.

Tuntuu että edelleen päihdeongelmia ympäröi salailun ja häpeän kulttuuri. Poissa silmistä poissa mielestä. Se ei enää saisi olla perheen sisäinen asia.

Itsestään selvyyksiä kaikki !

Koska stigmaa on ja paljon.

Päihteet eivät enää katso ikää.

Oikea ajoitus kullekin.

Erityisesti vankilassa on täysin välttämätöntä tarjota tehokasta apua riippuvuuksiin koska suurin osa rikoksista liittyvät addiktioon. Vankila ja oikeus järjestelmä on järjettömän kallis ja kaikki tämä ajetaan nyt alas "säästö syistä"- hirveä katastrofi

Väkivalta ja rikoskierre ja huumausaineiden käyttö vankilassa on lisääntynyt hurjasti

Asunnottomuus mm altistaa monenlaisille hyväksikäytölle riippuvuussairaan, väkivalta, ihmiskauppa, muut sairaudet, jne

Stigmaa on edelleen riippuvuussairauksien ympärillä, joka sinällään ymmärrettävää, kun sairauteen kuuluu niin paljon mm. häpeää ja syyllisyyttä. Sairauden oireet heijastuvat kaikkeen mitä sen ympärillä tapahtuu, myös ennaltaehkäisyyn ja hoitoon. Sairauskäsityksestä käsin tehty asioiden, ilmiöiden ja oireiden käsitteistäminen vähentäisi stigmaa ja toisi toivoa.

Läheisnäkökulma on edelleen alikäytetty mahdollisuus toipumisen (ts. hyvinvoinnin) lisäämiseksi, laajemminkin kuin vain läheiselle. Läheisiä on määrällisesti todella paljon ja heidän oireilu on myös monesti aliymmärrettyä. Liian usein hoidetaan sekundäärejä vaivoja kuten masennusta, ahdistusta, unettomuutta, uupumusta ja monenlaisia epämääräisiä kehollisia oireita, kun todellinen, primääri oireilu liittyy riippuvuuteen, niin läheisen omaan ns. läheisriippuvuuteen kuin jonkun lähellä olevan päihde/toiminnalliseen/läheisriippuvuuteen.

Nämä ovat työssäni keskeiset näkökulmat. Asiakkaat ovat työikäisiä 20-55 v ja tulevat työelämästä, perheellisiä "tavallisia" ihmisiä. Hoitoon hakeutumisen esteenä on usein ollut stigmatisoitu ajatus siitä, mitä päihderiippuvuus on. Puolison ja läheisten hoitoon osallistuminen on kokonaisuuden kannalta merkittävän tärkeää. Mainittakoon, että osa hoitoon tulevista tulee kokemuksella julkisista palveluista, että heille on sanottu, ettei ongelmaa ole. Kuitenkin nämä ihmiset lähtevät hoitoon, pääsevät irti päihteistä ja kokevat selkeästi mitattavaa elämänlaadun parantumista. Tämä sama kokemus toistuu myös läheisillä, joille ei ole tarjottu tietoa ja usein sanottu jopa läheisriippuvuutta ole olemassakaan. Heidän toipumisensa käynnistyy samoin luennon ja tiedon ja kohdatuksi tulemisen kautta.