Mitään tilaaja-tuottaja-mallia ei kannata rakentaa, siitä on ollut vain huonoja kokemuksia: ns. demokraattinen valta keskittyy kuitenkin vain yksille henkilöille ja virkamiesvalta korostuu päätöksen teossa. Tehtävä on haasteellinen, koska poliittiset piirit pyrkivät pitämään valta-asetelmiaan, virkamiehet samoin. Vastuualueet määriteltävä selkeästi.

Yhteisvastuu on hieno ajatus, vaan ei toimi, kun kullakin on oma vahva näkemys asioista.

Mikä yhteisvastuu? Ihanko totta joku luulee sen toteutuvan!

Mitä kauemmas valta siirtyy asukkaista, sitä vähemmän ihmisten kohtalo merkitsee, ja sitä todennäköisemmin alkaa putoilla ihmisiä terveydenhoidon piiristä pois. Esimerkiksi voi ottaa vaikkapa Kelan onnettomat kilpailutukset, jotka aiheuttavat enemmän harmia kuin hyöty. Laadukkaita, kuntoutukseen aidosti perehtyneitä osaajia putoaa kilpailutuksessa pois ja ihmiset jäävät vaille tarvitsemaansa. Loput pakotetaan kustannussyistä heikentämään laatua. Avopuolella hoitosuhteet katkeilevat ja työntekijät vaeltavat yrityksestä toiseen kilpailutuksen määräämässä kuviossa Kokonaisuus ei toimi kuntoutujien parhaaksi, koska kuntoutujien kuntoutuminen ei ole tavoite, vaan tavoite on säästöt. Niinpä kuntoutujien oireet vaikeutuvat, apuvälineiden ja avustajien tarve kasvaa, mahdollisesti myös leikkauksia, lääkkeitä ja laitoksia tarvitaan lisää. - SAmat virheet voidaan tehdä sote-uudistuksessa. Virheiden vaihtoehtona päätösvallan pitäminen kunnissa, jolloin ajattelu on ihmisenkokoista ja tavoitteet inhimillisellä tasolla, on todella hyvä.