Enemmän muutosta ja asennemuutoksen mittausta. Ikäihmisten tarvitsevat tukea arkeensa. Ei kukaan halua olla hoidon kohde. Ammattilaisten rooli liian suuressa merkityksessä. Mitoitus on riittävä.

Seurantaindikaattoreita voisi olla vähemmän ja enemmän suoraan toimintaan liittyviä järkeviä ja käytännöllisiä..

Valvonta ei ehkä ole tarpeeksi kattava. Esim. Laadun ja työntekijöiden sekä johtamisen valvontaa tulisi tehostaa

Varsinkin ylsityisiä hoivakoteja pitäisi lähinnä mitoituksen puoleen valvoa paremmin, lisäksi hoitohenkilökunnan pätevyys tai edes suomenkielen taito ei ole hyvä, vuorossa saattaa monesti olla vain pari kouluttamatonta antamassa lääkkeitä ym.. lisäksi huijataan antamalla suunniteltuja listoja joissa pyörii ihmisiä jotaka olleet talosta poissa vuosia.. ja toteutuneet ei pidä ollenkaan paikkansa.
Kun taas asukkaiden hoitoa seurataan sitten turhankin liioitellusti.

Hyviä asioita, jos niitä pystyttäisiin tasapuolisesti ja -arvoisesti käyttämään. Ikävä kyllä jokaiseen seuranta -ja arviointitietoon vaikuttaa se, kuka sen täyttää.

Jos seurantaakaan ei kukaan valvo, mitä merkitystä indikaattoreilla on?

Pystyvätkö eniten apua tarvitsevat edes vastaamaan kyselyihin?

Nykyisiäkään indikaattoreita ei toteuteta. Henkilöstön vähennykset ja pätevyysvaatimusten löyhentäminen huomioiden kaiken kirjallisen työn kuormittaa henkilöstöä nykyiselläänkin jo liiakseen, mitä se sitten on jatkossa? Palkataanko erillinen henkilö tekemään nämä työt? Kuka hoitaa potilaat?

Teknologian seurantaindikaattorit vielä aika vähäiset. Turvateknologiaakin voisi vähän eritellä, jos halutaan parantaa hoidon laatua ja seurata tarkemmin teknologian vaikuttavuutta.

Sivulla 27 esitetyt seurantaindikaattorit ovat perusteltuja, koska niistä on kerätty systemaattisesti tietoa vuodesta 2000 alkaen.

Sivulla 28 yhdeksi indikaattoriksi on nostettu yhteydenotot asiakas- ja palveluohjaukseen lukumäärä ja osuus +75 täyttäneistä. Tähän indikaattoriin täytyy esimerkiksi THL:n toimesta kehittää uudenlainen tiedonkeruutapa, joka mahdollistaa kansallisen, vertailukelpoisen tiedon keräämisen.

Sivulla 29 indikaattoriksi on nostettu henkilöstön hyvinvointi: fyysinen ja psyykkinen, kokemus oikeudenmukaisesta johtamisesta ja työn vaatimusten ja hallinnan tasapaino. Näistä toteutetaan erillistiedonkeruu. Tiedonkeruussa on käytettävä validoituja ja suomen järjestelmään sopivia mittareita, ja tiedon keruu on toistettava riittävin aika-ajoin. Sähköisten kyselyjen, joiden ongelma on matala vastausprosentti, on käytettävä vaihtoehtoisena vastaustapana myös paperisia lomakkeita. Kun henkilöstön vaihtuvuutta selvitetään, pitää tutkia sekä organisaatiosta toiseen vaihtamista että alalta lähtemistä, jotta saadaan kattava kuva tästä ilmiöstä.

Sivulla 30 ”Teknologiasta kaikki irti ” – indikaattorit. Ensimmäisessä ja toisessa puhutaan toimintayksiköiden asiakkaista. On vaikea hahmottaa, että mitä tämä tarkoittaa kotona asuvien iäkkäiden osalta. Kotihoidon toimintayksikkö / osuus toimintayksiköistä? Entä kuuluvatko kaksi viimeistä lääkehoidon kokonaistarkistukseen liittyvää indikaattoria teknologia –indikaattoriin vai tulisiko niiden olla toisessa kohtaa? Lääkehoidon kokonaistarkistuksessa tarvitaan terveydenhuollon ammattihenkilöiden osaamista.