Päättäjien pitää nyt muuttaa koulujen suunta, kuunnella opettajien ja muiden ammattilaisten näkemyksiä kehittämisestä. Meidän on PAKKO reagoida lasvaviin ongelmiin ennaltaehkäisyä kehittämällä, emme saa päästää asioita näin pitkälle. Avun tulee olla koulussa ja päiväkodissa, siellä lapsen arjessa.

Musiikkiterapia ja muut taideterapiat ovat lapsille ja nuorille hyvin soveltuvia ja heitä motivoivia hoitomuotoja. Musiikkiterapiaa ja musiikkiterapeuttien koulutusta on Suomessa toteutettu 1970-luvulta lähtien. Kela korvaa musiikkiterapiaa vaativana lääkinnällisenä kuntoutuksena sekä nuorille kuntoutuspsykoterapiana. Musiikkiterapeutin ammatillinen koulutus antaisi hyvät valmiudet työskennellä esimerkiksi kouluilla tai matalan kynnyksen palveluissa. Musiikkiterapeutin ammattinimikkeen hyväksymistä on jostain syystä Suomessa käsitelty eri ministeriöissä vuosikymmenien ajan ilman tulosta. Koulutetuista mielenterveyden ammattilaisista on pulaa, mutta siitä huolimatta näitä terapeutteja ei hyväksytä terveydenhuollon rekisteriin, minkä vuoksi heidän työpanostaan ei voida tai haluta täysimääräisesti käyttää hyvinvointialueiden mielenterveyspalveluissa.

On tärkeää että koko perhe saa tukea. Perhesuhteet tukevat lasta. Resursointi perheen tukemisen.

Panostus ennaltaehkäisyyn ja ongelmiin puuttumiseen heti kun niitä ilmenee. Ennaltaehkäisyyn panostettu resurssin lisäys tuottaa tulevaisuudessa moninkertaiset säästöt yhteiskunnalle ja vähentää suuresti inhimillistä kärsimystä!

Nyt on kiire saada mielenterveyspalveluiden jonoja purettua. Nopean avun saannin kannattavuus on laskettu moneen kertaan, eikä ole taloudellisesti eikä inhimillisesti kestävää antaa tilanteen entisestään paheta.

Koulupsykologiresurssit ovat tärkeitä.

Tiedonkulun helpottaminen sosiaalipalveluiden ja terveydenhuollon välillä. Lisäksi perhekeskeisiä palveluita voisi jalkauttaa vaikka oppilashuoltoon ( esim. Koulupsykologin/kuraattorin työpariksi voisi tulla ammatilainen perheneuvolasta, jos lapsen pulmat näkyvät sekä kotona, että koulussa). Lastensuojelun palvelutarpeen arviointi ainakin Helsingissä niin ruuhkautunut, että paljon tehdään päätöksia siitä, ettei lastensuojeluilmoitus edes johda palvelutarpeen arviointiin ( kun työntekijöitä on vain liian vähän). ongelmat perheissä sitten pahenevat ja voi kestää useampi vuosi ennen kuin perhe saa tarvitsemaansa apua. Tämä kovin huolestuttavaa. Usein vasta lukuista ilmoitukset aloittavat kunnon arvioinnin ja sen pohdinnan mistä tuest perhe/lapsi hyötyisi.

otetaan huomioon kaikille tasa-arvoinen ja helposti saatava palvelu.

SV-korvaus myös psykologi-psykoterapeuttien antamasta hoidosta. Näin perheiden olisi mahdollista hakeutua ja saada lapselleen/nuorelleen nopeammin apua ilman pitkäkestoista jonotusta ja byrokratiaa julkisessa terveydenhuollossa psykoterapiarahoituksen saadakseen

Lastensuojelulaitoksiin takasin lainsäädännöllisiä keinoja lapsen tilanteen turvaamiseksi.
Enemmän paikkoja, joissa lapset ja nuoret voi viettää aikaa turvallisten aikuisten kanssa.
Kouluihin kouluvalmentajia, joilla aikaa jutella lasten kanssa ja ratkoa esim kiusaamistilanteita
Palvelujärjestelmän pirstaleisuus; palveluita hankala löytää
Eri auttajatahojen tiedon jako mahdolliseksi