitokoulutuksen saaneen lähihoitajan on oltava vastuussa lääkehoidosta työvuorossa.

Tämä kirjaus ei sinällään ole riittävä. Kirjaus tulisi tehdä muodossa:
- Sairaanhoitaja vastaa aina yksikön kokonaislääkehoidosta
- yksikön lääkehoitosuunnitelma määrittää sen, kuka työvuoroissa voi olla vastuussa lääkehoidon toteuttamisesta.

Sairaanhoitajaliitto pitää erikoisena, ettei suosituksessa edes lääkehoidon yhteydessä mainita sairaanhoitajia millään tavalla.

Lääkehoitoa voi toteuttaa työvuorossa oleva lääkehoidon koulutuksen saanut lähihoitaja oman osaamisensa rajoissa. Lähihoitajan lääkehoidon koulutus ei voi missään vaiheessa vastata sairaanhoitajan lääkehoidon osaamista. Tavoitteena on, että asiakkaat hoidetaan loppuun saakka tehostetun palvelun yksiköissä. Tilanteissa, jossa asiakkaalla on käytössä esimerkiksi kipupumppu, ei lähihoitaja voi vastata lääkehoidon toteutuksesta vaan vuorossa on oltava sairaanhoitaja.
Sivuilla 14-15 on kirjattu seuraavasti:
Henkilöstömitoitukseen lasketaan mukaan (sivut 14-15) asiakkaan välittömään hoitoon osallistuvat sairaan- ja terveydenhoitajat, geronomit, fysio- ja toimintaterapeutit, lähi- ja perushoitajat, sosiaalialan ohjaajat ja kasvattajat, sosionomi AMK:t, kotiavustajat ja kodinhoitajat, hoiva-avustajat, viriketoiminnan ohjaajat (& muut vastaavat asiakkaan sosiaalisen toimintakyvyn ylläpitoon osallistuvat ammattilaiset, toimintayksiköiden vastuuhenkilöt, kuten osastonhoitajat erikseen kirjatuilla rajauksilla.
Sivuilla 21 on yllä olevan kirjauksen kanssa ristiriitainen kuvaus:

Henkilöstörakennetta muutetaan siten, että lisätään hoiva-avustajien määrää henkilöstössä ja huomioidaan hoiva-avustajien koko työaika henkilöstömitoituksen laskemisessa. Myös hoito- ja hoiva-avustajat huomioidaan henkilöstömitoituksessa koko työaikansa osalta. Nämä muutokset kerryttävät säästöpotentiaalia, mikäli samaan aikaan henkilöstön määrä pysyy ennallaan. Jotta hoiva-avustajien määrää voidaan lisätä, hoiva-avustajien vuoden kestävä työllisyyskoulutus on aloitettava välittömästi sekä suomen- että ruotsinkielisenä (vastuuministeriö TEM).

Pidämme tätä erittäin kriittisenä kohtana suosituksissa, sillä tukihenkilöstön 0.1 mitoitus on poistettu kokonaan hallituksen toimesta. Vaarana on, että hoitotyöntekijät toimivat keittiö- ja siivoustyötekijöinä, jolloin heidän välitön asiakasaikansa jää vähäiseksi. Näin ollen, suositukseen tulee ehdottomasti kirjata, että hoito- ja hoiva-avustajien työajasta hoitohenkilöstömitoitukseen lasketaan ainoastaan välittömään asiakastyöhön käytetty työaika.

Suositukset noudattelevat vanhuspalvelulain sisältöä ja ovat olennaisia (Varsinais-Suomen vanhuspalveluiden vastuuhenkilöt).

Ei ole. Mitoitus riittämätön

Henkilökuntaa pitää olla tarpeeksi, heidän osaamisen tulee olla kiitettävää ja koulutusta tulisi järjestää riittävästi. En pidä ajatuksesta, että henkilöstöä siirretään tarpeen mukaan paikasta a- paikkaan b kun vastaan tulee äkillisiä muutoksia esim. saattohoito. Hyvää hoitoa on kun tuntee asiakkaansa, tietää hänen tarpeet/toiveet ja osaa toimia niiden mukaan. Työskentely ikäihmisten kanssa on antoisaa kun vaan meille annetaan riittävästi aikaa tehdä työmme rauhassa. Se lisää alan houkuttelevuutta, sillä rahalla sitä ei ainakaan saa. Mitoitukset kohdilleen siis!

Teknologiaa on jo kotihoitopuolella ja lisätään kauhealla vauhdilla ja ei kuitenkaam vielä toimivia enemmänkin työtä hidastavia tekijöitä. Adipita ei olla loppuunadti hiottuja ja toimistoissa,kunta tasolla olevat päättäjät,suunnittelijat ja lähi esimiehet eivät tiedä ollenkaan kentän asioista. He vain kirjoittavat järjestelmää ilman että se toimisi taikka mitoituksrt ja tarpeellinen aika asiakkaan luona kohtaisivat. Kauhea taakka lisääntyy kentällä kun kasvava asiakasmäärä on jo nyt loputon missä vanhuspalvelun laatu on tällähetkellä eikä varmaan palvelukodeissa ja laitoksissa ole sen erilsisempaa. Enemmänkin saidi olla henkilökuntaa ja teknolgia toimivaa sekä kentälle töitä ajoittain tekemään näitä asioita organisoivat henkilöt. Laatu ei kasva paperilla.

1. Turvataan yhdessä mahdollisimman toimintakykyistä ikääntymistä 
Toimintakykyisen ikääntymisen turvaamisessa myös psyykkisen hyvinvoinnin huomioimisen tulee olla keskeistä fyysisen terveyden ja toimintakyvyn ylläpitämisen ohella. Toimintakykyisen ikääntymisen turvaamisen tulee perustua kokonaisvaltaiseen hyvinvoinnin näkemykseen. Ikäihmisten mielenterveyden tukeminen on keskeinen osa toimintakykyisen ikääntymisen turvaamista. Liikunnan ja osallistumista lisäävän ryhmätoiminnan rinnalle toivoisi/tarvitaan myös mielen hyvinvoinnin sisältöjä.

Interventioiden listaan tulisi lisätä myös psyykkisen hyvinvoinnin tukeminen.
Suosituksessa painotetaan palveluiden oikea-aikaisuutta ja niiden tulisi olla lähellä asiakasta. Ikäihmisillä tulisi olla myös tasavertainen oikeus psykologipalveluihin. Tähän tulisi panostaa, sillä ikääntyneet jäävät yleensä vaille psykologin apua. Psyykkistä pahoinvointia ja elämäkriisejä voi tulla myös ikääntyneillä, joilla on kuitenkin tällä hetkellä huonot mahdollisuudet esimerkiksi kunnallisiin psykologipalveluihin.
Riskitekijöiden varhainen tunnistaminen ja niihin puuttuminen yksilöllisesti kohdennetuin toimenpitein ovat tärkeitä, ja tässä toivoisi hyödynnettävän psykologien osaamista. Psyykkisen toimintakyvyn ja hyvinvoinnin asiantunteva tukeminen näissä tilanteissa on avaintekijä. Toimintakykyisen ikääntymisen turvaamisessa sekä riskiryhmien tukemisessa ikääntymisen psykologian tietotaidon hyödyntäminen on keskeistä.

2. Asiakas-/palveluohjaus keskiöön 
Palveluohjaus, ”yhden luukun periaate" ja toimivat yhteistyöverkostot eri toimijoiden kanssa ovat erittäin tärkeitä seikkoja. Palvelutarpeen asianmukainen ja laaja-alainen arviointi on keskeistä oikeiden palvelujen turvaamisessa, mikä vaatii laajaa ymmärrystä psyykkisen, kognitiivisen, sosiaalisen ja fyysisen toimintakyvyn kokonaisuudesta. Lyhyt käynti kotona tai yksittäisen testin tekeminen ei missään nimessä riitä, esimerkiksi muistisairaalla käytösoireet ovat keskeisiä kotihoidon onnistumiselle. Asiakas- ja palveluohjauksen toteutus on vaativaa ja ammattihenkilöiden osaaminen (arviointiosaaminen ja tunnistamisen taito) on tässä eriytyisen merkityksellistä. 

Kunnan ja jatkossa myös maakunnan on tuettava vaikuttavaksi todettujen interventioiden, kuten liikunnan lisääminen, ravitsemusneuvonta, kaatumisten ehkäisy, rokotuskattavuuden parantaminen, toteuttamista ikääntyneen väestön terveyden ja toimintakyvyn edistämiseksi.
Interventioissa tulee ottaa huomioon mielenterveyden vahvistaminen ja iäkkäiden ihmisten oikeus terapiaan.
(Psyykkinen hyvinvointi unohdetaan tässä täysin, iäkkäiden ihmisten oikeus terapiaan). 

3. Laadulla on tekijänsä 
Henkilökunnan tulee osata tukea laaja-alaisesti yksilön toimintakykyä ja osallisuutta. Laadukkaassa toiminnassa henkilökunnan yksi keskeinen osaamisalue liittyy ikääntymisen psykologiaan ja kohtaamisen taitoon. Erityisosaamista edellyttävien asiakkaiden tilanteessa eritoten edellä mainittu osaaminen on keskiössä. 
 
Niin koko henkilökunnalla kuin yksittäisellä työntekijällä tulisi olla mahdollisuus konsultoida psykologia. Työnohjaus vaikuttaa suoraan  työn laatuun, työhyvinvointiin ja intoon kehittää omaa osaamista sekä heijastuu asiakkaiden hyvinvointiin. 

4. Ikäystävällinen palvelujen rakenne 
Kuntoutuksen lisääminen ja monimuotoistaminen on erittäin tärkeä suositus. Ikääntyneidenkin kuntoutuksessa psykologian osaaminen tulisi ottaa käyttöön!
 
Kotihoidon ja omaishoidon kehittämisessä on kehitettävä palveluja niin, että asiakas voi tuntea olonsa turvalliseksi ja saada hyvän ja yksilöllisiin tarpeisiin vastaavan hoidon kotiin. Tällä hetkellä tuntuu, että pyrkimystä pitkäaikaishoitopaikkojen vähentämiseen kyllä perustellaan kotihoidon tärkeydellä, mutta kotihoidon resursseja ei ole lisätty, jolloin lopputuloksena on yhä huonompikuntoiset asukkaat kotona ilman riittäviä palveluita, jolloin laitospaikkojen vähentämien tuo kyllä säästöjä mutta samalla vähentää hyvinvointia.
 
 
5. Teknologiasta kaikki irti. 
Teknologisten ratkaisujen kehittämistä ei tulisi pitää itseisarvona, ne eivät välttämättä vähennä henkilökunnan työmäärää tai lisää asiakkaiden hyvinvointia. Keskeistä olisi miettiä, mihin teknologian käytössä pyritään ja toimiiko se oikeasti ja minkälaisia eettisiä kysymyksiä sen käyttöön liittyy. Vasta tulevina vuosikymmeninä ikääntyvät henkilöt ovat oppineet käyttämään teknologiaa niin että todella voisivat hyödyntää sitä myös ikäännyttyään/sairastuttuaan, eikä teknologia silloinkaan voi korvata kohtaamisen ja vuorovaikutuksen aikaansaamaa hyvinvointia, mutta sillä voidaan mahdollisesti helpottaa ja tukea muun hoivan ja hoidon toteutusta. Teknologian hyödyntämistä kuntoutuksen välineenä ja omahoidon tukena tulee vahvistaa.