Että vapaa-ajan asunnossa voisi asua vakituisesti.

Kotikunta pitäisi pystyä määräytymään asuinpaikan mukaan, mikäli asuu esim. vapaa-ajan asunnoksi rekisteröidyssä asunnossa. Tämä on yleistä esimerkiksi Lapissa, jossa asunnoista on pulaa. Useat vapaa-ajan asunnot kuitenkin vastaavat ominaisuuksiltaan vakituiseen asumiseen rekisteröityä asuntoa.

Alla on mietteitäni kotikuntalakia koskevasta hallituksen esityksestä. Toivon, että huomioitaisiin sen mahdolliset vaikutukset kansainväliseen henkilöverotukseen. Tämän lakimuutoksen yhteydessä olisi hyvä pohtia tuloverolain 11 §:n 1 momentin "varsinaisen asunnon ja kodin" määritelmää Asialla voisi olla vaikutusta mahdollisesti myös perintö- ja lahjaverotukseen.

Aikaisemman hallituksen esityksessä ja nykyisessäkin luonnoksessa mainitaan "kotikuntamerkinnällä ei ole vaikutusta henkilön verovelvollisuusasemaan". Tämä ei mielestäni pidä paikkaansa. Verohallinto käyttää väestörekisteritietoja eli kotikuntamerkintää myös tehtäessä ratkaisua henkilön verovelvollisuusasemasta. Tämä ei kuitenkaan ole ainoa seikka, joka vaikuttaa henkilön verovelvollisuusasemaan.

Esitys käsitykseni mukaan tarkoittaa sitä, että ulkomaalaiset saavat tietyin edellytyksin kotikunnan ja täten he olisivat yleisesti verovelvollisia kotikunnan saadessaan. Tätä ei kuitenkaan mielestäni tuoda esityksessä riittävän selvästi esille.

Tuloverolaissa ei ole viittausta kotikuntalakiin. Sen sijaan verotusmenettelystä annetussa laissa on viittaus kotikuntalakiin ja siihen kuka on yleisesti verovelvollisen kunnallisveron saajakunta. Kotikuntalain 1 § 3 momentin mukaan "Jollei muussa laissa toisin säädetä, tämän lain säännöksiä noudatetaan myös silloin, kun valtion tai kunnan viranomainen taikka kansaneläkelaitos tekee ratkaisuja, joihin henkilön kotikunnalla ja siellä olevalla asuinpaikalla tai henkilön tilapäisellä asuinpaikalla on vaikutusta." Jo tämän perusteella varsinaista asuntoa ja kotia tulisi tulkita mielestäni kotikuntalain mukaan. Verohallinnon alle liitetyn ohjeistuksen mukaan näin ei ole.

Koko verovuoden rajoitetusti verovelvolliset maksavat joko lähdeveroa tai valtion ansio- ja pääomatuloveroa sekä keskimääräistä kunnallisveroa tuloistaan. Lähdevero tilitetään valtiolle. Koko verovuoden verovelvolliset maksavat valtion veronsa ja kunnallisveronsa valtiolle. (Lähdeverolaki 15 §)

Osan verovuotta rajoitetusti verovelvolliset maksavat valtion veronsa valtiolle ja samoin kuin yleisesti verovelvollisilla määräytyvän kunnallisveronsa kotikunnalleen. Osan verovuotta rajoitetusti verovelvollinen on ollut osan vuodesta yleisesti verovelvollinen, joten hänellä on verovuoden aikana ollut vähintäänkin verotuksellinen kotikunta Suomessa, jos hänellä ei ole ollut kotikuntaa Suomessa. (Lähdeverolaki 15 §)

Tuloverolaissa (9 §) määritellyt yleinen ja rajoitettu verovelvollisuus vaikuttavat siihen, mitä tuloja henkilön on ilmoitettava veroilmoituksellaan. Tulojen ilmoittamatta jättämisestä voidaan määrätä henkilölle veronkorotus (VML 32 §). Yleinen ja rajoitettu verovelvollisuus vaikuttavat myös siihen, pitääkö esimerkiksi ulkomaisen työntekijän palkanneen työnantajan periä työtekijän palkasta lähdevero vai ennakonpidätys. Rajoitetusti verovelvollisen ei ole välttämätöntä toimittaa verokorttia työnantajalleen, jolloin työnantajan tulee periä lähdevero 35 %, jos työntekijä on rajoitetusti verovelvollinen. Yleisesti verovelvollisen on toimitettava verokortti työantajalleen, tai muutoin työnantaja pidättää palkasta 60 % ennakonpidätyksen. Työnantajien on myös ilmoitettava tulorekisteriin lisätietona lähdeveronperimisen yhteydessä tieto rajoitetusti verovelvollinen. Täten työnantajien olisi myös oltava selvillä, onko henkilö yleisesti verovelvollinen vai rajoitetusti verovelvollinen.

Tuloverolaissa (11 §) on määritelty verotuksellinen asuminen, joka poikkeaa kotikuntalain mukaisesta asumisesta. Periaatteellisesti ne on kuitenkin pyritty säätämään tiettyjä suurien linjojen mukaan yhdenmukaiseksi. Esimerkiksi Suomesta ulkomaille muuttanut Suomen kansalainen ei lähtökohtaisesti ole yleisesti verovelvollinen 3 vuotta kauempaa. Myöskään Suomen kansalainen ei voisi ulkomaille muuttonsa jälkeen säilyttää kotikuntalain mukaista kotikuntaansa 3 vuotta kauempaa.

1943 säädetyssä tulo- ja omaisuusverolaissa (TOL, 888/1943) HE 77/1943 vp:n mukaan Suomessa asuvat Suomen kansalaiset ja ulkomaalaiset haluttiin asettaa verotuksellisesti samaan asemaan. Ulkomaille muuttaneet Suomen kansalaiset ja ulkomailla asuvat ulkomaalaiset puolestaan katsottiin verotuksellisesti samassa asemassa oleviksi. Täten kansalaisuuteen perustuvasta yleisestä verovelvollisuudesta luovuttiin. Verovelvollisuus vastasi tuolloin voimassaolevassa perintöverotuksessa säädettyä verovelvollisuutta. Henkilö oli yleisesti verovelvollinen, mikäli hänellä tai hänen perheellään on täällä varsinainen asuntonsa. Yleisesti verovelvollisia olivat jo tuolloin henkilöt, jotka jatkuvasti oleskelevat Suomessa yli 6 kuukauden ajan, tilapäinen poissaolo ei estä pitämästä oleskelua jatkuvana. Luonnolliselle henkilölle vero määrätiin siinä veropiirissä, jonka alussa hänellä oli verovuoden alussa oli varsinainen asuntonsa ja kotinsa. ”Varsinainen asunto ja koti katsotaan verovelvollisella olevan kunkin vuoden alussa olleen siellä, missä hänet olisi ollut hengillekirjoittetava” todettiin TOL 94 §:n 3 momentissa.

Verotusmenettelyä koskevat säännökset siirrettiin verotuslakiin (482/1958), jolloin varsinaisen asunnon ja kodin käyttämisen sijaan alettiin käyttää termiä kotikunta.

Verotuslain 34 § 4 momentti: Verovelvollisen henkilön kotikunnaksi katsotaan se kunta, missä hänet verovuoden alussa on ollut henkikirjoitettava. Milloin puolisoita on valtion verotuksessa yhteisverotettava, pidetään miehen kotikuntaa kuitenkin myös vaimon kotikuntana. Verovelvollisen yhteisön kotikunta on se kunta, missä yhteisön kotipaikka verovuoden alussa oli.

Henkikirjoituksesta on sittemmin luovuttu ja siirrytty elektroniseen väestökirjanpitoon.

HE 40/1974 vp haluttiin valtion verotusta ja kunnallisverotusta yhdenmukaistaa siten, että yleisesti verovelvolliset olisivat kunnallisverotuksessa verovelvollisia myös ulkomailta saaduista kiinteistö-, liike- ja ammattituloista 5 v siirtymäajan huomioiden. Samalla yleisen verovelvollisuuteen vaikuttavaa asumisen tunnusmerkistöä haluttiin jättää pois viittaus perheen asumiseen, koska se esityksen mukaan asetti perheelliset ja perheettömät eri asemaan. Kuitenkin verovelvollisen perheen varsinaisella asunnolla tai kodilla katsottiin olevan tärkeä merkitys aihetodisteena ratkaistaessa verovelvollisen asumisvaltiota. Puolisoiden ansiotulojen erillisverotukseen siirryttiin vuonna 1976.

HE 40/1974 vp säädettiin myös Suomen kansalaisia koskeva ns. todistustaakkasäännös, jonka mukaan ensimmäisen 3 vuoden ajan maasta lähdön jälkeen Suomen kansalaisen on katsottava asuvan Suomessa, jollei hän näytä, että hänellä ei ole verovuonna ollut olennaisia siteitä Suomeen. Todistustaakkasäännöksen taustalla olivat tilanteet, joissa verovelvolliset oleskelivat jatkuvasti vuodesta toiseen osan vuotta ulkomailla ja katsoivat siten, että eivät ole Suomessa verotuksellisesi asuvia, vaikka esityksen mukaan säilyttivät varsinaisen asuntonsa ja kotinsa Suomessa ulkomailla oleskelustaan huolimatta. Veroviranomaisten näyttövaikeudet Suomessa olevasta varsinaisesta asunnosta jo kodista olivat myös yksi säännöksen taustalla olleista seikoista, kuten myös pysyvän muuton ja tilapäisen ulkomailla oleskelun rajanveto heti maasta lähdön jälkeen.

Olennaisten siteiden sisältö jätettiin oikeuskäytännön varaan. Hallituksen esityksen perusteella kaikki asian ratkaisun kannalta merkitykselliset maastalähdön pysyvyyttä tai tilapäisyyttä osoittavat seikat tulisi huomioida kokonaisuudessaan. Esimerkkeinä siitä, että olennaiset siteet Suomeen eivät ole katkenneet ovat esimerkiksi, että ulkomailla ei ole asetettu tietylle paikkakunnalle, ulkomailla oleskellaan yksinomaan opiskeluiden tai terveydellisten syiden vuoksi. Liikkeen harjoittaminen ja kiinteistön omistaminen Suomessa tai henkilön perheen vakituinen asuminen Suomessa mainitaan esimerkinomaisesti hallituksen esityksessä. Asia on kuitenkin ratkaistava kokonaisuutena eikä yksittäinen seikka riitä ratkaisun tekemiseen – vaikkakin lain ruotsinkielisessä versiossa viitataan nimenomaan olennaiseen siteeseen yksikössä. Kolmen vuoden kuluttua maasta lähdöstä, todistustaakka olennaisista siteistä on veroviranomaisella, jotta henkilön voitaisiin tällä perusteella katsoa asuvan vielä Suomessa.

Mainittujen muutosten jälkeen verotuksellisen asumisen määritelmää ei ole muutettu, kuitenkin varallisuusverotuksesta on luovuttu, Suomi on liittynyt Euroopan unioniin ja kaksoiskansalaisuus on sallittu ja perustuslaissa on mainittu, että verovelvollisuudesta on säädettävä lailla.

Todettakoon vielä, että väestötietolain 15 §:ssä henkilön kotipaikka on kunnassa, missä henkilöllä on kulloinkin varsinainen asunto ja koti. Jos henkilöllä ei ole varsinaista asuntoa ja kotia missään kunnassa, hänen kotipaikkansa on siinä kunnassa, missä hän pääasiallisesti oleskelee.

HE 104/93 vp (kotikuntalain 201/1994 esityöt) todetaan kotipaikkaan liittyvän eräitä yksilöön kohdistuvia julkisoikeudellisia velvoitteita. Kotipaikan perusteella määräytyy kunta, jolle yksityinen henkilö on velvollinen maksamaan kunnallisveroa henkilökohtaisesta tulostaan. Tuolloin lainsäätämisen yhteydessä ongelmana oli mm. kotipaikkakäsitteen sisällön tulkinta epäyhtenäisesti eri hallinnonaloilla. Viranomaistoiminnassa tehtävien ratkaisujen perusteeksi riittää yleensä tieto henkilön kotikunnasta ja mahdollisesti tämän lisäksi myös tieto henkilön kotikunnassa olevasta asuinpaikasta. Asumista kuvaavien käsitteiden yhtenäistämiseksi ja selkiyttämiseksi esityksessä luovuttiin kotipaikkakäsitteestä ja tämän sijaan ehdotetaan käytettäväksi kotikunnan käsitettä. Kotikuntalain keskeisin tavoite yhteiskunnan kokonaisedun kannalta on kyetä määrittelemään henkilön kotikunta siten, että se vastaa mahdollisimman tarkoin aineellista totuutta eli henkilön tosiasiallista asumista tietyssä Suomen kunnassa. Vain tällöin kotikuntaan liittyvät lukuisat oikeusvaikutukset voidaan toteuttaa mahdollisimman oikeudenmukaisesti, virheettömästi ja joustavasti.

HE 104/93 vp. mainitaan voimassa olevassa lainsäädännössä esiintyvän lukuisia erilaisia henkilön asumista ja oleskelua kuvaavia käsitteitä, joiden sisältöä tulkitaan hyvin epäyhtenäisesti eri hallinnonaloilla. Tällaisia käsitteitä ovat muun muassa kotipaikka, asuinpaikka, asuinkunta, asunto ja koti sekä henkikirjoituspaikka. Näillä käsitteillä on huomattavia oikeusvaikutuksia niin yksityiselle kansalaiselle kuin julkisyhteisöillekin. Viranomaistoiminnassa tehtävien päätösten perusteeksi riittää kuitenkin yleensä tieto henkilön kotikunnasta ja hänen siellä olevasta asuinpaikastaan sekä mahdollisesta tilapäisestä asuinpaikastaan. Tämän vuoksi ehdotetaan, että käsitteiden "kotipaikka" ja "tilapäinen oleskelu" käytöstä luovutaan ja että niiden tilalle otetaan käyttöön käsitteet "kotikunta", "kotikunnassa oleva asuinpaikka" ja "tilapäinen asuinpaikka". Kotikuntalaki on yleislain luonteinen laki, jota sovelletaan ensisijaisesti väestökirjanpidossa. Sen mukaan määräytynyt kotikunta ja siellä oleva asuinpaikka merkitään väestötietojärjestelmään. Yleislakina kotikuntalaki on tämän lisäksi erityislainsäädäntöä täydentävä laki, jota noudatetaan myös muussa viranomaistoiminnassa silloin, kun henkilön kotikunnalla ja siellä olevalla asuinpaikalla tai tilapäisellä asuinpaikalla on vaikutusta viranomaisen ratkaisuun, jollei laissa ole toisin säädetty.

Tuloverolain 11 § 1 momentissa ja perintöverolain 4 § 3 momentissa ja 18 § 4 momentissa mainittu varsinainen asunto ja koti olisi hyvä korvata, joko kotikuntalaissa tarkoitetulla kotikunnalla tai kotikuntalaissa tarkoitetulla kotikunnassa olevan asuinpaikan käsitteellä, tai jopa pelkällä ilmaisulla Suomessa oleva kotikunta. Yleinen ja rajoitettu verovelvollisuus liittyvät Suomen verotusvallan ulottuvuuteen henkilöiden osalta. Käsityksen mukaan kotikunnassa olevalla asuinpaikalla viitataan valtion sisäisiin tilanteisiin ja kunnallisveron saajaan näissä tilanteissa. Saaja määräytyy VML 5 §:n mukaan. Yleisen ja rajoitetun verovelvollisuuden kansainvälistä luonnetta huomioiden kotikunta saattaisi olla selkeämpi viittaus, koska verotusmenettelylaissa säädetään kunnallisveron saajasta tilanteissa, joissa henkilö muuttaa Suomeen tai Suomesta.

Tuloverolain 11 §:n 1 momenttiin liitettävä viittaus kotikuntalakiin olisi 1994 kotikuntalain tavoitteiden kanssa, koska edelleen on vallalla käsitys, että tuloverolain varsinainen asunto ja koti on jokin erillinen käsitys, jolla ei ole mitään yhteyttä kotikuntalakiin, sen sijaan verotusmenettelylaissa viitataan suoraan kotikuntalakiin.

Perintö- ja lahjaverolaki, Ahvenanmaan itsehallintolaki, tuloverolaki ja kansalaisuuslaki sekä laki asumisperusteisesta sosiaaliturvasta rajat ylittävissä tilanteissa sisältävät edelleen Finlexin haun mukaan käsitteen ”varsinainen asunto ja koti”, joka käytöstä on haluttu luopua kotikuntalain säätämisen yhteydessä. Tästä käsitteestä olisi hyvä pyrkiä luopumaan lainsäädännön yhdenmukaisen tulkinnan edistämiseksi, vaikkakin kullakin alalla tähän voidaan lisätä "edellytyksiä" kunkin hallinnonalan erikoislainsäädännön mukaisesti.

Tällä on verovelvollisten oikeusturvan ja ilmoittamisvelvollisuuden kannalta todella suuri merkitys.

Jos ulkomaalaisten kotikunnan saamisesta säänneltäisiin kotikuntalaissa säädetyllä tavalla, se saattaisi selkiyttää kysymystä ulkomaalaisten verovelvollisuusasemasta, kun he haluavat kotikunnan Suomesta ja sen mahdollisesti uuden lain nojalla saavat.

Toivon, että kotikuntalain yhteydessä tai sen säätämisen jälkeen tarkasteltaisiin samalla luonnollisten henkilöiden verotuksellisen asumisen määrittelyä ja sen yhteyttä kotikuntalakiin. Olennaisten siteiden säätämiseksi tuloverolakiin ja pohtimaan, onko kotikuntalain kiinteillä siteillä, joiden perusteella Suomessa oleva kotikunta säilyy ulkomaille muutosta huolimatta, mahdollisesti yhteys tai onko kyse samasta asiasta, voitaisiinko siitäkin säästää suoraan laissa.

On mahdollisuus, että muuttoilmoituksia tehdään jatkossa paljon vuoden vaihteen tienoilla, jolla voidaan vaikuttaa kunnallisveron määrään ja saajaan. Toivon, DVV pystyisi tarvittavalla tavalla valvomaan ilmoitusten oikeellisuutta, jotta eri viranomaisten päällekkäiseltä selvitystyöltä vältyttäisiin mahdollisimman paljon. Asuinpaikkaa koskevan säätelyn osalta on hyvä huomioida tilanteet, joissa henkilöt tekevät ulkomaille muuttaessaan muuttoilmoituksen esimerkiksi perheensä luokse, mutta eivät tosiasiallisesti asu siellä, vaan haluavat ainoastaan postinsa sinne.

"Kotikuntamerkinnällä ei ole vaikutusta henkilön verovelvollisuusasemaan" -maininta on edellä esitetyn perusteella puutteellinen. Miten muutoin tuloverolain 11 § 1 momenttia tulisi soveltaa varsinaisen asunnon ja kodin osalta, ellei kotikuntalakia soveltamalla? Sanamukainen tulkinta vaikuttaa epäselvältä, koska yleiskielessä ei puhuta varsinaisesta asunnosta ja kodista. Oleskelun puolesta ja ns. kolmen vuoden säännön nojalla voidaan mennä tuloverolain mukaan, koska se on erityislaki kotikuntalakiin nähden. Toisaalta oleskeluakin voidaan tulkita historiallisesti katsottuna kotikuntalain näkökulmasta, koska oleskelun tarkoitusta ei ole laissa tai sen esitöissä nimenomaisesti mainittu, vaan on haluttu asettaa Suomessa asuvat samaan asemaan kansalaisuudesta riippumatta. Olennaisilta siteiltä voidaan löytää yhteys kotikunnan määräytymistä koskeviin poikkeuksiin, toisaalta asiasta on oikeuskäytäntöä, mutta on kohtuutonta, että jokaisen Suomesta muuttavan on mahdollista viedä verotuspäätöksensä tuomioistuimeen sen perusteella, että säännös ei ole selkeä. Tuomioistuinten lähtökohtaisena tehtävänä ei liene myöskään lainsäätäminen.

On epätyydyttävä tilanne sekä verovelvollisten, että viranomaisten näkökulmasta, että sääntely on näin tulkinnanvaraista ”vanhojen” ja tuloverolaissa nykyisin määrittelemättömien käsitteiden osalta. Tämä aiheuttaa myös merkittäviä puutteita veroilmoituksissa. Viitataanko tilapäisellä poissaololla kotikuntalakia edeltäneisiin lakeihin ja satunnaisiin poissaoloihin, jotka on säädetty jo henkikirjoitusta koskevassa lainsäädännössä vai ulkomaalaislaissa tarkoitettuihin poissaoloihin, jotka vaikuttavat oleskeluluvan mahdolliseen jatkoon. Oleskelua koskeva maininta koskee nykyisin myös Suomen kansalaisia eikä sen voida katsoa koskevan vain ulkomaan kansalaisia. On epätyydyttävää, että asia ratkaistaan verotuskäytännössä tilannekohtaisesti. Tämä asettaa verovelvolliset erilaiseen asemaan tulkinnasta ja tilanteesta riippuen. Myöskään Verohallinnon tehtävä ei ole säätää lakeja, täten eduskunnan tulisi säätä selkeästi mitä verotuksellisella asumisella tarkoitetaan. Lisäksi olennaisten siteiden jättäminen oikeuskäytännön varaan on perustuslain näkökulmasta erittäin ongelmallista. Tämä Ruotsin innoittama sääntely on nykyisin Ruotsissa säädetty laissa, joskaan ei käsitykseni mukaan tyhjentävästi ja se on ulotettu koskemaan myös ulkomaan kansalaisia.

Hallituksen esityksessä olisi hyvä poistaa joko viittaus siihen, että kotikuntamerkinnällä ei ole vaikutusta henkilön verovelvollisuus asemaan. Tämä pitäisi korvata vähintäänkin sanonnalla kotikuntamerkinnällä on julkiseen luottavuuteen perustuva vaikutus henkilön verovelvollisuusasemaan, josta voidaan kuitenkin merkinnän virheellisyydestä johtuen poiketa kotikuntalain mukaisesti. Mielellään tämä tuloverolain ja kotikuntalain välinen suhde tulisi tehdä selväksi – mikä on niiden välinen yhteys lainsäätäjän mukaan.

HE 68/1995 vp todetaan: " Perintöveroa koskien todetaan säännöksestä poistettaisiin samalla perheen asunnon vaikutus, ja ainoaksi kriteeriksi tulisi verovelvollisen varsinainen asunto ja koti. Tämä olisi sama kuin tuloverolain 11 §:ssä ensimmäisenä mainittu edellytys. Perintöverotuksen asumiskäsite olisi kuitenkin tuloverotusta kapeampi, kun perintöverotuksessa henkilön ei enää katsottaisi asuvan Suomessa yli kuuden kuukauden oleskelun perusteella, eikä perintöverotuksessa sovellettaisi myöskään niin sanottua kolmen vuoden sääntöä."

Verohallinnon ohjeistus asiasta tuloveroa koskien on seuraava:
Luonnollisen henkilön katsotaan asuvan Suomessa, kun hänellä on täällä varsinainen asunto ja koti. Varsinaisella asunnolla ja kodilla tarkoitetaan yleensä pidempiaikaista asuinpaikkaa ja tietynlaista henkilökohtaisten intressien keskusta. Esimerkiksi Suomen kansalainen voi joskus useitakin vuosia olla ulkomaantyössä siten, että hänen perheensä ja kotinsa jää Suomeen. Hänet saatetaan myös merkitä väestötietoihin Suomesta muuttaneeksi. Tästä huolimatta verotuksessa katsotaan, että hänen varsinainen asuntonsa ja kotinsa on edelleen Suomessa. Toisaalta pelkän asunnon sijainti Suomessa ei välttämättä merkitse sitä, että henkilöllä on varsinainen asunto ja koti Suomessa, jos kyseinen asunto ei ole henkilön ja tämän perheen koti.
Yleensä henkilöllä on asunto ja koti Suomessa, kun hänet on täällä merkitty väestötietojärjestelmään. TVL 11 §:ssä ei kuitenkaan ole viittausta väestötietojärjestelmää koskeviin säännöksiin. Tästä syystä se, katsotaanko henkilöllä olevan TVL:ssa tarkoitettu varsinainen asunto ja koti Suomessa, ei riipu siitä, onko henkilö merkitty tai ollut merkittävä väestötietojärjestelmään Suomessa asuvaksi. Vaikka henkilöä ei ole merkitty väestötietojärjestelmässä Suomessa asuvaksi, hänellä voi kuitenkin olla tuloverolaissa tarkoitetulla tavalla varsinainen asunto ja koti Suomessa (KHO 26.5.1999/1275). Arviointi tehdään kokonaisharkintana tosiasiallisten olosuhteiden perusteella.
Väliaikainen asunto ei yleensä täytä varsinaisen asunnon ja kodin määritelmää. Asiaa ei kuitenkaan tule arvioida pelkästään oleskelun keston perusteella. Joskus lyhyeksikin jäänyt asuminen voi tarkoittaa varsinaisen asunnon ja kodin olemassaoloa, jos tarkoitus on ollut esimerkiksi muuttaa Suomeen pysyvästi, mutta tilanne onkin muuttunut lyhyen ajan kuluttua siten, että henkilö on palannut takaisin ulkomaille. Ulkomailla asuneesta henkilöstä voi siten tulla Suomessa asuva ja Suomessa yleisesti verovelvollinen, vaikka hän oleskelisi Suomessa alle kuusi kuukautta, jos hänen varsinainen asuntonsa ja kotinsa on tänä aikana Suomessa.
Perheen asuminen Suomessa ei automaattisesti tarkoita sitä, että henkilöllä olisi Suomessa varsinainen asunto ja koti, jos henkilöllä itsellään on koti ulkomailla (KHO 1992 B 502). Perheen asuinvaltion lisäksi kokonaisarvioinnissa on merkitystä muun muassa sillä, missä verovelvollinen itse asuu ja työskentelee ja missä hän on aiemmin asunut ja työskennellyt. Henkilö saattaa näissä tapauksissa kuitenkin tulla Suomessa yleisesti verovelvolliseksi oleskelun perusteella, jos hän jatkuvasti oleskelee täällä yli kuuden kuukauden ajan.

Verohallinnon ohjeistus perintö- ja lahjaverotusta koskien on seuraava:
1 2.2 Suomessa asuminen perintö- ja lahjaverolain mukaan
2 2.2.1 Ainoa asunto Suomessa
Henkilön katsotaan asuvan Suomessa, jos hänellä on käytettävissään vain yksi vakituiseen asumiseen tarkoitettu huoneisto, joka sijaitsee Suomessa. Merkitystä ei ole sillä, hallitseeko henkilö asuntoa esimerkiksi omistajana vai onko se hänen hallussaan esimerkiksi vuokrasopimuksen perusteella.
Merkitystä ei ole myöskään sillä, että henkilö on toisen valtion kansalainen, hän työskentelee tai oleskelee muussa valtiossa, hänen perheensä tai varallisuutensa ovat muussa valtiossa tai hänen muut olosuhteensa liittyvät johonkin toiseen valtioon.
3 2.2.2 Useita asuntoja eri valtioissa
Jos henkilöllä on käytettävissään Suomessa sijaitsevan asunnon lisäksi myös vieraassa valtiossa sijaitseva asunto, hänen katsotaan asuvan Suomessa, jos täällä oleva asunto on henkilön varsinainen asunto ja koti (perintö- ja lahjaverolaki 4.3 § ja 18.4 §, PerVL). Henkilön varsinaisella asunnolla ja kodilla tarkoitetaan sitä asuntoa, jossa henkilöllä on tarkoitus asua pysyväisluonteisesti.
Kysymys siitä, missä asunnossa henkilöllä on tarkoitus asua pysyvästi, ratkaistaan tapauskohtaisesti ottaen huomioon kaikki asumisen pysyvyyttä osoittavat seikat. Tällaisia seikkoja ovat mm.
• perheenjäsenten asunnon sijaintivaltio
• työpaikan sijaintivaltio ja työskentelyn kesto siellä
• henkilön harjoittaman yritystoiminnan sijaintivaltio
• asumisen kesto kussakin asunnossa
• tosiasiallinen oleskeluvaltio ja oleskelun kesto
• omaisuuden sijaintivaltio
Lisäksi voidaan ottaa huomioon oikeudellisia seikkoja, kuten esimerkiksi
• väestötietojärjestelmään merkitty kotikunta (kotikuntalaki 4-6 §)
• tuloverotuksen ratkaisu (yleinen tai rajoitettu verovelvollisuus)
• kansalaisuus (kansalaisuuslaki 7 § ja 3 luku)
• oleskelulupaa koskeva päätös (ulkomaalaislaki 4 luku)
Jos Suomesta vieraaseen valtioon muuttanut Suomen kansalainen on tuloverotuksessa katsottu yleisesti verovelvolliseksi ns. 3 vuoden säännön nojalla tai kysymys on tällaisen henkilön kuolinpesästä, ei ratkaisua voida ottaa perintö- ja lahjaverotuksessa huomioon (tuloverolaki 11.3 § ja 17.4 §, TVL).
Henkilön katsotaan näissä tapauksissa asuvan siinä valtiossa, johon keskeisin osa mainituista seikoista liittyy. Vaikka henkilöllä olisi tarkoitus siirtyä pysyvästi asumaan toiseen valtioon, ei tällä seikalla ole merkitystä ratkaistaessa kysymystä henkilön asuinvaltiosta, jos muuttoa ei ollut tapahtunut verovelvollisuuden alkaessa.
Henkilön asuinvaltio vaihtuu heti kun hän on asettunut pysyvästi asumaan uuteen asuinmaahansa. Jos henkilöllä on muuton jälkeen edelleen liittymiä lähtömaahansa, hänen katsotaan asuvan uudessa valtiossa, jos hänellä on tarkoitus jäädä sinne asumaan pysyvästi".

Todettakoon vielä, että kotikuntalain 22 §:ssä todetaan ”Jos muussa laissa tai asetuksessa jokin oikeus tai velvollisuus määräytyy henkilön väestötietolaissa tarkoitetun kotipaikan tai muun vastaavan sisältöisen käsitteen perusteella, sovelletaan tällöin tämän lain mukaista kotikuntaa, siellä olevaa asuinpaikkaa tai tilapäistä asuinpaikkaa.”

Väestötietolain 43 § 2 ja 3 mom. todetaan "Jos muussa laissa tai asetuksessa viitataan tällä lailla kumotun väestökirjalain säännöksiin, viittauksen on katsottava tarkoittavan tämän lain vastaavaa lainkohtaa. Milloin muussa laissa tai asetuksessa oikeus tai velvollisuus määräytyy henkikirjoituksen tai tammikuun ensimmäisen päivän kotipaikan perusteella, sovelletaan tämän lain 18 §:ssä tarkoitettua vuoden vaihteen kotipaikkaa. Jos kysymys on henkikirjoitetusta asukasmäärästä tai tammikuun ensimmäisen päivän asukasluvusta, sovelletaan 18 §:ssä tarkoitettua vuoden vaihteen asukaslukua."

Lainsäätäjän mukaan kyse on tismalleen samasta asiasta, mutta sitä koskeva ohjeistus ei ole yhtenevää. Tilanne on kestämätön verovelvollisten kannalta, jos kotikunnan tuomat velvollisuudet määräytyvät tilanne kohtaisesti, miten kukin pykälän lukija sen haluaa tulkita.

Lomahuoneistossa asumisen täytyisi hyväksyä vakituiseksi asumiseksi. Haja-asutusalueella (koko Lappi) ei ole vaihtoehtoja asumismuodoissa. Se on vaikeuttanut elämistä, mm. osamaksujen saaminen on mahdotonta. Asuntolainoja on ollut vaikeampi saada. Sekä luokitellaan huonommaksi kansalaiseksi ja yritys ei ole ollut uskottava.

Myös vapaa-ajan asuntoihin tulisi saada vakituinen osoite erityisesti alueilla joissa on asuntopula, eikä mahdollisuutta asua vakituisessa asunnossa ole. Myös lasten osoite tulisi näin ollen saada myös vapaa-ajan asuntoon.

Vapaa ajan asunnossa asuminen pitäisi olla mahdollista myös niin että pystyy asumaan virallisesti kunnassa eikä niin kuin nyt että silloin täytyy olla asunnoton ja osoite poste restante

Kotikunta palveluineen pitäisi olla se kunta jonne maksaa verot ja jossa asuu, vaikka kyseessä olisi loma asunto

Kittilässä on hirveä asuntopula. Paljon ihmisiä asuu mökeissä, koska muuta vaihtoehtoa ei löydy.
Mekin näin jouduimme tekemään ja nyt olemme vva eli vailla vakituista asuntoa, mikä vaikuttaa kaikkeen.
Pankki ei anna lainaa kodin ostoon, ei saa osamaksulla mitään ostettua. Hirveä tilanne. Ei voi ostaa kotia, vaikka haluaisi ja luottotiedot kunnossa. Tämän on pakko muuttua.

Loma-asunnossa asuminen tulisi olla helpompaa ja se tulisi sallia. Elämä ositteellisena ositteettomana on hankalaa, koska maistraatin kirjaus tekee meistä ns irtolaisia ja vaikeuttaa mm äänestämistä, luottokortin, puhelinliittymien, virastoissa toimimista yms. Mm Lapin hiihtokeskuksissa asuu tuhansia loma-asunnoissa ja elämä on vaikeaa.

Mökit sallittava vakituiseksi asunnoksi! Lapissa huutava pula asunnoista.