Yleisesti on hyvin kannatettavaa, että OKM:n ja TEM:n yhteistyö tiivistyy ennakointityön kehittämisessä. Nykytilanteessa kohtaanto-ongelmaa ratkaistaan hallinnonalojen välillä liiasti erillään ja työvoimapalvelujen ja koulutuspalvelujen risteävät rahoitusmallit rajoittavat ennakointityön yhteistyömahdollisuuksia.

Helsinki uskoo, että valmisteilla olevat työllisyyden kuntakokeilut tarjoavat merkittäviä mahdollisuuksia työvoima- ja osaamisen kehittämisen palveluiden yhteensovittamiseksi. Kuntakokeilut voivat tältä osin tukea alueellisen ennakointityön kehittymistä. Etenkin suurten kaupunkien yrityspalveluilla on jo nykyisin merkittäviä toimintoja alueidensa kohtaanto-ongelmien seuraamiseksi ja kehittämiseksi sekä työnantajien työvoimatarpeiden tunnistamiseksi. Kuntakokeilujen ennakointityöpanos tukee osaltaan myös alueen ELY-keskusten kautta tehtäviä työllistymistä edistäviä hankintoja.

Työvoiman tarjonnan eri osien koulutus- ja osaamistarpeiden tunnistaminen edellyttää TE-hallinnon asiakastietojen päivittämistä, mitä kehitetään parhaillaan Työmarkkinatorin yhteydessä. Järjestelmällinen työnhakijoiden koulutus- ja osaamistarpeiden proaktiivinen tunnistaminen edellyttää nykyisten Ura-järjestelmän tietojen merkittävää päivittämistä sekä koulutus- ja osaamispalveluiden tuottajien käyttämien tietojen yhtenäistämistä.

Yleisesti kehittämisajatukset nojaavat melko utopistiseen tavoitetilaan universaalista työnhaun ja osaamisen kehittämisen yhteisestä asiakastietojärjestelmästä. Raportin yhteisellä miljoonalla eurolla hankittavalla nopean aikavälin järjestelmällä olisi yhteinen rajapinta erilaisiin oppijoiden, työllisten, työttömien ja työvoiman ulkopuolella olevien ura- ja koulutuspalveluihin. Ennakointitiedon käyttäjät kävisivät vuorovaikutusta tällä digitaalisella ennakointialustalla. Tässä ehkä vielä ongelmana tietosuoja-asetukset ja lukuisat ”oppijoiden” erilaiset asiakastietojärjestelmät.

Nykytilassa ei ole käytettävissä sellaisia yhtenäisiä ennakoinnin toimintamalleja, jotka tukisivat riittävällä tavalla koulutuspalvelujen kehittämistä ja hankkimista. Lisäksi järjestäjäkenttä on asiassa liian koordinoimaton. Yleistyessään jatko- ja täydennyskoulutuksille ei ole vielä yhtenäistä laatujärjestelmää vaan ratkaisut perustuvat usein työelämän reaktiivisesti tunnistamiin tarpeisiin, joita tehdään liian usein ennakointijärjestelmästä riippumatta.

Helsingin kaupungin yrityspalvelut katsoo tarpeelliseksi kehittää yhtenäisiä ennakoinnin toimintamalleja, jotta lyhytkestoisiin tutkintoon johtamattomiin jatko- ja täydennyskoulutuksiin hakeutuvat ja osallistuvat ensisijaisesti juuri ne henkilöt, jotka myös koulutuksen saatuaan todennäköisesti hakeutuvat töihin kyseisille aloille. Ennakointijärjestelmästä tulee luoda riittävän tarkka, jotta se osaa ottaa huomioon yksittäisen ammattialan tarpeet; esimerkiksi tarvitaanko rakennusalalla enemmän suorittavaa työvoimaa vai työnjohtajia. Järjestelmän tulee siis vastata aidosti työelämän tarpeisiin.

Ulkomaisen työvoiman määrä- ja osaamistarpeiden ennakointi tulee myös huomioida kehitettäessä ennakointijärjestelmää, jotta kyseiselle kohderyhmälle voidaan tarjota heidän kouluttautumiseen ja työelämään siirtymiseen tukevia ja sopivia koulutuskokonaisuuksia ja työmahdollisuuksia oikea-aikaisesti. Esimerkiksi sosiaali- ja terveysalan osaamistarpeet ovat kasvavia ja uudelleen- ja täydennyskoulutuksen tarpeita on. Keskeinen kysymys on se, miten koulutuksen järjestäjillä on sellaiset toimintatavat ja -mekanismit, jotka mahdollistavat työvoiman määrän- ja osaamistarpeisiin vastaamista. Esimerkiksi ammatillisen koulutuksen rahoitusjärjestelmä on edelleen vahvasti tutkinto- ja tutkinnon osa lähtöinen mm. ammatillista osaamista syventävään ja täydentävään koulutukseen ei ole vahvaa rahoituspohjaa.

Osaamisen tunnistamisesta puuttuvat nykytilassa systemaattiset ja valtakunnallisesti toimivat ratkaisut, joissa henkilön osaaminen tulisi tietojärjestelmän avustuksella näkyväksi (sanoitus) ja osaamista tunnistavan ja arvioivan tahon esim. koulutuksen järjestäjän käyttöön. Henkilön itse kuvaamaa koulutuksen, työhistorian tai harrastustoiminnan kautta saatuja osaamisia ja niiden tasoa voidaan kyllä sähköisten osaamisen tunnistamisen työvälineiden avulla kartoittaa, mutta osaamisen tunnistamiseksi on oltava myös jokin dokumentti (todistus koulutuksesta tai kurssista, työtodistus tai todistus harrastustoimintaan osallistumisesta). Vain pelkkä henkilön oma kuvaus aiemmasta osaamisesta ei ole tae osaamisen tasosta tai sen soveltuvuudesta työelämän tarpeisiin. Tämä on ongelmallinen asia erityisesti tilanteessa, jossa asiakas ohjautuu osaamisen tunnistamiseen sote-palveluiden piiristä. Tällöin tulee kysymykseen nimenomaan osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen esim. näytön avulla.