Vammaisten palvelut tulevassa sotessa Lapin sairaanhoitopiirin alueella

Vammaisia ihmisiä ei voi laittaa "samaan koriin", ikään kuin he ja heidän tarpeet olisivat samanlaisia. Laitosmainen lahestymistapa ei ole pelkät seinät vaan juuri tämä asenne, että ollaan "muka yksilöllisiä ja asiakaslähtöisiä" ja tehdään kuitenkin joku massapäätös. Tanskan maasta mallia. Apuvälineitä, ympäristönhallintalaitteita, avustajia ja kommunikoinnin tulkkeja ihan jokaisen tarvitsevan vierelle ja aivan normi-asumisyhteisöihin asumaan. Kaikki tämä tulee halvemmaksi kuin pienlaitosten synnyttäminen. Kaikki alkaa asianomaisten kuuntelemisesta ja kuulemisesta/ mielipiteen huomioonottamisesta.

Asumispalveluihin liitettäisiin mukaan keskitetty henkilökohtaiseten avustajien palvelut, siten että esim. samassa ryhmäkodissa useampi asukas voisi käyttää asumisyksikön toimesta sovittua palveluja henkilökohtaisiin asiointi tai vapaa ajan palveluihin. Nyt tilanne on se että omaisten pitää huolehtia ryhmäkodissa asuvien ihmisten hlökohtainen apu.

asumismuotoja tulee monipuolistaa kunnissa ja sinne riittävää ohjausta ja tukea. Sellaisiin yksiköihin ympärivuorokautinen tuki, jossa asukkaat sitä oikeasti tarvitsevat. Kunnissa tyhjllään asuntoja, niistä voi saneerata yksittäisiä palveluasuntoja yms
Lapppiin vammaispalveluihin henkilökohtaisen avun keskus

Jokaiselle sopiva asumismuoto ja riittävä tuki asiakkaan omien toiveiden mukaisesti. Eri tavalla tuettuja asumismuotoja lisättävä kotipaikkakunnalle. Tukimuotoja arvioitava asiaakkaan ja lähipiirin (perhe, verkosto) kanssa yhdessä yksilöllisesti. Oma työntekijä asiakkaalle, joka pysyy mukana "koko ajan". Omaan kotiin tarpeellinen tuki sekä rakenteellinen että sosiaalinen. Lapsi tarvitsee toisenlaista tukea kuin iäkäs. Lapsen kanssa tarvitaan kasvatuksellista tukea esim. neuropsykitarisissa pulmissa.

Kehittäisin vammaispalveluja siten että etusijalla olisi yksilön tarve. Asuminen ja asumisolosuhteet, avustajapalvelut, kuljetus-ja matkapalvelut, koulunkäynninohjaus, erityisopetus, terapiat, apuvälinehankinnat ym. yksilöllistä avuntarvetta helpottavat palvelut ja asiat olisivat jokaisen yksilöllisen tarpeen mukaisesti oikeasti saatavilla asumisen tukena. Ei hankintapäätösten tai kilpailutusten jalkoihin jäämistä..

Yksilöllinen asiakaspalvelu tärkeää. Tukipalvelut omaan kotiin esim. terveydenhuolto, ruokapalvelu, siivouspalvelu, liikunnanohjaaja. Palveluasumisessa huomioitava yksityisyys.

Asumiseen on panostettava- vammaisen henkilön arjessa omalla kodilla, oli se sitten ryhmäkodissa tai palveluasumisessa, on suuri merkitys. Se on parhaimmillaan osallisuutta tukevaa monipuolista toimintaa ja asumistaitojen jatkuvaa harjoittelua. Henkilökuntaa on oltava riittävästi tukeen ja kohtaamiseen. Neuropsykiatrinen kuntoutusote on ohjauksessa tärkeää.

Mahdollisuus omaan asuntoon. Hoitolaitoksissa ihmisarvoinen kohtelu. Hoitolaitosten toiminnan valvonta.

Hyvän asumisen edellytykset täyttyvät, kun asumiseen saa tarvittavan tuen, avun, sairaanhoidon ja huolenpidon yksilölliset tarpeet huomioiden. turvallinen asuminen on yksilöllistä ja moninaista. Ammatillisesti laaja-alainen henkilöstö joka kykenee joustamaan ja ottamaan huomioon asukkaiden yksilölliset tarpeet.

Vammaisilla on oikeus itse päättää missä ja kenen kanssa asuvat, sitä ei voi päättää mikään asumistyöryhmä. Avuntarve ei voi määrätä asumispaikkaa, vaan sen määrittää asiakkaan oma tahto. Yksinasuminen lisää yksinäisyyttä ja asukkaiden oikeus on saada oma huone jossa on oma wc ja suihku ehkä pieni keittonurkkaus. Kuitenkin pitää olla mahdollista esim. iltaisin ja viikonloppuisin katsella yhdessä tv:tä ja keskustella päivän asioista. Yöaikainen hoito pitää olla turvallista, esim. yövuorolainen joka on paikalla ja hänellä on ranneke/netti yhteys muihin ryhmäkoteihin tai tukiasuntoihin. Henkilökunta ei saa olla liian vaihtuvaa, jotta asukkaat voivat tuntea olevansa turvassa ja kommunikointi on tuttua ja hoitaja ymmärtää tilanteen. Arjessa pitää olla laatua toiminnan muodossa.

Kuuntele, pysähdy, kuule, huomioi. Järjestä tulkkipalvelut kommunikoinnin tukea tarvitseville ja kuule läheisiä ja omaishoitajia. Mitä on sinun osallisuus ja itsemäärääminen? Se on vammaiselle ihmiselle aivan sama asia. Vammainen ihminen oman elämänsä subjektiksi!

Osallistamalla heidät suunnitteluun ja päätöksentekoon.
Työotetena aidosti kuntouttava työote
Kuntoutusosaamista sekä palveluohjauksen ja ohjaustyön osaamista lisää henkilöstölle, Rektyroinnissa huomioitava laaja-alaisempi osaaminen. (lähihoitaja, sosionomi, toimintaterapeutti). Vammaistyö eri ole hoitotyötä kuin marginaalisesti

Kunnioittavasti kuunelemalla. Kaikille ei sovi sama sapluuna. Keskittymisvaikeuksien ja käytöshäiriöiden sekä mielenterveyspulmien kohdalla tarvitaan erilaista tukea kuin liikuntarajoitteiden kohdalla. Näkyvät ongelmat on helpompi ymmärtää, mutta "näkymättömät" tulee esille keskustelemalla. Asiakasta on kuunneltava ja kunnioitettava.

Kuntoutusohjausta enemmän ja kattavammin eri vammaisryhmille. Kuntoutusohjaaja ei ole vain auttamassa olemassa olevien palveluiden käyttöön, vaan suunnittelemassa yhdessä asiakkaan kanssa koko arkielämän kokonaisuutta, missä tärkeänä on sosiaalinen toiminta kaikilla asiakasta kiinnostavilla alueilla.

Ei saa syrjiä, pidettäisiin samanvertaisena muiden kanssa. Neuvontaa yhteiskunnalliseen osallistumiseen ja vapaa-aikaan. Esim. vapaa-ajanohjaaja.

Elinikäinen oppiminen on itsestäänselvyys ns normiyksilöille. Kehitysvammaisilla tätä oikeutta ei ole. Kuitenkin heidän taitojensa kehittymisen kannalta se on oleellista. Mielekkäitä, pieniä ryhmiä päivätoimintaan. Työssäohjaajia mahdollistamaan edes joinakin päivinä viikossa työn tekemisen, josta maksetaan myös palkkaa. Henkilökohtaisia avustajia tukemaan osallisuuden toteutumista - kuntiin avustajia kokopäivätyöhön, eri ammattiryhmistä erilaista toimintaa vetämään ja toteuttamaan.

Mahdollisuuksien mukaan yhteisiä tilaisuuksia vammaisille omina ryhminään sekä ns. normaalien kanssa. Hoitolaitoksissa haastattelut, tutkimukset ja kyselyt vammaisten omista toivomuksista. (esim. opiskelijoiden lopputyönä)

Osallisuuden kokemus on tärkeää myös kehitysvammaiselle. Ohjaajien ammatillinen osaaminen, asiakkaiden tarpeiden huomioiminen ovat tärkeitä seikkoja joilla voidaan ohjata vammaista esim. opiskeluun. Osallisuuden kokemus on yksilöllistä ja sen voi saada pienilläkin asioilla aikaiseksi. Sosionomien osaamisen/koulutuksen moninaisuuden tunnustaminen auttaa osallisuuden toteutumiseen.

Asumispalvelujen esimiestyöllä voitaisiin ohjata, niin että kaikki ohjaajat käyttävät vuorollaan asukkaita ulkona tai harrastuksissa joihin asukkaat haluat. Asumisyksiköissä tulee olla "palavereja" joissa keskustelaan, erilisista aktiviteetti mahdollisuuksista, varmistetaan että tieto erilaisista tapahtumista saavuttaa asukkaat. Haetaan asukkaille henkilökohtaisia avustajia jotta jokainen voi liikkua myös itsenäisesti. Ne vammaiset joilla ei ole vanhempia tarvitsevat erityisesti tukea henkilökunnalta ja henkilökohtaisilta avustajilta.

Tuettu päätöksenteko käyttöön. Monipuolisia mahdollisuuksia lisää. Tukea tuettuun työhön. Henkilökohtainen apu toimivaksi, palvelusetelit tai kunnan omat kiertävät avustajat ja vähintäänkin välitystoiminta kunnan/alueen tai jonkun järjestön tekemänä. opiskelupaikkoja lisää, myös aikuisopiskelua. Päivätoiminta toimintakykyä ja osallisuutta vahvistavaksi, pienryhmiä, henkilökohtaisen avun avulla vaihtoehtoja. Ks KVANKin laatusuositukset, ne käyttöön. Yhteistyötä koulujen ja oppilaitosten kanssa, voisivat järjestää kaikenlaisia kerhoja. Muistaa "älkää tehkö mitään ilman meitä" eli vammaiset ihmiset itse päättämään elämästään ja siihen tarvittava tuki.

Viranomainen "muka kuuntelee", muttei välttämättä huomioi kuitenkaan saatua mielipidettä. Kuntoutuksen ammattilaisten puoltavista lausunnoista huolimatta, "viranomainen tietää paremmin". Vammaisten lasten tueksi tarjotaan lähinnä "väsytystaktiikkaa"; palveluohjauksesta ei tietoakaan.

Moni vammainen ja hänen perheensä on usen yksikön palvelujen käyttäjä ja asiakas. Ns vastuuhenkilömalli olis hyvä rakentaa, jotta sujuva yhteistyö rakentuu perus- ja erityistason kesken ja asiakas saa hyvät tuen ja palvelut asiantuntevasti.
Palveluohjausosaaminen on puutteellista.

Lapsen kojhdalla palveluketju ei toimi aina. Esim. alakouluikäinen ADHD-lapsi on erikoissairaanhoidossa, missä on suunniteltu kotisairaanhoitoa, mutta sen aloittaminen viipyy. Huoltaja hakee apua vammaispalvelusta, että saisi henkilökohtaisen avustajan, sitä ei saa eikä saa kirjallista päätöstä kuin vaadittaessa. Kolpeneen autismi-keskukseen on yrittänyt saada maksusitoumusta turhaan. Perhesosiaalipalveluista on hakenut sosiaalihuotlolain mukaista apua, koska kyseessä on erityistä tukea tarvitseva lapsi/perhe. Siellä tehdään yhteystyötä lastensuojelun kanssa ja tehdään selvitys mikä viivsätyttää avun saantia. Kaikki prosessit vievät paljon aikaa ja perheen on jaksettava vaikeuksien kanssa. Tulee turhautumista ja väsymistä. Lapsi ei odota vaan se tarvitsee apua ja tukea välittömästi. Palveluketju ei ole joustava ja tarpeeseen riittävän nopeasti vastaava. Kopin pitää ottaa kokoanisvaltaisesti sen, joka asiaan tulee ensimmäsienä mukaan!

Yleensä kaikilla kelan vativaa kuntoutusta saavilla asiakkailla palvelujen kokonaisuus on niin laaja, että tarvittaisiin kuntoutusohjaaja perus- ja erityistason välimaastoon sujuvoittamaan yhteisen kokonaisuuden syntymistä. Nyt liiaksi toinen taso ajattelee, että ei puututa, kun hommat hoituvat tuolla toisella tasolla. Näin ei yleensä ole, vaan molemmilla tasoilla on roolinsa.

Yksi päällikkö joka johtaa palvelutarjontaa ja vastuu on oltava tällä päälliköllä. Neuvontaa ja ohjausta oikeiden ja tarvittavien palvelujen piiriin.

Olisiko mahdollista lääkäreitä ja itseään asiantuntijoita pitäviä joskus jalkauttaa käymään hoitolaitoksessa tai vammaisen kotona, olosuhteet joissa vammainen elää tulisivat tutuksi.

Moniammatillisen työyhteisö joka toimii yli rajojen (perus-ja erityistaso), asiakkaalle yhteiset tavoitteet ja päämäärät realistisesti. Yhteistyössä on voimaa. Kuule ja tule kuulluksi ammatillisesti esitetyt oikeilla faktoilla, ei mututuntumaa. Asiat asioina ja realistisilla palvelu lupauksilla joista voi oikeasti pitää kiinni. Ei turhaa luulottelua asioista joita ei tule saamaan.

Henkilökohtaiset avustajat mukaan tulkeiksi eritysitilanteisiin, pitää olla aikaa kohtaamiseen. Pyrkiä löytämää kontakti myös vammaiseen. Ei saa olla pompottelua, vaan erityisryhmillä pitää olla matalampi porras päästä eritystason hoivaan. Erityistason hoivassa voidaan tarvittaessa palauttaa asiakas perustasolle jos hoiva ei vaadi erityistason osaamista. Ei toisin päin, että perustaso yrittää ensin erilaista hoivaa ja huolenpitoa ja tämän jälkeen tarvitaan vielä osaava erityishoito. Tälle ryhmälle hoidon tason määrittää erityishoito.

Peruskunnan on arvostettava erityishuoltopiirin antamia suosituksia, siellä on moniammatillinen asiantuntemus. Kuntoutukseen on päästävä riittävän usein, tarpeen mukaan. Yksilöä koskevia asioita, esim. maksusitoumuksen antamista/epäämistä ei saa käsitellä pelkästään viranomaisyhteistyönä, vaan henkilön itse ja hänen edunvalvojansa ja läheistensä/omaistensa edustus on oltava mukana. Kunnan sosiaalityöntekijä voisi olla kuntoutuksen loppupalavereissa mukana lähinä tai etänä.

Ihan vain ihmisarvoista, yksilöllisesti räätälöityä, asiakaslähtöistä tapaa toimia peräänkuulutan, muuta ei tarvitse. Kun palveluketjut ovat selkeät, kaikki ovat tyytyväisiä ja voivat elää sopivan ja oikea-aikaisen tuen avulla omannäköistä elämää vammasta huolimatta.

Asiakaslähtöinen, kuntouttava työote. Kuullaan ja huomioidaan ihan oikeasti asiakas itse ja hänen kertomansa (elämänkulttuuri, tuen ja ohjauksen tarpeet, voimavaralähtöinen työskentely, sujuvat prosessit)

Sama juttu. Riittävän nopeasti ja kokonaisvaltaisesti tarpeisiin paneutumalla ja yhetistyössä asiakkaan kanssa.

Asiakaslähtöisyys tässä tarkoittaa yksilöllisyyttä ja henkilökohtaisuutta. Tasa-arvoisessa systeemissä pitää huomioida asiakkaiden erilainen elämäntilanne, erilaiset toiveet jne. Asiakkaita ei saa tasapäistää tyyliin "jos yhdelle annetaan, niin heti on kaikki vaatimassa".

Kuunneltava asiakkaan toiveita. Seuranta tärkeää. Esim. kotikäynnit asiakkaan luo.

Vammaisen henkilön asiantuntija verkoston toiminnan tulee perustua asiakkaan ja hänen voimavarojensa ja haasteidensa tuntemiseen.

Huomioitava asiakkaan tarpeet , yksilöllisyys.

vanheneva kehitysvammainen tarvitsee myös tavallisia vanhusten palveluilta. Muistitestejä joissa huomioidaan vastaajan lähtötaso. Muutenkin sairauksien tunnistaminen ja ammatillinen lääkehoito.

Asiakaskohtainen ja yksilöllinen kohtaaminen. Jokaisella on oikeus tulla kohdatuksi itsenään ja hänen elämän ja ympäristön kartoittamiseen voidaan käyttää henkilökohtaista avustajaa. Tarvitaan seurantaa ja tilanteiden kartoitusta kohti hyvää elämää.

YK:n
vammaissopimus velvoittaa vammaisten ihmisten osallistamiseen kaikessa heitä koskevassa
päätöksenteossa. Tulee luoda struktuuri, jossa osallisuus ja kuuleminen tosiasiallisesti toteutuvat.
Ihminen on omana elämänsä päämies, mahdollisuuksia ja tuettu päätöksenteko. Läheisten mukaanotto ja kuuleminen elämänhistorian ja -tavan tulkiksi, jos henkilö ei itse pysty kertomaan asioitaan.

Lapissa ei ole tarjolla sitä kaikkea huippuosaamista, joita esim. vammaisteknologia tarjoaa tänä päivänä. Osa tiedosta ja taidoista tulee edellen voida hakea a) Oulusta b) Jyväskylästä (aistivammat) c)tTampereelta (neuropsykiatria, kommunikointi/ympäristönhallintalaitteet d) Helsingistä (kommunkointi, liikuntavammat, vaikeavammaisuuteen liittyvät erityisratkaisut/apuvälineet)

Liikaa hoitokulttuuria edelleen:(
Yksilökeskeinen suunnittelu asiakkaan kanssa kaipaa osaamista ja sitä ei ole, samoin kommunikointia ei pidetä riittävän tärkeässä asemassa. Henkilöstön tarkoituksenmukaisemman rekrytoinnin ohella tarvitaan enemmän lisä- ja täydennyksoulutusten tarjontaa ja nimenomaan niihin päävyä henkilökunnalle.

Myös ne vaikeudet, jotka eivät varsinaisesti näy ulospäin on ymmärrettävä ja otettava vakavasti. Erityislasten vanhemmat joutuvat "taistelemaan" oikeuksistaan.

Yksilöllisen tarpeen arvio on olennaista. Se tulisi tehdä yhteistyössä vammaisen henkilön, omaisten ja erityistyöntekijöiden yhteistyöllä, mukana arvioinnissa tulisi olla myös se henkilö, joka päättää asian ja maksaa tulevan palvelun. Tietynlaista tutkittuun tietoon pohjautuvaa standardointia palvelujen määrille kuitenkin pohjalle, josta voidaan perustelllusti poiketa. Tai henkilökohtainen budjetointi! Monesti vieläkin se joka kovimmin huutaa saa eniten palveluja, muiden jäädessä ilman. Lisäksi tulisi huomioida se että, mikäli Kela on myöntänyt henkilölle vammaistuen tai hoitotuen, tuen suuruudesta riippuen, sillä tulisi hoitaa joitain hankintoja tai osallistua osaan kustannuksiin esim. välineissä, joita kukaan muu ei koskaan voi käyttää.

Heikoista pidetään huolta jää useimmiten sanahelinäksi. On häpeä jos vammaisille tuotettavat palvelut nähdään menoeränä, josta pitäisi selvitä mahdollisimman pienin kustannuksin. Vammaisten palveluiden kehittäminen tuo työtä! Yksilöllisyys, asiakkaan tunteminen ja rinnalla kulkeminen luo hyvinvointia!

Hoitolaitosten valvonta paremmaksi. Nykyisin hoitoa laiminlyödään, suorastaan asiakkaiden kiusaamista.

Ammatillisen osaamisen tunnustamisen, kentän kuulemisen päätöksien teossa. Ammatillinen valvonta, riittävä henkilöstö. Vanhanajan toimenkuvat. Ohjaaja ohjaa, hoitaja hoitaa, siivooja siivoaa.

Yhdenvertaisuus ja oma osallisuus pitää saada toteutumaan. Esim. vammaisten ryhmäkodeissa ohjaajien pitää muistaa. ETTÄ VAMMAISET EIVÄT ASU HEIDÄN TYÖPAIKALLA, VAAN HE TYÖKENTELEVÄT HEIDÄN KODEISSA. Kuka voisi tulla esim. minun kotiini määräämään mihin aikaan menen nukkumaan ja mihin aikaa syön iltapalani.

Olen samaa mieltä Kehitysvammaisten Tukiliiton kanssa valinnanvapaudesta http://www.kvtl.fi/media/KannanototJaLausunnot/KVTL_Otakantaa_fi_valinnanvapaus__21_04_2016.pdf
Soveltakaa Kehas-raportin hyviä käytäntöjä Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2016:17 http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/74818/Rap_ja_muistioita_2016_17.pdf?sequence=1. Kehittäkää päivätoiminta KVANKin työryhmän laatukriteerien pohjalta . Tarkistakaa aina, mitä YK:n vammaissopimuksessa sanotaan.
Digitalisaatiossa täytyy huomioida, että kaikki vammaiset ihmiset eivät voi koskaan käyttää
sähköisiä palveluja. Näin ollen aina täytyy olla vaihtoehtoisia tiedon, tuen ja neuvonnan turvaavia
palveluja saatavilla. Sähköiset palvelut tulee toteuttaa esteettöminä ja helposti saavutettavina.
Henkilökohtainen budjetointi tulisi ottaa kokeiltavaksi. Yksilöllisyyttä kaiken kaikkiaan lisää! Valinnanvapautta lisää!