Suositukset ok, henkilöstömitoituksen osalta tarvitaan joustavuutta ja kokonaismitoituksen tulee olla sellainen, että se huomioi poissaolot ja tukitehtävät, ja lisäksi yksiköiden osalta tarvitaan joustavuutta ja muuntautumiskyskyä, asukkaat eivät siirry vaan toimintaa muotoutetaan asukkaiden tarpeista lähteväksi.

Jo Aristoteles pohti laatukäsitettä ja osoitti sille kaksi merkitystä: (a) Laatu ilmaisee, miten jokin kohde erottuu toisista kohteista ja (b) miten kohde koetaan hyvänä tai pahana. Samanlaisesti laatu ymmärre-tään myös nykyisessä arkikielessä. Laatu kuvaa sitä, mikä on kohteelle ominaista, ja erityisesti sellaista, mikä koetaan hyvänä. Esim. vuorovaikutuksen laatu. Kun jokin asia yhdistetään laatuun, halutaan tuoda esille asian myönteisiä piirteitä. Laatu on hyvän ja onnistumisen käsite. Siten laatuun yleisesti suhtaudutaan myönteisesti.
Laatu on käsite, jonka jokainen meistä ymmärtää subjektiivisesti ja kokonaisvaltaisesti. Kuitenkin, jos ryhdymme analysoimaan, mitä laatukäsitteeseen eri tilanteissa tarkemmin sisältyy, tulee vastaan monia erilaisia näkökulmia ja käsityksiä.
Laatu tarkoittaa mielenkiinnon kohteen ominaisuuksia, kvaliteettia. Nykysuomen sanakirjan mukaan se merkitsee hyvää tai pahaa: ”laatu on olennaiset tai tilapäiset ominaisuudet, jotka tekevät jonkin siksi, mikä se on tai jotka olennaisesti kuuluvat johonkin.” Laatu voi tarkoittaa esineen, aineen, asian, ilmiön, tapahtuman tyyppiä, kuten vuorovaikutusta. Laatukäsitteen nostaminen vuorovaikutuksen keskeiseksi määrittäjäksi merkitsee, että jokaisen omalla toiminnalla on merkittäviä vaikutuksia yhteisön toimin-taan ja yhteiseen ajatteluun ja yhdessä toimimiseen eli laaduntamiseen. Ihmisen tarkastelu yksilöpsykologisesta näkökulma on tarpeellista ja kiintoisaa, - mutta kun kohtalomme on elää muiden ihmisten kanssa, on vähintään yhtä kiintoisaa eritellä niitä monia mekanismeja, sopeutumis- ja sopeuttamisprosesseja - sekä yhteiskunnallisia diskursseja ja menettelyjä, joilla yhteiskunnallinen kirjoittuu osaksi meitä itseämme ja luonnettamme.Laatu on sisäänrakennettu kaikkeen toimintaan eikä se ole irrallaan jokapäiväisestä työstä. Laadun kehittämisestä, ylläpitämisestä ja varmistamisesta on jatkuvasti huolehdittava. Tätä varten tarvitaan laatupolitiikka, joka linjaa ne periaatteet, joilla hyvä laatu saadaan aikaan. Tarvitaan myös dokumentoitu toiminnan ohjausjärjestelmä/laatujärjestelmä, joka toimii selkärankana hyvälle ja laadukkaalle toiminnalle.

Laskennalliset indikaattorit eivät kerro ihmisten todellisista tarpeista. Inhimillistä kohtaamista ei voi typistää numeroksi. Tehostetun asumisen työntekijät haluavat mieluummin istua keskenään kuin asukkaittensa seurana. Kotihoidon työntekijöillä aivan liian vähän aikaa vanhusten kohtaamiseen. Robotit eivät korvaa ihmistä.

Järjestelmällinen arviointi on tärkeää suositusten toteutuksen seurannassa.

Asiakas- ja palveluohjauksessa yllätyin (sivulla 11) siitä, että tavoitteena on ensimmäisenä tehdä läpinäkyviksi järjestöjen ja muiden kuin julkisten toimijoiden palvelut. Voiko näin muotoilla, kun ei ole mitään takeita siitä, että järjestöjä on olemassakaan palvelemassa enää sote-uudistuksen jälkeen? Ellei niille varata rahaa palvelujen toteuttamiseen, ei ole myöskään käytettävissä palveluja. Sosiaali- ja terveydenhuollon maakunnalliset palvelut ovat varmaan tässä vaiheessa ainoat, joihin todella ollaan varaamassa rahaa. Kaikki muu on epävarmaa.
Lisäksi suhtaudun epäillen maakunnan tasolla toteutettavaan palveluohjaukseen ikäihmisille. Tuleeko esim. Uudellamaalla yksi palvelunumero, josta maaseudun mummo pyytää palveluohjausta 100 kilometrin päästä? Miten se toteutuu? Kuka lähtee mummon luona käymään ja neuvomaan?

Ennaltaehkäisyn näkökulma on tärkeä ja oikein toteutettuna tämäkin vaatii resursseja, jotka jo nyt tuntuvat olevan riittämättömät, taitavat mennä ns. tulipalojen sammutuksiin. Perhehoitoa olisin toivonut tuotavan esille hiukan paremmin.

Suositusluonnos on jouduttu laatimaan vanhuspalvelulain puitteisiin, minkä seurauksena monessa paikassa painotetaan kotihoidon ensisijaisuutta. Paljastavasti syy tähän löytyy liitetilastoista: ympärivuorokautinen laitoshoito näyttää olevan 4,4 kertaa kalliimpaa asiakasta kohti kuin koti- tai omaishoito. Sidonnaisuudesta vanhuspalvelulakiin (ja hallitusohjelmaan) seuraa myös hoitajamitoituksen pitäminen tiukasti 0,5:ssä jopa niin, että nyt mukaan laskettaisiin myös viriketoiminnan ohjaajat sekä hoiva-avustajat ja laitosapulaiset. Käytännön kokemus ja näissäkin kannanotoissa esiin tuotu tilanne on, että 0,5 on liian vähän, sekä hoitajien että asiakkaiden kannalta.

LuotettavIan mittareita vaikea laatia, nykyiset puutteellisia. Esimerkiksi, vanhuksen toimintakyky on niin hyvä, ettei tarvitse/saa kotihoidon palveluita, mutta on niin yksinäinen ja pelkää olla yksin kotona: soittaa ambulanssin-->päivystykseen-> turhia tutkimuksia->otetaan osastolle ->kotiutetaan päivän parin päästä -> ja tämä kierros toistuu, kunnes ratkaisu/apu varsinaiseen ongelmaan löytyy.

Yleisesti on hyvä että asioita mietitään ja pyritään tekemään oikealta tuntuvia ratkaisuja. Kuitenkin epäilen jälleen käyneen niin että itse kohderyhmältä kysyminen on jäänyt kovin ohueksi. Mietityttää myös tämä että mistä raha otetaan tulevauisuudessa ikääntyvän väestön toimintakyvyn tukemiseen? Se on ollut tärkeänä teemana jo vuosikymmenet mutta aina on törmätty samaan ongelmaan: rahapulaan. Ihmettelen myös sitä että miksi kun ikäihminen tulee jonkin palvelun piiriin niin siinä vaiheessa alkaa kamala "hössötys" päivän sisällöllisestä annista. Siis miksi kotona asueassa ei tarvitse kaikenmaailman viriketuokioita mutta kun ikäihminen muuttaa esim. palvelutaloon niin sitten tarvitsee??? Yksinäisyys on monen ongelma ja siihen ei kyllä mitkään robotit auta. Ei ihminen ole miksikään muuttunut - ihminen kaipaa toista ihmistä seuraksi, avuksi ja kaveriksi. Kyllä näin on! Minä en ainakaan suostu ottamaan mitään robottikaveria, en ikinä (olen nyt 45v. ). Sitten on tämä tehostetun palveluasumisen mitoitus. Näitä alentamisiahan tässä maassa ajavat nämä isot firmat mitkä ovat vallanneet/ valtaamassa koko markkinat. Tottakai näin on että henkilöstö on se kallein osa mutta jos laatua halutaan ylläpitää niin kyllä siihen ihan ihmisiä tarvitaan. Harmi että tilanteen on annettu mennä tähän. Nämä isot toimijat ovat soluttautuneet jos jonkinlaisiin suunnittelu- ja esitysryhmiin ja tottakai tuovat tätä henkilöstömitoitusasiaa esille. Siitä olen samaa mieltä että kaikkeen hoitamiseen ei tarvita koulutettua sairaanhoitajaa tai lähihoitajaa mutta kyllä hoitotyö vaatii henkilöstöä. Omavalvonta muodostuu myös ongelmaksi sillä juurikin nämä isot firmat osaavat kyllä paperilla eisttää että kaikki on kunnossa mutta kun kukaan ei konkreettisesti valvo, käy tarkistamassa, niin tilanne on katastrofaalinen. Ei hyvältä näytä!
Suosituksen ei riitä - tarvitaan laki ennen kuin mikään muuttuu!

Jospa kerrankin näkisi ja lukisi realistisia, arjentyöstä johtuvia suosituksia. Tällaisten maailmaasyleilevien suositusten lukeminen väsyttää, ärsyttää ja ahdistaa, kun tietää todellisuuden asiakkaiden ja asiakastyötä tekevien tilanteessa. Lisäksi ei tiedä itkisikö vai nauraisiko, kun puhutaan palkkauksesta: sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastyö on raskasta, pienipalkkaista, naisvaltaista työtä. Palkkaansa ei kehtaa sanoa yksityispuolella työskenteleville: valtaan ja vastuuseen nähden se on naurettavan (tai itkettävän) pieni. Pitkälti yli kaksikymmentä vuotta julkisella puolella työskennelleenä viranhaltijana olen edelleen palkkauksessa jopa naisten keskipalkan alapuolella. Minua odottaa myös köyhä vanhuus (jos tällä työmäärällä ja -tahdilla sitä pääsen edes näkemään...).