Avustusten myöntämistä useammaksi kuin yhdeksi vuodeksi kerrallaan, esimerkiksi kolmeksi vuodeksi. Samalla toimijalla olevien kohdennettujen yleisavustusten yhdistämistä isommiksi kokonaisuuksiksi.

Yleisavustusten myöntämisjaksojen väleille tarvittaisiin myös akuutteihin tilanteisiin tai muutoksiin tarvittavia joustavia avustusmuotoja. Vaikka lyhytkestoisestikin (6kk – 1v). Korona-ajan erityisavustus oli hyvä esimerkki tällaisesta.

Kohdennettujen yleisavustusten yhdistämistä yhdeksi yleisavustukseksi ja avustuksen myöntämistä vähintään kahdeksi vuodeksi kerrallaan.

Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistyksen mielestä avustuskäytännöissä tulee huomioida itsenäisten alueellisten ja paikallisten yhdistysten sekä pienempien yhdistysten mahdollisuudet saada yleisavustusta toimintaansa.

1. Varainhankinnan kustannukset olisivat avustuskelpoisia tiettyyn enimmäismäärään asti.
2. Valtionapuviranomaiset suunnittelisivat hankeavustuksena myönnettävän erityisavustuksen, johon osoitetaan määrärahaa ja jota järjestöt voivat hakea ja saada varainhankinnan käynnistämiseen tai kehittämiseen.

Optimaalisinta olisi järjestelmä, jossa varainhankinnan kustannukset olisivat avustuskelpoisia tiettyyn enimmäismäärään asti, minkä rinnalla järjestöjen olisi halutessaan mahdollista hakea varainhankinnan erityisavustusta. Varainhankinnan käynnistäminen ja onnistuminen vaatii vuosien työtä, joten riittävän pitkäaikainen taloudellinen tuki tulisi taata. Pitkällä aikavälillä varainhankinnassaan onnistuneiden järjestöjen tarve valtionavustuksille pienenisi, mikä osaltaan voisi vähentää riippuvuutta julkisesta rahoittajasta. Samalla vähenisi järjestöjen hallinnollinen taakka.

Omarahoitusosuudet: osassa huomioidaan vapaaehtoistyö, osassa ei. Vapaaehtoistoiminnan arvon laskeminen osana omarahoitusosuutta asettaa haasteen avustuksensaajan taloudelle ja edellyttää järjestöjä varautumaan omarahoitukseen, mikäli vapaaehtoiset eivät pysty toimimaan suunnitellusti. Sosiaali- ja terveysalan järjestöissä vapaaehtoiset ovat tärkeä ja olennainen osa toimintaa ja sen luonnetta, mutta kohderyhmät ja vapaaehtoisten voimavarat vaihtelevat, eikä vapaaehtoistyötä voi pitää ehtona tuen saamiselle. Omarahoitusosuusvaatimuksesta tulee myös olla yhtenäinen käytäntö tuotonjakoministeriöiden kesken.  Maksutta käyttöön saatavat resurssit voivat sen sijaan toimia osana toiminnan tai hankkeen arviointikriteereitä. 

Kolmannen sektorin toimijoiden autonomiaa turvaa vakaa rahoitus, jossa poliittisen ohjauksen riskejä on vakautettu suojamekanismilla. Järjestöjen toiminnallisen ja toiminnan tarkoitukseen liittyvän itsenäisyyden turvaaminen on vapaan ja vireän kansalaistoiminnan edellytys. Varainhankinnan tuotot tulee voida suunnata järjestötoimijan haluamalla tavalla, eikä satunnainen tuotto saa vähentää valtionavustusta.  

Järjestöt saavat valtionavustusten lisäksi avustuksia muilta tahoilta, joiden avustuskäytäntöjen yhteensopivuutta on syytä kehittää huomioiden erityisesti hyvinvointialueiden myöntämien avustusten myöntämiskäytännöt järjestöille.

Pienten järjestöjen hallinnollisen taakan keventäminen.
EU-rahoitusten haun tehokkaampi tukeminen, esimerkiksi tukemalla maakunnallisia verkostojärjestöjä sekä kehittämällä avustusmuotoja omavastuuosuuksien kattamiseksi.
Läpinäkyvän arvioinnin kehittäminen.

Yleisavustusten painotusta tulisi vahvistaa valtionavustustoiminnassa ja avustusten kohdentamista vähentää. Valtionavustuslaki ei taida tuntea kohdennettuja yleisavustuksia, mutta ainakin STEA:lle ne ovat keskeinen tapa avustaa järjestöjä. Aito yleisavustus antaa järjestölle liikkumavaraa toteuttaa ja suunnata tehtäväänsä joustavasti ja tuloksellisesti. Kohdennukset rajaavat ja kangistavat työtä, ja johtavat myös tarpeettomaan byrokratiaan sekä avustuksen hakijan että myöntäjän näkökulmasta.

Jos yleisavustuksiksi ajatellaan myös kohdennettuja yleisavustuksia, muutosten niiden sisällä tulisi olla järjestön omassa harkinnassa siinä määrin kun käyttötarkoitus säilyy ennallaan. Nyt STEA:ssa sovelletaan 10 prosentin tai 20 000 euron sääntöä - niiden ylittyessä muutokseen on saatava lupa rahoittajalta. Jos kohdennetut yleisavustukset ovat yleisavustuksia, muutoslupien vaatimisen kynnys tulisi olla huomattavasti korkeampia, muuten kyse ei tosiasiassa ole minkäänlaisesta yleisavustuksesta.

Olisi myös tärkeää määritellä, mitkä varainhankinnan kulut voidaan katsoa avustuskelpoisiksi kuluiksi. Valtionavustuslaki ei estä varainhankinnan kulujen kattamista avustuksin. Olisin luontevaa että yleisavustuksella voitaisiin kattaa kuluja, joilla tavoitellaan lisärahoitusta toimintaan, aivan kuten esim. hankehakemusten valmistelua.

Lahjoitusten verovähennysoikeus tulee laajentaa koskemaan kaikkia järjestötyyppejä.

Rahoituksen suunnittelussa olisi otettava huomioon ilmiöiden yhteiskunnallinen merkitys ja tilannekuva esimerkiksi keskeisiin kansaterveysindikaattoreihin nojautuen. Tietopohjan rakentamisen lisäksi on tärkeää tarkastella, kuinka hyvin tietoa kerätään ja hyödynnetään rahoituksen kehittämisessä.

Onko olemassa resursseja tiedon kokoamiseen ja analysointiin? Onko järjestöillä mahdollisuus tehdä yhteistyötä sektoritutkimuslaitosten, kuten THL:n kanssa, jotta tiedolla johtaminen olisi entistä perustellumpaa ja vaikuttavampaa? Yhteistyö tutkimuslaitosten kanssa voisi tuoda lisää syvyyttä ja tarkkuutta päätöksentekoon ja toiminnan arviointiin.

Suomalaisesta järjestörahoituksesta tulisi toteuttaa “markkinakatsaus”, jossa tarkasteltaisiin, kuinka suuri esimerkiksi lahjoitus-, yritysyhteistyö- tai säätiörahoitus oikeastaan on Suomessa.

Yleisenä huomiona on tärkeä tiedostaa, että kansalaisjärjestöt tarjoavat toimintaa, jota julkinen sektori ei usein pysty tuottamaan. Syynä tähän voivat olla esimerkiksi poliittisen kiinnostuksen puute, hallinnon jäykkyys tai resurssien riittämättömyys. Järjestöt tuovat jäsenistönsä kautta esiin useiden erityisryhmien näkemyksiä julkiseen keskusteluun ja päätöksentekoon. Näin järjestöt edistävät näiden ryhmien osallisuutta yhteiskunnassa. Tätä kautta valtio voi toimeenpanna parempia päätöksiä, jotka huomioivat lainsäädännön vaikutukset laajemmin kaikkien kansalaisten näkökulmasta. Kansalaisjärjestöt toimivat myös vallan vahtikoirina, vahvistavat yhteiskunnan kriisinkestävyyttä ja ovat keskeinen osa toimivaa demokratiaa. Julkisen vallan on tärkeää tiedostaa järjestölähtöisen toiminnan vahvuudet myös tulevaisuudessa. Vahva kolmas sektori on kaikkien kansalaisten sekä julkisen vallan ja yksityisen sektorin etu.

Avustuskäytännöissä on myös hyvä huomioida, miten esimerkiksi järjestöjen yhteistyöhön tai yhdistymiseen kannustetaan. Isommat kokonaisuudet voivat antaa skaalaetuja ja mahdollistavat hyvien käytänteiden levittämisen valtakunnallisesti.