Tiekartanpoikkileikkaavat tavoitteet 1-6 vaikuttavat hyviltä, mutta niiden seurannassa käytettävät mittarit on valittava huolella.
Tiekartan tavoitteen 4. "Materiaalien käyttö muuttuu kestävämmäksi kolmella tavalla" alla esitetyt kolme tapaa tehdä materiaalien käytöstä kestävämpää ovat myös ok. Haasteena ovat numeeriset tavoitteet ja mittarit. Esimerkiksi uusiutuvien materiaalien käytön kestävyyttä ei pysty kuvaamaan yhdellä mittarilla.
Riskinä on myös, että mittareista tulisi massapohjaisia. Massaperusteiset mittarit eivät kuvaa korreloivasti materiaalien kestävää käyttöä, joten riskinä on, että ne ohjaavat harhaan. Tarvitaan mittareita, jotka kuvaavat materiaalien käytön vaikutuksia ympäristöön, talouteen ja luonnonvarojen kestävyyteen.
Yksi mahdollisuus olisi kehittää Suomen kansantalouden ympäristölaajennetun panos-tuotos malli kansallisen ENVIMAT tutkimushankkeen pohjalta seurantamittaristo, jolla tarkasteltaisiin kansantalouden materiaalienkäytön kokonaisympäristövaikutusten kehittymistä. Samaisen mallin pohjalta on osoitettu, että puhtaat massapohjaiset summaparametrit, kuten DMC ja vastaavat eivät korreloi kestävän kehityksen kolmen päädimension kanssa.

“Kiertotaloutta ei ajatella hallinnossa erillisenä asiakokonaisuutena.” Juuri näin ja vielä isommin. Ympäristönsuojelu ei ole minkään erillisen yksikön tai hallinnonalan oma puuhastelunurkka, josta esitetään toiveita ja suosituksia. Ympäristövaikutukset täytyy nostaa asemaan, jossa niitä tarkastellaan ensisijaisesti lupia ja tukia myönnettäessä. Kiertotaloutta edistäville hankkeille ja yrityksille täytyy antaa tuntuva etulyöntiasema myös verotuksessa, starttirahojen myöntämisessä jne. Jos kiertotalouden kasvu suunnitellaan vapaaehtoisuuden varaan, etenemisvauhti on yhtä hidas kuin kuluneet vuosikymmenet ovat osoittaneet. Valtio ja kunnat pystyvät muillakin alueilla ohjaamaan yritysten toimintaa ja tekevät näin aktiivisesti.

Siirtyminen työn ja yrittämisen verotuksesta ympäristöhaittojen verotukseen on juuri se tie, jolla saadaan muutosta aikaiseksi. On otettava vakavaan keskusteluun toimenpiteet, joita otettiin käyttöön vuoden 1973 öljykriisin aikana.

Ehdotus "ympäristölle haitallisten tuotteiden pitäisi olla kalliimpia kuin
vähemmän haitalliset tuotteet ja korjaamisen, kunnostamisen ja kierrättämisen tulisi
olla helppoa" on erinomainen, ja huolto- ja korjauspalveluiden
arvonlisäveron alentaminen oikea tie. Kansalaisten asennevaikuttaminen on pitkällä tähtäimellä hyvin tärkeää, ja yhä kasvava osa suomalaisista ymmärtää ilmastonmuutoksen uhan ja haluaa itse vaikuttaa asiaan. Tämä on kuitenkin hidasta ja pitkäjänteistä työtä, johon ei ehkä ole riittävästi aikaa. On tehtävä pikaisia muutoksia taloudellisiin kannustimiin, jotta sekä yritykset että yksittäiset kansalaiset kokevat hyötyvänsä ilmastonmuutoksen torjunnasta myös lyhyellä tähtäimellä. Motivointikeinot on suunnattava ensisijaisesti niihin tahoihin, joille taloudellinen hyöty on tärkeämpää kuin planeetan kestokyvyn ja luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen. Viimeksi mainitun ryhmän valistaminen ei edistä asiaa, koska tuossa joukossa tiedon taso on jo korkealla ja oma-aloitteinen kulutuksen leikkaaminen tai suuntaaminen kiertotalouteen on jo hyvässä vauhdissa ja on ollut sitä jo vuosikymmenen.

Toimenpide: Kiertotalouden asiantuntijoiden yhteistyöelin hallintoon
- Hyvin kannatettava. Kiertotalouden edistäminen ja toteuttaminen on nähtävä talous- ja elinkeinopolitiikan keskeisenä tehtävänä, ja se vaatii hyvin laaja-alaista ja tehokasta koordinointia eri ministeriöiden välillä.

Toimenpide: Kestävän kehityksen verosiirtymä
- Olennaista on ohjata markkinoita ja niiden mekanismeja kohti kiertotaloutta. Uusiutuvien luonnonvarojen ja uusioraaka-aineiden asemaa suhteessa fossiilisiin ja kertakäyttöisiin raaka-aineisiin ja tuotteisiin on vahvistettava sekä verotuksella että muilla keinoilla. Yhtenä keinona tulisi selvittää uusioraaka-aineiden tai niitä sisältävien tuotteiden arvonlisäveron alentamista.

Toimenpide: Julkiset hankinnat toteuttamaan kiertotalouden tavoitteita
- Julkisilla hankinnoilla on suuri rooli Suomen kansantaloudessa. Esimerkiksi julkisten rakennuttajien vaikutus koko rakennusalaan on huomattava. Julkisten hankintojen avulla tulee vauhdittaa uusioraaka-aineiden, kuten kierrätysmuovin kysyntää. Julkisten rakennuttajien tulee edellyttää nykyistä huomattavasti suurempaa kierrätetyn kiviaineksen käyttöosuutta.

Toimenpide: Maakunnat alueellisten materiaalivirtojen koordinoijina
- Kiertotalouden rakentamisen tulee perustua mahdollisimman suuressa mitassa markkinatalouteen, yritystoimintaan ja niiden ohjaamiseen ilman keinotekoisia hallinnollisia rakenteita.

Toimenpide: Käyttökelpoisten aineiden ja materiaalien talteenottovelvoite jätevirroista ja
kierrätysmateriaalien laadunvalvontajärjestelmä
- Talteenoton tehostaminen on myös tutkimus- ja kehityshaaste, joka pitää ottaa julkisessa tutkimus- ja innovaatiorahoituksessa huomioon. Talteenottoa vauhditetaan myös luomalla kysyntää talteenotettaville raaka-aineille.

Toimenpide: Sekoitevelvoitteet sopiville toimialoille
- Ajatus on erittäin kannatettava. Sekoitevelvoitteiden sijaan eräille toimialoille tai tuoteryhmille sopisi uusioraaka-aineiden käyttösosuusvelvoitteet (esim. kiviainesten kierrättäminen rakentamisessa)

Toimenpide: Vapaaehtoisten kiertotalouteen liittyvien sopimusten tekeminen
- Green dealien vahvuuksia ovat nopea täytäntöönpano ja rakenteellinen joustavuus: sopimuksiin on helppo liittyä, verrattuna esim. normien tai säädösten laajentamiseen.

Toimenpide: Tuottajavastuun laajentaminen
- Tuottajavastuu on tehokas, mutta kustannuksiltaan kallis tapa nostaa eräiden tuoteryhmien kierrätysastetta. Nykyinen tuottajavastuujärjestelmä mahdollistaa melko huomattavan vapaamatkustuksen, kun tuottajavastuulle on asetettu liikevaihtoraja. Osittain samoihin tavoitteisiin kuin tuottajavastuun laajentamisella voidaan päästä vapaaehtoisin sitoumuksin, kuten Green dealit. Tuottajavastuun tehokas järjestäminen edellyttää sitä, että lainsäädännössä taataan tuottajavastuuyhteisöille vapaudet valita operatiiviset kumppaninsa.