- Haku- ja raportointimenettelyjä tulee yksinkertaistaa ja keventää. On järjestöjen kannalta raskasta, että esimerkiksi STEAn avustukset on pilkottu useisiin eri avustuksiin, joista on kustakin raportoitava erikseen.
- Avustuskriteerejä ja tuloksellisuusarviointia on muokattava siten, että ne soveltuvat nykyistä paremmin myös vaikuttamistoimintaan ja edistävään ja ennaltaehkäisevään toimintaan.
- Yleisavustuksia on syytä painottaa. Yleisavustuksilla katetaan yleensä sekä vaikuttamistyötä ja viestintää että järjestön kaiken toiminnan kannalta välttämätöntä yleishallintoa.
- Valtionapuviranomaisen ei tule käyttää vahvaa poliittista ohjausta järjestöjen toimintaan avustusmekanismeilla, vaan järjestöjen itsemääräämisoikeutta toiminnan ja sen prioriteettien suunnittelusta on kunnioitettava.
- Avustuksen saajan omaa päätäntävaltaa avustusten käyttämisestä lisäisi se, että siirryttäisiin kohti laajempia avustuskokonaisuuksia. Nykyinen järjestelmä haittaa toimintojen integroimista toisiinsa järjestön sisällä.
- Uusien järjestöjen pääsyä avustusten piiriin tulee tukea ja kannustaa, jotta avustusjärjestelmä ei sementoi nykyistä järjestörakennetta.

Valtionavustusten käytössä tulisi pyrkiä niiden tarkoituksenmukaiseen kohdentamiseen ja joustavuuteen esimerkiksi tilanteessa, jossa järjestöllä on samasta rahoituslähteestä useita erillisiä avustuskohteita. Tarvittaessa rajattujen muutosten tekemiseen esimerkiksi avustuskohteiden välillä tulisi suhtautua nykyistä huomattavasti joustavammin ja purkaa järjestöjen avustuksiin liittyvää byrokratiaa.

STEA:n rahoittaman toiminnan raportointikäytännöissä on useita kehittämiskohteita. Raportointivastuun pienentäminen, hakuprosessin keventäminen sekä talousseurannan yksinkertaistaminen voisivat vähentää hallinnollista taakkaa ja helpottaa resurssien kohdentamista varsinaiseen toimintaan. Tämä voisi tarkoittaa esimerkiksi tuloksellisuusraportoinnin harventamista kerran kahdessa vuodessa toteutettavaksi.

Raportointikäytännöistä tulisi tehdä selvitys, jossa arvioidaan, kuinka paljon raportointi maksaa ja kuinka paljon työaikaa (htv) se vie. Näin voitaisiin tarkastella raportoinnin vaikuttavuutta suhteessa sen vaatimiin resursseihin ja mahdollisesti optimoida prosessia.

Valtionapuviranomaisen tulisi tarjota järjestöille työkaluja ja konkreettista palautetta toiminnan kehittämiseen, jos avustuksen tuloksia raportoidaan vuosittain. Tämä mahdollistaisi arviointikäytäntöjen kehittymisen niin, että ne tukevat järjestöjä toiminnan parantamisessa.

Raportointilomakkeet eivät ole tällä hetkellä riittävän selkeitä ja ohjeet voivat olla vaikeaselkoisia, joten niiden kehittäminen on tarpeellista. Lomakkeiden merkkimäärä on usein liian pieni, jotta laajaa ja monivaiheista toimintaa voitaisiin kuvata kattavasti. Tämä asettaa isot ja pienet toiminnot eriarvoiseen asemaan. Tulisi varmistaa, että järjestöllä on raportointijärjestelmässä todelliset mahdollisuudet kuvata koko toiminnan laajuus, koska tietoa käytetään tuloksellisuusarvioinnin pohjana.

Hankkeiden osalta tuloksia STEA:ssa raportoitu hankkeen alkuvaiheessa, jolloin toiminnan kehittäminen on vielä kesken. Olisi hedelmällisempää pohtia voisiko etenemistä seurata esimerkiksi seurantakäynnillä raportin sijaan. Loppuraportissa voisi raportoida hankkeella saadut tulokset. Tällöin on tarpeen miettiä, voisiko hankkeille antaa enemmän resursseja ja aikaa tuloksien mittaamiseen ja raportointiin.

Avustusten ja valtionapuviranomaisten eroavaisuuksien vuoksi tämä voi olla vaikea toteuttaa, ja tämä voisi johtaa entistä monimutkaisempaan ja hankalampaan säätelyyn. Pyrkimys tulisi olla siihen, että hakija tietää jo avustusta hakiessaan millaista raportointia missäkin vaiheessa tullaan tekemään, sillä se voi vaikuttaa olennaisesti avustuksen hakemiseen ja avustuksen käytön dokumentointiin. Ennakoinnin ja avoimuuden myötä itse raportointilomakkeiden julkaisuajankohdalla ei ole enää niin suurta merkitystä.