Kansainvälisyys nähdään itseisarvona. Kansainvälisyys itsessään ei pitäisi tarkoittaa vielä mitään. Monet yhteiskunnalliset haasteet saattavat olla luonteeltaan kansallisia (esim. sote- ja maakuntauudistus). Tällaisissa asioissa kansainvälisyyden painottaminen voi johtaa epätoivottavaan lopputulokseen.
On tunnistettava kaikkien toimijoiden vahvuudet rehellisesti. Osaaminen ja tieto ei ole enää vain yliopistojen hallussa, vaan molempia syntyy kaikessa toiminnassa ja erityisesti ammattikorkeakoulujen soveltavan tutkimuksen ja innovaatiotoiminnan ja yritysten rajapinnassa. Tätä innovaatioekosysteemiajattelua tulisi edistää. Se vaatii myös rahoitusmekanismien luomista soveltavaan tutkimukseen sekä kehittämis- ja innovaatiotoimintaan. Monissa Euroopan maissa on tästä hyviä kokemuksia. Hyvä esimerkki on Itävallan Josef Ressel -Centerit.
Toimenpiteitä Suomen kv. vetovoiman parantamiseksi. Ihmiset/yritykset/sijoittajat - lisää tarvitaan.
Innovaatio-ekosysteemi pitäsii ymmrätää hieman syvällisemmin. Siihen liittyy paljon historiallista perinnettä (teollista) ja kulttuuria (alueellista); ei ekosysteemejä voi oikeasti kehittää 10 kappaleen vuosivauhdilla. Näitä on aidosti vaan muutamia Suomessa. Jotenkin tiekartassa näkyy pirstaloituminen. Suomessa on rajallalliset resurssit, kompetenssit ja kapasiteetit. Ja rajallinen määrä sivistystä. Kehtaammeko tunnustaa tämän tässä digihuumassa?
Tästä materiaalista selkokielinen ja lyhennetty versio; tämä sisältää hyviä asioita, mutta ei anna uskottavaa kokonaisvaikutelmaa. Realismi ja focus esiin paremmin.
Tiekartassa olisi hyvä ottaa kantaa siihen, miten tutkimus- ja innovaatiotoimintaa tavoitteellistetaan toisaalta akateemisin ja toisaalta työelämäperusteisin tavoittein. Näkökulmat eivät välttämättä ole ristiriidassa toistensa kanssa, mutta ansaitsevat kyllä huomioimisen erikseen ja kokonaisuutena.
Digitalisaatio ei tutkimusaiheena välttämättä tarvitse isoja investointeja. Kokeiluympäristöjä voisi lisätä.
- Tiekarttaluonnoksessa vilisee termejä "lippulaivat", "kasvumoottorit", "ekosysteemit", "digialustat", jotka eivät välttämättä innosta yrityksiä osallistumaan. Ne ovat heijastuksia nykyisestä pirstaleisesta julkisen tki-rahoituksen instrumenttiviidakosta, jota tulisi yksinkertaistaa. Lopullisessa visiossa ja tiekartassa asiat on toivottavasti kerrottu sujuvammalla suomenkielellä.
- Tiekarttaluonnoksessa korostuu julkisen sektorin näkökulma ja vieläpä osin hallinnonaloittainen. Yksityisen sektorin rooli vahvemmin esille.
- Innovaatioekosysteemejä pitäisi tarkastella syvällisemmin. Yhdessä tekemisen toimintamallit ja kulttuuri (varsinkaan jos tavoitteena on merkittävä liiketoiminta) ei synny hetkessä (ref. nykyiset vahvat alammekaan eivät ole syntyneet hetkessä). Ei merkittäviä ekosysteemejä voi oikeasti kehittää 10 kappaleen vuosivauhdilla!!
- Luonnoksessa hallituskauden toimet ja lyhyen aikavälin tavoitteet eivät aina kohtaa toisiaan, vaikka toimet ja tavoitteet itsellään olisivat järkeviä. Esimerkiksi PPP-mallin lyhyen ajan tavoitteena ei voi olla ainoastaan korkeakoulujen profiloituminen ja toimipisteverkon tiivistyminen/poikkihallinnollisen yhteistyön lisääminen/innovatiiviset julkiset hankinnat. Uuden PPP-mallin käynnistämiselle oleellista on saada kaiken kokoiset yritykset ja elinkeinoelämä aidosti mukaan PPP-toimintaan ja tavoitteena tulee olla investointien kasvu (vrt. kansainvälinen kehitys 2008 =>) ja yritysten uudistuminen, parantunut kannattavuus, kestävä kasvu. Tämä parantaa myös työllisyyttä.
Kyberturvallisuudessa turvallisuuden eteen työskentely, muun muassa haavoittuvuuksien ennaltaehkäisy hakkeroinneilta
Tiedustelulainsäädäntö siviilitiedustelussa ja sotilastiedustelussa
Asettakaa konkreettisia välitavoitteita jotka ovat niin kestäviä ettei seuraava hallitus heti unohda niitä. Kansallisen sitoutumisen rakentaminen on avain vision toteutumiselle.