pitäs olla selkokielellä

Samalla on hyvä pyrkiä pitämään nämä ilmaisutavat riittävän monikäyttöisinä ja väljinä.

Kannatettava tavoite, mutta tässäkin on oltava varaa tapauskohtaiselle muokkaamiselle tarpeen mukaan.

Yhtenäistäminen on ylipäätään hyvä asia. Täytyy miettiä kuitenkin, että miten määräysten kehittämisestä saataisiin ketterää, eikä yhtenäistämisestä koituisi haittaa.

Kohdan "rakennettu kulttuurihistoria" määräysehdotus on varsin niukka, jolloin on vaarana, että mallimääräyksessä pitäytyminen ei ota riittävästi huomioon kutakin kohdetta. Määräyksissä on tapana yksilöidä, millä tavoin kohde on arvokas (esim. historiallisesti ja rakennustaiteellisesti) ja mihin suojelu siinä kohdentuu (esim. ulkoasu, tietyt sisätilat ja tietty kiinteä sisustus). Lisäksi kategorian nimenä olisi parempi käyttää termiä rakennettu kulttuuriympäristö. Sama huomio koskee rakennustapaa koskevia määräyksiä. Niihin on useissa tapauksissa vaikea antaa kovin yleisiä määräyksiä, koska rakennustapa on sidonnainen kohteen luonteeseen. Määräys "alueen erityisarvoja mahdollisesti heikentävät toimenpiteet edellyttävät museoviranomaisen lausuntoa ..." ei ole sovelias määräys. Jos alueella on todettu erityisiä arvoja, niin jo kaavan sisältövaatimuksia ajatellen ne turvataan kaavassa eikä päin vastoin lähtökohtaisesti ajatella, että niitä voidaan heikentää. Toiseksi kohteen arvoja ajatellen museoviranomainen on se, joka viime kädessä arvioi, millainen toimenpide heikentää arvoja. Ts. arvokohteessa museoviranomaista tulee kuulla kaikissa luvanvaraisissa toimenpiteissä eikä vain heikentäviksi oletetuissa. Tämä osoittaa, että yleispätevät vastaukset saattavat sopia selkeisiin ja esim. teknisluonteisiin määräyksiin, mutta eivät varioituviin tilanteisiin. Rakennetun kulttuuriympäristön osalta kansallisesti yhdenmukaisia määräyksiä voisi harkita sellaisissa tilanteissa, kun kohde on suojeltu jonkin toisen lain, kuten kirkkolaki tai rakennusperintölaki, tai asetuksen (valtion omistamat rakennukset) nojalla.

Tunnistan tarpeen, kansallisia yhtenäisiä pitkiä tekstimääräyksiä olisi hyvä olla. Käytännössä näihin kuitenkin yleensä liittyy paljon kuntakohtaisia ja tapauskohtaisia lisäyksiä, joten vaikea arvioida jäisikö kansalliset määräyslauseet kuitenkin käyttämättä.

Yleismääräyksiin tulisi olla valmiita sabluunoita. Ympäristöhäiriöihin ja ympäristön asettamiin reunaehtoihin tulisi olla yhdenmukaisia määräyksiä, esim. melu, tärinä, rakennetun ympäristön suojelu.
Olisi erittäin hyödyllistä, mikäli kansallisella tasolla olisi mahdollista nähdä esim. kansallisesta karttapalvelusta, missä kaikissa paikoissa ja tilanteissa ko. määräystä on eri kunnissa käytetty.

Epäilen, että kansallisesti yhteneväinen pitkä lause ei ole kovin pitkäikäinen käytössä. Erikoistapauksia ja siten lauseen muokkaustarpeita tulee joka tapauksessa. Pitkiä lauseita takuulla tarvitaan, mutta onko kansalliselle yhteneväisyydelle tarvetta?

Monet luonnonsuojeluun liittyvät teemat ovat tällaisia kansallisesti yhdenmukaisia kokonaisuuksia (huom! mm. liito-oravien ja muiden direktiivilajien suojelu). Samoin mm. liikenteen meluun ja ilmanlaatuun liittyvät asiakokonaisuudet.

Lakien kautta suojellut kohteet, esim. liito-oravavat, viitasammakot, melumääräykset, rakennussuojelu, maisema, ym.