Ravitsemustila arviointi ja ravitsemushoito osaksi ikääntyneiden kokonaisvaltaista hoitoa.

Hoitajamitoitus on alusta alkaen huono asia. Asiakkaiden toimintakyky vaihtelee ja suosituksessa soisi otettavan kantaa siihen ja nostavan esiin mieluummin asiakkaan toimintakyvyn arvioinnin resurssien suunnittelun pohjana. On olemassa erilaisia kehitettyjä mittareita tähän. Jos mitoitus laitetaan suosituksessa noin alas, esim. asumispalveluissa, se välttämättä vaikuttaa hoidon laatuun ja moneen muuhun asiaan. Jo nykyisillä 0,55 tai jopa 0,57 mitoituksilla ollaan siinä tilantessa, että hoitajan työaika on erittäin tiukilla. Mennään paljon vapaaehtoisten turvin, jos halutaan lisätä laatua ja virikkeitä. Jos mitoitukseen lasketaan mukaan vielä avustavat henkilöt, vaikuttaa se suoraan potilasturvallisuuteen ja hoitaja tekee kahta enemmän työtä. Hoitajan työstä ns. tukitöihin menee jo nyt paljon aikaa, ja se on pois asiakkaiden saamasta palveluajasta. Avustavia henkilöitä voisi suosittaa tekemään näitä tukitöitä ja heitä ei saa laskea hoitajamitoitukseen vaan lisätä päälle joku tietty osuus. Jos suositus sanelee toimintakyvyn ohjaavan kuitenkin loppupeleissä henkilöstön määrää, on vaarana ettei se toteudu, vaan päättäjät laskevat minimin mukaan. Onko oikein? Mielestäni mitoitusta ei pitäisi laitta ollenkaan vaan sopia yhteinen mittari, minkä kautta resurssit lasketaan.

Mitoitus on riittämätön monessa paikkaa. Hoitoa ei voi toteuttaa kokonaisvaltaisesti.

Suositukset päin mäntyä!. Tervetuloa kaikki suosituksien laatijat edes yhdeksi vuorokaudeksi jalkautumaan kotipalveluun ja hoivakoteihin. Miltä teistä tuntuisi maata 5-8 vuotta selällään kaikki tarpeet jalkojen välissä ja katsella kattoon, kuunnella, kuin jotkut syövät, mutta minut on unohdettu laitojen sisälle, jos olisit kipeä, ei kukaan tajua kipulääkkeen tarpeellisuutta, kun ei puhe kulje, eikä hoitaja ymmärrä sanatonta viestintää pyörähtäessään oven raosta kurkistamassa joko voi ruumisauton tilata! Tämäkin on nähtyä todellisuutta!!

Suositukset vaikuttavat hyviltä, mutta ovat liian monimutkaisia.

Suositukset kuulostavat pääsääntöisesti hyviltä, mutta ovat kaukana käytännön toteutumisesta. Raha riittää vain korjaaviin toimiin ja taitaa olla pitkä matka kuljettavana, että kaikenlainen ennalta ehkäisevä työ ja kuntoutus mahdollistetaan niiden toimesta, jotka rahavirroista päättävät. Hoitajamitoitusasia on suosituksessa käsittämätön, henkilöstön määrä on jo nyt riittämätön. Eli käytännössä esim. palveluasumisessa: mihin aikaan ikääntynyt syö aamupalansa, kuinka usein hänet autetaan vessaan, kuinka usein hänet nostetaan henkilönosturilla sängystä tuoliin istumaan, kuinka usein vaippa vaihdetaan, pääseekö suihkuun useammin, kuin kerran viikossa, mihin aikaan iltatoimet tehdään, mihin aikaan asukas saa iltapalan, pääseekö ulos halutessaan, tuetaanko asukkaan omaa aktiivisuutta, saavatko yksilöllistä hoivaa kaikki asukkaat vai ne, jotka osaavat napakasti vaatia tai saako kuoleva riittävän, oireenmukaisen hoidon ja vierelleen ihmisen? Samoin on lisääntynyt työyhteisössä niiden työntekijöiden määrä, jotka tekevät hoitotyötä, mutta eivät kanna siitä ammattilaisen vastuuta. On paljon sijaisia, keikkalaisia, joiden työhön sitoutuminen on paljon kevyempää, kuin vakituisen henkilöstön. Vakituinen perehdyttää hyvin usein jotakin "uutta" työntekijää, opiskelijaa, siihen ei ole kuitenkaan varattu mitään ylimääräistä aikaa, saati korvausta palkkana.

Suosituksista eniten kauhistuttaa henkilöstö muutos. Kotona hoidettavat vanhukset ovat monisairaita ja vaatii henkilöstöllä laaja-alaista osaamista hoitaa tällainen potilas. Miten siihen kykenee vuoden koulutuksen saanut jos kotona oleva potilas oireilee iltakäynnillä, tällöin hoitajan tulee osta arvioida potilaan tila itsenäisesti, tehdä tarvittavat tutkimukset heti kotona jonka pohjalta tehdään itsenäinen päätös miten hoidetaan- jätetäänkö asiakas kotiin vai vaatiiko erikoissairaanhoitoa/päivystystä. Eräpäivä henkilö turvautuu varmuuden vuoksi jälkimmäiseen ja asiakasta pompotetaan turhaan joka sekin maksaa yhteiskunnalle. Etenkin alueilla jossa on vain vähän ensihoitoyksiköitä, saattaa pahimmassa tapauksessa hoitajan virhe koitua toisen asiakkaan kohtaloksi.
Uudessa vammaispalvelulaissa on tarkoin määritetty henkilöstö mittaukset, mihin katosi tässä kohtaa vanhusten tasa-arvo? Suomessa kehitysvammainen tai vammainen henkilö saa kaiken lain puitteissa, miksi ei myös vanhus?

Asioita tulisi ajatella pitkällä aikavälillä- kun henkilöstöön panostetaan turhilta virheiltä vältytään, sairaslomat vähenee, laadukkuus paranee, erikoissairaanhoidon tarve vähenee....

Teknologiaosuuden suositukset vaikuttavat realistisilta.

SUOMEN LÄHI- JA PERUSHOITAJALIITTO SUPERIN KOMMENTIT KOSKIEN LUONNOSTA ”LAATUSUOSITUS HYVÄN IKÄÄNTYMISEN TURVAAMISEKSI JA PALVELU-JEN PARANTAMISEKSI 2017-2019”

Laatusuositus sivuttaa uhat
Toteutuessaan uusittu laatusuositus merkitsisi ikäihmisten hoidosta vastaavan henkilökunnan koulutus- ja osaamistason laskua sekä tästä johtuvaa ikäihmisten hoidon laadun heikkenemistä.
Erityisesti SuPer haluaa nostaa esiin ristiriidat ja uhat laatusuosituksen sisällössä. Lukijalle -kohdassa todetaan, että ”Se, mikä puhtaasti taloudellisesta näkökulmasta olisi hyvää, voi sosiaalisen kestävyyden kannalta olla huonoa.” Tästä huolimatta luonnoksessa kuvatut säästö keinot tulevat heikentämään ikäihmisten tehostetun palveluasumisen ja kotihoidon laatua.
Luonnos on oikeassa siinä, että ”Riittävä määrä osaavaa henkilöstöä on välttämätön edellytys turvallisen ja laadukkaan palvelun takaamiseksi iäkkäille henkilöille.” Ehdotettu suositus ei tätä tue.

Henkilöstömitoitukseen laskettava vain koulutetut
Mikäli muu kuin välittömään hoitotyöhön osallistuva koulutettu henkilökunta tullaan laske-maan mukaan henkilöstömitoituksen, tulee tämä tosiasiallisesti laskemaan koulutetun hoitohenkilökunnan määrää. Kun tiedetään, että tehostetun palveluasumisen ja kotihoidon asiakkaat ovat tänä päivänä monisairaita ja usein runsaasti apua tarvitsevia, vaikuttaa tämä jatkossa asiakkaiden saamaan hoidon laatuun ja asiakasturvallisuuteen. Myös kuntoutus jää toteutumatta. Koulutetut hoitajat ovat turvallisen hoidon ja lääkehoidon ehdoton edellytys. Vähintään lähihoitajakoulutuksen saaneen työntekijän on oltava vastuussa lääkehoidosta työvuorossa.
Erityinen ristiriita luonnoksessa on henkilöstömitoituksen laskennassa. ”Laadulla on tekijänsä” -kohdassa puhutaan välittömään hoitotyöhön osallistuvista, kun taas ”Arvioidut säästöt 2019 loppuun mennessä” – kohdassa henkilöstörakenteen muuttamisesta todetaan, että koko työaika hoiva-avustajien, hoito- ja laitosapulaisten osalta lasketaan henkilöstömitoitukseen.
Pohjoismaisessa Nordcare I ja II -tutkimuksissa vuosina 2005 ja 2015 selvisi, että koulutettu hoitohenkilökunta oli sitoutuneempaa jatkamaan työssä pidempään kuin kouluttamaton. Tutkimus tuo myös ilmi, että suomalaisten hoivatyöntekijöiden asiakasmäärät ovat huomattavasti korkeammat kuin heidän pohjoismaisilla kollegoillaan.

Ongelmia valvontaan
Rekisteröimättömien työntekijöiden käyttö tulee olemaan ongelma myös sosiaalihuollon ammattihenkilövalvonnalle. Heillä ei myöskään ole mahdollisuus saada ammattikorttia, joka on kirjaamisen edellytys.
Hoiva-avustajan ja viriketoiminnan ohjaajan työtä on luonnoksessa rajattu niin, etteivät he voi olla yksin työvuorossa eivätkä vastata lääkityksistä. Tämä on hyvä asia. Lisäksi rajauksen tulisi koskea kaikkia niitä, jotka eivät ole sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöitä esim. hoito- ja laitosapulaisia.

Kustannussäästöt negatiivisia
Kustannussäästöt, joita tällä laatusuosituksella tavoitellaan, ovat kyseenalaisia. Kouluttamaton hoitaja ei todennäköisesti tunnista vanhusten hoidon tarvetta ajoissa eikä osaa toimia oikein, esim. virtsatie- ja haavainfektiot tulevat lisääntymään. Tästä seuraa suoranaisia hoitovirheitä ja erittäin suuret kustannukset päivystyspoliklinikoilla, sairaankuljetuksessa ja erikoissairaanhoidossa.
Kuka tahansa ei voi toimia hoitotyössä. Asiakkaan kokonaisvaltainen hoito vaatii aina ammattitaitoisen hoitajan osaamisen. Ympärivuorokautisessa- ja kotihoidossa olevat vanhukset tarvitsevat hoitoa, pelkkä hoiva ei tänä päivänä riitä. Lisäksi kouluttamattoman työvoiman käyttö kuormittaa koulutettua työvoimaa.

Ennen laatusuosituksen julkaisua, tulisi vakavasti pohtia, halutaanko nyt säästöjä laadun kustannuksella ja minkälaisia kustannuksia syntyy laadun laskiessa. Sekä sosiaalihuolto- että vanhuspalvelulaissa säädetään hoidon laadusta. Laatusuosituksen toteutuessa ehdotetussa muodossa, edellä mainittujen lakien vaatimukset eivät täyty.

Tehyn näkemyksen mukaan yhteensä 33,5 miljoonan euron säästöt vuosina 2018–2019 ollaan pääsääntöisesti kohdentamassa koulutettuun hoitohenkilöstöön. Kun henkilöstömitoitusta lasketaan ja henkilöstön koulutustasoa madalletaan, hoidon laatu tulee laskemaan ja potilasturvallisuus on vaarassa. Tehy näkemyksen mukaan kyse ei ole enää laatusuosituksesta, vaan säästösuosituksesta. Hallituksen edellyttämät säästöt tulee löytää muualta kuin ikäihmisten hoidon henkilöstömitoitusten ja koulutustason heikennyksistä.

Laatusuosituksen sivulla 14–15 lukee seuraavasti: ”Henkilöstömitoitukseen lasketaan mukaan asiakkaan välittömään hoitoon osallistuvat sairaan- ja terveydenhoitajat, geronomit, fysio- ja toimintaterapeutit, lähi- ja perushoitajat, sosiaalialan ohjaajat ja kasvattajat, sosionomi AMK:t, kotiavustajat ja kodinhoitajat, hoiva-avustajat, viriketoiminnan ohjaajat (& muut vastaavat asiakkaan sosiaalisen toimintakyvyn ylläpitoon osallistuvat ammattilaiset), toimintayksiköiden vastuuhenkilöt, kuten osastonhoitajat, seuraavin rajauksin:
• fysio- ja toimintaterapeutit sillä osuudella, kun he osallistuvat välittömään asiakastyöhön toimintayksikössä
• toimintayksikön vastuuhenkilöt siltä osin, kun he osallistuvat välittömään asiakastyöhön
• hoito- ja laitosapulaiset siltä osin, kun he osallistuvat välittömään asiakastyöhön; he eivät voi olla yksin työvuorossa eivätkä vastata lääkityksistä
• oppisopimuskoulutettavat, kun opinnoista on suoritettuna 2/3 ja muut sosiaali- ja terveysalan opiskelijat (jotka ovat työsuhteessa, ei työharjoittelussa), kun opintojen kautta on riittävästi hankittua osaamista alan tehtäviin
• hoiva-avustajat ja viriketoiminnan ohjaajat eivät voi olla yksin työvuorossa eivätkä vastata lääkityksistä.”

Sivulla 21 lukee puolestaan seuraavasti:
”Henkilöstörakennetta muutetaan siten, että lisätään hoiva-avustajien määrää henkilöstössä ja huomioidaan hoiva-avustajien koko työaika henkilöstömitoituksen laskemisessa. Myös hoito- ja hoiva-avustajat huomioidaan henkilöstömitoituksessa koko työaikansa osalta. Nämä muutokset kerryttävät säästöpotentiaalia, mikäli samaan aikaan henkilöstön määrä pysyy ennallaan.”

Sivujen 14 ja 21 suosituksissa on ristiriita. Sivulla 14 kirjoitetaan että hoito- ja laitosapulaiset lasketaan mukaan henkilöstömitoitukseen vain siltä osin, kun he osallistuvat välittömään asiakastyöhön. Mutta sivulla 21 on kirjoitettu että hoiva-avustajien ja hoitoapulaisten koko työaika huomioidaan henkilöstömitoituksessa. Tehyn näkemyksen mukaan henkilöstömitoitukseen ei voi laskea mukaan aikaa, jolloin hoito- ja hoiva-apulaiset esimerkiksi siivoavat, lämmittävät ruokaa tai huoltavat pyykkiä. Henkilöstömitoitukseen ei voida laskea mukaan kuin vain se aika, jolloin työskennellään asiakkaan välittömässä hoitotyössä. Tämä kohta on korjattava laatusuosituksessa.

Sivulla 21 on seuraava kirjaus: ”Jotta hoiva-avustajien määrää voidaan lisätä, hoiva-avustajien vuoden kestävä työllisyyskoulutus on aloitettava välittömästi sekä suomen- että ruotsinkielisenä (vastuuministeriö TEM).”

Tehy ei hyväksy sitä, että ammattihenkilöiden työpanosta ikäihmisten hoidossa korvataan pikakoulutetuilla hoiva-avustajilla. Käytännössä laatusuosituksen kirjaus tulee tarkoittamaan sitä, että koulutettuja lähihoitajia tullaan korvaamaan hoiva-avustajilla, jotka eivät ole Valviran ammattihenkilörekisterissä ja joilla ei ole sosiaali- ja terveydenhuollon tutkintoa. Koulutetun hoitohenkilöstön korvaaminen hoiva-avustajilla säästösyistä laskee hoidon laatua ja vaarantaa potilasturvallisuuden. Sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöt kuormittuvat, kun heidän pitää perehdyttää, ohjata ja seurata hoiva-avustajien työtä. Hoiva-avustajat eivät ole terveydenhuollon ammattihenkilörekisterissä. Tämä on ongelmallista valvontaviranomaisten näkökulmasta. Myös hoiva-avustajien oma oikeusturva on määrittelemättä. Ei ole selkeästi määritelty sitä, kuka kantaa vastuun jos riittämätön koulutus aiheuttaa hoitovirheitä ja vakavia vaaratilanteita. Tehyn näkemyksen mukaan hoiva-avustajakoulutusta ei voida käyttää säästökeinona ikäihmisten hoidossa ja samalla keinona ratkaista esimerkiksi pitkäaikaistyöttömien, maahanmuuttajien tai työkykynsä menettäneiden työllistymistä.

Sivulla 14 on seuraava kirjaus: ”turvallisen lääkehoidon toteutus – vähintään lääkehoitokoulutuksen saaneen lähihoitajan on oltava vastuussa yksikön lääkehoidosta työvuorossa”. Tässä kirjauksessa ei ole otettu huomioon sairaanhoitajien vastuuta lääkehoidon toteutuksen kokonaisuudesta. Valviran mukaan ”sairaanhoitajat vastaavat toimintayksiköidensä lääkehoidon toteuttamisen kokonaisuudesta ja siten kantavat erityistä vastuuta siitä, että lääkehoito on potilaille turvallista.” Jos laatusuosituksen kirjaus jätetään ennalleen, käytännössä se tulee johtamaan siihen, että sairaanhoitajien määrää tullaan vähentämään tehostetun palveluasumisen yksiköissä. Tehyn näkemyksen mukaan laatusuositukseen on kirjattava se, että sairaanhoitaja vastaa yksikön lääkehoidon kokonaisuudesta.

Lisäksi laatusuositukseen on kirjattava, että asiakkaiden lääkehoidon tarpeen tulee määrittää se, millä koulutuksella on mahdollista kantaa vastuu yksikön lääkehoidosta työvuorossa. Valviran internet-sivuillaan julkaiseman linjauksen mukaan lähihoitajat eivät voi toteuttaa iv-lääkehoitoa eivätkä voi toteuttaa lääkehoitoa erityisantoreittejä pitkin (kuten kipupumppu). Esimerkiksi saattohoitopotilailla hyvä oireenmukainen hoito ja tehokas kipulääkitys ovat keskeisiä. Jos saattohoitopotilas tarvitsee opiaattikipulääkityksen suonen kautta tai erityisantoreittiä pitkin (kipupumppu), työvuorossa on oltava sairaanhoitaja, jolla on kirjallinen lääkehoitolupa. Iäkkäät asiakkaat voivat tarvita iv-antibioottihoitoa akuutin infektion, kuten keuhkokuumeen hoidossa. Jos yksikössä on riittävästi sairaanhoitajia, asiakas on mahdollista hoitaa ilman siirtoa esimerkiksi sairaalan osastolle. Tämä on kustannustehokasta terveydenhuollon näkökulmasta ja inhimillistä asiakkaan hyvän hoidon näkökulmasta.

Laatusuosituksen ehdotuksen mukaan viriketoiminnan ohjaajat lasketaan jatkossa henkilöstömitoitukseen. Viriketoiminnan ohjaajana (joka ei ole sosiaali- ja terveydenhuollon tutkinto/nimike) voi toimia esimerkiksi ohjaustoiminnan artenomi (AMK). Ohjaustoiminnan artenomi on korkeakoulutuksen saanut ohjaustyön ammattilainen, joka hallitsee kulttuuristen menetelmien ohjaamisen, suunnittelun, kehittämisen ja johtamisen. Tehyn näkemyksen mukaan tällainen koulutus ei anna valmiuksia tunnistaa muutoksia iäkkään asiakkaan tilassa, seurata lääkehoidon vaikutuksia, huolehtia hauraan ja monisairaan asiakkaan perustarpeista (nesteytys, eritys, ravitsemus ym.) tai toteuttaa laadukasta saattohoitoa. Tehyn näkemyksen mukaan viriketoiminnan ohjaajia ei voi jatkossakaan laskea mukaan henkilöstömitoitukseen, mikäli viriketoiminnan ohjaajalla on muu kuin sosiaali- ja terveydenhuollon tutkinto.

Suosituksessa 2 (sivu 15) on mainittu että fysio- ja toimintaterapeutit lasketaan henkilöstömitoitukseen siltä osuudelta, kun he osallistuvat välittömään asiakastyöhön toimintayksikössä. Tähän suosituksen kohtaan on lisättävä, että nämä ammattiryhmät eivät voi toimia yksin työvuorossa eivätkä olla vastuussa yksikön lääkehoidosta työvuorossa. Tehyyn on tullut yhteydenottoja, joiden mukaan fysioterapeutti on joutunut olemaan yksin työvuorossa ja vastaamaan lääkityksestä ikäihmisten hoidossa.
Tehy ei hyväksy sitä, että yksityisiltä ja julkisilta palveluntuottajilta valvontaviranomaisen edellyttämä erillinen 0.1 tukipalveluhenkilöstömitoitusvaade poistetaan. Käytännössä tämä tulee tarkoittamaan sitä, ammattihenkilöt kiireisen ja vaativan hoitotyön lisäksi vielä työvuoroissa pesevät pyykkejä, siivoavat tiloja ja laittavat ruokaa. Tehyyn on tullut viestejä, jonka mukaan esimerkiksi noro-virusepidemian aikana hoitajat huolehtivat potilaan perushygieniasta (esim. vaihtavat ripulivaipan) ja sitten joutuvat suoraan siirtymään keittiötiloihin laittamaan tai lämmittämään ruokaa. Vaikka hoitaja kuinka huolellisesti pesisi kätensä, niin esimerkiksi työasun mukana keittiöön voi kulkeutua mikrobeja, jotka sitten ruuan kautta sairastuttavat asiakkaita. Tukipalveluhenkilöstöä tarvitaan riittävä määrä, jotta hoitajat voivat keskittyä perustehtäväänsä eli potilaiden hoitotyöhön.

Nyt voimassa olevassa laatusuosituksessa (2013) on kirjattu terveyskeskussairaalan pitkäaikaishoidossa henkilöstömitoitusminimiksi 0,6-0,7 työntekijää asiakasta kohden. Tämä suositus puuttuu nyt uudesta laatusuositusehdotuksesta. Tehyn näkemyksen mukaan terveyskeskussairaaloiden pitkäaikaishoidon henkilöstömitoitusminimi on oltava uudessa laatusuosituksessa, vaikka ikäihmisten määrä vanhainkodeissa tai terveyskeskusten pitkäaikaishoidossa on laskenut matalalle tasolle viimeisten vuosien aikana (2,1% vuonna 2015).

Huhtikuussa 2017 julkaistun THL:n vanhuspalvelujen tuottajakohtaisen seurantatutkimuksen mukaan kotihoidon henkilöstöä on vähennetty, vaikka samaan aikaan asiakasmäärät ovat kasvaneet. Kotihoidossa oli seurantaviikolla päivittäin keskimäärin 3000 asiakasta enemmän kuin 2015. Kotihoidon työntekijöiden määrä oli silti vähentynyt yli 400 henkilöllä. Laatusuosituksen mukaan koti- ja tehostetun palveluasumisen henkilöstön välitöntä asiakasaikaa on lisättävä toimintatapoja uudistamalla. Toimintatapojen uudistaminen on tärkeää, mutta se ei pelkästään riitä hyvän hoidon turvaamiseksi kotihoidossa. Tarvitaan riittävästi henkilöstöä, jotta asiakkaille voidaan taata laadukas hoito. Kun asiakasmäärä kasvaa kotihoidossa, tarvitaan myös lisää henkilöstöä. Henkilöstöä on oltava riittävästi siten, että asiakkaille on riittävästi aikaa heidän tarpeisiin vastaamiseksi ja hoitajat eivät jatkuvasti vaihdu. Iäkkäiden ihmisten kodin muutostöihin on myös panostettava osaamista ja taloudellisia resursseja, jotta kotona asuminen on turvallista ja mahdollista.

Teema-alueessa 2, ”Asiakas- ja palveluohjaus keskiöön”, tulee esittää selkeä määritelmä siitä, mitä asiakas- ja palveluohjauksella tarkoitetaan tässä laatusuosituksessa. Nyt teksti on vaikeaselkoinen ja siitä on vaikea saada selkeää kuvaa mitä asiakas- ja palveluohjauksella tarkoitetaan ja tavoitellaan.

Suosituksessa ei ole myöskään kuvattu sitä, millainen koulutus palveluohjaajalla on oltava ja millaista osaamista palveluohjauksessa tarvitaan. Asiakasryhminä asiakas- ja palveluohjauksessa mainitaan erityisesti muisti- ja monisairaat, mielenterveys- ja päihdeasiakkaat, vammaiset iäkkäät sekä sotaveteraanit. Palvelutarpeen arviointi vaatii paljon osaamista, jota on esimerkiksi ammattikorkeakoulussa asiakasvastaavakoulutuksen (30 op.) suorittaneilla sairaanhoitajilla, terveydenhoitajilla, sosiaalityöntekijöillä ja toimintaterapeuteilla. Asiakasvastaavien rooli on nostettava laatusuosituksessa esille, jotta heidän roolinsa tulee tunnetuksi ja heidän osaamistaan osataan paremmin jatkossa hyödyntää. Silloin kun asiakas on monisairas ja tarvitsee paljon lääkitystä ja palveluita, asiakas on ohjattava palvelutarpeen arvioinnissa terveydenhuollon palveluihin.

Tehyn näkemyksen mukaan keskitetyn asiakas- ja palveluohjauksen monialaisen toiminnan onnistumiseksi on näissä palveluissa taattava riittävä kuntoutusalan osaaminen. Hoito-, palvelu- ja tai kuntoutussuunnitelman laadintaan tarvitaan aina myös kuntoutusalan osaajia. Asiakas- ja palveluohjauksessa tarvitaan myös gerontologisen sosiaalityön sekä ehkäisevän päihde- ja mielenterveystyön asiantuntemusta.

Tehyn näkemyksen mukaan apuvälineiden merkitystä iäkkäiden henkilöiden toimintakyvyn tukemiseksi ja parantamiseksi sekä kaatumisten ehkäisemiseksi ja turvallisuuden lisäämiseksi tulee suosituksessa korostaa. Apuvälineet ja niihin liittyvät palvelut tulisi mainita ainakin suosituksessa ”Ikäystävällinen palvelujen rakenne yhdistää asumisen ja palvelut uudella tavalla” kohdassa (s. 16) ”Erityisesti on kehitettävä” – kuntoutusta mukaan lukien apuvälinepalvelut. Myös suosituksessa ”Teknologiasta kaikki irti!” tulisi huomioida perinteisten apuvälineiden hyödyt iäkkäiden kotona asumisen tukemiseksi ja turvallisuuden lisäämiseksi uuden teknologian ja robotiikan rinnalla. Tässä suosituksessa tulisi korostaa myös, että pelkkä teknologia ei riitä vaan sen käytön osaamisesta (yksilöllinen tarpeen arviointi, teknologian valinta, käytön opetus, seuranta sekä huolto ja korjaus) on huolehdittava. Tarpeen arvioinnissa on erityisesti huomioitava iäkkäiden henkilöiden yksilölliset lähtökohdat, kyvyt ja halut käyttää teknologiaa tai olla käyttämättä. Myös teknologiaan liittyvien palveluiden toimivuudesta on huolehdittava. Esimerkiksi turvarannekkeesta ei ole hyötyä, jos sillä hälytettävä palvelu ei toteudu oikea-aikaisesti.

Sivulla 20 on mainittu arvio siitä, että noin 20% sairaanhoitajien ja lähihoitajien työtehtävistä pystyttäisiin korvaamaan muutaman vuoden kuluessa jo olemassa olevilla robotiikan ja automatiikan sovellutuksilla. Tämä voi olla positiivinen arvio tehostetun palveluasumisen ja kotihoidon osalta. EVA:n (2016) raportin mukaan käytettävissä oleva robotiikka soveltuu potilaiden ja tarvikkeiden kuljettamiseen, lääkkeiden annosteluun ja jakeluun sekä potilaiden elintoimintojen seurantatietojen tallentamiseen. Annoslääkejakelu ja lääkerobotit vapauttavat hoitajien työaikaa, kun ne otetaan tehokkaasti käyttöön. Myös elintoimintojen seurantaa voidaan siirtää koneille ja roboteille. Tehostetussa palveluasumisessa on kuitenkin tärkeää myös inhimillinen ihmiskontakti ja se että hoitajalla on aikaa vastata asiakkaan tarpeisiin. Tätä osaa työstä ei voi robotiikalla korvata.

Sivulla 26 on määritelty käsitteet: ” välitön asiakasaika” ja ”välillinen asiakasaika”. Laatusuosituksen tekstissä käytetään kuitenkin käsitettä välitön/välillinen asiakastyö (eikä aika). Nämä käsitteet on täsmennettävä ja niitä on käytettävä systemaattisesti laatusuosituksessa.