Tavoitteet (4.1.): Tavoitteissa tulisi näkyä selkeitä hyötyjä toimijoille, myös julkista hallintotehtävää hoitaville ja yksityisille toimijoille, jotta tavoitteisiin sitoudutaan. Pelkkä tavoitteen asettaminen ei vielä sitouta. Kappaleessa korostuu julkishallinnon tai viranomaisten näkökulma, tulisi ottaa huomioon kaikki erilaiset toimijat.

Digilainsäädäntö (4.2.): Kappaleessa huomioidaan vain julkishallinto ja viranomaiset, työeläketoimijoissa on kuitenkin myös julkista hallintotehtävää hoitavia yksityisiä toimijoita julkisten lisäksi. Näillekin toimijoille lainsäädännön uudistamistoimet ovat tärkeitä ja lainsäädännön on kohdeltava kaikkia julkista hallintotehtävää hoitavia toimijoita samalla tavoin (yhdenvertaisuus julkisten ja yksityisten toimijoiden kesken).

Lainsäädäntöön pitäisi lisätä velvoittavuutta, jotta digitalisaatio aidosti etenisi.

Semanttinen yhteentoimivuus tulisi viedä myös lainsäädännön puolelle siten, että kaikki toimijat ymmärtävät käsitteet samalla tavalla.

Automaatio (4.5) toinen kappale: Mitä tarkoitetaan toimijoilla? Aiemmassa kappaleessa kuvataan vain julkishallintoa – toisessa kappaleessa tarkoitettaneen tai ainakin pitäisi tarkoittaa toimijoita laajemmin.

"Keskiössä on eri toimijoiden välinen yhteistyö ja yhteiskehittäminen, jolloin haasteeksi nousee usein kokonaisuuden vetovastuun puuttuminen." Elämäntapahtumalähtöisen digitalisaation edistämisessä kyse on myös muutoksen muotoilusta. Mikäli palveluita ja prosesseja halutaan aidosti edistää ihmiskeskeiseen ajattelumalliin, tulee muutostakin ohjata sääntelyn kautta.

Kappale on kokonaisuutena hyvä, erityisesti automaation ja tekoälyn huomioiminen. Voisi kuitenkin täydentää maininnalla sidosryhmien ja yksityisen sektorin roolista: heidän osallistumisensa ja sitoutumisensa yhteiskehittämiseen on ratkaisevaa tavoitteiden saavuttamiseksi.

Kappale 4.1.
Toiminnan keskiössä on yhteiskehittäminen, yhteistyö ja yhteiseen tavoitetilaan pyrkiminen. Käytännössä kyse on ekosysteemimäisestä toiminnasta, jossa osallistuvien virastojen tulisi hyötyä toiminnasta -asiakkaiden tarpeista kumpuava tavoite ei välttämättä riitä sitouttamaan tiukkenevien budjettien kanssa kamppailevia virastoja.

Jos kyse on yhteiskunnan kokonaishyödystä, tulisi yhteinen tavoite ja tehtävä määritellä riittävän korkealla tasolla esimerkiksi hallitusohjelmassa ja tarvittavilta osin vastuut määritettävä lainsäädännöllä. Pelkkä ministeriön tekemä tilannekuvan ylläpitäminen ei riitä vaan jonkun tahon on pystyttävä ohjaamaan toimintaa oikeaan suuntaan. Yhteiset ylätason tavoitteet on kytkettävä osaksi toimijakohtaisia tavoitteita, esimerkiksi ministeriö- ja virastotason strategioihin ja tulostavoitteisiin.

Tavoitteen toteuttaminen edellyttää riittävää rahoitusta, joka jaetaan kehittämiseen osallistuvien toimijoiden vastuiden mukaisesti. Rahoitus tulisi lähtökohtaisesti olla pitkäjänteistä (yli hallituskauden) eikä vuosittaista. Huonoja esimerkkejä siitä, että hyvä työ on alkanut mutta rahoitus on vedetty pois, on useita - viimeisimpänä Yritysten digitaloushanke.

Kappale 4.2.
Lainsäädännön kehittäminen ei koske pelkästään digitalisaation esteiden purkamista ja tiedon liikkuvuuden edistämistä. Lainsäädännön avulla voitaneen myös selkeämmin määrittää ohjausvastuita erityisesti tilanteessa, joka edellyttää yhteistyötä useamman hallinnonalan tai viraston kesken.

Kappale 4.3.
Tiedon yhteentoimivuutta on kehitetty useiden vuosien aikana. Yhteentoimivuutta on jatkossakin kehitettävä, mutta myös tehtyjen ratkaisujen toimeenpanoon tulisi kiinnittää huomiota. Liian usein hyvien ratkaisujen toimeenpano ei etene riittävän laajalla rintamalla. Yhdenkin keskeisen toimijan puuttuminen yhteentoimivuuden ketjussa haastaa koko prosessin toimivuuden.

Kappale kaipaisi lisää konkretiaa.

Kappale 4.5.
Erittäin tärkeä mahdollistava tekijä. Keskeisenä tavoitteena tulee olla mainittu: ”Korkean automaatioasteen tavoitteena on poistaa asiointiprosesseista kaikki tarpeettomat yhteydenotot ja kitka, jolloin asiakkaan täytyy osoittaa vain tahdonilmaisu tai hyväksyntä palvelun toteutumiselle.”

Kappale 4.6.
Tekoälyn hyödyntämiseen palveluiden uudistamisessa tulisi kiireesti löytää ja käynnistää yhteishankkeita, joissa ongelmia ratkaistaan elämäntapalähtöisesti usean viranomaisen toimesta. Nyt rajallisia resursseja osin hukataan, kun samoja asioita ratkaistaan itsenäisesti usean toimijan toimesta omissa siiloissaan.

Vision mahdollistavat tekijät on pääosin tunnistettu hyvin. Korostaisin yhteisen ohjauksen ja yhteentoimivuutta tukevien yhteisten ratkaisujen, kuten suomi.fi-palvelujen ja yhteentoimivuusalustan käytön merkitystä. Myös tällä taustatyöllä, kuten alustojen ja yhteisten toiminnallisuuksien ylläpidolla on oltava riittävä resursointi.

Vision mahdollistavia tekijöitä voisi täydentää näkökulmalla, joka korostaa yritysten ja viranomaisten välistä automaatiota ja yhteentoimivaa datainfrastruktuuria. Elämäntapahtumalähtöinen digitalisaatio edellyttää, että palvelut tukevat myös liiketoimintatapahtumia, joissa yritysten tietojärjestelmät voivat hoitaa velvoitteet viranomaisten kanssa automaattisesti. Tämä liittyy läheisesti EU:n yrityslompakkoasetukseen ja reaaliaikatalouden kehitykseen, jotka tarjoavat konkreettiset välineet prosessien automatisointiin ja sääntelyn noudattamisen helpottamiseen. Koska digitaalinen yrityslompakko eroaa merkittävästi luonnollisten henkilöiden identiteettilompakoista tavoitteidensa ja teknisen toteutuksensa osalta, sen käsittely omana alalukunaan kehittämissuunnitelmassa olisi perusteltua. Tämä selkeyttäisi yrityslompakon roolia vision mahdollistajana.

Digivalmiutta koskevassa kappaleessa voisi mainita, että tarvittaessa ja ainakin valikoiduissa tilanteissa tulisi myös harkita eri asioimisvaihtoehtojen vähentämistä lainsäädännöllä, jotta asioinnista tulisi selkeämpää ja jotta asioinnin kehittämisessä voitaisiin panostaa laatuun sen sijaan, että mahdollistetaan kaikki mahdolliset asiointitavat. Kun käytettävissä olevat resurssit ovat niukat, niitä pitää pystyä käyttämään tehokkaasti.

Huomiot kokonaisvastuusta ja vastuutahon puuttumisesta sekä ohjauksen että tuen kannalta ovat äärimmäisen tärkeitä. Työtä on pyritty edistämään ministeriöiden taholta erityisesti Digitoimiston kautta, mutta tavoitteiden toimeenpanon varmistavaa tahoa ei Suomessa toistaiseksi ole. Kuten suunnitelmasta käy ilmi, eri hallinnonaloilla on omat keinonsa ohjata toimijoita, mutta edellä mainittu ymmärrys ja sisäistäminen voidaan kokea eri tavoin. Jos saataisiin ratkaisu sekä ohjauksen että toimeenpanon varmistamiseksi, voidaan yleisesti saada tulevaisuudessa parempia tuloksia. Samoja ongelmia liittyy lisäksi digivalmiiseen lainsäädäntöön. Tämän takia muun muassa lainvalmistelussa tulisi olla syvällinen ymmärrys tämän kehittämissuunnitelman tavoitteista ja merkityksestä. Digivalmiin lainsäädännön saavuttamiseksi seuraavaksi muutama huomio, vaikka näitä haasteita oli suunnitelmassa jo tunnistettu hyvin.

Haasteita on avattu edellisen hallituskauden Digitalisaation edistämisen ohjelmassa tehdyssä säädöstarkastelussa. Esimerkiksi lainvalmistelun uudistamisessa Tanskan mallia soveltaen voisimme saavuttaa aikaisempaa suurempia hyötyjä myös tällä saralla.

”Työryhmän käsityksen mukaan kotimaisia lainvalmisteluohjeita tai lainvalmistelijoille suunnattua koulutusta ei ole arvioitu siitä näkökulmasta, kuinka hyvin ne ohjaavat digitalisaation mahdollistamisen ja edistämisen näkökulmasta optimaalisimman lainsäädännön valmisteluun. Esimerkiksi Euroopan komission vuotuisen digitaalitalouden ja yhteiskunnan indeksin (DESI) vuoden 2021 kärkimaassa Tanskassa on vuodesta 2018 alkaen edellytetty, että uusi lainsäädäntö mahdollistaa digitalisaatiota ja että uuden sääntelyn toimeenpanon vaikutukset on arvioitu viranomaisten osalta esimerkiksi tietosuojan ja tiedon uudelleenkäytön
näkökulmasta. Toimenpiteiden tavoitteena on varmistaa tehokas ja yhtenäinen digitaalinen julkinen hallinto.

Tanskassa on pakollista arvioida, miten lainsäädäntö mahdollistaa digitalisaatiota. Arviointi perustuu seitsemään periaatteeseen. Periaatteista poiketaan lähtökohtaisesti vain silloin, kun esiin tulee erityisiä näkökohtia, kuten lapsen etu. Jokaiselle periaatteelle on listattu useita kontrollikysymyksiä, joita ministeriöt voivat Tanskassa käyttää osana lainsäädäntöprosessia. Tanskassa tunnistetut periaatteet ovat työryhmän näkemyksen mukaan käyttökelpoisia myös Suomessa. Alle on listattu Tanskassa käytössä olevat periaatteet sekä esimerkkejä kontrollikysymyksistä, joiden avulla periaatteiden noudattamista voitaisiin lainvalmistelun yhteydessä arvioida soveltuvin osin myös Suomessa. Periaatteita ja niihin liittyviä kontrollikysymyksiä sekä muutakin Tanskassa käytössä olevaa digitalisaatiota mahdollistavaa lainsäädäntöä koskevaa materiaalia on avattu tarkemmin Tanskan valtiovarainministeriön sivustolla (linkki yllä).

Tanskan valtiovarainministeriö on julkaissut toukokuussa 2021 raportin, jossa se on arvioinut toimenpiteitään digitalisaatiota mahdollistavan lainsäädännön laatimiseksi. Arviointi on osoittanut, että toimenpiteillä on ollut myönteisiä vaikutuksia ja ministeriöt ovat paneutuneet yhä enemmän digitalisaatiota mahdollistavan lainsäädännön laatimiseen. Arviointi osoittaa kuitenkin myös, että joillakin alueilla on edelleen merkittäviä haasteita lainsäädännön saattamisessa digitalisaatiota mahdollistavaksi. Raportin mukaan
on erittäin tärkeää täydentää ministeriöiden osaamista relevanteille kohderyhmille räätälöidyillä 19 Valtiovarainministeriön julkaisuja 2023:8 koulutuksilla ja ohjauksilla. Jatkuvalla koulutuksella ja tiedon lisäämisellä ministeriöissä voidaan tukea myös sitä, että digitalisaatiota mahdollistavaa lainsäädäntöä koskevat näkökulmat pysyvät mielessä myös muita säädöksiä valmisteltaessa.

Valtioneuvoston oikeuskanslerin kommentti oikeusministeriön Tulevaisuuskatsaus ja oikeudenhoidon tulevaisuustilaisuudesta. Kommentissa todetaan muun muassa seuraavasti: ”Yhteiskunnan peruslainsäädännön säännöllisesti tehtävä ja järjestelmällinen säädöshuolto ajantasaisen, helposti sovellettavan ja ymmärrettävän yleislainsäädännön turvaamiseksi on erittäin merkityksellinen ja tarpeellinen tavoite tulevaisuuskatsauksessa.” Lisäksi digitalisaatio on nostettu esille: ”Oikeusministeriön toimialaan kuuluvan
yhteiskunnan peruslainsäädännön ohella yhteiskunnan aivan keskeistä yleislainsäädäntöä on useiden muiden ministeriöiden vastuulla. Siksi peruslainsäädännön ajantasaisuudesta huolehtiminen on ja sen tulee olla laajasti valtioneuvoston yhteinen tavoite. Kaikkien ministeriöiden tulisi kyetä omilla hallinnonaloillaan toteuttamaan määräaikaisarviointeja ja valmistelemaan tarpeelliset muutokset: Nyt tämä työ jää suurelta osin tekemättä päiväkohtaisten valmisteluhankkeiden viedessä resurssit. Samoin oikeusministeriön oma lainsäädäntö on yhteiskunnan tulevan kehityksen kannalta hyvin tärkeässä asemassa useilla elämänaloilla, mistä yhtenä esimerkkinä voidaan mainita digitalisaatio ja automaattinen päätöksenteko.”

Työryhmä käytti näkemyksiään lausunnoilla ennen lopullisen raportin julkaisua. ”Ote oikeuskanslerin lausuntopalautteesta: ”Olen aiemmissa lausunnoissani erityisesti julkisen hallinnon automaattiseen päätöksentekoon liittyen tuonut esille asiakokonaisuuteen liittyvän yleis- ja erityislainsäädännön osittaisen hajanaisuuden, epäselvyyden ja päällekkäisyyden. Säännösten ja säädösten pirstaleisuus aiheuttaa sen, että säädösten soveltamisalat ja keskinäiset suhteet saattavat jäädä epäselviksi. Pidän kuitenkin tässä
yhteydessä aiheellisena tuoda esille, että yhtäältä digitaalisiin palveluihin ja sähköiseen asiointiin sekä toisaalta julkishallinnon päätöksenteon automatisointiin liittyviä oikeudellisia ja käytännön kysymyksiä voidaan ja tulisikin tarkastella olennaisesti toisiinsa liittyvänä kokonaisuutena.”

Yleisesti saadun palautteen perusteella voidaankin todeta, että yleislainsäädäntö nähdään ensisijaiseksi ratkaisuksi
digitalisaation edistämisessä ja Suomessa tulisi tavoitella yleislainsäädäntöä, joka on selkeää ja mahdollistaa erityislainsäädännön sovellettavuuden ilman ristiriitoja. Ensin olisikin käytävä perusteellisesti läpi yleislainsäädännön muutokset ja mahdolliset yhdistämiset. Tämän jälkeen tulisi saattaa erityislainsäädäntö hallinnonaloittain ajan tasalle.

Digipalvelulaissa viranomaisille säädetty velvoite sähköisen viestin lähettämisestä on irrallaan kaikesta muusta hallinnon sääntelystä. Valitsevassa tilanteessa hallinnosta annettavaa yleislainsäädäntöä on useissa eri säädöksissä, jolloin tähän olisi tarpeen saada selkeyttä yhdistämisillä ja tarpeettoman sääntelyn poistamisella. Samalla erityislainsäädäntöä voitaisiin päivittää laajemmin. Hallintolailla ohjataan nykyisin vaivattomasti paperimaailman tyyppiseen menettelyyn. Tällä on vaikutuksia julkisen hallinnon toimintaan ja kehittämiseen esimerkiksi erilaisilla tulkinnoilla ja muilla epäselvyyksillä. Olisi tarpeen jatkaa keskustelua myös
laajemmasta uudistamisesta, joka tähtää mahdollisesti siihen, että hallintolaissa näkyy valtionhallinnon valmius toimia digitaalisesti. Tämä tarkoittaa etenkin sen tarkastelua, että hallintolailla ohjattaisiin oletuksena digitaaliseen, kaksisuuntaiseen asiointiin ja ennakoivaan toimintaan Digikompassin periaattein. Sähköinen tiedoksianto on joka tapauksessa jo etenemässä.

Ennakoivalla toiminnalla tarkoitetaan etenkin hakijalähtöisyydestä luopumista oletusarvona. Tällöin Maanmittauslaitos ja viranomaiset yleisesti voivat viranomaisina tehdä asiakkaan tarpeita edistäviä asioita ilman, että asiakas on hakenut tätä. Menettelyn soveltaminen vaatii soveltuvien asioiden luonnehdintaa hallinnonaloittain, mutta hallintolaista olisi tarpeen saada tälle toiminnalle perusta. On harkittava, onko tulevaisuudessa enää tarpeen asettaa asiakkaalle velvoite saattaa asia vireille, vai voisiko viranomainen toimia asiassa ennakoiden. Toisin sanoen, asian luonnehdinta ja elämäntapahtuma- ja liiketoimintapahtumakokonaisuudet huomioon ottaen, voidaan ennakoiden huolehtia rekisterien ajantasaisuudesta ja yhteiskunnan toimivuudesta.

Vaihtoehtoja ennakoivaan toimintaan on tunnistettu edellä tarkoitetussa työryhmässä:

“1. Nykyisellään mahdollinen toimintamalli on, että viranomainen ilmoittaa tietyn asian hoitamisen ajankohtaisuudesta tai oikeudesta etuuteen, jolloin asiakas voi halutessaan ryhtyä toimeen. Viranomainen voi ilmoituksen yhteydessä mahdollistaa asian vireille panon asiakkaan hyväksynnällä.
Tähän toimintamalliin ei työryhmän näkemyksen mukaan ole tällä hetkellä olemassa lainsäädännöllisiä esteitä, ja kyse lieneekin lähinnä tietojen hyödynnettävyydessä ja oikeudesta niihin. On kuitenkin tiedostettu kohdennetun neuvonnan problematiikka esimerkiksi arkaluonteisten tietojen alueella: Tietosuojavaltuutettu on antanut päätöksen (Dnro 6482/186/2020), jossa totesi tapahtuneen profilointia ja automaattista päätöksentekoa niiden henkilöiden osalta, joihin ei otettu yhteyttä. Tapauskohtainen harkinta on siis paikallaan ja viranomaisilla on paras osaaminen oman tehtäväalueensa osalta. Työryhmän näkemyksen mukaan on
kuitenkin hyvä asia, että asiakas saa palvelua tarpeidensa mukaisesti ja ohjautuu oikeisiin palveluihin
2. Eräs vaihtoehto ennakoivassa toiminnassa on laittaa asia viranomaisen toimesta vireille, tiedottaa asiakasta ja mahdollisia muita asianosaisia asian vireille tulosta, jolloin asiakas voi halutessaan ilmoittaa, ettei halua asiaa käsiteltävän ja muut mahdolliset asianosaiset voivat antaa näkemyksensä asian käsittelyyn. Malli vastaa kuulemista asian käsittelyn yhteydessä ja edellyttää nimenomaista sääntelyä.
3. Yhtenä vaihtoehtona on myös asian hoitaminen ratkaisuun saakka ja asiakas voi tämän jälkeen joko vaatia oikaisua tai valittaa tehdystä päätöksestä. Tässä huomioitava mahdollisesti myös automaattista päätöksentekoa koskeva sääntelykokonaisuus.”

Se, että hallintolakia uudistettaisiin pistemäisemmin voi toki tuottaa nopeampia tuloksia, mutta toisaalta pistemäisempi uudistaminen on omiaan aiheuttamaan lisänä tulkintavaikeuksia. Jos hallintolaki uudistettaisiin siten, että digipalvelulain 2. luku ja asiointilaki yhdistettäisiin hallintolain kanssa, voidaan keskustella aidosta digitalisaatiovalmiista lainsäädännöstä hallintomenettelyssä. Digipalvelulain kohdalla tämä veisi siihen, että saavutettavuudesta ja esteettömyydestä annettava sääntely olisi täysin oma kokonaisuutensa.

Kokonaisuudistus johtaa luonnollisesti erityislainsäädännön ollessa kysymyksessä tarkasteluun, eikä säädöshuollon tarvetta yleislainsäädäntöä tarkasteltaessa ja tarkistettaessa voida olla korostamatta liikaa. Usein käy valitettavasti niin, että erityislainsäädäntö jää päivittämättä ja viranomainen joutuu soveltamaan ristiriitaista sääntelyä viranomaistoiminnassa. Tässä yhteydessä olisi tarvetta tarkastella myös erityislainsäädäntöä.

Erityislainsäädännön ollessa kysymyksessä on tarpeen nostaa esiin sekä tiedonsaantioikeudet että yleis- ja erityislainsäädäntö tässä kokonaisuudessa. Valtionhallinnossa on paljon sääntelyä erilaisista tiedonsaantioikeuksista ja toimitettavista tiedoista, asiakirjoista ja jopa otteista, joita viranomaiset voivat jo toinen toisiltaan hyödyntää. Tässä yhteydessä tarkasteltavaksi tulisivat julkisuuslaki yhdessä tiedonhallintalain kanssa, unohtamatta toimivallasta annettua sääntelyä, vaikka onkin epäselvyyksiä siltä osin, miten tiedonsaantioikeudesta olisi säädettävä. Tiedonsaantioikeuksista säätäminen ensin yleislaeissa ja sitten vielä erikseen erityislainsäädännössä olisi saatettava tarkastelun kohteeksi, koska viranomaiset toteuttavat jokainen lakisääteistä tehtäväänsä ja oletus on, ettei pyydetä tai hankita asian käsittelyn yhteydessä tietoa, jota ei tarvita. Tavoite siten on, ettei viranomainen lainkaan joudu tulevaisuudessa pyytämään tarvittavia tietoja. On selvitettävä, riittäisikö että tiedonsaantioikeudesta on säädetty valtiosääntöisesti tarkkarajaisesti riippumatta siitä, onko sääntely tiedonsaajaa vai tiedonluovuttajasta annetussa laissa. Jos yleislait ja viranomaisia tehtävineen sääntelevä lainsäädäntö katsottaisiin riittäväksi sääntelyksi tiedonsaantioikeutta ajatellen, yleisesti saadaan kevennettyä sääntelyä myös tältä osin. Toki poikkeuksia myös tässä varmasti on, mutta pääperiaatteena voisi olla yleisempi sääntely, ja tämän lähestymistavan etuja ja mahdollisia ongelmia on syytä selvittää.

Mahdollisia toimenpide-ehdotuksia:
1) Hallintolakiin yhdistetään digipalvelulain 2 luku ja asiointilaki, yhdeksi kokonaisuudeksi
2) Hallintolakiin digitalisaatiovalmius, oletusarvoisena toimintatapana asian vireillepanosta alkaen, myös termitasolla. Toinen vaihtoehto on se, että jo hallintolaissa määritetään sähköisen muodon vastaavan, mitä laissa säädetään kirjallisesta.
3) Hallintolakiin mahdollisuus tai jopa velvollisuus toimia ennakoiden, ja erityislainsäädännön tarkastelu tehdään tämän jälkeen.

Ehdotuksilla olisi vaikuttavuutta viranomaisten tekemiseen, koska tulkinnanvaraisuuden vähentyessä ja asioiden selkeytyessä asiakas saa tarvitsemansa lopputuotoksen nykyistä nopeammin. Lisäksi ehdotetut muutokset parantavat tuottavuutta, kun asioiden käsittely ja edistäminen nopeutuvat.

Visioon liittyen myös tekoälyä olisi käsiteltävä viranomaisten toiminnan tehostamisen näkökulmasta, vaikka tässä suunnitelmassa keskitytäänkin elämäntapahtumalähtöiseen digitalisaatioon. Generatiivinen tekoäly sekä tekoälyagentit voisivat mahdollistaa suuret tuottavuushyödyt, kun niitä integroitaisiin rohkeasti osaksi viranomaisten järjestelmiä tukemaan viranomaisten työtä, osittain myös korvaamaan nykyistä manuaalista työtä. Tekoälyagentit voisivat olla tulevaisuudessa ihmisten rinnalla toimivia e-virkamiehiä, jotka pystyvät hoitamaan ensi vaiheessa matalan lisäarvon työtehtäviä paljon tehokkaammin kuin ihminen. Näihin mahdollisuuksiin on tartuttava rohkeasti ja näihin on myös kannustettava julkisella sektorilla, erityisesti, kun otetaan huomioon nykyiset tuottavuus- ja
resurssihaasteet.

Digitaalinen identiteetti, lompakot ja todisteet tulevat mahdollistamaan sen, että yksityishenkilö voi hyödyntää hänestä olevia tietoja entistä tehokkaammin ja luotettavammin. Näiden toimintamallien ja teknologioiden käyttöönotto vaatii lisäksi julkishallinnolta ajattelutavan muutosta suhteessa siihen mikä on ns. viranomaistietoa ja miten viranomainen voi määrätä sen käytöstä. MyData -periaatteita mukaillen tulevaisuudessa yksityishenkilöllä tulisi olla kyvykkyys, ja myös lainsäädännön näkökulmasta oikeus, itse hyödyntää hänestä olevia henkilötietoja perusrekistereistä omalla suostumuksellaan. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi erilaisten julkista luotettavuutta nauttivien rekisterimerkintöjen käyttöä digitaalisina todisteina tai yksittäisten tietojen välittämistä sitä tarvitsevalle yksityiselle toimijalle digitaalisen lompakon kautta. Tämä kaikki toki vaatii sen, että teknologiat otetaan laajamittaisesti käyttöön ja, että sekä yksityiset organisaatiot että julkishallinnon toimijat tukevat näiden käyttöä. Erityishuomiona kuitenkin juuri sanottu ajattelutavan muutos, joka julkishallinnossa on tehtävä.

ehotan että myös mobiilivarmentella voi käyttää pankin digipalveluita myös eun digilompakolla

Rahoituksen ja ohjaamisen rakenteet ovat kriittisimmät tekijät jotta saadaan tuotettua palveluita elämäntapalähtöisesti. Yhteiskunnallisen vaikuttavuuden laskeminen ja huomioiminen on kriittistä, jotta keskitytään "oikeisiin asioihin" eli niihin, jotka todella sujuvoittavat ihmisten asiointia ja tehostavat julkisen hallinnon palvelutuotantoa.
Hienoa, että lompakot ovat omana kappaleenaan. Joskin lompakoita kriittisempää on todisteiden tuottaminen. Jos kukaan ei tuota todisteita, ei kukaan tee lompakollakaan mitään. Todisteiden tuottamisessa törmätään juuri dokumentin kuvattuihin elämäntapahtumalähtöisen kehittämisen haasteisiin, sillä suurimmat todisteiden hyödyt syntyvät todisteita hyödyntävillä tahoilla myöntäjän sijaan. Jotta lompakoiden hyödyt saadaan ulosmitattua tarvitaan erityisesti todisteiden hyötyjen yhteiskunnallista tarkastelua.