Lasten ja nuorten oikeusturvakeinot sekä niiden vahvistaminen.
Tietoon perustuva lastensuojelu.
Kansainvälisten verrokkimaiden onnistumiset ja haasteet sääntelyn osalta.
Perhe perheessä sijoitusten ja perheen jälleenyhdistäminen tarkastelu sekä vahvistaminen.
Tietoperustaisuuden vahvistaminen.
Julkisen ja yksityisen roolien sekä vastuiden selkeyttäminen.
Pysyvyyden, jatkuvuuden ja ennakoitavuuden varmistaminen.
Sijaishuoltopaikan irtisanominen esimerkiksi taloudellisten intressien takia ei pitäisi olla mahdollista.
Valtion, hyvinvointialueiden ja tarvittaessa palveluntuottajien sanktiot, jos tehtäviä ei hoideta sovitusti.

Lastensuojelun sosiaalityöntekijän työaika ja erityisesti palautumisen huomioiminen. Kyse on erityisen kuormittavasta asiantuntijatyöstä.

Perhehoidon valvonta. Perhehoitojärjestelmä on toimiessaan hyvä, mutta eteen on tullut useita tapauksia joissa lapset on joutuneet esimerkiksi vieraannuttamisen kohteeksi perhehoitajan taholta, sekä useita erilaisia epäkohtia liittyen perhehoitajiin. Perhehoitojärjestelmän heikkous suhteessa laitoshoitoon on, että kaikki tapahtuu "suljettujen ovien takana". Uudistus voisi olla vaikka pakollinen työntekijä/valvoja joka kiertää elämässä perhehoitajan arjessa pari päivää tms.

Monialaisuus on kriittisin, uudistuksessa on lähdettävä lasten tosiasiallisista ja samanaikaisista, kietoutuvista tuen ja hoidon sekä suojelun tarpeista. Jos yhä edetään esim. SO-TE rajanvetoja lainsädännöllä tukien, emme tule saavuttamaan visiossa kiteytettyjä hyviä yleisiä tavoitteita. Tueksi tarvitaan vankka eri ahoja velvoittava lainsäädäntö, valvonta (ja toki myös sitten tätä linjaa tukevat integratiiviset TKIO ym. rakenteet. Joiden tärkeää olla riittävästi kiinni kåytännön työssä.) Nyt on jo riittäviä näyttöjä siitä, että tällä strategialla voidaan saada konkreettisia tuloksia ja myönteisiä, todennettavia hyvinvointivaikutuisa. Näiden hallituksenkin rahoiruksella saavutettujen kehittämisnäyttöjen tulisi näkyä lakiuudistuksessa. Kohti lasten tarpeista aidosti lähtevää uudistusta!

Omavalvonta tulee olla osana lastensuojelulakia, niin sosiaalitoimistoja kuin palveluntuottajia velvoittavaa. Nys osana esim hallintolakia unohtuu.

• Lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän arvioiminen tarpeellisten palveluiden toteuttamiselle myös määräaika
• Asiakkaan tietosuojan toteutuminen uusissa rakenteissa? Asiakkaan haastavaa tilannetta saattaa pohtia ryhmittymä, joka ei työskentele asiakkaan kanssa vrt. systeeminen tiimimalli, jossa asiakas otetaan itse mukaan pohtimaan tilannettaan.
• Muiden palveluiden joustavuus asiakkaan haastavissa tilanteissa. Pitäisi olla rakenteita, joissa heikommassa asemassa olevat lapset saisivat kasvua ja kehitystä tukevia palveluja joustavasti.
• Systeemisen tiimimallin vahvistaminen lastensuojelussa.
• Kokemusasiantuntijoiden vakituinen osallisuus lastensuojelun kehittämisprosesseissa

Lastensuojelulakia on uudistettu pirstalaisesti. Nyt tarvitaan kokonaisvaltainen uudistus, jossa lainsäädännön tasolla varmistetaan, ettei laista toteuteta minimitasoa, vaan varmistetaan, että tosiasiallisesti toimitaan lapsen ja perheen tarpeiden mukaisesti.
Avohuollon tukitoimet kaipaavat täsmennystä ja lainsäädännön avulla voidaan muun muassa turvata tosiasiassa lapselle tarjottavat palvelut sekä määritellä se, kuka palveluista päättää. Nykyisillä hyvinvointialueilla päätösvaltaa on siirretty lapsen asioista vastaavalta sosiaalityöntekijältä (joka todellisuudessa tuntee lapsen) erilaisille taloutta seuraaville työryhmille.
Lastensuojelun asiakkaille tulisi olla lainsäädännön tasolla mahdollisuus velvoittaviin avohuollon tukitoimiin. Nykyinen toimintamalli, jossa asiakkuus on pakollinen, mutta avohuollon tukitoimet eivät ole, ei tuota hyvää lopputulosta. Fokuksena täytyy olla, että perheet voivat kuntoutua ja lapset saavat tarvitsemansa tuen. Tällä hetkellä lastensuojelun asiakkuuteen päädytään pääasiassa vastentahtoisesti, joten asiakkuuksissa esiintyy paljon totuuden vääristelyä ja asioiden peittelyä. Lapset kärsivät siitä, että asioihin ei voida puuttua nykyisten, vapaaehtoisuuteen perustuvien tukitoimien avulla.

Nykyisiä palveluita tulisi tarkastella mm. kansallisen ohjauksen keinoin uudella tavalla, erityisesti palvelun asiakaslähtöisyyden ja vaikuttavuuden näkökulmasta rakenteiden ja organisaatiolähtöisyyden sijaan. Nyt esimerkiksi perhetyötä ei mielletä sijaishuollossa käytettäväksi palveluksi, vaikka esimerkiksi perhehoitoperhe saattaisi siitä jossain tilanteessa hyötyä. Toisaalta perhehoito voisi olla perheiden tukena sosiaalihuoltolain mukaisena palveluna perheiden omaan kotiin esimerkiksi tilanteissa, joissa perhetilanne on kuormittava, (mm. yksinhuoltajuus ja vaativahoitoiset lapset, verkostojen puute), elämäntilannekriisi haastaa, (esim. synnytyksen jälkeinen masennus tai muu sairaus, parisuhde-ero, meneillään oleva raitistumisprosessi), vanhemmalla ja/tai lapsilla on neuropsykiatriasia haasteita, vanhemmalla on lievä kehitysvamma tai tukea tarvitsevan jälkihuoltonuoren perheellistyessä. Tätä resurssia ei osata hyödyntää. Myös eri palveluiden yhdistäminen näyttäytyy organisaatiolähtöiseltä, mm. yhden palvelun väistymisenä toisen tieltä. Tämä tuo palveluihin pirstaleisuutta; vaikuttavuus syntyy myös palveluissa syntyvissä ihmissuhteissa.

On huolehdittava, että vauvasta asti huostaanotettuna asunut lapsi jonka kotiutuminen ei ole todennäköistä, saa elää rauhassa eikä joudu pelkäämään esim kouluikäisenä joutuvansa pois sijaisperheestä, joka useassa tapauksessa on ainoa perhe jonka lapsi tuntee. Huostaanotetun lapsen asema on muutenkin erityisen haavoittuva, ja haavoittuvammaksi sen tekee se että lapsi kokee olevansa aina "muiden armoilla" uskaltamatta kiinnittyä mihinkään. Suunniteltu pysyvä huostaanotto, jossa mahdollistuisi yhteydenpito ja tapaamiset mutta kodin pysyvyys taattaisi, toisi turvaa lapselle.