Koen, että perusopetuksen ja soveltavan tutkimuksen välimaastossa olevan teknologisen tutkimuksen (technological research) potentiaalia ei tunnisteta tarpeeksi laajasti. TKI rahoitusta pitäisi lisätä soveltavan ja teknologisen tutkimuksen ohjelmalliseen kehittämiseen sekä korkeakoulujen perusrahoitukseen. Mainittujen TKI-suuntien perusrahoituksessa tärkeää olisi pitkäjänteisyys ja ennustettavuus.

Rahoitus. Rahoitus on pirstaleista eikä takaa työurien jatkuvuutta julkisella puolella. Tällä on vaikutusta myös julksen puolen houkuttelevuuteen työnantajana. Etenkin kovan tieteen aloilla (tekniikka, luonnontieteet, tietojenkäsittely) pitäisi pystyä tarjoamaan asiallista palkkaa ja asiallisia etuja, sillä yritykset tarjoavat niitä jo. Erikoitumista ei tehdä organisaatiotasolla juuri lainkaan, minulle on ainakin epäselvää mihin mikäkin suomalainen yliopisto ja tutkimuslaitos oikeasti panostaa.

Suomalainen TKI-järjestelmä on vakavasti aliresursoitu verrattuna verrokkimaihin. Perustutkimuksen merkitystä vähätellään.

Akatemian rahoitusta pitäisi lisätä, ei vähentää. Yhtä tärkeää on kasvattaa yliopistojen ja tutkimuslaitosten suoraa budjettirahoitusta. Nykyisin tutkijoiden työajasta aivan liian suuri osa kuluu rahoituksen hakemiseen eikä useimmiten tuota toivottua tulosta (rahaa jaossa liian vähän), mikä hukkaa aikaa ja resursseja. Samasta syystä tutkijan ura ei nykyisin näytä houkuttelevalta nuoremmille kollegoille, mikä on erittäin vakava ongelma.

Soveltavaa ja kaupallista kehitystyötä ei voi perustaa tyhjän päälle; muuten tehdään vain pientä parantamista ja kopiointia. Tutkimusta ei voi perustella läheskään aina välittömillä sovelluksilla ja hyödyntämisnäkymillä.

Liian moni tutkimusryhmä tutkii samoja aiheita. Erikoistumalla ja paremmalla profiloitumisella saataisiin isompia ja osaavampia tutkimusryhmiä, joiden kriittinen massa mahdollistaisi paremmin osallistumisen kansainväliseen kilpailuun rahoituksesta ja yritystoimeksiannoista.

Varsin paljon tutkimusrahoitusta ja rakennerahastorahoitusta kohdennetaan hankkeisiin, joista jää varsin vähän hyödynnettävää hankkeen päätyttyä. Tämä on huomioitu rahoittajien kriteereissä, mutta siihen tulisi kiinnittää selvästi nykyistä enemmän huomiota.
BF:n nykyiset hakukriteerit ovat haastavia, sekä pk-yrityksille innovaatioiden jalostajana, että korkeakouluille niiden kumppanina. Tekesin/BF:n aiempaa ja nykyistä vaikuttavuutta tulisi neutraalisti tarkastella ja sen mukaan tehdä mahdollisia uusia linjauksia (voivat toki osoittaa nykyisen tavan paremmaksi).
Kasvuun tähtääviä yrityksiä tulisi tukea innovaation kaupallistamisnäkymän perusteella eikä yrityksen iän, startup-kelpoisuuden, omistuspohja, henkilöstömäärän, tuen mekanistisen käyttökohteen tai minkään muunkaan ”hallinnollisen” kriteerin kautta.
Innovaatioiden tuotteistaminen ja tuotteen vieminen markkinoille ovat kuluttajamarkkinoille pyrkivien startup-yritysten suurin haaste. Kaupallistamisen rahoittamiseen ei löydy mekanismeja, mikä johtaa hankkeiden pysähtymiseen ja aivovuotoon tuoteoikeuksien ulkomaille myynnin kautta.
Varsinkin tutkimusrahoituksen puolella rahoitusta aiemmin saaneet ovat sangen hyvin edustettuina hausta toiseen. Rahoitettavissa tutkimuksissa voisi nykyistä enemmän painottaa uutuusarvoa ja riskin ottokykyä (kokeilukulttuurin mukaisesti).
Yritysten tki-panostuksia (ja yhteistyötä korkeakoulujen kanssa) ei tueta verotuksellisesti riittävästi.

Suurin heikkous on TKI-rahoituksen väheneminen sekä koulutuksen leikkaukset, jotka tulee saada kilpailijamaiden tasolle. Yksityisen sektorin T&K-henkilöstö ei ole kilpailijamaiden tasolla.
Yhteistyöalustat ovat vuonna 2015 tehtyjen leikkausten jälkeen vähentyneet. Teknologia- ja innovaatiorahoitusta on leikattu voimakkaasti ja yhteistyö eri toimijoiden välillä on heikentynyt. Tarvitaan uusia foorumeja yritysten ja tutkimuksen välille. Esim Iso-Britannian Catapult on hyvä esimerkki, joka toimii Innovate UK:n kanssa. Yliopistoissa yhteistyö yritysten kanssa tulee nostaa korkeammalle tavoiteasetannassa.
Tuottavuutta tulisi nostaa. Esim. M. Pohjolan mukaan Suomen kansantalouden suurin ongelma on kilpailijamaita alempi työn tuottavuus. Eritoten t&k-investointien väheneminen ja ICT-investointien kasvun hidastuminen ovat heikentäneet työn tuottavuuden kasvua Suomessa. Suomi ei ole siten pystynyt hyödyntämään kilpailijamaiden tavoin teknologian kehitystä ja ICT-investointeja.
Suomessa korkean teknologian viennin väheneminen ja innovaatiovetoisten vientiyritysten vähäinen määrä asettavat uusia haasteita. Vientivetoisen kasvun aikaansaamiseksi tarvittaisiin lisää radikaaleja innovaatioita, jotta liiketoiminnan innovaatiot keskittyisivät enemmän suurten hyppyjen saavuttamiseen.

Yleissivistyksen filtroituminen. Maisterin tai tohtorin tutkinnon kasannut ihminen on oman alansa asiantuntija, joka ensin vieroitettiin ammattikouluun menneestä ikäpolvestaan, ja uudestaan yliopistossa muista aloista. Hän ei omaa kieltä tai tapakulttuuria voidakseen kommunikoida poikkialaisesti, mikä on TKI-toiminnan kannalta kriittisin taito.

OKM:n selvityksessä "innovaatioekosysteemien menestystekijöitä selvitettiin" sivuilla 32-36 kerrotaan esimerkiksi Center for Wellness Technologies-keskuksesta, jossa lääkärit ja insinöörit tuotiin saman katon alle opiskelemaan poikkialaisesti. Tuo toiminta sittemmin lopahti rahoituksen ja strategian puutteessa.

Koulutuksen sirpaleisuus ja keskinäinen kilpailu (miten voi olla maailman paras, kun haluaa olla Suomen paras - 36 korkeakoulun joukossa). Teknologian kehitystä rahoitetaan, liiketoimintamallin kehitystä ja skaalautumista ei. Päätöksenteko hidasta ja kummallista (BF).

2010-luvulla tempoilevuus ja epäjohdonmukaisuus innovaatiopolitiikan ja sitä tukevien rahoitusinstrumenttien käytössä. Kilpailijamaat ovat voittaneet TKI-investointeja johdonmukaisuudella ja ennustettavuudella. Tämä on ensimmäinen korjattava asia. Toinen on TKI-rahoituksen kohdentaminen. Yrityksille suunnattu TKI-rahoitus varmistaa 2/3 kaikesta uudesta liiketoiminnasta ja pääpainon tulee olla yrityksille yksityisen investoinnin päälle myönnettävässä avustuksessa. Tehokkaimmat ja keskinäisriippuvuuksia Suomeen eniten luovat TKI-instrumentit ovat Public-Private-Partnership -politiikkaan perustuvia ja kun Suomelta puuttuu legitimoitu sellainen tällä hetkellä innovaatiopolitiikasta kokonaan, kiireisintä on luoda tämä ja sitä sitten tukemaan uudet PPP-rahoitusinstrumentit.

Suhteessa maamme pieneen kokoon ja vähäiseen osaajamäärään meillä on laaja ja hajanainen yliopistoverkosto. Suomen tutkimus- ja korkeakoulupolitiikan hajauttaminen pitää pysäyttää. Resursseja pitäisi osoittaa laadun ja kansainvälisen tason vaikuttavuuden perusteella. Saamme houkuteltua globaaleja yrityksiä vain, jos meillä on tarjota riittävän vaikuttavia osaamiskeskittymiä. Näissä yhdistyvät korkeakoulujen ja yritysten vahvuudet, ja ne houkuttavat sekä osaavia tutkijoita että TKI-intensiivisiä vahvoja yrityksiä maailmanlaajuisesti. Osaajat haluavat osaajien luokse.

Yliopistoilta tämä vaatii suurta yksikkökokoa: riittävästi professoreja, tutkijoita, kansainvälisiä huippuopiskelijoita, kumppaniyrityksiä ja start-upeja, kilpailukykyisiä infrastruktuureja jne. Melkein kaikissa kv-selvityksissä 2000-luvulla on korostettu sitä, että Suomen pienten resurssien hajoaminen kansainvälisessä verrannossa suureen määrään pieniä yksiköitä, pieniä hankkeita ja pieniä ohjelmia laskee suomalaisten TKI-ympäristöjen kv-kilpailukykyä.