Raportissa mainitaan aivan oikein, että lyhyen aikavälin ennakoinnin kehittämisessä alueellisen toiminnan merkitys on suuri. Onkin aivan luonnollista, että alueella tiedetään työvoiman osaamistarpeet paremmin. Tässä TE-toimistojen rooli on keskeinen. Kuitenkin myös liitot pyrkivät luomaan reaaliaikaista tilannekuvaa ja reagoimaan omilla välineillään tarpeisiin. Kuten keväällä 2020 on nähty, muutokset voivat olla hyvinkin radikaaleja ja nopeita. Muutokset ovat nähtävissä lyhyellä aikavälillä, mutta ne tule vaikuttamaan keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä.

Tämäkin kohta perustuu oletukseen, että uusi hallinnonrajat ylittävä ennakointityön tietojärjestelmä voidaan rakentaa nopealla aikajänteellä. Tilastot ja perustieto toimintaympäristön nykytilasta löytyy pitkälti jo Tilastokeskuksen ja ELY:n tuottamista materiaaleista. Tässä olisi tärkeää saada kokonaisuuteen mukaan myös kaupunkien yrityspalveluiden tekemä yritysten osaamistarpeiden kartoitustyö.

Henkilöiden osaamisen tunnistamisen työvälineiden kehittäminen on muotoiltu varsin avoimesti. Ennakointimateriaali esitetään rakennettavaksi yhtenäiseksi, mutta käytännössä henkilöiden koulutuksen, työhistorian ja harrastustoiminnan kautta saatuja osaamisia kuvataan nykytilassa TE-toimistossa, oppilaitoksissa, kaupunkien työllisyyspalveluissa, nuorisotyöpalveluissa, työpajoissa sekä muissa henkilöiden työllistymiseen tai kouluttautumiseen tähtäävissä projekteissa. Kentän hajanaisuus ja tietosuojakäytäntöjen aiheuttamat esteet huomioiden kaiken tämän tiedon saaminen yhteisesti hyödynnettäväksi on erittäin haasteellista. Raportissa esitetään, että osaamisperusteisen ennakoinnin kehittäminen vaatii osaamisluokitusten kehittämistä ja yhteensovittamista erityisesti ammattiluokitusten kanssa. Tällöin kehitystyötä tulisi osaltaan rakentaa siten, että samat luokitukset ovat käytössä TE-hallinnossa, oppilaitoksissa, Kelalla ja esimerkiksi kuntien sosiaali- ja työllisyyspalveluissa.

Eli asiassa korostuu se, mitkä ovat ne tosialliset keinot, joilla ihminen tulee ensiksi itse tietoiseksi omasta eri tavoin hankitusta osaamisestaan, miten hän sen voi tuoda esille ja miten tämä tieto muodostaa sellaisen tietovarannon, jota voidaan käyttää ennakointityössä ja esim. osaamisen kehittämisen kohdentamisessa hyödyksi. Huomion arvoista on myös, että osaamisen tunnistaminen (sis. luokittelut) tulee rakentaa siten, että se nykyistä paremmin hyödyntää kansainvälistä dataa ja peilautuu myös eri kulttuureissa ja maissa hankittuun osaamiseen ja liikkuvuuden lähtökohtiin.

Mikäli tavoite on peilata raportin mukaisesti työvoiman osaamistarjontaa työnantajien työpaikkailmoituksiin, olisi osaamiskartoitustoiminnot tarkoituksenmukaista keskittää kehitteillä olevan Työmarkkinatorin yhteyteen. Tähän liittyen raportissa on epäselvyys siitä, kenen toimesta uutta Ennakointityön tietojärjestelmää ja osaamisen kehittämisen työkaluja oikeastaan kehitetään ja onko kehitystyö lopulta liiasti erillään TE-hallinnossa kehitteillä olevista järjestelmistä. ForeAmmatti-toiminnon osalta suurin haaste on esimerkkinä ollut, että tämä edellyttää käyttäjiltään käytännössä riittäviä digitaalisia valmiuksia ja toisaalta kaupallisina ratkaisuina organisaatioilta hankintavalmiutta. Näillä ei kuitenkaan silti vielä ratkaista sitä, miten tämä hyödyttää organisaatioita aidossa osaamistarpeiden ennakointityössä.