Uusiomateriaali vastaa harvoin puhtaudeltaan ja tekniseltä ominaisuudeltaan 100% neitseellistä raaka-ainetta. Uusiomateriaalien käytössä on huomioitava käytön turvallisuuteen liittyvät asiat ja sen mukaisesti löydettävä sopivat käyttökohteet.

Tuotesuunnittelussa tulee nykyistä paremmin huomioitava materiaalien kierrätettävyys.

Kuluttajien kolmansista maista etäkaupan kautta hankkimat tuotteet ja pakkaukset päätyvät samaan keräysjärjestelmään, mikä voi hankaloittaa kierrätysprosessia, koska niiden ainesisältöön ei pystytä EU:ssa säätelyllä puuttumaan.

Suurin haaste lienee kiertotalouden liiketoiminnallisten hyötyjen osoittamisessa. Uuden "liiketoimintastrategian" käyttöönotto on kuitenkin aina siirtymistä pois mukavuusalueilta, johon liittyy myös riskejä. Tähän liittyy myös uudenlaisen liiketoimintaekosysteemin rakentamisen tarve, jota tukemaan ei ole käytettävissä selkeitä ohjenuoria.
Puutteellinen tieto ensimmäisen elämän eläneiden tuotteiden materiaaleista ja käyttöhistoriasta rajoittaa etenkin kierrätys, uudelleen käyttö ja uudelleen valmistuksen lähestymistapojen käyttöönottoa.
Yhteiskunnallisella tasolla kannustimet ja lainsäädännön vaatimukset eivät aina kohtaa.

Ajattelun muutos ja mahdollisuuksien oivaltaminen. Kokeilukulttuurin (innovaatioalustan) kehittäminen. Uusien materiaalien kehittäminen. Arviointipohjan ja -kyvyn luominen (avoin tiedonsaanti ja vertailujen mahdollisuus). Tuotteiden kierrättävyystieto.

Selkeiden määrällisten tavoitteiden puute.
Työlään, mutta luonnonvarojen kulutuksen kannalta arvokkaan, uudelleenkäytön, huollon, korjaamisen ja uudeksi tekemisen jääminen helpommin automatisoitavan materiaalikierrätyksen jalkoihin.
Jakamisen ja yhteiskäytön (uudelleen) oppiminen.
Aitojen ekosysteemien rakentaminen ja rakentuminen.
Verotus ei ohjaa oikeaan, luonnonvaraveron puuttuminen.
Riski valheellisesta uskosta, että homma on tällä hoidossa. Kulutuksen kokonaisvaltaisen vähentämisen tarpeen unohtaminen.
Kuinka päästään eroon suunnitellun vanhenemisen kaltaisista etovista ilmiöistä.
Pelot, ennakkoluulot, muutosvastarinta. Viestintä.

Kiertotalouteen siirtyminen edellyttää luonnon monimuotoisuuden ja ekologisten systeemien ymmärtämistä. Tämä osaaminen ja sen tiedon puuttuminen päätöksiä tehtäessä niin valtiollisella kuin kuntatasolla tai yrityksessä on ongelma. Se, että viime aikoina on erityisesti nostettu esiin yksilöiden kulutusvalinnat, ei johda riittäviin muutoksiin maapallon pelastamiseksi.

Järjestelmä ei kannusta riittävästi siirtymään hiili-intensiivisestä tuotannosta hiilinegatiiviseen / -neutraaliin. Poliittisen ohjauksen puute on vakavin ongelma. Bruttokansantuotteen kasvun ajatukseen ripustautuminen ei enää toimi. Kyseessä on sodan uhkaan verrattava kriisitila, jossa pitäisi ottaa järeät aseet käyttöön nopeasti: sanktiot, kannustimet, yritystuet, verohelpotukset, markkinointi, brändäys, tuotteistus, asennekasvatus.

Suurin uhka on, että tuudittauduttaisiin siihen uskoon, että kiertotalous ratkaisee meidän kestävyyskriisimme / ympäristöongelmamme. Se on toki askel oikeaan suuntaan, mutta tuskin riittävä. Kiertotalous ja resurssitehokkuus auttavat talouskasvun ja luonnonvarojen kulutuksen irtikytkennässä. Luonnon toimintakykyisenä säilymisen kannalta merkitystä on kuitenkin erilaisten resurssien käytön kokonaismäärällä, ei niiden käytön tehokkuudella. Erilaisten kasvupaineiden vuoksi on erittäin epätodennäköistä, että kiertotalous riittäisi alentamaan erilaisten luonnonvarojen käyttöä kestävälle tasolle, sillä toistaiseksi tehostumisella säästyneet varat on käytetty lisääntyneeseen kuluttamiseen.

Kiertotalouden prosessien kehittäminen ja ”täydelliseen” kiertotalouteen siirtyminen tullee kestämään vuosia tai vuosikymmeniä. Samaan aikaan maapallon väestön odotetaan kasvavan vielä ainakin 20 vuoden ajan kaikkiaan 1,5 miljardilla hengellä ja keskiluokkaan nousevan tänä aikana 3 miljardia uutta kuluttajaa. Tämä luo valtavia paineita jo nyt ylikulutuksesta kärsiville luonnon ekosysteemeille. Monet luonnon tuottamat, ihmisille välttämättömät ekosysteemipalvelut, kuten ilmaston säätely, vesivarojen saatavuus, eroosion torjunta, ravinnekierrot tai ravintokasvien pölytys, ovat heikentyneet, mikä haittaa ihmisten hyvinvointia ja uhkaa tulevien sukupolvien elämää ylläpitäviä palveluita (ks. esim. YK:nteettämä Millennium Ecosystem Assessment 2005. www.millenniumassessment. org).

Nykyisin myös hyvinvointivaltion rahoitus vaatii talouden kasvua. Kun toisaalta talouskasvu ei todennäköisimmin onnistu ilman ekologisen kestävyyden menetystä, johtaa talouskasvu ennen pitkää sosiaaliseen kriisiin ekologisen kriisin kautta. Hyvinvointivaltio on siis kriisissä ilman talouskasvua ja toisaalta hyvinvointivaltio tulee ennen pitkää kriisiytymään talouskasvun myötä.

Edellä mainituista syistä johtuen kiertotalouden kehittämisen rinnalla on tutkittava ja tavoiteltava kohtuutaloutta eli talousmallia, jossa hyvinvoinnin luominen ei edellytä jatkuvaa talouden kasvua (tai erityisesti siihen liittyvää jatkuvaa kulutetun energian ja materiaalien määrän kasvua). Kohtuutalouden perustana ovat maapallon kantokyvyn rajat, joiden puitteissa hyvinvointia luodaan demokraattisesti ja sosiaalisesti oikeudenmukaisella tavalla kaikille maapallon ihmisille. Koska koko nyky-yhteiskunta on rakennettu jatkuvan kasvun perustalle, on kohtuuteen perustuvan talousjärjestelmän mallintaminen ja rakentaminen suuri haaste. Miten yhteiskunnan instituutiot uudistetaan siten, että ne toimivat vakaasti ilman talouskasvua tai ainakin ilman siihen liittyvää luonnonvarojen ja energian kulutuksen kasvua? Ratkaisun osina on nähty mm. sosiaaliset innovaatiot sekä yhteisö- ja paikallistalouden korostuminen, ja joitakin makrotaloudellisia mallinnuksia on tehty. Suomen ja koko EU:n olisi hyödyllistä olla mukana aktiivisesti selvittämässä sitä, miten talous saadaan toimimaanluonnonvarojen kestävän käytön rajoissa. Toistaiseksi keskustelua on käyty lähinnä tutkijoiden ja kansalaisyhteiskunnan piirissä (ks. esim. degrowth.fi).

Uusien toimintamallien ja poliittisten päätösten lisäksi kohtuutalous vaatii arvojen ja asenteiden
muutosta. Kulutuksen kasvun korostamisen tilalle tarvitaan hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä vaaliva kohtuuden kulttuuri. Muutosta voi ja kannattaa edistää erilaisilla keskustelunavauksilla, neuvonnalla ja koulutuksella.

Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus, Katja Viberg

HS otti 11.11. ”Me teimme sen” -jätekyselyn lanseeraavassa jutussaan esille esimerkin valistamisesta ja mahdollistamisesta. Lundin yliopistossa verrattiin tuloksia jätteiden kierrätyksessä valistamalla ja opastamalla toista vertailuryhmää, kun taas toiselle ryhmälle vain lisättiin kierrätysastioita. Tulokset puhuivat kirkkaasti mahdollistamisen puolesta. Niin yritykset kuin kuluttajatkin tarvitsevat mahdollistamista, ja siinä Suomella on vielä tekemistä.

Luonnonvarojen käytön kannalta merkittävä sektori on rakentaminen. Kaupungistumisesta seuraa suuri rakentamisen tarve, ja ilmastopäästöjen vähentämisen nimissä tiivistetään kaupunkirakennetta usein purkamalla vanhaa. ns. saneerava purku käsite on nyt kaupunkisuunnittelijoiden uusi kantava ajatus ainakin pääkaupunkiseudulla. Uuden rakentamiseen sitoutuu merkittävästi luonnonvaroja ja energiaa. Asiaa pitäisi tarkastella kokonaisvaltaisemmin ja arvoida purkamisen, rakennusten muokkausten ja uuden rakentamisen vaikutuksia ilmastopäästöihin ja luonnonvarojen käyttöön.
Rakennusjätteiden kierrätyksen osalta täytyy purkaa lainsäädännöllisiä esteitä, sekä ympäristö- että rakennuslainsäädännössä.

Asennemuutos. Käytännössä meidän täytyy muuttaa koko kulttuurimme. Siinä on valtavasti työtä.

Viestinnässä voisi olla enemmän mukana toivo. Kuvan 5 esittämä Suomen kasvihuonekaasupäästöjen lasku yllätti minut - vaikka olen aika hyvin tietoinen ympäristöasioista, en olisi osannut arvata, että päästöt ovat vuodesta 1990 laskeneet viidenneksen! Näin isojen asioden edessä joutuu helposti toivottomuuden valtaan. Siihen voisi auttaa että kerrottaisiin miten paljon on jo saatu aikaan, vaikka ollaankin vielä matkan alussa.