Ei pidä välttää nostamasta esille vaikeitakin kysymyksiä: yhteiskunnallinen ymmärrys lisääntyy jos joitakin asioista on hyvinkin erilaisia näkemyksiä, ja niistä käydään reipasta yhteiskunnallista keskustelua. Se saattaisi lisätä poliitikkojenkin kiinnostusta paneutua TIN:n maailmaan
Liikkuvuuspakko voi olla haastavaa perheellisille. Nykyteknologia mahdollistaa yhteistyön missä vain. Lisäksi verkostot ovat lähes aina jo lähtökohtaisesti kansainvälisiä.
Älkää luottako yksipuolisesti tiettyihin asiantuntijoihin, koska tässä kysymyksessä kaikilla asiantuntijoilla on omat etunsa ajettavina tai tunnesiteensä vaikuttamassa esityksiin. On uskallettava tarttua rohkeasti ja kriittisesti tehottomiin ja toimimattomiin järjestelmiin, kuten yliopistojen edelleen paisuneeseen hallintoon, mikä syö kansallisia varoja vaikuttavammalta toiminnalta, etenkin soveltavasta tutkimuksesta ja innovaatiotoiminnasta. Ammattikorkeakouluissa ja monissa tutkimuslaitoksissa on kyetty jo minimoimaan ylimääräiset kustannukset, jotta panokset kohdentuvat suoraan osaamisen tuottamiseen ja luovat vahvemmin vaikuttavuutta käytäntöläheisyytensä ansiosta.
Hienoa että tätä valmistelua tehdään avoimesti!
Elinkeinoelämän unohtaminen jatkuvasti näistä kehityshankkeista on käsittämätöntä poliitikkojen ja virkamiesten/-naisten omien kykyjen yliarviointia. Miksi sitä toistetaan jatkuvasti? Tämä on tuotu esiin moneen kertaan, mutta ei mene perille!??? Konkreettiset toimenpiteet ja niillle tavoitteet ja mittarit olisi jo korkea aika oppia!!!
Vastahan TIN on aloittanut työnsä. Sille pitää antaa aikaa ja tukea. Jatkuva valittaminen ei johda meitä eteenpäin. TIN voisi kaikin voimin pyrkiä edistämään avoimen dialogin opettelea tässä valtakunnassa. Jos tähtäin laitetaan tarpeeksi kauas tulevaisuuteen ja eettinen pohdiskelu nostetaan sille kuuluvalle paikalle, niin jotain uudenlaista ajattelua voisi syntyäkin. Suomessa tiedeyhteisö eikä elinkeinoelämä juurikaan mieti, miten lapsemme ja lapsenlapsemme tulevat selvitymään. Tämä on käsittämätöntä, sillä tällaiseen tematiikkaan poliitikkojen luulisi tarttuvan. Win-win-win!
Vaatii työstämistä, tällaisena ei toimi vaan jää teoreettiseksi.
Suomesta voi tulla autonomisten järjestelmien maailman johtava tuottaja. Tähän tarvitaan sekä sovellusalueiden määrätietoinen pitäminen Suomessa (erityisesti koneenrakennus), globaalien etäohjauskeskusten tulovirrat Suomeen mahdollistava malli (työllistämis- ja investointihalu nimenomaan Suomeen) sekä systeemisen digitaalisen murroksen toteutuksen varmistaminen (PPP-malli).
Mitä konkreettisimpia - kipeitäkin - tavoitteita pystytään määrittelemään, sitä paremmin eri toimijat voidaan saada niiden toteuttamiseen mukaan!
Digitalisaatio ei voi sellaisenaan olla ainoa kasvun alusta. Vuoropuhelu yritysten kanssa ja ajatuksista laajemmin kasvun aluista on tarpeen ennemmin kuin, että valtiovalta tiukasti sanelee mistä alueelta kasvua halutaan synnyttää tulevaisuudessa. Valintojen teko Suomen tutkimus- ja innovaatiojärjestelmässä ja päätösten viemistä toteutukseen tarvitaan kipeästi. Nyt meillä on kallis ja melko tehoton järjestelmä, kun tavoitellaan kasvua. Yritysten näkökulmasta TKI-asiat ja investoinnit nivoutuvat kilpailukykyiseen toimintaympäristöön ja ennakoitavuuteen.