Muu aiheeseen liittyvä keskustelu

On sanottu että nykypäivän suurin yksittäinen sisäinen turvallisuus uhka on syrjäytyminen ja mielestäni siihen on kiihtyvä digitalisaatio osaltaan johtanut. Digitalisaatio nopeuttaa asioita joten myös päätöksen teko on nopeutunut ja siinä hopussa ei olla ajateltu asioita loppuun vaan on onnistuttu luomaan uusia ongelmia kuten syrjäytyminen. Kun asiat hoidetaan digitaalisesti pankissa, valtion virastoissa yms jää henkilökohtaiset kohtaamiset yksinäisillä vähäisiksi. Pankki/kauppa/virasto reissu on ollut muutakin kuin vain näiden asioiden hoitamista, se on ollut myös inhimillisiä kohtaamisia, ajatusten vaihtoa, kahvittelua jne. Ihmisten elämää helpottavat palvelut kuten kauppakassi ja ateriapalvelut myös tuovat kyllä helpotusta elämään mutta samalla lisäävät yksinäisyyttä. Nämä palvelut ovat tärkeitä ja helpottavat yhteiskunnan päättäjien omaatuntoa, siitä ei ole kuitenkaan nyt kysymys. Yksinäisten erilaiset tilanteet pitää huomioida ja niille jotka tarvitsevat ja kaipaavat on luotava mahdollisuus tuettuun asiointiin ja sosialisointiin. Jos ihmiset palvellaan lokeroihinsa se vain lisää syrjäytymistä.

Ehdotuksista saa käsityksen, että yksineläminen on melko vierasta työryhmässä olleille. Tai ainakin tuntuu siltä, että työryhmä ei ole oivaltanut yksinelämisen olennaisia kysymyksiä. Ehkä vaikuttaa turhalle narinalle, kun sanotaan, että yksinelävän euro on 27 senttiä. Mutta kun näin on, on sillä kahden ihmisen perhetuloille säädetyssä yhteiskunnassa paljon seurauksia, joista voi kehittyä suurempia ongelmia, mm. yksinäisyys, kun peruselinkustannusten vuoksi ei ole varaa sosiaaliseen elämään ja harrastuksiin, ehkei opiskeluunkaan eikä työhön kotona. Kun aikaa menee kaksinverroin enemmän perustoimintoihin, ja rahaa on käytettävä sellaiseenkin, joka aviopareilta käy keskenään kaksin voimin.
Yksinäisyyttä seuraa monasti masennus, sitä seuraa työtehon lasku, kenties työkyvyttömyys. Kun sairaana ei ole apua, sairausajat pitenevät, työkyvyttömyyskin voi uhata, kuten myös työttömyys, jos kerran putoaa työelämästä eikä ole tukiverkostoa pitämään elämää yllä.
Asia on monitahoisempi, vaikka se voi alkaa rahasta. Se voi koitua suuremmaksi menoeräksi yhteiskunnalle kuin ennaltaehkäisevät toimet, joita yksinelävän elämän helpottamiseksi voitaisiin tehdä.

Yksinasuvat ry on ainoa kolmannen sektorin toimija Suomessa, joka valvoo yksinasuvien etuja ja on ensimmäisenä nostanut keskusteluun yksinasuvien yhteiskunnallisen aseman maassamme. Tätä työtä on tehty ensin Turusta käsin Suomen Yksinelävät ry:n nimellä, vuodesta 2015 eteenpäin Helsingistä käsin Yksinasuvat ry:n nimellä. Näkökulma on vuosien saatossa tarkentunut yksinasuvien taloudellisen yhdenvertaisuuden puutteisiin suhteessa pariskunnissa eläviin yksilöihin. Yksinasuvat ovat lopulta myös suurin viimesijaisten sosiaalitukien saaja. Kuten toimenpidesuosituksissakin todetaan, olemme heterogeeninen joukko. Parhaiten selviävät ne, joilla on onni myötä ja jotka saavat säilyttää työpaikkansa. Säännölliset, kohtuulliset tulot pitävät yksinasuvan jotenkin pinnalla, vaikka elintaso ei pariskunnan puoliskon tasalle yltäisikään. Tästä pitävät huolen korkeat asumisen kustannukset, skaalaetujen puuttuminen kulutuksessa, verotuksen epäkohdat - esmerkiksi korkea arvonlisävero ja kotitalousvähennyksen epäsuhta verrattuna pariskuntiin, työasuntovähennyksen puuttuminen kokonaan, toisin kuin perheellisiltä. Taloudellinen epävarmuus yhdistettynä sosiaalisen tuen puutteeseen voi uuvuttaa vahvemmankin. Noin 30% yksinasuvista on pienituloisia, pariskunnissa elävistä yksilöistä vain 6-7%. Edellä mainitut seikat huomioon ottaen voidaan puhua matteus-vaikutuksesta. Perusteluna sille, että asioihin ei puututa, kuulee joskus todettavan, että "itsepähän olette valinneet yksinasumisen". Tämä on käsittämätön yleistys ja paikkansa pitämätön väite. Entä onko yksinasuminen valintana sellainen asia, joka ansaitsee tulla taloudellisesti sanktioiduksi esimerkiksi verotuksessa? Miten tämä olisi perusteltavissa? Yksinasuminen onkin syytä ottaa tulevaisuudessa huomioon taustamuuttujana kaikilla yhteiskuntapolitiikan lohkoilla päätöksiä tehtäessä. Tämä on paitsi yhdenvertaisuuskysymys, myös koko kansantalouden kannalta oleellinen kysymys. Yli miljoonan suomalaisen ostovoimalla on merkitystä.

Jutta Järvinen