Lupamenettely ei ole tarpeellista. Myös hallitusohjelman norminpurkutalkoiden hengessä siitä tulee luopua. Toinen kysymys on yleishyödyllisyyden tarve, se lähinnä epäilyttää sen vuoksi, että miten ja kuka määrittelee yleishyödyllisyyden? Jos määritellään vaikka niin että kaikki järjestöt ovat yleishyödyllisiä niin etteivät tavoittele voittoa, se riittää, muutoin voidaan mielestämme luopua yleishyödyllisyydenkin vaatimuksesta ja luottaa ihmisten omaan harkintaa keräyksissä.

Vaatimus yleishyödyllisyydestä on tarpeeton ja loukkaa ihmisten oikeutta lahjoittaa rahaa haluamaansa tarkoitukseen. Yksityinen keräys sairaan henkilön auttamiseksi tai innovatiivisen projektin rahoittamiseksi ovat esimerkkejä sellaisesta ei-yleishyödyllisestä toiminnasta, joka kuuluu yksilönvapauden piiriin ja jota ei ole mitään ilmeistä syytä rajoittaa.

Nykyisellään tuskin kukaan tarkistaa, onko keräyksellä lupa. Rahan antaminen perustuu joko kerääjään tai tahoon, jota edustaa. Itse en ole koskaan tarkistanut, onko ko. taholla ollut lupa, joten mielestäni täysin turha. Jos haluan kannattaa jotain toimintaa, miksi tällä tavalla pitää lisätä byrokratiaa?

Toimintaympäristö muuttuu kovaa vauhtia ja joustavammalla menettelyllä pystyisimme ottamaan käyttöön uusia menetelmiä tehokkaammin. Tilanne olisi eri, mikäli lupaprosessiin liittyvä käytäntö olisi merkittävästi notkeampaa ja nopeampaa. Nykyisen käytännön pitäisi siis muuttua huomattavasti joustavan palveluprosessin suuntaan, emme siis puhu muutamien viikkojen nopeuttamisesta lupakäytännössä. Tilitysvelvollisuus voidaan säilyttää. Yleishyödyllisyyden vaatimuksen säilyttämistä kannatamme.

Yleishyödyllisyyden vaatimus:
Suomen Nuorisoyhteistyö - Allianssi vastustaa sitä, että rahankeräyksiä voisi panna toimeen muuhun kuin yleishyödylliseen tarkoitukseen.
Yleishyödyllisten kansalaisjärjestöjen toiminnalla on suuri merkitys suomalaiselle demokratialle ja ihmisten hyvinvoinnille. Rahankeräykset ovat yleishyödylliselle toiminnalle merkittävä rahoituslähde.
Mikäli yleishyödyllisestä tarkoituksesta rahankeräyksessä luovutaan, se hankaloittaa huomattavasti yleishyödyllisten järjestöjen toimintaa, koska ne joutuvat kilpailemaan uusien toimijoiden kanssa rajallisilla markkinoilla. Yleishyödyllisten järjestöjen varainhankinnan tuottojen pienentyessä tarve julkisen tuen ja avustusten lisäämiselle kasvaa yleishyödyllisen toiminnan toimintaedellytysten turvaamiseksi, mutta nykyisessä taloudellisessa tilanteessa tämä vaikuttaa mahdottomalta.
Voidaan myös pohtia mitä yleishyödyllisyydestä luopuminen merkitsisi kilpailuneutraliteetin näkökulmasta. Mikäli joku liikeyritys pystyisi keräämään vastikkeetta varoja omaan toimintaansa, se saisi siitä etua kilpailijoihinsa nähden ja vääristäisi kilpailua.
Yleishyödyllisyydestä luopumisen myötä myös riski petoksellisesta toiminnasta tai keräysvarojen ohjautumisesta yhteiskunnan kannalta haitalliseen tarkoitukseen kasvaisi.
Lupa vai ilmoitus:
Nykymuodossaan rahankeräysluvan saaminen on byrokraattinen, hidas ja uuvuttava prosessi. Luvan saantiin ja luvan edellyttämään hallinnointiin kuluu lupaa anovalta yleishyödylliseltä järjestöltä kohtuuttomasti aikaa ja voimavaroja.
Kyselyssä yhtenä vaihtoehtona on nyt voimassa olevasta lupamenettelystä luopumista ja siirtymistä kevyempään ilmoitusmenettelyyn. Rahankeräysten hallinnointia varten perustettaisiin julkinen rahankeräysrekisteri.
Julkinen rahankeräysrekisteri vähentäisi rahankeräyksiin liittyviä väärinkäytöksiä ja edistäisi rahankeräysten yleistä luotettavuutta ja lahjoitusvalmiutta.
Vaikka ilmoitusmenettelyyn ja rahankeräysrekisteriin siirryttäisiinkin, on keräysten laillisuuden varmistamisesta pidettävä huolta, jotta yleisön luottamus rahankeräyksien laillisuuteen säilyy.
Suomen Nuorisoyhteistyö - Allianssi kannattaa siirtymistä lupamenettelystä ilmoitusmenettelyyn ja julkiseen rahankeräysrekisteriin. Järjestelmän ylläpitoon on osoitettava tarvittavat määrärahat.

Yleishyödyllisyysvaade säilytettävä

Voimassa olevan lain mukaan rahankeräys voidaan toimeenpanna varojen hankkimiseksi yleishyödylliseen toimintaan.

Tämän keräystarkoituksen mahdollinen muutos, aiheuttaisi sen, että kilpailu rahankeräysmarkkinoilla tulisi kiristymään ja riski petoksellisesta toiminnasta tai keräysvarojen ohjautumisesta yhteiskunnan kannalta haitalliseen tarkoitukseen kasvaisi.

Petollinen rahankeräystoiminta ja keräysvarojen käyttö epäasiallisiin tai yhteiskunnan kannalta haitallisiin tarkoituksiin heikentää lahjoittajien luottamusta rahankeräystoimintaan ja vaikuttaa haitallisesti suomalaisen lahjoituskulttuurin kehittymiseen.

Keräystarkoituksen mahdollinen laajentaminen aiheuttaisi merkittävää haittaa yleishyödylliselle kansalaistoiminnalle. Lisääntyvä kilpailu rahankeräysmarkkinoilla heikentäisi kansalaistoiminnan rahoitusta. Kansalaisjärjestöjen mahdollisuudet tehdä ennaltaehkäisevää ja heikoimmassa asemassa olevien kansalaisten auttamistyötä heikentyisivät, samoin järjestöjen mahdollisuudet työllistämiseen vähenisivät.

Rahapelituotoilla tai muutoin julkisista varoista ei ole nykytilanteessa mahdollista kompensoida järjestöille keräystuottojen vähenemistä.

Lupamenettely ja sen korvaaminen ilmoitusmenettelyllä

Voimassa olevan lain mukaan rahankeräys saadaan lähtökohtaisesti toimeenpanna vain viranomaisen antamalla luvalla.

Nykyisen lupamenettelyn suurin ongelma on käsittelyprosessin hitaus, joka ei ole itse lain sisällöstä johtuva ongelma. Lupamenettelyäkin voidaan kehittää viranomaisprosesseja kehittämällä. Lisäksi mahdollisessa lupamenettelyssä viranomaisen tulisi hyödyntää hakijan jo aiemmin viranomaiselle antamia tietoja. Viranomaisen ei tarvitsisi myöskään ottaa kantaa itse keräämisen tapoihin, kunhan ne ovat hyvien tapojen ja lakien mukaisia.

Ilmoitus-/rekisteröintimenettelyyn siirtyminen olisi merkittävä muutos nykyiseen lupamenettelyyn verrattuna. Hyvin toimiessaan se helpottaisi ja yksinkertaistaisi rahankeräystä, mutta sisältää myös mahdollisuuden väärinkäytöksiin. Jos väärinkäytösten määrä lisääntyisi merkittävästi, olisi vaarana, että kansalaisten lahjoitusvalmius heikkenisi. Väärinkäytökset ja niistä uutisointi saattaisivat lamaannuttaa pitkäksi aikaa lahjoittajat ja olisi todennäköistä, että myös turvalliset ja hyvän maineen omaavat rahankeräyksiä järjestävät yleishyödylliset toimijat kärsisivät tästä.

Parannettu versio nykyisestä mallista toimisi ja riittäisi hyvin. Enisten parannustarvetta on lupahakemusten ksäittelyajassa ja keräystapojen ilmoittaminesessa eriteltyinä. En näe että lupamenettelystä luopuminen ja ilmoitusmenettelyyn siirtyminen vähentäisi byrokratiaa koska se vaatisi kuitenkin jonkinlaisen reisteröitymisen. Omavalvontaan siirtyminen olisi vaativa ja pitkän ajan prosessi joka ei toisi helposta tilanteeseen pitkään aikaan. Omavalvonnan vaihtoehdosta ei myöskään käy ilmi luovuttaisiinko yleishyödyllisyyden vaatimuksesta.

Vältetään viranomaisten mahdollinen mielivalta mikäli joku viranomainen haluaa estää rahankeräyksen hyvältä hankkeesta, mutta se ei miellytä juuri kyseistä viranhaltijat. Laissa ehdottomasti pitäisi olla myös kirjattuna kohteet joihin ei voi kerätä rahaa rahankeräyksellä.

Lupamenettely on hidas ja raskas tapa eikä silti aukottomasti voi estää väärinkäytöksiä. Ilmoitusmenettely olisi joustavampi. Samalla olisi hyvä siirtyä yhden viranomaisen malliin - paikalliset keräykset eivät internet-aikakaudella ole enää rajattavissa yhden poliisilaitoksen alueelle. Rahankeräysten luotettavuuden takaamiseksi tarvitaan kuitenkin avoimuutta ja hyvää raportointia - julkinen rekisteri hyvä idea. Kun kyseessä on vastikkeeton rahankeräys, on hyvä säilyttää yleishyödyllisyyden edellytys. Voittoa tavoittelevalle toiminnalle on olemassa muita varainhankintakeinoja.