No EIVÄT!
Palvelut kuuluvat kaikille ja tämä on aas unohdettu strategiassa ja niiden kehittämisessä.
1.Juu, tottakai, mutta ei muiden ryhmien kustannuksella.
2. omalääkäri kaikille. Surkeaa vain, jos omalääkärisi ei osaa sairauttasi tai vammaasi hoitaa, niin mitäs sitten tehdään. Lääkärivalinnassa tulee painottaa osaamisalueita, jolloin saadaan kustannustehokkaasti jokaiselle lääkärissä kävijälle hyvä ja asiansa osaava lääkäri.
3. Elämä ei ole turvallista kotona, jos sinne ei saa tarvitsemiaan palveluita ja yhteyden ottaminen mihinkään tökkii. Vanhusväestön kasvaessa tarvitsemme oikeasti lisää ja laadukkaita kotipalveluita, etteivät hoivaa ja apua tarvitsevat vanhukset ja vammaiset kuole kotiinsa.
4.asiakaspolku on kotoa kotiin, joten ainakin live-palveluissa s palveluketju pitää toimia. KELA-taksi lääkärille terveyskeskukseen pitää saada ja ajallaan, asiointiin kuuluvat tutkimuspalvelut ja esim. labrapalvelut tai vaikka pyörätuolivaaka (jotkut lääkkeethän määrätään painon mukaan) pitää olla kaikille saatavilla ilma, että tarvitsee liikkua yksiköstä toiseeen. Palvelujen tulee liikkua eikä asiakkaan. Esim. labrabussit käyttöön.
5 teknologiaa tulee osata käyttää myös niiden työntekijöiden ja tässä asiassa on suuria puutteita. Teknologiaa on myös turha tarjota vanhuksille tai vammaisille, joilla ei ole kykyä ja mahdollisuutta sitä käyttää. Eikä teknologian käytön hylkääminen saa johtaa minkäänlaiseen epätasa-arvoon palveluiden laadun tai saatavuuden kannalta.
6. Juu, palvelut pitää toimia kaikissa olosuhteissa ja kriittiset palvelut tarkoittavat eri ihmisille eri asiaa... vai mitä mieltä olettte henkilökohtaisen avun kriittisyydestä hengityshalvauspotilaalle yms.

Strategia on kunnianhimoinen, mutta edelleen vammaisten ja pitkäaikaissairaiden henkilöiden näkökulmasta puutteellinen. Esimerkiksi asiakaslähtöisyyden toteutuminen vaarantuu ilman eri väestöryhmien, kuten vammaisten henkilöiden, tunnistamista. Näkövammaisjärjestönä painotamme, että yhdenvertaisuuden aito toteutuminen edellyttää vammaisten henkilöiden tunnistamista ja tunnustamista strategiassa omana kohderyhmänään. Lisäksi strategiasta puuttuu vielä kokonaan esteettömyys, kuten palveluiden esteettömyys, joka on edellytys palveluiden käytölle erityisesti vammaisten henkilöiden osalta.

Muutoslupaukset voivat parantaa palveluja, mutta vain, jos vammaiset ja pitkäaikaissairaat huomioidaan niiden toteutuksessa.
• Lapset ja nuoret: myös vammaiset lapset ja nuoret on mainittava sekä heidän moninkertaiset haasteensa tunnistettava.
• Omalääkärimalli: vammojen ja pitkäaikaissairauksien hoidon jatkuvuuden osalta lääkärit tarvitsevat erityisosaamista ja samalla palvelujärjestelmässä tulee varmistaa palveluiden kytkeytyminen erikoissairaanhoitoon
• Turvallinen elämä kotona: palvelukatkosten varajärjestelmä on välttämätön, sillä jo yhden avun viivästyminen voi olla hengenvaarallinen.
• Sujuvat asiakaspolut: yhden luukun periaate olisi erityisesti haavoittuvassa asemassa olevien henkilöiden osalta tärkeä, jottei hallinnolliset rajat tai niiden rajoitteet vaikuttaisi asiakkaiden tilanteen edistämiseen.
• Teknologia: huomioitava, että digitaaliset palvelut ovat saavutettavia myös apuvälineiden käyttäjille. Lisäksi on huomioitava, ettei osa kykene käyttämään digipalveluja lainkaan.
• Kriittiset palvelut: kriisitiedon digitaalinen saavutettavuus ja väestönsuojien esteettömyys on varmistettava.
Näkövammaisjärjestönä haluamme korostaa, että saavutettavuus on ymmärrettävä laajasti: myös tiedon, digitaalisten palveluiden ja viestinnän saavutettavuus on turvattava apuvälineitä käyttäville.

Yleisesti: Muutoslupaukset eivät paranna palveluja riittävästi. Muutoslupaukset keskittyvät vain joihinkin asiakasryhmiin, mutta esimerkiksi työikäiset, lapsiperheet ja vammaiset jäävät liian vähälle huomiolle.

Luonnoksessa viitataan monessa kohdassa erilaisiin terveyspalveluihin, sosiaalipalvelut tulisi huomioida paremmin.

1) Lasten ja nuorten ensisijaiset palvelut ovat ehdottoman tärkeä tavoite - muistetaan myös lasten ja nuorten mielenterveys- ja päihdepalvelut matalalla kynnyksellä ja esimerkiksi neuropsykiatrian kirjon helpompi selvittäminen terveydenhuollossa ja opiskeluhuollossa.

2) Omalääkärmalli on hyvä, mutta tiimimalli on ollut vielä toimivampi ratkaisu - tätä tulisi ajaa jokaiselle.

3) Lupaus turvallisempaa elämää kotona ei huomioi muita ihmisryhmiä kuin iäkkäät. Kuitenkin kotiin annettavaa tukea tarvitsevat muutkin kuin iäkkäät, kuten vammaiset ja myös työikäiset henkilöt, jotka eivät pysty asumaan itsenäisesti johtuen esimerkiksi elämänhallinnan taidoista tai lapsiperheet, jotka tarvitsevat tukea vanhemmuuteen kotiin annettavilla palveluilla. Itsenäinen asuminen on kuitenkin ensisijainen asumismuoto raskaampiin palveluihin nähden. Tästä syystä tässä lupauksessa tulisi huomioida myös muut ryhmät kuin ikääntyneet.

4) Asiakaslähtöisemmät ja sujuvammat asiakaspolut on ehdottomasti tärkein muutoslupaus. Sen toteuttaminen vaatii kuitenkin paljon muutoksia hyvinvointialueen organisaation rakenteessa. Tavoite on kaikista tärkein tavoite, ja tämä huomioi kaikki eri ihmisryhmät ja ihmisten tarpeet. Uudistuminen edellyttää kuitenkin myös sen ymmärtämistä, että sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyötä tulee parantaa merkittävästi. Asiakkaan palvelu- ja hoidontarve on tärkeää arvioida tarvittaessa samassa yhteydessä. Tämän toteuttamiseksi henkilöstö tarvitsee kuitenkin työkaluja ja lisää yhteistyötä.

Sosiaalihuoltolain 41 §:ssä säädetään monialaisesta yhteistyöstä. Mikäli asiakkaan tuen tarpeiden arviointi ja niihin vastaaminen edellyttävät sosiaalitoimen tai muiden viranomaisten palveluja tai tukitoimia, on näiden tahojen osallistuttava toimenpiteestä vastaavan työntekijän pyynnöstä henkilön palvelutarpeen arvioinnin tekemiseen ja asiakassuunnitelman laatimiseen. Tämä merkitsee, että esimerkiksi terveydenhuollon ammattilaisen tulisi pyynnöstä osallistua palvelutarpeen arviointiin. Laki on velvoittava, mutta sen käytäntö ei ole toimivaa. Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen tulee kehittää toimiva yhteistyön tapa sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten yhteistyölle.

Muutoslupaukset eivät paranna palveluja riittävästi. Muutoslupaukset keskittyvät vain joihinkin asiakasryhmiin, mutta esimerkiksi työikäiset, lapsiperheet ja vammaiset jäävät liian vähälle huomiolle.

Luonnoksessa viitataan monessa kohdassa erilaisiin terveyspalveluihin, sosiaalipalvelut tulisi huomioida paremmin.

1) Lasten ja nuorten ensisijaiset palvelut ovat ehdottoman tärkeä tavoite – muistetaan myös lasten ja nuorten mielenterveys- ja päihdepalvelut matalalla kynnyksellä ja esimerkiksi neuropsykiatrian kirjon helpompi selvittäminen terveydenhuollossa ja opiskeluhuollossa.

2) Omalääkärmalli on hyvä, mutta tiimimalli on ollut vielä toimivampi ratkaisu - tätä tulisi ajaa jokaiselle.

3) Lupaus turvallisempaa elämää kotona ei huomioi muita ihmisryhmiä kuin iäkkäät. Kuitenkin kotiin annettavaa tukea tarvitsevat muutkin kuin iäkkäät, kuten vammaiset ja myös työikäiset henkilöt, jotka eivät pysty asumaan itsenäisesti johtuen esimerkiksi elämänhallinnan taidoista tai lapsiperheet, jotka tarvitsevat tukea vanhemmuuteen kotiin annettavilla palveluilla. Itsenäinen asuminen on kuitenkin ensisijainen asumismuoto raskaampiin palveluihin nähden. Tästä syystä tässä lupauksessa tulisi huomioida myös muut ryhmät kuin ikääntyneet.

4) Asiakaslähtöisemmät ja sujuvammat asiakaspolut on ehdottomasti tärkein muutoslupaus. Sen toteuttaminen vaatii kuitenkin paljon muutoksia hyvinvointialueen organisaation rakenteessa. Tavoite on kaikista tärkein tavoite, ja tämä huomioi kaikki eri ihmisryhmät ja ihmisten tarpeet. Uudistuminen edellyttää kuitenkin myös sen ymmärtämistä, että sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyötä tulee parantaa merkittävästi. Asiakkaan palvelu- ja hoidontarve on tärkeää arvioida tarvittaessa samassa yhteydessä. Tämän toteuttamiseksi henkilöstö tarvitsee kuitenkin työkaluja ja lisää yhteistyötä.

Sosiaalihuoltolain 41 §:ssä säädetään monialaisesta yhteistyöstä. Mikäli asiakkaan tuen tarpeiden arviointi ja niihin vastaaminen edellyttävät sosiaalitoimen tai muiden viranomaisten palveluja tai tukitoimia, on näiden tahojen osallistuttava toimenpiteestä vastaavan työntekijän pyynnöstä henkilön palvelutarpeen arvioinnin tekemiseen ja asiakassuunnitelman laatimiseen. Tämä merkitsee, että esimerkiksi terveydenhuollon ammattilaisen tulisi pyynnöstä osallistua palvelutarpeen arviointiin. Laki on velvoittava, mutta sen käytäntö ei ole toimivaa. Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen tulee kehittää toimiva yhteistyön tapa sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten yhteistyölle.

Kunnianhimo ja kehittäminen on tärkeämpää kuin peruspalvelujen kehittäminen. Peruspalvelut ovat oikean asiakkaan kohtaamista hänen arjessa tai tapaamisessa. Ei digi, chat tai puhelin.
SOTE on myös sosiaalipalvelua, joilla pyritään ennaltaehkäisemään raskaampiin ja kalliimpiin palveluihin päätymistä. Terveydenhuolto jyrää sosiaalipalvelut.

Parantavat palveluja, jos toteutuvat edes osittain. organisaatiolähtöisyyden vääntäminen asiakaslähtöiseksi on vaativa tehtävä.

Vaikea uskoa tämän parantavan palveluja. Lupaukset jäävät sanahelinäksi. Ei herätä luottamusta.

Seniorien Juttutuvan osallistujaryhmä (15 henkilöä) piti strategian ajatuksia hyvinä ja ryhmän toiveena on, etteivät strategian tavoitteet olisi vain sanahelinää!
"Olemme asukkaiden luottamuksen arvoinen hyvän elämän edistäjä. " Luottamuksella on suomalaisessa yhteiskunnassa suuri arvo. Sen ylläpitäminen on tärkeää. Arvostus siitä, että tämä on nostettu esille strategiassa!

1) Lasten ja nuorten hyvinvointia tulee vahvistaa, on päästävä oikea-aikaisesti ja helpommin hyvinvointipalveluihin.
2) Tavoitteena toimiva omalääkäri-malli. Tätä pidettiin erittäin tärkeänä! Vakituiset lääkärit omalla kylällä luovat asiakkaille turvallisuutta ja ovat säästötoimi, mm. koska tieto potilaasta säilyy ja hoito nopeutuu. Terveyskeskuslääkäri on tärkein lääkäri ja olisi tarpeen heidän imagonsa ja arvostuksensa nosto.
3) Turvallisuuteen kuuluu myös kokemus siitä, että palvelut ovat lähellä ja saatavilla. Hoitopolun on oltava toimiva: miten hoidetaan kotona sairaalajakson jälkeen? Lisäksi esille nousi yhteisöllinen asuminen ja sen tuomat hyödyt.
4) Asiakaslähtöisemmät ja sujuvammat asiakaspolut on saatava toimimaan. Selkeyttä siihen, mitkä palvelut kuuluvat kunnan hoidettavaksi ja voiko järjestöille siirtää vastuita? Järjestöt toimivat suurelta osin vapaaehtoisvoimin ja vapaaehtoistyössä on omat haasteensa: mm. löytyykö vapaaehtoisia? Riittävätkö saadut avustukset järjestöille/yhdistyksille? Yhteistyötä myös alueiden liikennöitsijöiden kanssa on tehostettava. Kaikkialla ei nykyisellään toimi julkinen liikenne niin, että asukkaat pääsisivät palveluihin
5) Digitaitoja tarvitaan ja uudet digiympäristöt tuottavat uudenlaisia vaatimuksia. Miten selviytyvät digitaitamattomat?
6) Kriittiset palvelut toimiviksi kaikissa olosuhteissa. Erilaisiin kriittisiin tilanteisiin varautumiseen on tarvetta ja ennalta varautuminen vahvistaa turvallisuuden tunnetta.

4) Asiakaslähtöisemmät ja sujuvammat asiakaspolut: Epäilen suuresti, ettei palvelu parane. Olisi suotavaa, että sujuvuus lähtisi jo johtotasolta; sitoutuminen muutokseen toimivien prosessien sujumiseen eri palvelulinjojen -ja alueiden välillä. Asiakaspolkuja on vaikea muuttaa, jos ajatellaan, että "näin on aina tehty" , eikä sitouduta mahdollisesti toimivimpien ratkaisujen kokeiluun. Henkilökunta voisi olla suunnitellussa mukana, jotta aidosti voitaisiin parantaa asiakaspolkuja.

Toteutuessaan kyllä parantavat ja erittäin tärkeänä pidän muutoslupauksia 1) ja 4). Kriittisesti suhtaudun, miten lasten ja nuorten ensisijaisten palvelujen järjestäminen opiskeluhuollossa on mahdollista asiakaslähtöisesti ja tarkoituksenmukaisesti, kun opiskeluhuoltoa kehitetään ylhäältä käsin, ottamatta huomioon opiskeluhuollossa ruohonjuuritasolla työskentelevien näkemyksiä mm. siitä, miten yhteistyö kouluissa ja oppilaitoksissa sujuu parhaiten ja tehokkaimmin. Kokemus on, että toimivia käytäntöjä ja rakenteita muutetaan hankalimmiksi ja liikaa pelkästään sosiaali- ja terveydenhuoltolainsäädännön näkökulmista, vaikka kouluissa ja oppilaitoksissa toteutettavassa opiskeluhuollon työssä on otettava huomioon myös mm. koululait ja oppilas- ja opiskeluhuoltolaki. Opiskeluhuolto on tässä mielessä erityinen palvelu sotekentällä ja poikkeuksellinen toimintaympäristö myös sotetyöntekijöille. Tämä tulisi ymmärtää palveluita kehitettäessä!