Kaipaisin tavoitetta ja mittaria myös tavaroiden, ei vain materiaalien, uudelleenkäytölle - vaikka laajasti ottaen tietysti luonnonvarojen uudelleenkäyttö toteutuu silloinkin kun tavara käytetään sellaisenaan uudelleen, mutta ei sitä taideta niin yleensä ymmärtää.
Tässä voisi ilmaisua skarpata. Ja oikeasti haluta ja ääneen sanoa, että uudelleenkäyttö on ensisijainen ratkaisu.
Tavaroiden uudelleenkäyttöä pitäisi seurata/mitata ja sille asettaa tuoteryhmäkohtaisia tavoitteita.

Vaikka kiertotaloudesta onkin kyse, niin kyllä tavoitteissa voisi ja pitäisi olla jotenkin näkyvissä ja mukana myös kulutuksen ihan absoluuttinen väheneminen kohti sitä yhtä kymmenesosaa, mikä olisi reilua ja kestävää.

Tavoitteen 4. alle kaipaan ala/tuoteryhmäkohtaisia konkreettisempia tavoitteita. Tyyliin: Vuonna 2025 25% kuluttajien käytöstään poistamista sähkö- ja elektroniikkalaitteista päätyy laitteina uudelleen käyttöön, ja 20% muiden laitteiden komponenteista käytetään uudelleen varaosina.
Ehkä tiekartassa tarvitaan tasoja.

Miten muuten täällä huomioidaan esim digitaalisten palveluiden vaatima energia, ja missä se energia kuluu, kun Suomessa näitä palveluita käytetään? Oleellistahan on huolehtia, ettei siirtymine kiertotalouteen / jakamistalouteen siirrä ympäristökuormaamme oman laskennan ulkopuolelle.

Voisiko mittareihin kuulua kiertotaloutta tukeviksi muutettujen säädösten määrä, tai joku muu vastaava aika syviä rakenteita koskeva mittari?

Ylikulutuspäivän jääminen historiaan on ihana tavoite ja mittari.
Samoin on kädenjäljen suuruus.
On myös erittäin tärkeää pitää luonnon monimuotoisuus mukana tavoitteissa.

Olisiko mitään mieltä mitata kiertotalouteen osallistuvien työntekijöiden määrää? Lopullisena tavoitteena tietty, että kaikki osallistuvat.

Ja tietty voisi tavoitella ja mitata sitä, että yritystuet kohdistuvat kiertotalouden ratkaisuihin; niiden innovointiin, kehittämiseen ja kokeiluihin.

Tiekartan tavoitteet ja mittarit ovat pääosin hyviä. Erityisen kannatettava on ehdotus luonnonvarojen käytön verotuksesta. Tällä voisi olla huomattava positiivinen vaikutus erityisesti infrarakentamisessa, missä edelleen suositaan neitseellisiä maa-aineksia uusiomateriaalien sijaan. Kuitenkin suuri osa kiertotalouspotentiaalista on juuri rakentamisessa.

Huolto- ja korjauspalveluiden arvonlisäveron alennus on myös erinomainen ajatus.

Tuntuu, että kiertotaloudessa edelleen keskitytään hyvin paljon jätteiden kierrätykseen, joka sijoittuu vasta kierron loppupäähän. Enemmän painoarvoa tulisi laittaa resurssien tehokkaalle käytölle ja jätteen synnyn ehkäisylle. Esim. tiekartan tavoite 4. on, että Suomen kunnat ja kaupungit ohjaavat käytetyn materiaalin uudelleen hyödynnettäväksi. Kappaleessa puhutaan mm. jätevirtojen koordinoinnista ja käytöstä. Kuntien omissa toiminnoissa syntyy paljon erilaisia materiaalivirtoja, kuten maa-aineksia sekä erilaisia viherrakentamisen, alueiden ylläpidon sekä ruokatuotannon biomassoja. Ensisijaisesti tulee tutkia mahdollisuuksia vähentää näiden virtojen määriä esim. suunnittelun, koordinoinnin ja vaihtoehtoisten työmenetelmien avulla. Vasta tämän jälkeen - kun näitä virtoja kuitenkin muodostuu - voidaan miettiä niille järkevää käyttöä.

Julkisilla hankinnoilla on keskeinen rooli kiertotalouden edistämisessä, mikä on havaittu myös tiekartassa. Tässäkin yhteydessä myös koulutus on tärkeää. Kuntien hankinnoista vastaavilla ei välttämättä ole ymmärrystä kiertotaloudesta tai ilmastoasioista, saati sitten, että niitä osattaisiin ottaa huomioon hankinta-asiakirjoja laadittaessa. Hankinnoista vastaavat voivat myös olla hyvin työllistettyjä ja kiireisiä, eikä aikaa ympäristöasioihin perehtymiselle edes olisi. Näille ihmisille olisi siis tärkeää tarjota selkeää koulutusta ja melko valmiita malleja siitä, miten kiertotalouskriteerejä sisällytetään hankintoihin.

Kiertotaloutta edistetään Suomessa parhaiten lisäämällä uusiutuvista raaka-aineista valmistettujen ratkaisujen valmistusta suhteessa uusiutumattomista valmistettuihin sekä panostamalla tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaan ja resurssitehokkuuden mahdollistamiseen. Jätteiden kierrätyksen lisääminen tulee toteuttaa kokonaisvaltaisesti kestävästi. Kaikkien materiaalien osalta ei ole järkevää asettaa esimerkiksi ”sekoitevelvoitetta” kierrätysraaka-aineille tuotteissa. Luonnonvarojen käytön määrän ohjaavia tavoitteita tulee pohtia globaalista näkökulmasta, kannattaisiko luonnonvaroja sittenkin hyödyntää ja jalostaa Suomessa? -Samalla tuotetaan kestäviä ratkaisuja globaaleille markkinoille ja tuodaan työllisyyttä ja hyvinvointia Suomeen.

Luonnoksessa kuvattuja tavoitteita tulee peilata jo ennalta sovittuihin tavoitteisiin ja velvoitteisiin ilmasto- ja ympäristöpolitiikassa. Suomi on sitoutunut osana Euroopan unionia Pariisin ilmastosopimukseen ja vuoteen 2030 mennessä Suomi on sitoutunut vähentämään taakanjakosektorin päästöjä 39 prosenttia vuoden 1990 tasosta. Päästökauppasektorin tavoitteita säädellään EU-tasolla. Yhdenmukaisen ja ennustettavan toimintaympäristön takaamiseksi myös kiertotalouden edistämisessä tulisi sitoutua näihin joka tapauksessa Suomen päätöksentekoa ohjaaviin tavoitteisiin.

Toimenpiteiden osalta vapaaehtoisten kiertotalouteen liittyvien sopimusten tekeminen ja edistäminen on kannatettavaa.
Sen sijaan kestävän kehityksen verosiirtymä tulee selvittää perusteellisesti, ennen kuin sitä lähdetään suunnittelemaan. Käytännössä muutos voisi vaatia koko verojärjestelmän muuttamista. Muutoksen suunnittelussa tulisi ottaa huomioon muun muassa edellä mainitut seikat:
• Vaikutukset Suomen kilpailukykyyn globaaleilla markkinoilla
• Ympäristövaikutukset ottaen huomioon hiilivuotomahdollisuus
• Valmisteverot kasvattavat globaaleilla markkinoilla toimivan suomalaisen teollisuuden kustannuksia, mutta eivät vaikuta globaaliin tai suomalaisten kulutukseen

Kiertotaloutta edistetään Suomessa parhaiten lisäämällä uusiutuvista raaka-aineista valmistettujen ratkaisujen valmistusta suhteessa uusiutumattomista valmistettuihin sekä panostamalla tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaan ja resurssitehokkuuden mahdollistamiseen. Jätteiden kierrätyksen lisääminen tulee toteuttaa kokonaisvaltaisesti kestävästi. Kaikkien materiaalien osalta ei ole järkevää asettaa esimerkiksi ”sekoitevelvoitetta” kierrätysraaka-aineille tuotteissa. Luonnonvarojen käytön määrän ohjaavia tavoitteita tulee pohtia globaalista näkökulmasta, kannattaisiko luonnonvaroja sittenkin hyödyntää ja jalostaa Suomessa? -Samalla tuotetaan kestäviä ratkaisuja globaaleille markkinoille ja tuodaan työllisyyttä ja hyvinvointia Suomeen.

Luonnoksessa kuvattuja tavoitteita tulee peilata jo ennalta sovittuihin tavoitteisiin ja velvoitteisiin ilmasto- ja ympäristöpolitiikassa. Suomi on sitoutunut osana Euroopan unionia Pariisin ilmastosopimukseen ja vuoteen 2030 mennessä Suomi on sitoutunut vähentämään taakanjakosektorin päästöjä 39 prosenttia vuoden 1990 tasosta. Päästökauppasektorin tavoitteita säädellään EU-tasolla. Yhdenmukaisen ja ennustettavan toimintaympäristön takaamiseksi myös kiertotalouden edistämisessä tulisi sitoutua näihin joka tapauksessa Suomen päätöksentekoa ohjaaviin tavoitteisiin.

Toimenpiteiden osalta vapaaehtoisten kiertotalouteen liittyvien sopimusten tekeminen ja edistäminen on kannatettavaa.
Sen sijaan kestävän kehityksen verosiirtymä tulee selvittää perusteellisesti, ennen kuin sitä lähdetään suunnittelemaan. Käytännössä muutos voisi vaatia koko verojärjestelmän muuttamista. Muutoksen suunnittelussa tulisi ottaa huomioon muun muassa edellä mainitut seikat:
• Vaikutukset Suomen kilpailukykyyn globaaleilla markkinoilla
• Ympäristövaikutukset ottaen huomioon hiilivuotomahdollisuus
• Valmisteverot kasvattavat globaaleilla markkinoilla toimivan suomalaisen teollisuuden kustannuksia, mutta eivät vaikuta globaaliin tai suomalaisten kulutukseen

Hyvä, että tavoitteisiin on nostettu luonnon monimuotoisuuden köyhtymisen pysäyttäminen samoin kuin materiaalitehokkuus. Muutkin tavoitteet ovat hyviä paitsi ylikulutuspäivän korostaminen. On totta, että ylikulutuspäivän on jäätävä historiaan, mutta yksilöiden syyllistäminen heidän kulutustottumuksistaan, joita yhteiskuntamme toisaalta kannustaa tekemään, on hyvin ristiriitaista eikä johda riittävän nopeisiin muutoksiin. Ihmisten tapojen muuttaminen on todella hidas tie, johon nyt ei ole aikaa. Tarvitaan lainsäädäntöä ja kieltoja.

Mittareissa on paljon hyviä ehdotuksia, kuten valtiohallinnon budjettiin ainakin osa ilmiölähtöiseksi kannustamaan kiertotaloustavoitteita, julkisiin hankintoihin kannustus kiertotalouden huomioimisesta ja TKI-rahoitusta kiertotalouteen siirtymistä edistäviin hankkeisiin.

-Syntypaikkalajittelun tukeminen lainsäädännöllä: Lainsäädännöllä vastuun selkiyttäminen kunnille niin että lajittelua saadaan aidosti laajennettua kattavasti lähelle asukkaita. Läheisyys on keskeinen lajittelun tehokkuutta ja tätä kautta kierrätysastetta lisäävä tekijä. Tuottajavastuuseen perustuvat harvaan sijoitetut aluekeräyspisteet eivät tule ratkaisemaan Suomen pääsemistä EU-kierrätystavoitteisiin.
-Talteenoton laajennus: Ympäristöministeriön Muovitiekartta Suomelle -selvityksessä on asetettu toimenpidetavoitteeksi korttelikeräyksen järjestäminen pientaloille. Tätä korttelikeräys- periaatetta voi käyttää vastaavalla tavalla muidenkin jätelajien kuin muovipakkausten talteenoton tehostamisessa.

Luonnoksen poikkileikkaavat tavoitteet ovat varmastikin juuri sen tyyppisiä yhteisiä kunnianhimoisia tavoitteita, joita nykytila-arviossa kaivattiin. Suomessa on määritelty yhteiskuntasitoumuksen myötä kestävän kehityksen tavoitteet (https://kestavakehitys.fi/sitoumus2050/tavoitteet), jotka on tarkasteltu yhteneviksi YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden kanssa (Agenda 2030, https://www.ykliitto.fi/yk70v/yk/kehitys/post-2015). Nämä kiertotalouden poikkihallinnolliset tavoitteet tulee ehdottomasti katsoa linjaan yhteiskuntasitoumuksen tavoitteiden kanssa. Parasta olisi, jos lopputulemana olisivat yhdet yhteiset tavoitteet ja selkeät, seurattavat mittarit, joita myös seurattaisiin osana valtakunnallista päätöksentekoa. Valtion budjetin ja ministeriöiden toimintasuunnitelmien ja budjettien tulisi rakentua niin että niillä oikeasti toteutetaan näitä tavoitteita eikä joitakin muita. Tällä näytettäisiin esimerkkiä ja korostettaisiin asian tärkeyttä ja ajankohtaisuutta yrityksille, kunnille, maakunnille, kansalaisille, kolmannelle sektorille ja kaikille muillekin toimijoille.

Sinänsä luonnoksessa otsikoidut kuusi poikkihallinnollista tavoitetta ovat erittäin kannatettavia. Tavoitteet 1 ja 2 menevät keskenään päällekkäin. Suomen kasvihuonepäästöjen 40% vähentäminen ei onnistu ilman energiasektorin vahvaa mukana oloa ja uusiutuvia energiaratkaisuja. Tavoite 3. Luonnon monimuotoisuuden köyhtymisen pysäyttäminen on erinomainen tavoite, ja toivomme sen pysyvän mukana. Sen toteuttaminen vaatii mukaan metsäsektorin, joka toivottavasti lähtee toteuttamaan kiertotalouden tuomia uusia mahdollisuuksia (mm selluloosakuidut tekstiileissä, muovin korvaava selluloosa pakkauksissa) tämä tavoite mielessään. Metsälajistomme ei kestä lisääntyviä hakkuumääriä. ” Enemmistö uhanalaisista lajeista elää metsissä (36,2 %) sekä perinneympäristöissä ja muissa ihmisen muuttamissa ympäristöissä (23,3 %)…. Metsäelinympäristöjen muutokset ovat yhteensä 693 lajin ensisijaisena uhanalaisuuden syynä. Merkittävimpiä niistä ovat lahopuun väheneminen (27 %) ja metsien uudistamis- ja hoitotoimenpiteet, kuten avohakkuut ja maaperän mekaaninen muokkaus (26 %).”(https://findikaattori.fi/fi/74) Tavoite 4. tarvitsisimme tavoitetta ja mittareita myös tavaroiden, ei vain materiaalien, uudelleenkäytölle - vaikka laajasti ottaen tietysti luonnonvarojen  uudelleenkäyttö toteutuu silloinkin kun tavara käytetään sellaisenaan uudelleen. Usein kuitenkin on niin että ellei uudelleenkäytöstä puhuta erikseen se helposti jää helpommin organisoitavan materiaalien uudelleenkäytön jalkoihin. Tätä tavoitetta voisi muotoilla uudelleen ja oikeasti sanoa, että uudelleenkäyttö on ensisijainen ratkaisu kuten jätelainsäädännössä edellytetään. Tavaroiden uudelleenkäyttöä pitäisi seurata/mitata ja sille asettaa tuoteryhmäkohtaisia tavoitteita. Tavoite 5. Tämä on erinomainen tavoite! Ylikulutuspäivä historiaan ja kulutuksen absoluuttinen väheneminen kohti yhtä kymmenesosaa nykyisestä.

Nyt ehdotetut tiekartta 2.0n toimenpiteet tuntuvat kokonaisuutena riittämättömiltä näihin kunnianhimoisiin tavoitteisiin nähden. Jotta yhteisiin tavoitteisiin päästäisiin tulisi kaikkea politiikkaa, lainsäädäntöä, yritystoimintaa ja kansalaisten omia ratkaisuja peilata näihin tavoitteisiin. Tiekarttaan tulisi rakentaa tasoja ja polkuja, jotka auttaisivat eri toimijoita hahmottamaan oman osuutensa ja omat mahdollisuutensa suhteessa suuriin tavoitteisiin. Koulutukseen ja kasvatukseen panostaminen on ensiarvoisen tärkeää näin suurten haasteiden edessä.
Kuntoon tulisi laittaa nopeasti ainakin: 1) rahoitusinstrumentit 2) julkiset hankinnat 3) verotus ja tukijärjestelmät sekä lainsäädännön kokonaisvaltainen tarkastelu kiertotalouden näkökulmasta.

Julkishallinnon toimenpiteistä puuttuvat kokonaan uudelleenkäytön (ja siihen liittyvien korjaamisen, kunnostuksen) ja uudelleen valmistuksen edistämisen tavoitteet ja toimenpiteet. Uudelleenkäyttö ja uudelleen valmistaminen ovat jätelainsäädännön mukaan ensisijaisia verrattuna materiaalihyödynnykseen. Uudelleenkäytön ja – valmistuksen prosessit on mietittävä kokonaan uudenlaisiksi ja uudelleen kiertotalousyhteiskunnassa. Uudelleenkäyttöä ja -valmistusta edistävien järjestelmien järkevä suunnittelu ja toteutus olemassa olevien ja uusien verkostojen ja toimijoiden kanssa on keskeinen tehtävä tulevaisuudessa.
On tärkeää, että uudelleenkäytölle ja – valmistukselle saadaan kiertotalouden kehittämisen kautta selkeä rooli ja tavoitteet jätehuoltojärjestelmässä. Uudelleenkäytön ja uudelleen valmistuksen tilastointi on kuitenkin pidettävä erillään materiaalin kierrätyksen tilastoinnista, jotta mittari mahdollistaa etusijajärjestyksen aidon toteutumisen seurannan ja kehittämisen. Uudelleenkäyttötoimijan näkökulmasta keskeistä on kehittää pääsyä jätevirtoihin.

Uudelleenkäytön ensisijaisuus kierrätykseen nähden tulee vahvemmin ottaa huomioon jätealan investoinneissa ja taloudellisia ohjauskeinoja sovellettaessa. Toistaiseksi pääosa resursseista on käytetty jätehierarkian loppupään investointeihin ja toimintoihin.
Esimerkiksi luvun 2.1. Tavoite 4 Suomen kunnat ja kaupungit ohjaavat käytetyn materiaalin uudelleen hyödynnettäväksi ja siihen liittyvät mittarit ja toimenpiteet tulisi muotoilla kokonaan uudelleen uudelleenkäyttö huomioiden.

Sekä kuntiin että yrityksiin liittyen voisi tavoite- ja toimenpidelistalle laittaa velvoitteen ympäristöjärjestelmätyöhön ja kestäviin, kiertotalouden mukaisiin hankintoihin sekä hiilineutraaliudedn.  Hiilineutraalien yritysten ja muiden toimijoiden määrä voisi toimia myös mittarina. 

Yritysten näkökulmasta kiertotalouteen oleellisesti liittyvät a) kiertotalouden mukainen tuotesuunnittelu (EUn ekodesign -direktiivi) b) jakamistalouteen liittyvä palveluiden kehittäminen c) tuotteen elinkaaren jatkaminen (uudelleenkäyttö, korjaus, kunnostus ja uudelleen valmistus eivät näy luvussa 2.2. ollenkaan. Näistä tulisi vielä laatia tavoitteita ja toimenpiteitä.

Lukuun 2.3. Nostaisimme tavoitteen 2 ykköseksi, sillä tärkeintä suurten yhteisien tavoitteiden toteutumiselle on se, että kaikkien meidän kulutustavat saadaan muuttumaan. Niiden muuttamiseen onnistuu, paitsi tietoisuutta lisäämällä (tavoite 1) myös ja etenkin silloin, kun kiertotalouden mukaiset, ympäristövastuulliset vaihtoehdot ovat helppoja käyttää ja hinnaltaan kilpailukykyisiä. Asumiseen, liikkumiseen ja ruokaan liittyviä mittareita on kattavasti mietitty tämän tavoitteen seuraamiseksi ja se on erittäin hyvä. Toimenpiteet tulisi kuitenkin miettiä laajemmin  tukemaan tällaista kokonaisvaltaista kulutustapojen muuttumisen tavoitetta. Muutamia ajatuksia tähän: Pienempiin neliöihin muuttamista tukevat  esim yhteiset hyvinvarustellut harrastustilat, vieraiden majoittamisen mahdollisuus taloyhtiön yhteisissä tiloissa. Lihan syönnin vähentämistä voidaan tukea esim lihan haittaverotuksella, joka nostaa kuluttajahintoja selkeästi. Kasvis- ja hyönteisproteiinin tuotteistaminen uusiksi kuluttajaystävällisiksi tuotteiksi ja kilpailukykyinen hinnoittelu ovat asian toinen puoli, miten tukea yrityksiä tässä työssä ja toisaalta lihantuottajia siirtymävaiheessa tai tuotannosta luopumisessa. Tavoitteessa 1 on huomioitu vain alakoululaiset. Koulutustarvetta on ihan varmasti kaikilla koulutusasteilla, jokaisella työpaikalla ja täydennyskoulutuksessa. Erityisesti kannattaa huomioida erilaiset opettajien koulutukset ja täydennyskoulutus.
Kansalaisiin liittyvissä tavoitteissa voisi nostaa kiertotalousymmärrykseen liittyen erityisesti jakamistalouteen ja käyttöasteeseen liittyvän ymmärryksen lisääntymisen.  Tavoitellaan tavaroiden korkeaa käyttöastetta: Pitkäkään potentiaalinen elinkaari ja hyvä laatu eivät auta, jos tavara hankintaan seisomaan kaapissa. Ja toisaalta tilojen suurta käyttöastetta: ihmisellä ei kannata olla omaa käsityöhuonetta, saunaa tms, jos sitä käyttää vain silloin tällöin vaan tällaisten tilojen pitäisi olla yhteiskäyttöisiä. Jakamistalous ja tavarat palveluna mahdollistavat monenlaisesta omistamisesta luopumisen jo lähitulevaisuudessa. Miten auttaa ja rohkaista kansalaisia vaatimaan tällaisia palveluita ja toisaalta innostaa yrityksiä sellaisia tuottamaan?
Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus, Katja Viberg

Tiekartan rakenne poikkileikkaaviksi tavoitteiksi sekä erikseen asetettavat tavoitteet ja toimenpiteet julkishallinnolle, yrityksille ja kansalaisille on selkeä. Poikkileikkaavien tavoitteiden seuranta voi osoittautua haastavaksi, mutta ajatus niiden takana on hyvä. Yrityksille asetettavissa toimenpiteissä yksittäisenä kehityskohteena voisi olla sähköautojen ja -pyörien käytöstä syntyvien akkujen kierrätettävyyden ja kierrätyksen lisäämisen. Suomella voisi tässä olla selkeä edelläkävijän asema. Poliittiset toimenpiteet tulisi nostaa vielä vahvemmin esille, koska yhdellä hallinnonalalla tehtävä sääntely voi luoda esteitä kiertotaloudelle toisella hallinnonalalla. Miten kiertotaloutta voitaisiin tehokkaasti arvioida sääntelyn yhteydessä? Voisiko esimerkiksi olla sääntelyyn liittyvässä vaikutusten arvioinnissa oma kiertotaloutta käsittelevä ohjeistus?

Luonnoksessa esitetyt tavoitteet ovat oikean suuntaisia. Erityisesti verotuksen muuttaminen työn verotuksesta luonnonvarojen käytön ja ympäristö/sosiaalisten haittojen verotuksen suuntaan on tärkeää. Tällöin mahdollistuvat nykyistä paremmin mm. tuotteeseen/tuoteryhmään sidotut takaisinottojärjestelmät ja tuotteen korjaaminen/kunnostaminen ja uudelleenmyynti tai vuokraus. Tällaisia aloitteita on nykyisinkin, mutta kannattavuus haastaa. Uusien tuotteiden valmistaminen usein liian halpaa ja kuluttaja tekee usein valinnan hinnan perusteella. Tämä toimisi kannustimena myös yrityssektorilla, esim. purkutöissä. Komponenttien ehjänä purkaminen on tarkkaa ja vaatii paljon työtä --> vaikea kilpailla purku-urakoista hinnalla, jos kilpailija toimii karkeammin miettimättä komponenttien uudelleenkäyttöä.

Jakamistalouteen siirtymistä pitäisi tukea. Omistaminen ei ole usein välttämätöntä - riittää että saa palvelun tarpeidensa mukaan. Liisaus/vuokraus vs. omistus kannatettavaa - toimivia esimerkkejä on mm. vaatemarkkinnoilla.

Jäte-/kemikaali-/lannoitevalmistelainsäädäntö tulee uudistaa siten, että kierrätysperäisten raaka-aineiden käyttö on nykyistä helpompaa. Lannoitevalmisteasituksen uudistamisessa ei saa heikentää epäorgaanisten sivuvirtojen hyödyntämistä, kuten nyt uhkaa käydä! Kierrätystavoitteet ovat jo kovat, mutta markkinoille tarvitaan imua. Siksi esim. ehdotus kierrätysperäisten raaka-aineiden sekoitusvelvollisuudesta on hyvä. Myös vapaaehtoiset sopimukset voisivat tässä toimia, ja näitähän on nähtykin mm. muovin osalta. Näihin voisi kannustaa. Kaivannaissektori kaipaa myös muutosta: jätevero tms. ohjaamaan sivukivien hyödyntämistä. Mineraalien tarve tulevaisuudessa tulee vain kasvamaan; niiden talteenoton on oltava mahdollisimman tehokasta! Samoin tarvitaan metallien arvoketjun läpileikkaava tarkastelu, jotta saadaan sähkölaitteista ym. metallit nykyistä paremmin talteen.

Kohta 1, tavoite 4: tavoitteeseen tulisi lisätä se, että materiaalien käyttö kaikkiaan vähenee. Ei riitä, että luonnonvarojen käytön tehokkuutta lisätään, vaan kokonaiskulutuksemme täytyy laskea. Kiertotalous on hieno tavoite, mutta ei sellaisenaan riittävä.

Kohta 1, tavoite 6: miten tätä aiotaan mitata? Tavoitteet, joiden toteutumista ei voida seurata, ovat aika pitkälti hyödyttömiä.

Voisiko yhtenä tämän yleisluontoisen tiekartan tavoitteena olla laatia kaikille tuotannonaloille omat tiekarttansa ja sitouttaa yritykset niihin? Kaikkien alojen tarpeellisia toimenpiteitä ei mitenkään voida tässä listata, vaikka kaikki alat tulisi ehdottomasti saada mukaan. Ilmastonmuutos on niin iso haaste, että meidän kaikkien täytyy tehdä kaikki voitavamme.