Kaltoinkohtelun seurantaindikaattori puuttuu.

Indikaattorien tulee olla šellaisia,että ppalvelua tuottavien aika mene kirjallisiin töihin vaan itse palvelun tuottamiseen.

Laatusuosituksessa voisi olla maininta tietojen antamisesta valvontaviranomaiselle, jolla on valvontavastuu.

Mikä taho ja kuka seuraa ja minkä ikäisenä pääsee tai joutuu kontrollin alle?.

Indikaattoreihin tulisi lisät vajaaravittujen osuus (%) ja tähän mittariksi esim. MNA tai NRS.

Indikaattoreista puuttuu selkeä ravitsemustilan arviointi ja seuranta. Iäkkäillä esimerkiksi MNA-testi (Mini Nutritional Assesment) on todettu tehokkaaksi. Useimmiten se kuitenkin tehdään vasta kun hyvä ravitsemustila on edennyt jo vajaaravitsemusriskiksi tai vajaaravitsemukseksi, joten sen saaminen mukaan indikaattoreihin kaikkien asiakkaiden/potilaiden kohdalle olisi vahva signaali ravitsemuksen tärkeydestä.

Indikaattoreissa pitäisi olla nämä miten usein pääseen kuulemaan elävää musiikkia tai esittäviä taiteita; kuinka usein pääseen seuraamaan urheilua livenä tai kuinka usein pääseen käymään ravintolassa syömässä hienosti. Indikaattoreiden vaara on siinä, että ryhdytään toiminaan niiden mukaisesti. Poikkeamia ei pitäisi valita indikaattoreiksi - silloin toimintaa alkaa ohjata niiden välttely ja pahimmassa tapauksessa tilastojen kaunistelu. Yksi indikaattori riittää: asiakastyytyväisyys, jos kyse kerran on palveluista.

Sitä saa, mitä mittaa pätee tässäkin.
Konkreettiset mittarit, tavoiteasetanta ja seuranta sekä mahd. sanktioinnit sitouttaa.

Mittaamisessa on mieltä, jos on selkeät määritelmät saavutettavista tavoitteista ja toimenpiteistä, mikäli nämä eivät täyty. Keskeistä olisi saada tarkasteluun palvelujen laatu, yksilöllisyyden ja asiakkaan palvelutarpeen toteutuminen sekä henkilöstön hyvinvointi ja osaamisen kehittyminen. Mittareissa ihmettelen RAVA - mittarin ja ICF-luokituksen puuttumista.

En osaa vastata.