• Suomen julkinen TKI-rahoitus ei nykyisellään tue riittävästi korkeakoulujen ja työelämän välistä yhteistyötä kehittämis- ja innovaatiotoiminnassa. Suurin haaste liittyy tieteen ja toimijuuden väliseen kuiluun, jolloin tutkimustulosten toimeenpano, leviäminen ei nyt toimi. Näin uusien teknologioiden käyttöönotto ei onnistu.
• Nykyinen TKI-järjestelmä ei tue laajasti monipuolista tutkimusta. Järjestelmä jakaa toiminnan kategorisesti tutkimus (yliopisto) vs. kehittäminen (AMK), kuitenkin todellisten innovaatioiden ja uuden tiedon luominen tapahtuu parhaiten yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen rajapinnassa ja yhteistyössä näiden toimijoiden kesken, ei vain yhteistyössä yritysten kanssa. Ammattikorkeakouluilla on haaste päästä mukaan tieteellisempiin tutkimuksiin, nykyisellään sitä ei tueta rahoituksen osalta.
• Pieniä yrityksiä voitaisiin tukea tehokkaimmin rakentamalla monipuolisia ja asiakaslähtöisiä julkisia tutkimus- ja kehittämisalustoja ja palveluja. Sen sijaan rahoitus suuntautuu nyt pääsääntöisesti siilomaisesti joko suoraan yrityksille tai tutkijoiden kiinnostukseen perustuvaan perustutkimukseen.
• Julkista T&K-rahoitusta tulee suunnata siten, että se ohjaa korkeakoulut ja yritykset yhteistyöhön ja näin vivuttaa yksityisiä tutkimus- ja kehittämisinvestointeja. Erityisesti pienet ja keskisuuret yritykset sekä julkinen sote-sektori tarvitsevat TKI-ekosysteemin, jossa toiminnan kehittämisen tukena ovat vahvat alueelliset TKI-toimintaa koordinoivat toimijat. Ammattikorkeakoulut soveltuvat tähän tehtävään erinomaisesti.
• TKI-toiminnan tulokset on saatava koko yhteiskunnan käyttöön nykyistä tehokkaammin. Tavoitteen saavuttaminen edellyttää avoimien toimintamallien kehittämistä sekä tulosten jatkohyödynnettävyyden parantamista myös kaupallisesta näkökulmasta. Korkeakoulut ja tutkimuslaitokset hyötyisivät rahoituksesta, joka on suunnattu TKI-toiminnan tulosten kaupalliseen hyödyntämiseen ja/tai korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten kaupallistamiskyvykkyyden parantamiseen.
• Suomeen on luotava uskottavat rahoituskanavat verkostomaiselle TKI-toiminnalle, mikä tukee aidosti myös pienten ja keskisuurten yritysten kehittämis- ja innovaatiotoimintaa sekä julkisen sektorin tuottavuuden parantamista. Näin osaaminen kumuloituu alueilla ja toimialoilla.
• Julkisen TKI-rahoituksen ennakoimattomuus ei tue pitkäjänteistä kehitystyötä ja viranomaistoiminnan usein toisistaan poikkeavat linjaukset ja tulkinnat sekä byrokratia hanketoteutusten aikana vaikeuttaa TKI-toiminnan toteutuksia tarpeettomasti. Suomen tavoitteena oleva 4 % osuus BKT:sta edellyttääkin mahdollistavaa ja ratkaisuhakuista, viranomaistyötä sekä viranomaisten saumatonta asiakaslähtöistä yhteistyötä rahoitusratkaisujen kartoittamisessa yhteistyössä asiakkaiden (korkeakoulujen ja yritysten) kanssa.

Suomalaisessa TKI-politiikassa on ollut kansallisesti useampi ns. hukattu vuosi. Soveltavan tutkimuksen ja innovaatiotoiminnan rahoitusta on leikattu rajustikin ja varsinkin suhteessa kilpailijamaihin. Innovaatiopolitiikka yleisesti on ollut tempoilevaa ja lyhytjänteistä. Onnistuneitakin innovaatio-ohjelmia on ajettu alas hallitusten vaihtuessa. Uudenmaan liitto kannattaa ja korostaa kuinka tärkeää pitkäjänteisyys, ja hallituskausien yli jatkuva suunnitelmallisuus ovat innovaatio- ja teknologiapolitiikassa.

Laki valtion tutkimus- ja kehittämistoiminnan rahoituksesta vuosille 2024–2030 tuo läpimennessään rahoituksellista varmuutta ja sen läpimeno onkin pikaisesti varmistettava. Vastaavasti kansallinen TKI-tiekartta voisi toimia pitkäjänteisen TKI-politiikan tukena. Kansalliseen TKI-tiekarttaan ei ole sitouduttu, eikä sitä aidosti käytetä ohjaavana dokumenttina. Tarvitaan ennen kaikkea laajempien hankekokonaisuuksien toteuttamista, pitkäjänteisesti ja systemaattisesti konkreettisten tulosten aikaansaamiseksi.

TKI-toiminta vaatii tuekseen myös panostuksia koulutukseen ja osaamiseen. Uudenmaan liitto huomauttaa, että Uusimaa kärsii jatkuvasti osaajapulasta ja erilaisten selvitysten mukaan ne jo jarruttavat investointeja. Teemme mielellämme tiivistä yhteistyötä tilanteen parantamiseksi.

Vision ja klustereiden puute. Ulkomaisen rahoituksen vähäisyys. Ei houkutteleva ympäristö ulkomaisten osaajien houkuttelemiseksi. Isosti sjattelu ja skaalauksen rahoitus.

TKI-politiikkaa ei ole otettu strategiseksi, läpileikkaavaksi teemaksi poliittiselle agendalle (kuten vaikkapa ilmastopolitiikkaa), vaan se on katsottu kuuluvaksi yhdelle sektorille, joka joutuu vuosittain taistelemaan rahoituksesta muiden sektoreiden kanssa. Tutkimus- ja innovaatiotoiminta ei kuitenkaan kukoista tällaisessa asetelmassa, vaan vaatii huomattavasti pitkäjänteisemmän ja tavoitteellisemman otteen. TKI-toiminnan vaikuttavuus koko yhteiskunnan kivijalkana, kasvun ja hyvinvoinnin edellytyksenä, on nostettava valokeilaan, myös silloin kun akuutimmat asiat ovat pinnalla, koska vain uuden osaamisen ja innovaatioide avulla voidaan pitkällä aikavälillä kestävästi tarjota ratkaisuja myös niihin päivänpolttaviin kysymyksiin. TKI on nostettava strategiseksi teemaksi hallituksen agendalle, ja sen vaikuttavuus ja toimintaedellytykset on tunnistettava, arvioitava ja varmistettava kaikilla aloilla, ei ainoastaan yhden tai kahden ministeriön osalta. Suomi tarvitsee myös kansainvälisiä kumppanuuksia ja EU-rahoitusta, jonka hyödyntämisessä olemme jäljessä kaikkia verrokkimaita. EU:n TKI-rahoituksen systemaattinen hyödyntäminen tuleekin olla yksi hallituksen prioriteeteista, vaikka se ei tietenkään missään tapauksessa voi paikata kansallisen rahoituksen puutteita, eli kansallinen TKI-rahoitus tulee joka tapauksessa nostaa kestävälle pohjalle.

Suomalainen innovaatiopolitiikka on ollut poukkoilevaa, hallituskaudesta toiseen ja ennakoitavuus on ollut huonoa, tämä on vaikuttanut erityisesti yritysten halukkuuteen panostaa TKI-toimintaan. Myös yritysten ja korkeakoulujen yhteistyö on ollut laskusuunnassa johtuen mm. Business Finlandin rahoituksen leikkauksista.
Jotta suomalainen innovaatiopolitiikka olisi pitkäjänteistä ja käsittelisi kokonaisvaltaisesti TKI -kenttää olisi sen johtaminen uudistettava. Nykyinen Tutkimus- ja innovaationeuvoston toiminta on tehotonta ja näkymätöntä, eikä se ole ollut politiikkojen priorisointilistalla kovin korkealle. Ehdotamme sen tilalle perustettavaksi Kasvuneuvoston, jonka tärkeimmäksi tehtäväksi tulisi hyvinvointia, kasvua ja uudistumista tukevan tutkimus- ja innovaatiopolitiikan johtaminen ja tavoitteiden toteuttaminen. Kasvuneuvosto toimisi valtioneuvoston kanslian alaisuudessa. Sen johtoon nimettäisiin valtiosihteeri, jonka toimikausi ylittäisi hallituskaudet Kasvuneuvosto tukisi Suomen innovaatiopolitiikan vision luomista ja valvoisi sen toteutumista
Kasvuneuvostolle määritettäisiin oma 100 miljoonan euron budjetti, jonka kautta rahoitetaan suuria hankkeita /missioita. Rahoitus pohjaisi Business Finlandin ja Suomen Akatemian määrärahoihin ja jaettaisiin näille takaisin kasvuneuvoston asettaman strategian ja tavoitteiden mukaisesti vision toteutumisen varmistamiseksi. Kasvuneuvosto koostuisi n. 10 hengestä, jossa olisi hyvä elinkeinoelämän, korkeakoulujen ja politiikan edustus . Toiminnan edellytyksenä olisi hyvä sidosryhmäyhteistyö (infra, osaaminen, liiketoiminta, teknologian siirto). Kasvuneuvostolla olisi esimerkiksi kolmen vuoden toimikaudet, jossa vaihtuvuus olisi porrastettua Valtiosihteeri toimisi pysyvänä koordinaattorina.
Aito yhteistyö eri hallinonalojen välillä (OKM ja TEM) kokonaisvaltaisen innovaatiolinjausten saamiseksi olisi tärkeätä. Valtaosa innovaatioista syntyy innovaatioekosysteemeissä, joissa erikokoiset yritykset, korkeakoulut ja tutkimuslaitokset tekevät yhteistyötä yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi. Hyvänä esimerkkinä toimivasta innovaatioekosysteemistä ovat Business Finlandin Veturiyrityshankkeet.
Johtamisen lisäksi tulisi panostaa laadukkaaseen korkeakoulutukseen, jatkuvan oppimisen joustaviin malleihin sekä teknologiansiirtoon ja keksintöjen tehokkaampaan hyödyntämiseen ja kaupallistamiseen korkeakouluissa. Perustutkimuksen resurssointi tulisi pitää tarpeellisella tasolla, jotta Suomessa voidaan tehdä kansainvälisesti laadukasta tutkimusta. Myös kansainvälisten huippututkijoiden saamiseksi Suomeen tulisi panostaa, se lisäisi tieteentekemisen vetovoimaa ja kansainvälistymistä.

Nykyisistä vahvuuksista tulee pitää kiinni, esim. korkeatasoisesta koulutuksesta joka luo pohjan koko tutkimustoiminnalle.

Tutkimustyö vaatii rahaa, jota tarvitaan itse tutkimukseen mutta myös kilpailukykyiseen tutkimusinfrastruktuuriin. Kilpailu osaajista kiihtyy ja erityisesti huippuosaajilla on kysyntää niin Suomessa kuin kansainvälisestikin. Tutkimusrahoituksen lisäksi tutkimusympäristön tulisi olla kilpailukykyinen ja toimintaa mahdollistava. Esimerkiksi sujuva lainsäädäntöpohja vaatii tutkimuslakien kokonaistarkastelun. Nyt lainsäädäntöä rakennetaan yksi laki kerrallaan ja se johtaa laintulkintaongelmiin tai jopa tutkimuksen esteisiin.

Esimerkiksi terveysalalla tutkimusinfrastruktuuri vaatii toimivan terveydenhuollon, jossa tutkimusta tehdään. Tutkimustyö ei voi jäädä tauolle esim. sote-uudistuksen ajaksi. Kerran alas ajettua tutkimusta nostetaan hitaasti takaisin huipulle. Ilman dataa ei ole tutkimusta ja tietoturvallinen sekä tietosuojan huomioiva pääsy dataan on keskeinen osa kriittistä tutkimusinfraa. Samoin terveysalan tutkimuksessa biopankkitutkimus tuo parhaimmillaan kasvavasti TKI-investointeja Suomeen. Biopankkitoimintaa ei tule vaarantaa, se tulee ymmärtää osaksi tutkimuskriittistä infrastruktuuria.

Tutkimusyhteistyötä tulee kehittää entistä vahvemmaksi. Meille on syntynyt ja syntymässä esimerkiksi osaamiskeskuksia, jotka tarjoavat hyvän väylän innovatiiviselle yhteistyölle. Yritys-akatemia-työ on monin tavoin sujuvaa, mutta sitä tulisi hyödyntää vielä enemmän. Tavoitteena on kasvattaa TKI-investoinnit 4 % BKT:sta ja yritysten odotetaan tuovan kasvusta leijonan osan.

TKI -toiminnan ennakoivauus, ratkaisuhakuisuus ja pitkäjänteisyys nousevat entistä tärkeämpään rooliin Suomen menestyksen takaajina tulevaisuudessa. Nämä ovat tällä hetkellä heikkouksia. TKI-toiminnan rahoitus Suomessa on myös jäänyt jälkeen verrokkimaista. Tutkimusorganisaatioiden ja yritysten tavoitteellisen yhteistyön tiedetään edistävän innovaatioita. Tämä yhteistyö on Suomessa huolestuttavasti vähentynyt viime vuosina. Toimintamalleja, joilla julkisen rahoituksen voidaan odottaa vivuttavan yksityistä rahoitusta ovat mm. tutkimusorganisaatioiden ja yritysten yhteiset TKI-ohjelmat ja osaamiskeskittymät sekä yhteiskäyttöiset TKI-infrastruktuurit ja kokeiluympäristöt. Tämän tyyppisten toimintojen tulee olla keskeisessä asemassa rahoituksen kohdentamisessa.
Tulanet ja Luke toteavat uudesta TKI-rahoituslaista, että 3 §:ssä mainittu suunnitelma T&K-rahoituksen käytöstä seuraavalle kahdeksalle vuodelle edistää T&K-rahoituksen pitkäjänteisyyttä ja ennustettavuutta. Lakitekstistä ei kuitenkaan käy ilmi millaisella prosessilla suunnitelma laaditaan ja kenen vastuulla sen laatiminen on. Lakitekstiin olisi hyvä lisätä perusteluosiosta löytyvä ajatus valmistelutyön parlamentaarisesta luonteesta. Suunnitelmaa voitaisiin myös jollakin tavoin luonnehtia laissa, esimerkiksi näin: ”Valtioneuvosto hyväksyy kerran vaalikaudessa tutkimus- ja kehittämistoiminnan rahoituksen käyttöä koskevan, koko TKI-arvoketjun ennustettavaa kehittymistä painottavan suunnitelman seuraavalle kahdeksalle vuodelle.” Lisäksi 2 §:n 2. momentti jättää mahdollisuuden pienentää 1. momentissa mainitun TKI-valtuuksien ja -määrärahojen tasaista kasvattamista, mikäli yksityisen sektorin T&K-toiminnan menot ovat vähemmän kuin 2/3 TKI-toiminnan kokonaismenoista. Tulanet katsoo, että tämä mahdollisuus heikentää luottamusta TKI-rahoituksen pitkäjänteisyyteen ja ennakoitavuuteen. Rahoituksen kasvattamisen pienentämisen sijaan tulee ensisijaisesti käyttää laissa mainittua mahdollisuutta uudelleen kohdentaa T&K-valtuuksia ja -määrärahoja edistämään tehokkaammin yksityisen sektorin T&K-toimintaa.

• Tutkimushankkeiden rahoituksen pitäisi olla nykyistä pitkäjänteisempää. Jos tutkimusta joudutaan tekemään projekteissa, on projektien hallinnointiin menevä aika pois varsinaisesta tutkimustyöstä. Lyhytjänteinen rahoitus vaikeuttaa tutkijoiden rekrytointia TKI-organisaatioihin.

• Osaamisperustan mureneminen on merkittävä haaste. Suomessa nuorten aikuisten koulutustason kehitys on jäänyt jälkeen muista OECD-maista. Viime vuosikymmenen aikana useissa maakunnissa ja erityisesti suurten kaupunkiseutujen ulkopuolella ja seutukaupungeissa nuorten aikuisten koulutustaso on laskenut. Näillä alueilla on huomattavasti valmistavaa teollisuutta ja alihankintayrityksiä, joiden tuotanto liittyy suoraan tai välillisesti vientiin. Osaajapula on kärjistynyt ja korkeakoulutettujen rekrytoiminen on hankaloitunut, joka tuo ongelmia innovaatiokyvykkyyden ja TKI-toiminnan edistämiselle.

• Lisäksi koulutustason periytyminen on Suomessa vahvistunut ja korkeakoulujen sisäänpääsyjärjestelmä on yksi OECD-maiden kilpailullisimmista. Osaamisen eriarvoistumiskehityksestä on muodostunut kansallinen haaste

• Teknologiateollisuudessa osaamisvaatimukset kasvavat ja valmistavankin teollisuuden parissa tarvitaan entistä enemmän korkeakoulutuksen tai vastaavan osaamisen omaavia työntekijöitä. On arvioitu, että teknologiateollisuudessa 10 vuoden sisällä uusista osaajista n. 60 %:lla tulee olla korkeakoulututkinto tai vastaava osaaminen.

• On tavoiteltava koulutustason nostamista laajasti Suomesta, joka edellyttää aloituspaikkojen lisäämistä riittävää rahoitusta ja yliopistokeskusten vahvistamista.

• Nykyinen TKI-järjestelmä ei tue alueellisen osaamispotentiaalin huomiointia riittävästi.

TKI-toimintaan ohjattava rahoitus on hyvin pientä. TKI-toiminnan roolia ei nähdä niin merkityksellisenä kuin sen pitäisi olla, sillä se on perusta yhteiskunnan ja organisaatioiden kehittymiselle ja kukoistukselle. Myöskään toimintaan osoitettavat resurssit tai osaaminen eivät ole riittävällä tasolla.

Rahoitusinstrumentteja tulee sekä lisätä että kehittää siten, että ne mahdollistavat monialaisen ja pitkäjänteisen TKI-toiminnan. Lisäksi kannustavuutta mm. kokeilukulttuuriin tulee mahdollistaa siten, että pystytään hyväksymään myös riskit epäonnistua.

Yhteistyön vahvistaminen sekä saman tutkimusalan tutkijoiden kesken että yli tutkimusalojen ja -organisaatioiden rajojen kaipaisi edelleen huomiota. Kehittämis- ja innovaatiotoiminnan mahdollistava kivijalka on tieteellinen tutkimus. On keskeistä huolehtia siitä, että kivijalka on riittävän tukeva samalla kun panostetaan tutkimuksen ja tutkimuksen hyödyntämisen hedelmälliseen vuorovaikutukseen.