Julkisissa hankinnoissa pitäisi painottaa palveluiden laatua (ja yhteiskunnallista vaikuttavuutta) ennemmin kuin hintaa.

Reippaasti antaa kokeiluille mahdollisuus, rajoituksia pois palkkatuen käytöstä, yrittäjyyden ja työntekijän roolien liian suuret erot. Kunhan nyt määritelmä alkaisi yleistymään, sitten lainsäädäntöä, jos ei normaali yrityslainsäädännöllä hoidu. Sosiaaliset yritykset ehkä aikansa eläneitä ja kangistunut yritysmalli.

Eiköhän tässä maassa ole jo riittävästi sääntöjä ja lakeja.

Jos julkisissa hankinnoissa saisi hyötyä yhteiskunnallisesta yrittämisestä niin se toisi paljon etua.

En tiedä, onko järkevää ainakaan aivan heti lähteä tekemään erillistä lainsäädäntöä yhteiskunnallisista yrityksistä. Lopputulema ei ollut kummoinen, kun aikoinaan lähdettiin selvittämään sosiaalisen yrityksen mallia. Voisiko näistä kokemuksista ottaa oppia ja lähteä selvittämään sosiaalisen yrityksen toimintamallia vaikka kokeiluin, viisaampana kuin aikoinaan? Myös osatyökyisten tai hyvin haasteellisessa asemassa olevien työelämään osallistumismahdollisuuksia pitäisi kehittää siten, että a) kaikki riskit eivät jää työnantajan kannettavaksi b) osatyökyinen pystyy osallistumaan työelämään siten, että hänen toimeentulonsa on turvattu niissäkin tilanteissa, jossa työskentely ei enää onnistu. Tämä vaatii varmasti lainsäädännöllisiä muutoksia ja myös työmarkkinajärjestöiltä muutosta. Toimivia malleja yhteiskunnalliseen yrittäjyyteen löytyy Euroopasta. Pitäisikö niitä tarkastella ja katsoa, olisiko niistä siirrettävissä jotain Suomeen? Samalla miettien, tarvitaanko kenties ensin jotain lainsäädännöllisiä muutoksia.
Tärkeää olisi ihan heti alkuun lähteä lisämään tietoutta yhteiskunnallisista yrityksistä ja siitä, että muunkinlainen toimija kuin oy voi toimia palveluntuottajana ja yhteiskunnallisena yrityksenä.

"Yleishyödyllisen yrityksen", joka ei tuota voittoa tai palauttaa sen aina omaan toimintaansa, määritelmä auttaisi esim. hankehauissa ja verotuksessa.

Hankintalain tulisi velvoittaa ottamaan huomioon ekologiset ja sosiaaliset arvot.

Koko yhteisö- ja solidaarisuustalous tarvitsisi oman kehittämisohjelman, jossa määritettäisiin vastuuministeriö, strategia, toimeenpano-ohjelma, valtakunnallisesti kattava neuvonta, rahoitusinstrumentit, koulutus ja tutkimus.

Hankintalaissa asia pitäisi huomioida, esim. kevennetty menettely kilpailutuksissa, kilpailutusten kriteerit. Mutta omaa lainsäädäntöä ei tarvita, on olemassa jo osakeyhtiölaki ja osuuskuntalaki yms. Kilpailutusosaamisen lisääminen julkiselle sektorille.

Koska toiminta on yhteiskunnallisesti hyödyttävää, verohelpotukset voisivat olla paikallaan. Myös kilpailutuksissa tulisi huomioida yhteiskunnalliset aspektit pelkän hinnan sijaan. Kuitenkin perinteiset yritykset pelkäävät herkästi kilpailun vääristymistä, jos yhteiskunnalliset yritykset saavat kilpailuetua. Asian ratkaiseminen edellyttää avointa keskustelua.

Yhteiskunnalliset yritykset eivät tarvitse omaa lakia, vrt. sosiaaliset yritykset, joilla on jo oma laki, se on liian kankea ja vaikea ja siihen on vaikea tehdä tarvittavia muutoksia. Sopimuskäytäntö on joustava ja vähemmän byrokraattinen tapa hoitaa yhteiskunnallinen yrittäjyys. Yhteisellä, valtakunnallisella sopimuksella sovitaan yhteiset pelisäännöt, vrt. edelleen Skotlanti. Tämä edellyttää yhteistä toimijaa esim. yhdistystä, joka ajaa yhteiskunnallisten yritysten etuja ja neuvoo, opastaa sekä kouluttaa alan yrityksiä. Sekä verkostoituu alueellisesti kaikkialle valtakuntaan.