Yleisesti toteamme, että direktiivin kansallisen toimeenpanon valmistelussa tulisi pyrkiä hyödyntämään maksimaalisesti sallittuja poikkeuksia, lievennyksiä ja toimeenpanon vaihtoehtoisia menetelmiä toimeenpanon taloudellisten vaikutusten kohtuullistamiseksi.

Rakennuskannan energiatehokkuuden parantumisen arvioinnissa tulisi erityisesti miettiä rakennuskannan poistuman vaikutusta energian kokonaiskulutukseen. Kasvukeskuksissa ja muilla alueilla, joissa kiinteistöjen arvot ovat korkeat, huonoimpienkin energialuokkien rakennuksia voi olla perusteltua korjata mm. taloudellisesta näkökulmasta. Sen sijaan taantuvilla alueilla, joissa kiinteistöjen arvot ovat lisäksi matalia, olevien energiatehottomien rakennuksien kehittäminen erittäin energiatehokkaiksi ja päästöttömiksi kohti vuotta 2050 on epärealistista. Käytönaikaista energiatehokkuutta voidaan toki tehostaa ja saavuttaa säästöjä mutta suuria investointeja ei ole mahdollista tehdä, jos rakennuksen toiminalliset ominaisuudet eivät enää vastaa tarvetta, tuleva käyttö on epävarmaa tai kiinteistön arvo on hyvin alhainen, eikä korjaukseen käytetyt varatkaan sitä nosta.

Toimeenpanon suunnittelussa tulisi pyrkiä huomioimaan tämä edellä kerrottu perusajatus. Keskitytään vaatimusten ja kannusteiden osalta niihin rakennuksiin, joiden kehittäminen energiatehokkaiksi ja päästöttömiksi on taloudellisesti järkevää ja joille arvioidaan todennäköisimmin olevan käyttöä vielä seuraavina vuosikymmeninä. Poistuville rakennuksille tulisi miettiä toimivaa avustus- tai rahoituspolitiikkaa. Siellä missä asunnoille on tarvetta, voidaan purkavalla uudisrakentamisella paitsi parantaa rakennuksen toiminnallisuutta, niin leikata käytönaikainen energiankulutus murto-osaan vanhaan rakennukseen verrattuna. Purkaminen ja uudisrakentaminen ovat kuitenkin merkittävä päästöjen aiheuttaja, joten uudisrakentamista korjaamisen sijaan tulee jatkossa harkita entistä tarkemmin.

Suomalainen kaukolämmön ja sähköntuotanto muuttuvat vauhdilla vähäpäästöisemmiksi. Energia-ala on suuressa murroksessa, ja tässä mielessä rakennusten energiankulutuksen päästöjen alentuminen aiempaan verrattuna ei vielä itsessään kerro rakennuksen kehittymisestä. Päästöt leikkautuvat tällä hetkellä ilman mitään todellisia toimenpiteitä rakennuksissa. Kahden eri energiamuodon vertailu on päästönäkökulmasta turhaa, jos kumpikin tuotetaan pääosin ilman päästöjä. Samoin energiatehokkaan tai energiatehottoman rakennuksen vertaaminen toisiinsa, jos kaikki energia on päästötöntä. Enemmän painoa tulisikin antaa ajatukselle siitä, että energiatehokkuuden merkittävää parantamista tarvitaan siksi, että vain energian kokonaiskulutusta merkittävästi vähentämällä pystymme tuottamaan kestävästi kaiken tarvittavan määrän energiaa. Tämänhetkinen energiajärjestelmämme ei kestä nykyisiä kulutuspiikkejä ilman fossiilisten polttoaineiden tuottamaa säätövoimaa, ja tästä johtuen kärsimme suurista hintavaihteluista energian hinnoissa mm. kylminä pakkasjaksoina.

Energiatodistusten laatimisessa ja e-luvun laskentamenetelmässä tulisi luopua nykyisten mielivaltaisten energiakertoimien käytöstä, poliittinen ohjaus tulee toteuttaa muulla tavoin (3 artiklan liitteen II mukaisesti). Vain tällä tavoin e-luvulla voidaan edes teoriassa kuvata rakennusten todellista energiankulutusta, joka on ilmastonmuutoksen kannalta se oleellisin vaikuttava asia. Todistuksien uusinnassa tulisi myös verrata rakennuksen suorituskykyä eli toteutunutta kulutusta laskettuun kulutukseen, poikkeamiin tulisi reagoida.

Aurinkoenergiaan liittyvän artiklan osalta toivomme joustoa siihen, että energiaa voisi tuottaa myös rakennuspaikan ulkopuolella siten, että keskitetysti tuotettua aurinkoenergiaa voitaisiin jakaa eri kiinteistöille käyttöön. Keskitetyt suuremmat järjestelmät olisivat ammattimaisille kiinteistönomistajille kustannustehokas tapa täyttää velvoite. Pienet kiinteistökohtaiset järjestelmät eivät välttämättä hiilijalanjäljen osalta tuota varsinaista hyötyä ilmastonmuutoksen torjunnassa.

Sähköajoneuvojen lataukseen liittyvä esikaapelointivaatimus tulee kasvattamaan pysäköintipaikkojen rakentamiskustannuksia merkittävästi. Esikaapelointi käytännössä kaksinkertaistaa pysäköintipaikan hinnan tavalliseen pysäköintipaikkaan verrattuna. Näemme, että nykyisinkin autoiluun liittyvät tarpeet ovat hyvin monipuolisia. Tähän liittyy paitsi asumismuoto, kuin autonkäyttäjän sosioekonominen asema. Vaikka autokanta lopulta sähköistyisikin valtaosiltaan, uskomme monipuolisten käyttötapojen säilyvän. Tämän vuoksi saman sääntelyn käyttäminen esimerkiksi kaikkiin asuinrakennuksiin, tuntuu epätarkoituksenmukaiselta. Tekniikan tarpeet saattavat kehittyä nopeammin kuin esikaapelointeja otetaan käyttöön, jolloin joudutaan tekemään tuplainvestointeja. Kansallisen toimeenpanon valmistelussa tulee miettiä tarkoin esikaapelointivaatimukseen liittyvien poikkeamien hyödyntämistä. Näemme lisäksi riskinä sen, että direktiivissä keskitytään ainoastaan yhteen auton käyttövoimaan. Emme varmuudella voi tietää, tulevatko sähköautot tosiasiassa yleistymään, vai syntyykö rinnalle muita parempia ja/tai ilmastoystävällisempiä tekniikoita.

Päästötontä energiaa, mutta ei ydinvoimaa

Toimeenpanossa voitaisiin ottaa oppia Ranskasta. Esim. jätevesiasetus pantiin toimeen niin, että velvoite astui voimaan vasta omistajavaihdoksen yhteydessä. Silloin kulut helppo ottaa huomioon osana myyntihintaa, eikä ”mökinmummoihin” kohdistu kohtuuttomia vaatimuksia.

Katsomme, että rakennusten energiatehokkuusdirektiivin toimeenpanossa on erittäin tärkeää huomioida direktiivin tuomat muutokset suomalaisissa kaukolämpöverkoissa käytetyille vähähiilisille energialähteille.

Rakennusten energiatehokkuusdirektiivin 11 artiklan 6 kohdassa määritellään, että uusien rakennusten tulee olla päästöttömiä vuodesta 2028/2030 alkaen. Tästä ajankohdasta lähtien primäärienergian vuotuinen kokonaiskäyttö tulee kattaa esimerkiksi energiatehokkuusdirektiivin (2023/1791, tästä eteenpäin EED) 26 artiklan 1 kohdan määrittämistä tehokkaista kaukolämmitysjärjestelmistä peräisin olevasta energiasta ja/tai muista hiilettömistä lähteistä peräisin olevasta energiasta.

Mikäli jätteenpoltosta syntyvää lämpöä ei tunnusteta hukkalämmöksi, kansallisessa toimeenpanossa olisi erittäin tärkeää sallia myös EED:n 26 artiklan 2 kohdan mukainen tapa määritellä tehokas kaukolämpö päästökertoimien avulla. Päästökertoimien määrittämiseen käytettävän metodologian tulisi myös huomioida hiilidioksidin talteenotto. Muussa tapauksessa esimerkiksi jätteen energiahyödyntämisestä saatu lämpö rajattaisiin ulos, vaikka sen tuotanto olisi päästöjen talteenoton myötä hiilineutraalia.

Sen lisäksi, että tehokkaan kaukolämmön määritelmässä hyväksyttäisiin myös energiatehokkuusdirektiivin 26 artiklan 2 kohdan laskumenetelmä, kaukolämmölle laskettujen päästökertoimien tulisi perustua paikallisiin verkkokohtaisiin tunnuslukuihin (esim. päästökerroin), eikä kansallisen tason päästökertoimiin (tähän viitataan 2023/1791 s.48).

Direktiivin paikkasidonnaisuudessa on toimeenpanovaiheessa huomioitava, että esimerkiksi maalämpöjärjestelmästä saatu energia tulee katsoa samalla tavalla puhtaaksi riippumatta siitä, vaikka lämpöenergia tuotaisiinkin kiinteistöihin kaukolämpöputken avulla. Nykytulkinnalla direktiivi uhkaa asettaa lämpöverkon kautta siirretyn lämpöenergian toissijaiseen asemaan siitä huolimatta, että kyse on ainoastaan lämpöenergian siirtoputkesta tuotannon ja kulutuksen välillä. Tulkinta on tärkeä Suomen hiilineutraaliustavoitteen kannalta, sillä kaupan ja teollisuuden hukkalämpöjen hyödyntäminen nojaa useissa kaupungeissa kaukolämpöverkon siirtokykyyn.”

Pääpaino pitäisi olla todellisen kestävän kehityksen mukaisissa materiaaleissa rakennettaessa uusia rakennuksia. Muutoinkin asetuksen tulisi painottaa uudisrakentamista. Olemassaolevan rakennuskannan pakottava lainsäädäntö vaikuttaanee nykyisellä rakentamisen korkealla kustannustasolla todelliset lisäkustannukset haja-asutusalueille ja niille alueille, joissa on kulttuurihistoriallisesti tärkeitä rakennuksia, tai muuten vanha rakennuskanta. Tämä tasa-arvoinen siirtymä tulisi siis huomioida eri yhteiskuntaluokkien osalta. Tasa-arvoisuuteen tulisi saada hyvin vankka tutkittu ymmärrys todellisista vaikutuksista.

Yleisesti:

Rakentaminen, rakennusten lämmittäminen ja sähkön käyttö aiheuttavat yli 30 prosenttia Suomen kasvihuonekaasupäästöistä, ja rakennuksissa käytetään lähes 40 prosenttia kokonaisenergian kulutuksesta. Globaalisti puolet maailman käytettävistä olevista raaka-aineista kuluu rakentamiseen. Rakennussektorilla on suuri päästövähennyspotentiaali, joka täytyy hyödyntää, jotta voidaan uskottavasti tavoitella Pariisin ilmastosopimuksen 1,5 asteen kuumenemisrajasta kiinni pitämistä.

Uuden rakennusten energiatehokkuusdirektiivin eli EPBD-direktiivin täytäntöönpanokausi on nyt alkanut, ja jatkuu seuraavat kaksi vuotta. Tämä ajanjakso on ratkaisevan tärkeä, jotta rakennusten korjaamiseen ja hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen tähtäävä politiikka saadaan kansallisella tasolla kuntoon. Jos direktiivi pannaan täytäntöön hyvin ja sosiaaliset näkökohdat huomioon ottaen, se voi antaa voimakkaan sysäyksen rakennusten kunnostamiselle ja hiilidioksidipäästöjen vähentämiselle rakennussektorilla.

Rakennusten perusparannussuunnitelma:

Osana rakennusten energiatehokkuusdirektiivin eli EPBD:n implementaatiota jäsenmaiden on laadittava kansallinen rakennusten perusparannussuunnitelma, joka korvaa pitkän aikavälin korjausrakentamisen strategian. Tämä perusparannussuunnitelma tullaan synkronoimaan Euroopan komissiolle toimitettavan kansallisen yhdennetyn enegria- ja ilmastosuunnitelman (NEC) -raportointisyklin kanssa. Koska Suomi ei NECP-suunnitelman yhteydessä raportoinut suunnitelmia tulevaan perusparannussuunnitelmaan liittyen, ne tulee eritellä viimeistään ensimmäisen perusparannussuunnitelman luonnoksen yhteydessä, joka tulee toimittaa komissiolle viimeistään 31.12.2025.

Suunnitelman tarkoituksena on varmistaa, että kansallinen rakennuskanta on energiatehokasta sekä nollapäästöistä (ZEB, zero-emmission buildings) vuoteen 2050 mennessä.

Suunnitelmaan tulee sisältyä yleiskuva kansallisesta rakennuskannasta, mukaan lukien haavoittuvassa asemassa olevien kotitalouksien määrä. Siinä tulee olla tiekartta, johon sisältyy kansalliset tavoitteet vuosille 2030, 2040 ja 2050, sisältäen energiaremonttien määrän vuosittain, rakennuskannan primääri- ja loppuenergiankulutus ja päästövähennykset sekä aikataulut muiden kuin asuinrakennusten saattamiseksi linjaan energiatehokkuuden vähimmäisvaatimusten (MEPs) kanssa. Suunnitelmassa tulee eritellä kaikki toimet, joilla tiekartta tullaan toimeenpanemaan, sekä kokonaiskuva investointitarpeista, rahoituslähteistä sekä hallinnollisista resursseista, joita toimeenpano edellyttää. Lisäksi suunnitelmaan tulee sisältyä uusien ja kunnostettujen nollapäästöisten rakennusten (ZEB) toiminnalliset kasvihuonekaasupäästöt ja vuotuinen primäärienergian käyttö, asuinrakennusten peruskorjausten kansallinen aikataulu, mukaan luettuina vuosien 2030 ja 2035 välitavoitteet keskimääräiselle primäärienergian käytölle kilowattitunteina (kWh/(m2 .y), sekä arvio odotettavissa olevista energiansäästöistä.

Suunnitelman valmistelussa tulee osallistaa erityisesti paikallis- ja alueviranomaisia sekä kansalaisyhteiskunnan eri tahoja, mukaan lukien haavoittuvassa asemassa olevien kotitalouksien parissa työskenteleviä tahoja.

Oikeudenmukaisuus ja sosiaaliset vaikutukset:

Direktiivin toimeenpanossa tulee painottaa heikoimman energiatehokkuuden omaavien rakennusten kunnostamista, sillä niissä asuu usein energiaköyhyydessä eläviä ihmisiä. Hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen tähtäävien rakennuspolitiikkojen sosiaaliset näkökohdat tulee huomioida ja tunnistaa ottamalla käyttöön oikeudellisia määritelmiä käsitteille kuten ”energiaköyhyys” ja ”heikossa asemassa olevat kotitaloudet”. Suomessa energiaköyhyyttä ei olla arvioitu tai tutkittu riittävästi, joten tähän tulee tarttua direktiivin implementaation yhteydessä.

(Edda Sundström, ilmastoasiantuntija, Suomen luonnonsuojeluliitto)

Nähdä kokonaisuus, jossa otetaan huomioon kaikki eri vaihtoehdot. Tässä tapauksessa mm. myös uusiutuvat nestemmäiset polttoaineet, jotka ovat varteenotettava vaihtoehto tulevaisuudessakin. Nykyiset lämmitysjärjestelmät toimivat moitteettomasti uusiutuvalla polttoaineella ja jos on jo toimiva järjestelmä, niin ei sitä lienee kannata kaatopaikalle roudata. Uusiutuvalla polttoaineella voi nopeasti tiputtaa hiilidioksidi päästöjä, eikä tarvita isoja investointeja.

Korjausrakentamista varten direktiivi velvoittaa jäsenvaltioita valmistamaan perusparannussuunnitelman. Perusparannussuunnitelman lisäksi olisi kiinnitettävä erityistä huomiota energiatehokkuuden parantamisasetuksen luettavuuteen ja hyödynnettävyyteen. Nyt asetus on annettu kahdessa vaiheessa (4/13 ja 2/17), mikä jo sinänsä heikentää luettavuutta, ja lisäksi asetusten vaatimukset ovat käytännössä vaikeasti tulkittavissa ja niiden toteutuminen vaikeasti valvottavissa.

Uusiutuva energia ja päästöttömään energiaan kohdistuvat vaatimukset ovat toteutettavissa periaatteessa, mutta käytännössä tilanne on monimutkaisempi. Kuinka esimerkiksi varmennutaan siitä, että sähköverkosta saatava energia on päästötöntä, tai miten osoitetaan, että muuta sähköverkosta saatavaa energiaa (artikla 11) voidaan käyttää.

Sisäympäristön seuranta: mitä suureita tulee seurata, monitoroida ja kuinka monesta rakennuksen tilasta? Mitä vaatimuksia on seurannan mittaustaajuudelle tai muille laatutekijöille? Voidaanko suureita seurata siirrettävillä mittalaitteilla? jne. Tähän uuteen vaatimusluokkaan kohdistuu paljon käytännön kysymyksiä.

Vapaaehtoiseen neuvontamenettelyyn perustunut Suomen toimintamalli vaikeutuu, koska neuvonnalla on voitava osoittaa saavutettavan aikaisempaa suurempi vaikutus energiatehokkuuteen. Tämän sijasta voisi käyttää myös artiklan 23 luettelokohdan 7 vapautusta pakollisista tarkastuksista. Toimeenpanossa olisi panostettava automaation sellaisten toimenpiteiden selkeään kuvaamiseen, jolla vapautus saataisiin.

Energian kulutuksen rakenteellinen tehostaminen tuo merkittäviä kansantaloudellisia etuja. Se tuo mm. kustannussäästöjä, työpaikkoja, vähentää päästöjä ja säästää luonnonvaroja. Säästetylle energialle voidaan esimerkiksi sitten löytää uutta kansantaloutta hyödyttäviä käyttökohteita tuoden lisäistä kasvua ja hyvinvointia suomalaisille. Rakennusten energiatehokkuusdirektiivissä on tietysti omat haasteensa, mutta järkevällä kansallisella toimeenpanolla voidaan saavuttaa merkittäviä etuja. Direktiivi on paikoittain tullut erittäin yksityiskohtaisesti mutta onneksi moneen kohtaan on kuitenkin jätetty tilaa kansalliselle toimeenpanolle mikä mahdollistaa tarkoituksenmukaisen kansallisen joustovaran

Pidämme tärkeänä, että energiatehokkuus laskennassa käytettäviä E-lukuarvoja muokataan siten, että ne asettavat lämpöpumput ja kaukolämmön samalle viivalle ja kiinteistön omistaja saa itse valita lämmitystapansa ilman, että ympäristöministeriö ohjaa E-luvuilla rakennusta valitsemaan lämmitystapansa. Energiatehokkuustoimenpiteissä tulisi täten keskittyä rakenteelliseen energiatehokkuuteen ja antaa rakennusten omistajien valita puhtaiden lämmitystapojen väliltä.

Suomalainen kaukolämmön ja sähköntuotanto muuttuvat vauhdilla vähäpäästöisemmiksi. Energia-ala on suuressa murroksessa, ja tässä mielessä rakennusten lämmitysjärjestelmän valinta lämpöpumpun ja kaukolämmön välillä on yhdentekevä. Päästöt leikkautuvat tällä hetkellä ilman mitään todellisia toimenpiteitä rakennuksissa. Ainoastaan rakenteellisen energiatehokkuuden parantamisen kautta tätä energiankulutusta pystytään vähentämään. Tämänhetkinen ja tuleva energiajärjestelmämme ei kestä nykyisiä kulutuspiikkejä ilman fossiilisten polttoaineiden tuottamaa säätövoimaa, ja tästä johtuen kärsimme suurista hintavaihteluista energian hinnoissa mm. kylminä pakkasjaksoina. Tämä ongelma vain korostunee jatkossa, mikäli E-luvuilla jatketaan rakennusten ohjaamista kiinteistökohtaisiin ratkaisuihin, koska ilman kaukolämpöjärjestelmän tarjoamaa valtavaa energian joustopotentiaalia sekä sähköön yhteistuotantoa sähkön kulutuspiikit kasvavat todella voimakkaasti. Energiavarastoinnilla voitaneen jonkin verran pienentää haastetta. Kysynnän joustamattomuus voi täten johtaa fossiilisten polttoaineiden käytön kasvuun sähkön tuotannossa. Täten kuluttajien suojaamisen sekä päästöjen vähentämisen kannalta kannustamme Ympäristöministeriötä muokkaamaan E-lukuja siten, että ne eivät suosi lämpöpumppuratkaisuja kaukolämmön ylitse vaan antavat kiinteistönomistajille päätösvallan siitä, mikä energiaratkaisu soveltuu heidän käyttöönsä ja mikä on heille heidän näkemyksen mukaan oikeasti edullisin ratkaisu.

Ilmastonmuutoksen myötä rakennusten jäähdytystarve on myös kasvamassa. Jäähdytysmuotojen tulisi olla samalla viivalla keskenään erityisesti, jos jäähdytyksen hukkalämpöjä hyödynnetään myös lämmön tuotannossa sekä kiinteistön sisä- että ulkopuolella.

Lämmitysjärjestelmien osalta huomiotava uusiutuvan öljyn mahdollisuudet nopeaan CO2 päästöjen alenemaan sekä hybridijärjestelmien hyödyntäminen, jolla voidaan välttää talven 2023-2024 kaltaiset katastrofit, kun lämmöt kiinteistössä ei riitä. Samalla uusituvan lämmitysöljyn avulla parannetaan huolto- ja kriisivalmiutta. e-luku laskennassa kannattaa myös muistaa uusituvan lämmitysöljyn käyttö jolloin voidaan laskennassa käyttää samoja primäärienergia kertoimia kuin muilla uusiutuvilla lämmitysmuodoilla. Öljylämmitys ei myöskään lisää valtakunnan sähköverkon kuormitusta kovina pakkaspäivinä vaan erityisesti hybridilämmitysjärjestelmissä vähentää sähköverkon huippukuormaa.