Mikään näistä etenemisvaihtoehdosta ei ole selkeä. Jokaisessa on omat vaaransa ja eri kohdissa voidaan päätyä samantyyppisiin ratkaisuihin. Viimeisen ehdotuksen osalta herättää erityistä huolta se, miten määritellään erityisen suojelun tarpeessa oleva lapsi. Tippuvatko lastensuojelun piiristä pois lapset, jotka hyötyisivät määräaikaisista kevyistä tukipalveluista. Lastensuojelun ongelmia ei ratkaista pelkästään lastensuojelulakia muuttamalla, vaan koko palvelujärjestelmä kaipaisi uudistamista. Nykytilanteessa esim. monet autismikirjon lapset jäävät väliinputoajiksi palvelujärjestelmässä. Autismikirjon lapset joutuvat sijoitetuksi kodin ulkopuolelle muita lapsia useammin, mikä kertoo siitä, että lapset ja perheet eivät saa oikea-aikaisesti tarvitsemiaan tukipalveluja. Lastensuojelu on näille lapsille usein väärä palvelu, jos taustalla ei ole vanhemmuuden ongelmaa, eivätkä he tule lastensuojelun toimenpiteillä autetuksi. Lisää autismiosaamista tarvittaisiin lastensuojeluun ja koko palvelujärjestelmään.

Meillä on jo nyt tilanne, jossa ls:n asiakkuuteen eivät pääse kaikki, jotka tarvitsisivat lastensuojelun tukea – he jonottavat SHL:n palveluissa. Mitä muuttaisi se, että tehdään entistä vahvempia raja-aitoja lastensuojelun ja varhaisemman vaiheen tuen välille? Miksi em. ehdotuksissa kokonaisuudistus on rajattu siihen, että ls:n toimialaa rajattaisiin nykyisestä?
Lastensuojelua ei paranneta vain lakia uudistamalla. Ei lain pykälistä pidä tehdä niin yksityiskohtaisia, että työntekijä etsii laista toimintakäytäntöjä ja -ohjeita. Nykyisessä lastensuojelulaissa on paljon hyvää, tarvitaanko sen kokonaisuudistusta? Vai tarvitseeko se päivittää kokonaisuutena, jotta se on looginen? Palvelua pitäisi saada matalalla kynnyksellä, eikö näin pitäisi olla myös lastensuojelussa? Sosiaalihuoltolain tulisi olla jokaisen sosiaalialan ammattilaisen työkalupakki nro 1. Sen kautta tulisi sosiaalihuoltoa pyörittää, erityislait ovat lisä siihen. Nykyisin lastensuojelussa työskentelevät eivät saa edes tehdä sosiaalihuollon päätöksiä vaan ensisijainen paletti on erityislainsäädäntö. Sosiaalihuoltolain osuus pitäisi saada nykyistä toimivammaksi. Tulisi laajentaa päätösoikeuksia sosiaalihuoltolain puolelle kaikille työntekijöille. Onko lastensuojelun kokonaisuudistamisen aika nyt, kun sosiaalihuoltolaki ei ole vielä niin vahvassa ”käytössä” kuin mikä olisi mahdollista? Asiakkaiden on vaikea hahmottaa, mikä on varhaisen vaiheen tukea ja mikä on lastensuojelua, mikä on sijaishuoltoa jne.
Tuo kolmas kohta ei muuta tehdyn työn sisältöjä, se vain siirtää asiakkaita toiseen ”koriin” ja siellä korissa pitää olla ihan yhtä vuorovaikutusosaavat työntekijät kuin lastensuojelussa. Laki ei saa aikaan parempaa asiakaskohtelua eikä rakenteiden uudistamista vastaamaan tarpeita. Ne kohdat laissa, jotka vaativat tarkentamista, pitää uudistaa.
Lapset tulee asettaa yhteiskunnassamme prioriteetiksi numero 1. Lapsivaikutusten arviointi vakavasti otettavaksi kaikkeen yhteiskunnalliseen päätöksentekoon. Yhteiskunnassa tulisi olla yhteisesti jaettu arvo, että kaikkien meidän tehtävä on suojella lasta ja puuttua epäkohtiin. Silloin lasten elämässä pitää nähdä muitakin osa-alueita kuin vain terveys ja opetus -> sosiaalinen hyvinvointi ja turvallisuus. Lastensuojeluun tarvitaan moniammatillisia tiimejä, joissa on sosiaalityöntekijä, sosiaaliohjauksen, psykologian, perheterapeuttisen lähestymistavan ja toimintaterapeuttien osaamista.

Tehostaisin peruspalveluiden vastuuta ehkäisevästä lastensuojelusta, mutta panostaisin samalla intensiiviseen ja koko perhettä tukevaan lastensuojelun avohuoltoon. Perheet tarvitsisivat enemmän joustavia ja kokonaisvaltaisia tukimuotoja. Sijoitus ei saisi olla ainoa intensiivinen tukimuoto.

Kokonaisuudistuksen tarve: ehkäisevä toiminta olisi matalammalla kynnyksellä perheiden saavutettavissa. Kokonaisuudistus: avohuollon ja sijaishuollon interventioiden joustavuus, pitkäkestoisuus ja vaikuttavuus uudella lailla lapsi- ja perhekohtaisen tarpeen arvion kohteeksi esim. voiko intensiivinen tuki perheeseen kannatella läpi lapsuuden, jos se on lapsen edun mukaista, eikä vain lyhyhköjä määräaikoja. Toisaalta sijaishuollon puolella myös pysyvyyden ja jatkuvuuden suunnittelu tulisi sisällyttää lakiin ja mahdollistaa pysyvä huostaanotto tai adoptio. Kaikki lape ja siv. palvelut tulee saada toimimaan yhteen ja näkemään oma roolinsa suojelutehtävässä. Tähän tarvitaan strategista ohjausta.

lainsäädäntöuudistusta tarvitaan lastensuojelulain lisäksi muuhun lapsia ja perheitä koskevaan lainsäädäntöön, jotta visio luottamuksesta ja vaikuttavuudesta voi toteutua.

Yksi käynti täysin ulkopuolisen työntekijän toimesta ilman olemassa olevia yleisiä lastensuojelutarpeen ja palvelun kriteereitä kaltoinkohtelee perheitä joilla kaikki hyvin, mutta joutuvat prosessiin perusteettomien jopa persoonallisuushäiriöisten tekemien toistuvien lastensuojeluilmoitusten takia. Lakiin tulisi kirjata että nimettömiä lastensuojeluilmoituksia ei voi tehdä ja toistuvista perusteettomista lastensuojeluilmoituksistantulee ilmoittajalle sanktio. On paljon perheitä jotka tällaiseen kohteluun joutuvat ja lastensuojelun työntekijöiden osaaminen ei riitä tunnistamaan näitä persoonallisuushäiriöisten toimia. Tämä aiheuttaa mielettömän määrän turhaa lastensuojelun työtä ja byrokratiaa ja ongelmia perheille. Jopa perheiden hajoamista ja lasten pahoinvoinnin lisääntymistä.

On osattava nähdä milloin lastensuojelupalvelu on tarpeen ja milloin jokin muu perhepalvelu on riittävää. Lastensuojelun kuormittaminen perheillä, joiden palvelutarpeeseen tulee ja voi vastata varhaiskasvatus tai perusopetus, terveydenhuolto, perheneuvola, aikuissosiaalityö, jokin kolmas taho, hyvinvointialueen palvelutarjottimelta, on pois lastensuojelun erityispalvelua tarvitsevilta.

Perhekeskeisyydessä on osattava nähdä mitä palvelua kukin perhe tosiasiallisesti tarvitsee sekä myös sanoittaa tarvitsevansa ja miksi sanoittaa mitäkin tarvitsevansa.

Yleiset käytännöt eivät mahdollista lapsikeskeisyyttä (EOAK 2833/4/13) ja niistä on opittava pois oppiaksemme lapsikeskeisen työmenetelmän.

Ennaltaehkäisevä toiminta on osa lastensuojelua kyllä ja myös sekä erityisesti lastensuojelussa työskentelevien tehtävä. Mutta ennaltaehkäisytyö kuuluu kaikille lapsien, nuorten ja perheiden kanssa työskenteleville sekä heidän palveluitaan koskevia päätöksiä tekeville sekä palveluita johtaville (omavalvonta) ja valvoville tahoille kuten Valvira, AVI:t ja EOA tai Oikeuskansleri. Ennaltaehkäisyn moninaiset työtehtävät haastavien ilmiöiden edessä on osattava selkeästi avata jokaiselle vaikuttavalle taholle.

Lastensuojelupalveluiden tarpeen ennaltaehkäisytehtävä on matalan kynnyksen palveluilla, joiden tosiaan tulisi nyt ensin edes olla luonteeltaan matalan kynnyksen omaavia jo neuvolasta lähtien.

Jokaiseen haastavaan ilmiöön ei osaa lastensuojelun sosiaalityöntekijä vastata. Hän ei ole sen kaltainen ammattilainen. Viranomaisena hänen tulisikin hahmottaa millaista tukea voi ostaa / hakea mistäkin taholta perheen tarpeisiin.

Perheiden tarpeisiin tulisi kyetä vastaamaan helpommin, kun lapsi ei ole hengen ja terveyden vaarassa, ilman lastensuojelua, joka on valtava prosessi mankelina perheille.

Kokonaisuudistus on perusteltu, ja sen yhteydessä voi olla tarpeellista tarkastella asiakkuuden rajauksia.

Kaiken toiminnan uudistamisessa tulee olla lapsen etu, lasten, nuorten ja perheiden tarpeet sekä toiminnan tavoitteet. Nyt esitetyissä vaihtoehdoissa ripustaudutaan hallinnollisiin rajanvetoihin, joka ei kaikilta osin vastaa edellä esitettyä. Lähtökohtia ja tekemisen tapoja tulisi siis tarkastella kriittisesti - kansainvälisistä ja kotimaisista aikaisemmista reformiyrityksistä oppia ottaen.

Valmistelu näyttäytyy myös hyvin tempoilevalta. Ensin tehtiin vaativaa sijaishuoltoa, jonka jälkeen hyvin "puskista" (lapsiasiavaltuutetun perustellun esityksen pohjalta toki) tuotiin esiin kokonaisuudistus ja visiotyöskentely ilman, että siitä olisi ollut minkäänlaista ennakkotietoa tai vihjeitä kentän suuntaan. Toimijat kuitenkin nopeasti hyppäsivät kelkkaan mukaan, koska uudistusta pidetään perusteltuna ja tärkeänä. Nyt tässä vaiheessa kuitenkin uudistuksen toteuttamiselle esitetään jälleen uudenlaisia vaihtoehtoja ja niistä kerätään tietoa pienellä äänestyksellä.

On hyvin ymmärrettävää, että STM:össä työtä tehdään tosi niukoilla resursseilla ja virkatyönä, johon poliittiset voimasuhteet ja yleinen yhteiskunnallinen ilmapiiri vaikuttaa ("pakko leikata"). Jatkossa mukaan kannattaakin kutsua aktiivisemmin yhteiseen työhön sitä laajaa kenttää, joka suurelta osin jakaa ministeriön näkemyksen lastensuojelusta ja joilla saattaa olla käytettävissään omia keinojaan edistää niiden toteutumista. Käytännössä kokonaisuudistuksen osalta se olisi tarkoittanut jo silloin viime keväänä yhteistä suunnittelua siitä, miten ylipäänsä poliittisen päätöksenteon tasolle tehdään ymmärrettävästi ja yhdessä selväksi se tarve, joka uudistukselle on.

Laki on nykyisellään jo melko hyvä. Lain asettamia velvoitteita ei kuitenkaan pystytä nykyisillä henkilöstöresursseilla toteuttamaan työajan puitteissa.

Samaa kuin edellä, lastensuojelussa on aivan väärillä perusteilla paljon lapsia ja nuoria, eivätkä he saa oikeanlaista tukea, vaan tilanne jopa huononee väärillä palveluilla ja huonolla osaamisella.