Kansalaisjärjestöstrategian toimeenpanossakin on nostettu esille EU rahoituksen merkitys ja useampana vuonna kansallista keskustelua on käyty siitä, että Suomeen ei haeta sitä kaikkea rahoitusta, mihin olisi potentiaalia. Maakuntien verkostojärjestöjen neuvottelukunta ja Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveysturvayhdistys ry toteaa, että EU-rahoituksen hakeminen vaatii hakijalta merkittäviä resursseja sekä EU-hankeosaamista. Valtionavustusjärjestelmää tulisi kehittää esimerkiksi siten, että olisi mahdollista saada eri maakuntiin riittävää resurssia tukea alueellisia ja paikallisia toimijoita yhteishankkeiden hakemisessa sekä tarvetta olisi rahoitukselle, jolla hakijat voisivat kattaa EU-rahoituksen omavastuu osuuksia.

SOS-Lapsikylä katsoo, että on tärkeää tiedottaa ja kannustaa järjestöjä hakemaan EU-rahoitusta Suomeen ja että valtionavustusta voi käyttää mahdollisiin omavastuuosuuksiin. EU-rahoituksen hallinnollinen taakka on usein merkittävää, joten niiden ohjeistus- ja tukitoimet olisivat tärkeitä panostuksia.

Valtionavustukset, joita myönnetään EU-rahoituksella rahoitettaviin hankkeisiin ovat kannatettavia ja tarpeellisia. Niillä edistetään EU-rahoitteisten hankkeiden hakemista ja toteuttamista. EU-rahoitusta voitaisiin siis hakea aikaisempaa enemmän ja aktiivisemmin, kun omavastuuosuuksiin saisi valtionavustusta.

- On kannatettavaa, että valtionavustuksia voi käyttää EU-rahoituksen aun ehtona tarvittavan omavastuun kattamiseen.
- Valtionavustusta tulee voida legitiimisti käyttää tietyin ehdoin myös EU- ja muun rahoituksen hakemiseen.
- Toisaalta EU-hankkeiden hallinnointi on itsessään raskasta ja edellyttää usein esimerkiksi monimutkaisia yhteistyörakenteita. Lisäksi EU-hankkeen saajaksi on vaikea päästä. Tämä tekee EU-rahoituksesta lähtökohtaisesti lähes saavuttamattoman laajalle joukolle järjestöjä.

Järjestöt ovat luoneet Suomeen merkittäviä sosiaalisia ja hyvinvointia lisääviä innovaatiota. Avustuksiin kohdistuvat leikkaukset uhkaavat tätä kehitystä, koska hankerahoitusta pienennetään. Suomeen on tullut verrattain vähän EU-rahaa, joka osin johtuu epäselvistä käytänteistä omavastuuosuuden kanssa, osaamisen sekä resurssin puutteesta raskaiden raportointijärjestelmien kanssa.

Keskeistä olisi luoda mekanismeja, joilla varmistetaan pienellä omalla pääomalla toimiville järjestöille mahdollisuus hakea EU-rahaa. Tällaisia voisi olla esimerkiksi selkeät ohjeistukset valtionavustuksiin, että niitä voi käyttää omarahoitusosuutena hankkeissa. Lisäksi Suomeen olisi hyvä perustaa erillinen rahasto, josta järjestöt voisivat myös erikseen hakea rahoitusta EU-hankkeiden rahoittamiseen.

Yleisavustuksella on myös keskeinen rooli hankerahoituksen hakemisessa ja rahoituspohjan laajentamisessa. Järjestöt tarvitsevat osaavaa ja pysyvää henkilöstöä, jotka hakevat esimerkiksi EU-rahoitusta. Jos tämä osaaminen on vain hankkeissa, niin se helposti katoaa hankkeen päätyttyä.