Kulkuyhteydet ja yksityisautoilun verotus aina nousee esiin. Osa autoilijoista kokee epäoikeudenmukaiseksi autoilun kustannusten kasvattamisen. Ihmisiä ei pitäisi myöskään rangaista sen perusteella, ovatko he asettuneet lähelle sellaisten alojen työpaikkoja, jotka tuottavat paljon päästöjä, eli heitä tulee tukea uudelleenkouluttamisessa. Mäoikeudenmukaisuutta lisää, jos esim kasvisruuan hinta on kilpailukykyistä liharuoan kanssa.

Nyt toimenpiteet ovat paljolti olleet vapaaehtoisia ja osa ihmisistä on itse muuttanut toimintaansa jo kymmenien vuosien ajan ilmaston takia. Jatkossa toimien pitää olla tasapuolisemmin kaikkia velvoittavia. Tuontiin pitää kohdistaa hiilitulleja tmv., jotta muualla ei voida toimia EU:ssa sovittujen toimien vastaisesti ja hyötyä siitä.

Jokainen voi toimia itselleen sopivalla tavalla omassa ympäristössään. Ketään ei syyllistetä ja kaikilla yhtälainen mahdollisuus vaikuttaa. Päätökset joita tehdään eivät ole syrjiviä, vaan ottavat huomioon myös erityisryhmät ja vähemmistöt ja eri alueilla elävät ihmiset. Oikeudenmukaisuus myös luontoa kohtaan kuuluu minusta tähän.

Kohtuullisen ja yhteisöllisyyden korostaminen ahneuden, kilpailun ja oman voiton tavoittelun sijaan. Näen naisten kasvavan osuuden päätöksenteossa vaikuttavan hyvään suuntaan, eräästä ex-liikenneministeristä huolimatta.

Hiilineutraalin yhteiskunnan tavoitteita ja vaikutuksia tulee kartottaa kattavasti. Jos negatiiviset vaikutukset esim. kustannukset osuu tietyissä toimenpiteissä tiettyyn ihmisryhmään huomattavasti muita rankemmin, niin jonkunlaista solidaarisuusmaksua "ilmastomaksu" muille. Esim. köyhillä ei ole varaa sähköautoihin.

Hiilineutraaliin yhteiskuntaan siirtyminen ei ole reilua, jos kansallisia, toimialakohtaisia tai työpaikkojen ilmastoimia suunnitellessa ei arvioida ja ennakoida niiden sosiaalisia, kuten työllisyys- ja toimeentulovaikutuksia, ja pyritä minimoimaan negatiivisia vaikutuksia. Mikäli työntekijöillä ei ole mahdollisuutta osallistua muutoksen suunnitteluun ja/tai työelämä sivuutetaan toimenpiteissä, hallituksen ilmastotavoitteiden saavuttaminen vaikeutuu.

Syrjäseuduilla asuvien elämää e i saa kohtuuttomasti vaikeuttaa.

Toimenpiteen itsessään nähdään turvaavan ihmiskunnan tulevaisuus ja sen myötä työpaikkojen kirjo muuttuu ja ihmisille muodostetaan kestävämpiä töitä muuttamalla toimialojen merkitystä erilaisen arvojärjestelmän mukaan niin, että esim. koulutusta, kasvatusta, tutkimusta ja hoitoaloja korostetaan.

Oikeudenmukaisuus ilmenee konkreettisimmin siinä, että toimilla todella on populaari kannatus, joka perustuu tieteelliseen faktatietoon.
Epäoikeudenmukaisuus taas siinä, että toiset ryhmät kärsivät muutoksista enemmän kuin toiset eikä näitä tueta. Mitä heikommassa asemassa jo on, sitä enemmän kaikesta tulevasta myös kärsii. Tämä pitää kääntää ympäri.
Hiilijalanjälki ja saastuttavuus on suoraan verrannollinen varallisuuteen. Oikeudenmukaisin politiikka toimii tältä pohjalta. Niiden, joilla on asian aiheuttamisesta suurin vastuu -- rikkaimmat ja eniten omistavat -- on myös eniten muututtava. Käytännössä tämä tarkoittaa progression kovaa tiukentamista yläpäässä, raskasta varallisuusverottamista ylimmässä päässä sekä rahoitusjärjestelmän fundamentaalista muuttamista.
Tietenkään tämä ei tarkoita mitään sen vähempää kuin täyskäännöstä koko yhteiskunnallisessa järjestelmässä. Sitä ei silti pitäisi pelätä aloittaa.

Oikeudenmukaisuus tulee biosfäärien hyvinvoinnista ja näiden tarjoamista palveluista. Tavallaan kaikki hyötyvät tästä. Epäoikeudenmukaisuus ilmenee hyväosaisille sillä tavalla, ettei kaupan hyllyllä ole enää kahtakymmetä vaihtoehtoa kahvipaketeista valittavana. Toppeja ei saa enää viidellä eurolla Henkkamaukasta. Eli toisin sanoen tarjonta vähenee ja luultavasti kallistuu. Ihmisten tämänhetkinen kompetenssitaso (ammattitaito/käsityötaito) ei välttämättä vastaa tulevaisuuden tarpeita. Hyvinvointipalvelujen ja tutkimuksen tasot asettuvat kysymyksmerkeiksi sellaisessa visiossa, jossa yhteiskunnan tämänhetkinen taloudellinen logiikka murenee.