Keskeistä on pitkäjänteinen suunnittelu, jotta voidaan nyt tehdä sellaisia rahoitusratkaisuja, jotka takaavat osaamistason noston ja tätä kautta syntyvän innovaatioiden määrän kasvun tulevaisuudessa. Tämä vaatii sitä, että nopeasti mutta lyhyen aikaa vaikuttavien toimien (monet suorat rahoitustuet) sijaan pitää pyrkiä löytämään ratkaisuja, jotka muuttavat rakenteita ja luovat uutta. Samalla on hyvä poliittisesti huomata, että niin pitkään, kun tutkimuksen, yliopistojen ja tutkimuslaitosten perusrahoitus on nykyisellä riittämättömällä tolalla, ei erilaisin hankerahoituksin ja määräaikaisin tuin päästä tavoiteltuun lopputulokseen.

Toinen keskeinen huomiotava asia on uusien TKI-investointien kohdentaminen ja kohdetuminen kestävästi ja vastuullisesti. Rahoitusta tulee painotetusti ohjata aloille, joilla syntyvät innovaatiot edistävät vihreää siirtymää ja kestävää kasvua.

Laaja-alainen, yhteiskunnan ilmiöitä ymmärtävä ja tavoitteellinen lähestymistapa on tärkeä. Kuten eduskunnan tulevaisuusvaliokunta toteaa lausunnossaan, monialaisuus ja mm. yhteiskehittämällä luotujen sosiaalisten innovaatioiden tukeminen on olennaista; innovatiiviset ratkaisut ovat ainoita ratkaisuja yhteiskunnan monisyisiin ongelmiin. Eri alojen osaajia tulee kannustaa yhteistyöhön ja syntyneitä verkostoja tai osaamiskeskittymiä tukea systemaattisesti. Myös voittoa tuottamattomien ja vähemmän vientikelpoisten tutkimus- tai kehittämisprosessien ja -tulosten arvo tulee tunnistaa. Eri kenttien ja kehittäjäsiilojen välissä liikkuvien välittäjätoimijoiden rooli ja tärkeys tulee tunnistaa.

T&K-rahoituksen lisäämisen tarkoituksena on kasvattaa tuottavuutta ja sitä kautta vaurautta ja hyvinvointia yhteiskunnassa laajasti. Itseisarvoisena päämääränä ei siis ole kasvattaa sen paremmin julkisia kuin yksityisiäkään T&K-menoja vaan saada aikaan haluttu vaikutus. Jotta haluttu vaikutus voidaan saada aikaan, tarvitaan visiota ja parlamentaarisen TKI-työryhmänkin linjaamaa kokonaisvaltaisuutta. On tarkasteltava kaikkia politiikka-alueita, jotta järjestelmä saadaan toimimaan kokonaisuutena.

Suomalainen järjestelmä keskittyy kansainvälisessä vertailussa poikkeuksellisen paljon olemassa olevien tuotteiden ja innovaatioiden vähittäiseen parantamiseen (OECD Reviews of Innovation Policy: Finland 2017). Tämä on Suomen kilpailukyvyn näkökulmasta ongelma. Aidosti uusien, radikaalienkin innovaatioiden luomisen pitäisi olla keskiössä. Keskiöön nostaminen edellyttää julkisten voimavarojen keskittämistä sinne, missä ne ovat todellisten innovaatioiden luomisen näkökulmasta vaikuttavimmillaan. Kuten OECD:n raportti toteaa, Suomen innovaatiorahoitusjärjestelmä rahoittaa kyllä erikseen toisaalta akateemista perustutkimusta sekä toisaalta yritysten kehittämis- ja kaupallistamistoimia. Kuitenkin radikaalit innovaatiot syntyvät siellä, missä uutta luova tieteellinen tutkimus ja yritysten innovaatiotoiminta kohtaavat yhteistyössä. Moderni innovaatioparadigma korostaa T-, K- ja I-toimia integroivia innovaatioekosysteemejä, kun taas Suomen innovaatiojärjestelmä on päinvastoin eriyttänyt näitä vanhentuneen lineaarisen näkemyksen mukaisesti. TKI-rahoituksessa on keskityttävä rakentamaan suuren mittakaavan TKI-ekosysteemejä, joissa akateeminen tutkimus ja yritysten K&I-toiminta kohtaavat, toinen toisiinsa vaikuttaen ja toinen toisiltaan oppien.

Kilpailijamaamme rakentavatkin systemaattisesti TKI-järjestelmäänsä kansainvälisen mittaluokan keskittymiä. Suomen on kiinnitettävä huomiota siihen, että pieniä resursseja ei hajauteta niin pieniin puroihin, että kansainvälistä kilpailukykyä ei kyetä rakentamaan. Kansainvälisen huomioarvon saavia ekosysteemejä rakentamalla pystymme houkuttelemaan parhaimmat osaajat, investointeja sekä yritykset tuomaan Suomeen T&K-toimintansa. Maailmalta tiedämme, että menestyneimmät ekosysteemit rakentuvat korkeatasoisten tutkimusyliopistojen ympärille. Elinvoimaiset yliopistot tekevät yritysten kanssa yhteistyötä, kouluttavat osaajia, huolehtivat koko järjestelmän kannalta tarpeellisesta riskipitoisesta tutkimuksesta ja synnyttävät uutta liiketoimintaa. Ekosysteemeissä osaamista siirtyy monensuuntaisesti toimijoiden välillä, ja niissä toimimisesta hyötyvät niin julkiset toimijat, kaikenkokoiset yritykset kuin yksilötkin.

Julkista rahoitusta oikein suuntaamalla voidaan tukea ekosysteemejä ja toimintaympäristöjä, joissa yritykset haluavat toimia. ”Suomen Piilaaksoa” ei rakenneta eikä kansainvälisiä yrityksiä houkutella tai startupeja synnytetä yritystuilla vaan huolehtimalla korkeasti koulutetun työvoiman saatavuudesta, tutkimustiedon ja -datan avoimuudesta, tutkimusinfrastruktuureista ja tutkimusorganisaatioiden ja yritysten yhteistyön mahdollistavista rakenteista. Rahoituksella voidaan ja sillä pitää edistää korkealaatuista, julkisesti hyödynnettävissä olevaa tutkimusta, tiedon läikkymistä ja osaamisen siirtymistä yhteiskunnassa mahdollisimman vapaasti ja laajasti. Vipuvaikutus on ymmärrettävä systeemisellä tasolla: kun luomme TKI-toiminnalle suotuisan ympäristön, yrityksillä on insentiivi lisätä omaa TKI-toimintaansa, kohdistaa TKI-investointinsa ja toimintonsa Suomeen, sekä osallistua yhteishankkeisiin tutkimusorganisaatioiden kanssa. Tieteellisesti korkeatasoinen tutkimus houkuttelee parhaimmat tutkijat ja kehittäjät näihin ekosysteemeihin.

Kansainvälisyys on elimellinen osa TKI-toiminnan kehittämistä. On selvää, että järjestelmään tarvitaan kansainvälisiä investointeja ja kansainvälisiä osaajia. Merkittävimpien suomalaisten keskittymien rakentuminen kansallisiksi solmukohdiksi kansainvälisen eturintaman verkostoihin on koko innovaatiojärjestelmän kilpailukyvyn edellytys. Kansainvälisten yritysten TKI-investointien kohdistuminen nimenomaan Suomeen nykyistä paljon laajemmassa mittakaavassa lienee myös välttämätön ehto 4 %:n tavoitteen saavuttamiselle määräajassa. Samalla suomalaisen yhteiskunnan on otettava kansainväliset osaajat yhteiskunnan täysivaltaisiksi jäseniksi ja sääntelyllä huolehtia, että heillä ja heidän perheillään on mahdollisuus rakentaa elämänsä Suomeen.

On toimia, jotka ovat TKI-toiminnan ja tuottavuuden kasvattamisen näkökulmasta välttämättömiä, mutta joihin T&K-rahoituksen suuntaaminen on osoittautunut vaikeaksi. Yksi tällainen toimi on osaajapulaan vastaaminen koulutustasoa nostamalla. Useissa asiantuntijaraporteissa koko TKI-järjestelmän toimivuuden edellytykseksi on tunnistettu osaajien saatavuuden varmistaminen (ks. esim. Heli Koski et al, Yritysten tuottavuuserot ja tuottavuuden eturintama, Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2023:42; Erkki Ormala, Suomen kilpailukyvyn ja talouskasvun turvaaminen 2020-luvulla, TEM julkaisuja 2019:1; Matti Pohjola, Teknologia, investoinnit, rakennemuutos ja tuottavuus – Suomi kansainvälisessä vertailussa, TEM julkaisuja 2020:5). Korkeasti koulutettujen, T&K-työtä tekemään kykenevien työntekijöiden saatavuutta ovat korostaneet myös lukuisat elinkeinoelämän järjestöt, muun muassa Elinkeinoelämän keskusliitto, Teknologiateollisuus ja Suomen startup-yhteisö. On ilmeistä, että T&K-panostuksilla ei saada aikaiseksi haluttua vaikutusta, jos osaajapulaan ei kyetä vastaamaan. Tämä asia on välttämätöntä huomioida työryhmän työskentelyssä riippumatta siitä, voidaanko koulutustason nosto rahoittaa T&K-lisärahoituksesta vai ei.

Tieteentekijät toivovat, että T&K-rahoituksella panostetaan pitkäjänteiseen tutkimukseen ja taataan tieteentekijöille mahdollisuus keskittyä varsinaiseen tutkimustyöhön jatkuvan rahoituksen hakemisen sijaan. Tiede voi kehittyä vain vakaassa toimintaympäristössä, jossa riittävät resurssit on turvattu.

Määräaikaisten työsuhteiden yleisyys ja jatkuvat rahoitushaut kertovat edelleen tutkijanuriin pinttyneistä ongelmista. tuoreesta jäsenkyselystämme selviää, että haitallista työstressiä tieteentekijöille aiheuttavat yleisimmin juuri työsuhteen määräaikaisuus, palvelussuhteen jatkumisen epävarmuus ja rahoituksen hankkiminen. Kilpailu kuuluu tutkimuksen kulttuuriin, mutta jos jatkuva kilpailu resursseista heikentää työhyvinvointia ja sitä kautta tutkimuksen tuloksia, niin voidaan perustellusti kysyä, onko tällaisessa kilpailussa, tässä mittakaavassa järkeä?

Tästä syystä kannatamme sitä, että kasvavat T&K-panostukset kohdennetaan tasapainoisesti ja myös jatkossa nostetaan korkeakoulujen perusrahoitusta, tutkimuslaitosten määrärahoja ja Suomen Akatemian resursseja. Kohdentamisessa vältetään tutkimusjärjestelmän pirstaloitumista ja lisärahoitusinstrumentteja. Uusien instrumenttien käyttöönotto on hidas tapa lisätä tutkimuksen vaikuttavuutta. Meidän on lisättävä tieteen laatua ja kestävyyttä vähentämällä jatkuvan rahoituksen hakemisen painetta.

On hyvä, että yhä useampi väitöskirjatutkija voi tehdä jatkossa työtään työsuhteessa. Seuraava askel onkin parantaa post doc -tutkijoiden näkymää ja panostaa selkeällä rahoituksella yhä pidempiin tutkijan työuriin sekä tukea siltarahoituksella siirtymisiä myös muille sektoreille. Erityisesti kaipaamme kipeästi panostuksia ulkomaalaistaustaisten tutkijoiden siirtymiseksi suomalaiseen elinkeinoelämään. Ilman siemenrahaa emme saa toimintakulttuuriin riittävän nopeasti kehitystä. Koko Suomi tarvitsee tieteentekijöitä, vain tutkijakoulutettujen avulla pystymme nostamaan T&K-toiminnan volyymia ja laatua eri sektoreilla.

Osaajapulaan ja osaamistason nostoon - myös yli T&K "tilastoitavan" osan
Yliopistojen perusrahoitukseen
Tieteellisen laadun varmistamiseen

Suunnitelman tulisi sisältää riittävästi strategista harkintaa rahoituksen suuntaamisesta. Rahoitusta on kohdennettava riittävän suuriin kokonaisuuksiin. Lisäksi tulisi huolehtia toimijoiden kyvystä vastata lisärahoitukseen eli varmistaa esimerkiksi se, että eri organisaatioilla on riittävästi resursseja hyödyntää TKI-rahoituksen kasvusta johtuva roolinsa korostuminen. Suunnitelmassa olisi myös muistettava eri sektoreiden yhteistyön rajapinnat sekä niiden uudistaminen ja hyödyntäminen. Koulutustason nostoon tähtääviä toimia olisi hyvä edistää myös suunnitelman puitteissa. Toisaalta erityisesti tutkimuksen osalta pitäisi varmistaa myös perustutkimuksen rooli ja tutkimusorganisaatioiden resurssit hyödyntää kasvavaa rahoitusta esimerkiksi tohtorikoulutuspilotin osalta.

Terveysteknologian 15 miljardin euron vuotuisen vientipotentiaalin realisoimiseen tarvitaan yliopistolliset hyvinvointialueet. Ne tekevät jo nyt huomattavan osan lääketieteellisestä tutkimuksesta, tuottavat merkittävän osan alaan liittyvistä innovaatioista ja toimivat uusien keksintöjen testausympäristöinä ollen terveydenhuollon tuotekehitystyön kriittinen kokeilualusta. Yliopistollisilla hyvinvointialueilla on valmis tutkimusinfrastruktuuri ja osaaminen. Näin ollen hyvinvointialueiden on oltava myös T&K rahoituksen (ml. Business Finland) osalta hakukelpoisia organisaatioita. Kilpailtuun ulkopuoliseen tutkimusrahoitukseen liittyvä valtion vastinrahamekanismi tulisi ulottaa myös hyvinvointialueille.

Koska sairaaloilla olisi huomattava lisäpotentiaali tutkimuksessa ja tuotekehityksessä, ne olisi nähtävä sosiaali- ja terveydenhuollon kuluerän sijasta ainutlaatuisena tuottavuustekijänä. Samat keksinnöt ja tuotteet, jotka voivat säästää huomattavassa määrin kotimaisia resursseja, voivat samalla toimia kilpailukykyisinä vientituotteina. Erityisesti tekoälysovelluksissa on valtava potentiaali. Näiden kehittäminen ja tuotteistaminen ei ole mahdollista ilman terveydenhuollon ympäristöä ja merkittävää panostamista siihen. Kannusteiden luomiseksi hyvinvointialueiden rahoitusmalliin tulisi T&K-toimintaan liittyen tuoda kansallisen TKI-tiekartan mukaisia mittareita.

Tavoite kasvattaa T&K-investoinnit 4 %:iin BKT:sta vaatii sen, että yritysten investoinnit saadaan kasvuun. Monivuotisessa suunnitelmassa on tärkeää tunnistaa toimet, jolla yritysinvestointeja saadaan tavoitteenmukaisesti Suomeen. Se vaatii priorisointia sekä toimien oikeaa kohdistamista. Lisäksi on huolehdittava, että Suomessa on kilpailukykyinen ja kehittyvä tutkimusinfrastruktuuri.

Rahoitusta on tärkeä ohjata jo nyt kaavaillulla tavalla Suomen akatemialle ja Business Finlandille. Nykyiseen suunnitelmaan kirjatut toimet, jolla lisätään yritys-akatemia-yhteistyötä on myös tärkeää. Näiden lisäksi rahoitusta tulisi ohjata tutkimusinfrastruktuuriin. Esimerkiksi terveysalan tutkimustoiminta tapahtuu hyvin pitkälti hyvinvointialueilla ja esimerkiksi erikoissairaanhoidossa. Jos rahoitusta yritysten tutkimushankkeiden kannalta kriittiseen infrastruktuuriin ei ole, tutkimustoiminnan edellytykset heikkenevät.

Terveysala on kuitenkin yksi Suomen suurimmista vientialoista ja yritykset ovat viime vuosina myös kasvavasti investoineet Suomessa tehtävään tutkimukseen. Jos kasvavaa T&K-rahoitusta ohjataan myös kilpailukykyiseen infrastruktuuriin ja varmistetaan terveydenhuollon ammattilaisille aikaa sekä tukea tutkimustoimintaan, investoinnit voisivat kasvaa merkittävästi nykyisestään.

Osaajien puute on suurin pullonkaula uusille TKI-investoinneille ja innovaatiolle Suomessa. Tarvitsemme lisää veto- ja pitovoimaa, jotta osaajat ja yritykset päättävät tulla ja jäädä Suomeen. Tähän tarvitsemme kansainvälisesti kilpailukykyisiä, korkeatasoisia ja vetovoimaisia innovaatiokeskittymiä. Alasta riippumatta on keskityttävä laatuun, jotta houkuttelemme parhaat osaajat ja investoinnit.

Maakuntien älykkään erikoistumisen strategiat edistävät pitkäjänteistä verkosto- ja ekosysteemikehittämistä sekä avointa yhteistyötä ja toiminnan yhteensovittamista, niin maakunnassa kuin kansallisesti luoden synergiaa erityisesti kansallisen ja EU-tason TKI-toimintaa rahoittavien toimijoiden kesken.
Monivuotisessa suunnitelmassa tulisikin selkeämmin huomioida maakuntien älykkään erikoistumisen strategiat, joiden lähtökohtana on aluelähtöinen toteuttaminen ja hallinta siten, että alueiden ja samalla kansallinen kilpailukyky vahvistuu. Alueellisen innovaatiotoiminnan valintoja ja kehittämistä koskevien maakunnallisten strategialinjausten laadinta kytkeytyy maakuntaohjelmatyöhön. Muutoksiin vastaaminen edellyttää alueiden ominaispiirteet ja vahvuusalat tunnistavaa kehittämistä.