Terveyspalveluitten arvio.
Palveluitten vieminen kauaksi omalta lähialueelta vaikuttaa eniten iäkkäisiin ja autottomiin huonojen liikenneyhteyksien takana asuviin. Palvelut luvataan kaikille tasapuolisesti mutta kuka maksaa kalliit Kelan kuljetukset tai muut matkakulut ja takaa sen että esimerkiksi kelataksin saa silloin kun sitä tarvitsee. Jo julkisen liikenteen ulottuville saattaa olla matkaa liikaa jotta sellaisen tavoittaa ja molemmissa päissä matkaa saattaa olla käveltävää parikin kilometriä.
Se ei mielestäni ole mitenkään tasa-arvoista. Kulut lisääntyy ja asiat ja lääkäriin menot jätetään mieluummin hoitamatta.

Hoidon saatavuus ja välimatkat on pidettävänä suhteellisena. HVA:n strategiassa on vahvasti sanottu tasa-arvo ja yhdenvertaisuus!
Lisääntyykö hoidon viivästykset pitkien välimatkojen takia, kansansairaudet syvenee.

Saattohoito terveyskeskuksen osastolla, aikuiset potilaat. Ei ole millään tavalla yhdenvertaista, että Jyväskylän lähistölle Muurameen meinataan kasvattaa potilaspaikkoja uudisrakentamisen myötä. Tiloiltaan täysin toimiva Pihtiputaan terveyskeskus on lakkautus uhan alla. Omaiset ovat voineet vierailla päivittäin Pihtiputaan osastolla saattohoidettavan luona. Tämä vähentää varmasti sekä kuolevan, että omaisten kokemaa surua ja tuskaa. Uudistuksen myötä potilas saattaa päätyä jopa Muurameen saakka, aivan kohtuuttoman matkan päähän, puhutaan jopa 2- 3 tunnin matkasta, yhdelle suunnalle. Ajallisesti ja taloudellisesti niin eri arvoista. Kuoleva jää pitkälti yksin, kaikkia potilaita ei voida saattohoitaa saatohoito yksiköissä, perustasolla hoitajat eivät voi olla vierihoitajina saattohoidettavalle potilaalle koko ajan. Omaisten läsnäolo on helpottaa myös hoitajien työtä ja on osa surutyötä, saada olla läheisen luona hänen viimeisillä hetkillä. Viitasaaren terveyskeskus ei tule millään riittämään tiloiltaan ja henkilökunnaltaan palvelemaan myös Pihtiputaan ja Kinnulan asukkaita.

Erikoissairaanhoito, psykiatria, osastohoito: Sairaansijoja ja henkilökuntaa liian vähän suhteessa hoitoa tarvitseviin potilaisiin. Osastolle pääsee vain psykoottinen tai välittömässä kuolemanvaarassa oleva (esim. vaikeaa syömishäiriötä sairastava). Ennaltaehkäisy, varhainen puuttuminen, toimivat perustason palvelut, riittävä avohoito eivät toteudu, mikä lisää osastohoidon tarvetta, mutta osastohoitoakaan ei saa. Nuorten aikuisten mielenterveyssyistä johtuva työkyvyttömyys lisääntyy, koska hoito on riittämätöntä ja sairaus ehtii kroonistua. Sitten ihmetellään, mihin työvoima valuu. Säästämisellä on seurauksia myös muualla kuin välittömissä kustannuksissa.

Sosiaali- ja kriisipäivystys:
Sosiaali- ja kriisipäivystyksen piti ottaa hoitaakseen Kriisikeskus Mobilen tehtävät. Käytännössä tässä siirtymässä Kriisikeskus Mobilen tärkeistä tehtävistä suuri osa vain hiljaisesti lopetettiin. Henkeä, terveyttä tai omaisuutta uhkaavien tilanteiden ulkopuolelle jäävät arjen ja hyvinvoinnin tukemisen, pienempien kriisien puhelut karsittiin. Tilanne, jossa ei tarvitse ambulanssia, poliisia tai päivystystä, mutta tarvitsee kuuntelevaa korvaa ennen kuin tilanne eskaloituu sille ambulanssi-poliisi-tasolle, on se hetki, jossa voi tehdä suuria muutoksia muutamalla ystävällisellä sanalla ja ajan antamisella.

Tällaiset puhelut ohjataan nykyisin Valtakunnalliseen kriisipuhelimeen, joka on ruuhkautunut niin, että sinnekin soittaessaan saa rauhallisen juttuhetken vain, jos on ambulanssi-poliisi-tasoisessa tilanteessa.

Sosiaali- ja kriisipäivystyksestä kyllä väitetään, että sinne saa soittaa, mutta virve soi aina kesken puhelun ja menee etusijalle - ja toki sen pitääkin mennä etusijalle, mutta pienemmän kriisin vuoro ei tule koskaan. Samoin kuin muussa sote-järjestelmässä: pitää olla todella sairas, todella pulassa saadakseen apua.

Suunterveydenhoito on retuperällä, vaikka sillä on vaikutusta koko ihmisen terveyteen. Myös mielenterveyspalvelut ja kotihoito pitää saada kuntoon.

Kotihoidon yöhoito huolettaa. Jos vanhukselle tapahtuu kaatuminen, rannekkeen kautta hän hälyttää apua, joka menee kotihoidolle. Öisin kotihoito saattaa olla 140 km päässä. Mitä tapahtuu vanhukselle, jolla ei ole turvaverkkoa paikkakunnalla, mutta on ranneke? En uskalla edes ajatella.

Lastensuojelun sijaishuolto
Lastensuojelussa ensisijainen sijoitusmuoto on perhe. Tämän sijaihuollonmuoto on jäänyt kokonaan maisitsematta kehittämissuunitelmassa. Laitoshuoto tulee hyvin esille. Kuinka perhehoitoa jatkossa kehitetään ja tuetaan? Perhehoito on aina inhimillisempi hoitomuoto verrattuna laitoshoitoon jo vaihtuvien ihmissuhteiden vuoksikin. Perheessä lapsi saa kasvaa ja kehittyä samojen tuttunen turvalllisten ihmisten kanssa ilman vaihtuvia ihmissuhteita. Perhehoito on myös huomattavasti edullisempi hoitomuoto, alin hoitopalkko 952.10euroa/kk.
Perhehoitajan edustajan tulee päästä mukaan työryhmiin/sidosryhmiin missä perhehoitoa kehitetään. Olemme yksi toimia sijaihuollossa sekä tärkeä sijaihuoltoa toteuttava osapuoli. Sjaishuolto on monen toimian yhdessä toteuttavaa yhteistyötä. Perhehoitajalla tulee olla luottamus siihen, että hän vaativaa tointa tehdessään voi olla varma, että esim. palkkio ei yhtä äkkiä muutu ja saa tarvittat tukitoimet sijotuksen jatkumisen tueksi. Perhehoitaja suorittaa useinkin vaativaa julkista hallintotehtävää ympärivuorikautisesti omassa yksityisessä kodissaan.

Perhehoito ja perhehoitajat.
Kokonaisuudessa selvityksestä jää kuva, että laatijat eivät täysin ymmärrä perhehoidon mahdollisuutta ja kohdentamista eri asiakasryhmille sosiaalipalveluissa. Ikääntyneiden palveluissa kyllä mainitaan perhehoito osana palveluvalikkoa. Sen sijaan lasten- ja nuorten (avo-, sijais- ja jälkihuolto) sijaishuollon palveluissa, vammaisten osalta, mielentervyskuntoutujien osalta perhehoitoa ei mainita edes mahdollisutena. Lastensuojelussa puhutaan sijaishuoltopaikoista, ei yksilöiden perhehoitoa. Enemmän viitataan tarpeeseen saada alueelle lisää laitoshoitopaikkoja. Ei myöskään mainita mitää perhehoitajille suunnatuista palveluista ja tuesta. Julkista tehtävää suorittavina heitä ei lueta henkilöstöön ja tämä tekee heidät näkymättömiksi, vaikka tosiasiallisesti tarjoavat omaa resurssiaan tehtävää suorittaessaan hyvinvointialueen käyttöön. Miten hyvinvointialue tulee tukemaan ja vahvistamaan perhehoitajien asemaa sosiaalipalveluissa? Mikäli pehehoito jää pelkän maininnan tasolle, vahvistaa se edelleen käsitystä siitä, että perhehoitoa ei nähdä verrannollisena hyvinvointialueen henkilöstön suorittamaan työhön esim sen omissa yksiköissä.

Nykytilassakin esim. hammashoidon osalta on totuttu liikkumaan naapurikunnissa. Omassa kunnassakin on hammashoitola, mutta käytössä suurin osa käynneistä sijoittuu naapurikuntiin. Suunterveyden vaivat taitavat harvoin hävitä itsestään, vaikka kipu saattaa mennä ohi - välimatkojen kasvaessa, varsinkin autottomat tai arat kuljettavat varmasti venyttävät entisestään hoitoonhakeutumista.