Nimenomaan mikäli arvostetaan kaikkia. Myös kauan valtiolla olleita eikä tuijoteta vaan tutkintoon ja sitä kautta anneta arvostusta. Tutkinnot ovat valtionhallinnossa asia, joka jakaa vanhan henkilöstön huonompaan asemaan, kuin nuoret juuri opiskelusta tulevat. Aikoinaan tutkinnot eivät näytelleet niin suurta roolia, kuin tänä päivänä. Kokemusta ei arvosteta.

Hyvä periaate! Yhdenvertaisuus on usein kuitenkin ns katsojan silmissä. Mitä monianisempi hallinto sen vaikeampi on toimia yhdenvertaisesti yksilöllisiin tarpeisiin vastaten ja kaikkia miellyttäen.

Olen korkeakoulutettu ja olen ollut talossa 7 vuotta. Minusta saa palkkatukea koska olen kuuro. Minua ei haluta vakinaistaa vaan roikottaa määräaikaisena, Työni on vaativaa, kuka tahansa ei pystyisi sitä tekemään, minut työhön kouluttaneet ovat eläköityneet. Vuosia tekemäni tehtävät otetaan minulta pois ja annetaan vähemmän koulutetulle vakituiselle, joka on myöhemmin tullut taloon. Myös palkkakehitys on palkkatuella epävarmempi. Jäin äitiyslomalle 5 vuoden jälkeen, työni katkaistiin. Olin perhevapaanajan työtön. Niin ei tehdä vakituiselle. On paljon töitä, mihin kuulolla ei ole mitään merkitystä. Olen tulkin välityksellä lisäkouluttanut itseäni 2 vuotta tehtävään, joka minulta otettiin pois. Miks? Olen kuuro ja minusta saa palkkatukea. Hieno syy tänäpäivänä.

Kunpa toteutuisikin!

Hallinto on approximaatio yhteisesti sovituista periaatteista. Ei ole tarpeen viedä asiaa siitä eteenpäin, ellei käytettävissä ole rajattomat resurssit.

Tämän pitäisi olla itsestään selvyys. Nyt ollaan jo lähellä sitä, että käytetään oikein sanaa "periaate".

Ihmisluontoon valitettavasti kuuluu varjella "omaa tonttiaan". Kun on päässyt asemaan, jota on tavoitellut, unohtuu helposti ne työpaikan rivijäsenet. Solidaarisuus työpaikoilla on niukentuva voimavara, ennemminkin käydään hiljaista kilpailua paremmista asemista, mikä ei lisää yhteenkuuluvuutta, työhön sitoutuneisuutta eikä tuottavuutta. Monesti hallinnon taholta tuleva osallistaminen on näennäistä, lähinnä itsetarkoitus: Osallistamisella ei tuoteta lisäarvoa, vaan se vain "kuuluu hyvään hallintotapaan". Henkilöstön moninaisuutta ja moniäänisyyttä ei osata arvostaa. Liian usein erilaisuus koetaan uhkaksi, mikä näkyy (vaivihkaisena) työsyrjintänä, esim. haluttomuutena tarjota henkilölle mahdollisuutta kehittyä ammatillisesti.

Ainakin asiakkaiden yhdenvertaisuus ja palvelun saatavuus on huonontunut oleellisesti. Ne asiakkaat pärjäävät, joilla on netti puhelimessa ja kotona, mutta on myös paljon ihmisiä, joilla näin ei ole.

Toivottavasti näin on, muutenkin kuin vain näennäisesti.

Käytännön toteutus on edelleen yhteiskunnan muutoksen jaloissa ja hallinnossa korostuu tietynlaisiin yhteiskuntaluokkiin kuuluvat ihmiset. Eri-ikäsiä, koulutustaustaltaan vaihtelevia tms. ihmisiä tulisi osallistaa aktiivisemmin hallinnon toimintaan. Toisaalta hallinnon resursseja pitäisi käyttää vain ihmisten tarpeiden mukaan.